Kyllä aika pitkään ehdinkin odottamaan tuota kotiuttamista osastolta ja kirjoitin paljon täälläkin asiasta. Oikeastaan heti kun jouduin osastolle niin aloin myös odottamaan kotiin pääsyäkin sieltä. Pitkä olikin siis matka mutta nyt se on ohi ja olen taas kotona, ilman että nyt täytyy miettiä milloin pitää osastolle palata takaisin.
Minähän en omasta vapaasta tahdostani mennyt tällä kertaa osastolle vaan helmikuun alussa minut sinne väkisin vietiin. Tuo selittää sen miksi odotin heti osastolle jouduttuani oikeastaan kotiin pääsyänikin. Pitkään olin osastollakin vielä sitä mieltä että turhaan minut on tänne tuotu ja tein oikeasti valituksen potilasasiamiehellekin. No pitkäänhän tuossa meni että sieltä vastauksen sain, vasta tällä viikolta kuulin vastauksen kun palasin vapailta osastolle. Ja siltikin se vastaus oli se että valituksesi oli myöhässä. No, eipä tuolla enää tuossa vaiheessa mitään väliä ollut kun muutenkin olin jo kovaa vauhtia kotiutumassa parin päivän päästä.
No nyt olen sitten kotona. Ja kyllähän tuo osastohoito minulle hyvää teki vaikka alkuun niin kovasti hanttiin pistinkin. Ei ne taas helpoimmat kuukaudet olleet mitkä tuolla vietin mutta nyt olen onnellisesti kotona taas ja sekös hymyilyttää.
Viimeisinä päivinä odotin vielä paria astetta kovemmin tuota kotiuttamista ja en oikein saanut kunnolla osastolla enää edes nukuttua. Tänään olinkin sitten myös aamusta asti yhtä iloa ja hymyä, aina mukava olla luonnostaan niin iloinen. Ja kun lääkäri siellä kotiutuspalaverissa piti alkujorinat tyyliin että keskustellaan kotiuttamisesta niin minulta pääsi sellainen oikein iloinen naurahdus. Vähän nolotti toisaalta ja lääkärikin oli vähän sen oloinen ja näköinen että otetaan kuitenkin tämä vakavissaan...
Mutta eihän tässä vielä valmiita olla työelämään palaamaan. Päinvastoin, tässä on aika pitkä matka vielä siihen varmaan että töihin takaisin palaan. Tänään haettiinkin itse asiassa vammaistukea sosiaalityöntekijän kanssa. Mutta kyllä minulla on vakaana tavoitteena vielä töihin palata joskus, ei tässä vielä eläkkeelle ja tukien varaan kokonaan jäädä.
Vähän tosiaan varjostaa fiilistä se että vaikka sairaalasta tänään pääsin pois niin silti kuntoutuminen jatkuu. Mutta, mutta... Onhan sillä nyt hyvät puolensa että saa taas olla kotona. Oma tupa, rauha, vapaus, ei aina sitä samaa yksitoikkoista iltapalaa ja saa vastatakin itse omasta ruokahuollosta. Kyllä tämä kotiin paluu hyvältä maistuu. Ja varmaan aikaa myöden vaan tajuaa kuinka kivaa tämä onkaan. Oma koti, kullan kallis
Ja korostan sitä että kyllä tämä osastohoito hyvä juttu oli. Paljon meni kuntoni sen aikana eteenpäin. Ja vaikka minut väkisin sinne raahattiinkin niin kyllä tässä on vakaana tavoitteena se että välit palautuu taas hyviksi kaikkien tästä minut hoitoon viemisestä vastanneiden kanssa. Ei läheisiä kuitenkaan liikaa ole minulla varsinkaan ja kun hoitojakso oli hyvä päätös vaikken sitä aluksi ymmärtänytkään.
Minähän en omasta vapaasta tahdostani mennyt tällä kertaa osastolle vaan helmikuun alussa minut sinne väkisin vietiin. Tuo selittää sen miksi odotin heti osastolle jouduttuani oikeastaan kotiin pääsyänikin. Pitkään olin osastollakin vielä sitä mieltä että turhaan minut on tänne tuotu ja tein oikeasti valituksen potilasasiamiehellekin. No pitkäänhän tuossa meni että sieltä vastauksen sain, vasta tällä viikolta kuulin vastauksen kun palasin vapailta osastolle. Ja siltikin se vastaus oli se että valituksesi oli myöhässä. No, eipä tuolla enää tuossa vaiheessa mitään väliä ollut kun muutenkin olin jo kovaa vauhtia kotiutumassa parin päivän päästä.
No nyt olen sitten kotona. Ja kyllähän tuo osastohoito minulle hyvää teki vaikka alkuun niin kovasti hanttiin pistinkin. Ei ne taas helpoimmat kuukaudet olleet mitkä tuolla vietin mutta nyt olen onnellisesti kotona taas ja sekös hymyilyttää.
Viimeisinä päivinä odotin vielä paria astetta kovemmin tuota kotiuttamista ja en oikein saanut kunnolla osastolla enää edes nukuttua. Tänään olinkin sitten myös aamusta asti yhtä iloa ja hymyä, aina mukava olla luonnostaan niin iloinen. Ja kun lääkäri siellä kotiutuspalaverissa piti alkujorinat tyyliin että keskustellaan kotiuttamisesta niin minulta pääsi sellainen oikein iloinen naurahdus. Vähän nolotti toisaalta ja lääkärikin oli vähän sen oloinen ja näköinen että otetaan kuitenkin tämä vakavissaan...
Mutta eihän tässä vielä valmiita olla työelämään palaamaan. Päinvastoin, tässä on aika pitkä matka vielä siihen varmaan että töihin takaisin palaan. Tänään haettiinkin itse asiassa vammaistukea sosiaalityöntekijän kanssa. Mutta kyllä minulla on vakaana tavoitteena vielä töihin palata joskus, ei tässä vielä eläkkeelle ja tukien varaan kokonaan jäädä.
Vähän tosiaan varjostaa fiilistä se että vaikka sairaalasta tänään pääsin pois niin silti kuntoutuminen jatkuu. Mutta, mutta... Onhan sillä nyt hyvät puolensa että saa taas olla kotona. Oma tupa, rauha, vapaus, ei aina sitä samaa yksitoikkoista iltapalaa ja saa vastatakin itse omasta ruokahuollosta. Kyllä tämä kotiin paluu hyvältä maistuu. Ja varmaan aikaa myöden vaan tajuaa kuinka kivaa tämä onkaan. Oma koti, kullan kallis
Ja korostan sitä että kyllä tämä osastohoito hyvä juttu oli. Paljon meni kuntoni sen aikana eteenpäin. Ja vaikka minut väkisin sinne raahattiinkin niin kyllä tässä on vakaana tavoitteena se että välit palautuu taas hyviksi kaikkien tästä minut hoitoon viemisestä vastanneiden kanssa. Ei läheisiä kuitenkaan liikaa ole minulla varsinkaan ja kun hoitojakso oli hyvä päätös vaikken sitä aluksi ymmärtänytkään.
