Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

[alwahla]

Tänään oli taas se aika vuodesta, jolloin kävin parturissa. Pyrin aina kokeilemaan eri vaihtoehtoja, mitä tulee partureihin ja olen havainnut, että kaikkein miellyttävimmät käynnit sijoittuvat aina pieniin putiikkeihin. Isoissa paikoissa eli sellaisissa, joissa on yli viisi istuinta, tulee sellainen olo kuin olisi jossain kokoonpanotehtaalla.

Valitsen nykyään aina koneella ajon, koska se on helpoin ja kaikkein nopein vaihtoehto eikä sen jälkeen tarvitse käydä parturissa ainakaan vuoteen. Tällä kertaa valintani oli parturi Kumpulassa. Omistaja oli ilmeisesti jostain Intian alueelta. Miellyttävä tyyppi ja hemmetin nopea, sillä hän sai kynittyä pääni siistin näköiseksi runsaassa kymmenessä minuutissa.

Minulla on yleisesti ottaen vaikeaa käydä partureissa siitä yksinkertaisesta syystä, että en koskaan keksi mitään puhuttavaa parturien kanssa. Useimmiten olen hiljaa koko operaation ajan, mutta joskus puhun heidän kanssaan. Aiheiden kanssa on aikamoista vaihtelua, koska en katso televisiota ja nykymusiikista en osaa sanoa oikein mitään, joten keskityn enimmäkseen yleisiin aiheisiin, esim. säähän.

 

[vilperi]

On tämä outoa kuinka tänne psykiatriselle osastollekin on ikään kuin jo kotiutunut. On oppinut olemaan täällä. Tai en minä mitään riehunut tai muuta vastaavaa koskaan ole täälläkään mutta tarkoitan sitä että on hyväksynyt että täällä sitä nyt jonkin aikaa ollaan ja sen sijaan että pistäisi vastaan niin koittaakin myös viihtyä täälläkin.

En minä tiedä saisiko tällaiselle osastolle koskaan sinänsä kotiutua, ettei myöskään laitostoudu sitä myötä. Mutta olen ainakin paremmin oppinut viihtymään myös täällä ja olo ei ole enää ihan niin rauhaton ja onhan se hyvä juttu varmaan. Täällä pitää kuitenkin jonkin aikaa olla niin parempi sitten että osaa täälläkin nyt jossain määrin viihtyä. Ettei ihan pakkopullalta maistu. Se olisi aika hirveää.

Kyllä täällä oleminen nyt vähän paremmalta maistuu kuin silloin joskus vuosina 2015-2016 kun viimeksi jouduin täällä olemaan. Silloin ei ollut edes älypuhelinta tai edes kännykkäliittymää, joten oleilu täällä oli silloin tosi kurjaa, pitkästyttävää. Joutui Hämeen Sanomistakin lukemaan kaikkein tylsimmätkin jutut että sai aikansa kulumaan edes jotenkin.

Tai kyllä minä yöllä joskus vielä havahdun uuniin jossa huudan että päästäkää minut pois, en ole hullu, olen syytön. Että kyllä vielä alitajuntaisesti pistän vastaan tälle kaikelle ja olemiselleni täällä mutta hereillä ollessani pystyn sen hyvin peittelemään.

Nyt kannattaa varmaan vaan heittäytyä kohtalon ja ajan vietäväksi ja toivoa että sitä myötä pääsee paremmin täältä sitten uloskin joskus. Mutta ei minulla onneksi enää niin suurta ikävää ole kotiinkaan kuin on ollut. Olo helpottanut.

Vointini onkin nyt tosi rauhallinen. Ja olen itse onnistunut myös siinä ettei levy junnaa enää samoja asioita päässä päivästä toiseen. Vieläkin kyllä joskus tulee ne ajatukset päähän jonkin takia, jokin nostaa vain kyseiset ajatukset päähän uudelleen ja hyvin huomaa kuinka raskailta ne ajatukset tuntuu edelleen. Ei sellaisia mielellään enää kuitenkaan päässään pyörittele. Kirjoittaminenkin nyt paljon mukavampaa kun kirjoittelee tekstejä avarakatseisemmin eikä jumittuneena johonkin tiettyyn ja samaan asiaan. Sellainen oli lopun perin tosi tunkkaista.

 

[Jomppa_Koo]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=1DVz9IVOf2s

Sattuu henkisesti. Asia kerrallaan? Ei liikaa kerrallaan?

 

[Jomppa_Koo]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=0j_hksPFLgg

Vuoroni oli loistaa eilen kun hankin kuvat ja miettikää kolmen vuoden jälkeen henkkarit.

 

[Jomppa_Koo]

Niille en enää tarjoile. Se on selvä.

 

[Jomppa_Koo]

No miettikää nyt jos olis ollut silloin rahaa niin naisen oisit saanut. Yks kamu sanoi silloin et ois lähteny varmaan.

 

[vilperi]

Tänään jätin väliin täällä osastolla palveluihin kuuluvan päivällisen ja soitin lähikaupan kyljessä toimivaan Pitsa Hutiin. Pitsaa en ollut saanut pitkiin aikoihin eli yli kuukauteen niin oli vaan joskus saatava pitsaa.

Tuolta Hutista tilasin pitsan, hain sen itse sieltä niin sai vähän liikuntaakin samassa ja söin sen täällä osastolla. Ei järin iso pitsa, mutta kovasti muistutti pannupitsaa? Tuollainen barbeque-pitsa. Tosi hyvän makuinen kyllä ja oli hienoa saada vaihteeksi tosiaan pitsaakin.

Kyllä ruoalla voi mielestäni vaikuttaa mielialaankin. Nyt kun sai tuollaista herkkua mitä ei ollut aikoihin saanut niin mielialakin piristyi kummasti. Jaksaa taas paremmin tätä laitoselämää.

Tänään myös tapasin ennen tuota pitsanhakureissua täällä sairaalassa sosiaalityöntekijän. Sen vuoksi kun elämäni oli jymähtänyt paikoilleen niin oli jäänyt vähän rästiin asioita mitkä pitäisi hoitaa maaliin. Asumistukihakemus oli jäänyt puoli väliin, Pamista en ollut hakenut tukia jotka mahdollisesti voisin saada joulu-tammikuulta, sairauspäivärahaakin pitäisi hakea ja sairaalalaskuistakin selvittävä.

Vielä ei jännäpissat tullut, asioiden hoitoon pystyy vielä mahdollisesti vaikuttamaan kun nyt vaan lopulta vie asioita eteenpäin. Tuosta Pamin ansiopäivärahasta en ole varma maksaako ne sitä takautuvasti.

Mutta tulipahan tunne että asioilla on taas vain tapana ratketa. Ennemmin tai myöhemmin.

 

[Kiekkokatsoja]

​

Natsien sota Venäjää vastaan, tulee tänään telkusta kanavalla national geographic. Ukraina ei tosin ole "natsina", mutta samoilla suunnilla soditaan. Ainakin viime jaksossa vielä oltiin.

 

[Jomppa_Koo]

Osasin lopettaa ajoissa. Oletteko nyt tyytyväisiä.

 

[Glove]

Osasin lopettaa ajoissa. Oletteko nyt tyytyväisiä.

Sehän riippuu ihan siitä mitä lopetit? Kärsivän eläimen?

 

[Jomppa_Koo]

Sehän riippuu ihan siitä mitä lopetit? Kärsivän eläimen?

En sentään itseäni.

 

[alwahla]

On se hyvä juttu, etten omista autoa. Nämä nykyiset polttoaineen hinnat ovat niin järkyttäviä, että vähäiset varani eivät riittäisi kuin ehkä yhteen menoo-paluu -matkaan Vaasaan jollain halvalla vuokra-autolla.

 

[Jomppa_Koo]

Myönnän että halusin vähän myös juhlistaa sitä kun saan vihdoin nuo henkkarit ja saatiin asia hoidettua. Se oli vaan tämä päivä, onneksi kauhea päivä alkaa olla ohi. Piti tänään ajatella järjellä ja jättää pankkikortti kotia kun lähdin aamulla kylälle maksaa velat, etten vaan kunnolla ratkea. Enkä ratkennut kuin 19 oluen verran joista 1 jäljellä. Samat ajatukset jälleen tutusti jäi tästäkin hommasta tälläkin kertaa: Alkoholi on kasa paskaa enkä saisi juoda sitä ensimmäistä kun siitä se aina lähtee.

 

[ace]

Ujostuttaa, mutta tekisi mieli aloittaa ketju: Mitä leluja kaipaat lapsuudestasi? Lelut olisi heittomerkeissä, koska on aika venyvä käsite, mutta asioita tai esineitä joiden kanssa viihdyit loputtomiin, joiden muisteleminen saa vieläkin hymyn suupieliin ja mietit, "Voiko näin aikuisena/vanhana/muuten vaan kalkkeutuneena enää kaipailla niitä, saati kokeilla?"

Edit pienen miettimisen jälkeen, kerrotaan nyt sitten mitä itselläni oli mielessä.

1. Stiga rattikelkka. Joku lähetti videon Iltapuluun Stigasta kolmannessa polvessa, josta tämä aihe tuli mieleeni. Oli ihan mahtava laite, omani oli musta Stiga GT, jonka myin sadalla markalla naapurin pikkupojalle. ( Hänen vanhemmat sen maksoivat, ei ollut mitään hämärää tässä kaupassa). Kehtaisiko sitä lähteä tänä päivänä laskemaan Stigalla, mieli kyllä tekisi.? Kestäisikö se tätä ruhoa?

2. Minisukset, "minarit". Ei löytynyt niin jyrkkää mäkeä tai isoa hyppyriä mistä ei niillä olisi uskaltanut laskea. Aivotärähdyksiä ja erilaisia ruhjeita muistan paljon minarikavereiden kanssa nähneeni, mutta ei koskaan mitään vakavampaa, murtumia tms. Meillä päin minareita lämmitettiin puhalluslampulla ja muotoiltiin perästä käyräksi ylöspäin. Näytti coolilta ja sai muutaman sentin nipistettyä mäkiennätyksestä.

3. Stiga jääkiekkopeli. Omani oli alkupään tuotantoa missä "ränni" kääntyi sisään maalin sivustoista, oma taktiikka pelaamiseen silläkin piti luoda. Kaveri sai joululahjaksi jossain vaiheessa sen oikean Stigan, jossa pääsi maalin taakse ja "jää" oli irroitettava ja helposti hajoava muovikerros. Häviön tunnkuohuksissa se "jää" sai pahoja kolhuja, kun vitutuksissa heitetty kiekko irroitti siitä palasia. Pelin omistaja ei ollut tyytyväinen, vaikka toimi itse samalla tavalla.

4. Radio ohjattava auto. Olin 5-7v. en tarkkaan muista, kun sain todella makean Lancia Stratos radio ohjattavan auton joululahjaksi. Kauko ohjaimesta sitä pystyi kuitenkin kääntämään vain yhteen suuntaan, joskus olen lukenut mistä tämä johtui, joku tekninen juttu. Auto oli todella siisti, mutta olihan se tylsää kääntyä vain yhteen suuntaan.

Kunniamaininta: Legot, ne aluperäiset joiden kanssa piti käyttää mielikuvitusta. Nämä nykyaikaiset on niin monimutkaisia ja valmiiksi pureskeltuja/muotoiltuja, että se alkuperäinen idea on mielestäni kuopattu. Silloin aikanaan piti löytää siitä miljoonalaatikosta se oikeanvärinen ja muotoinen palikka että sai rakennettua mitä halusi. Tosin jos olisin rikas, ostaisin Lego Millenium Falconin nyt ja heti.

Niin ja siis ujostuttaa aloittaa uusi ketju, ei muistella näitä asioita.

 

[Minor]

@ace pistä ihmeessä ketju pystyyn, hauska keskustelunaihe!

Omalle listalle tulis tod näk ainakin Stiga pöytälätkä, Legot, Matchbox-pikkuautot ja jotain muuta.

 

[Glove]

@ace pistä ihmeessä ketju pystyyn, hauska keskustelunaihe!

Omalle listalle tulis tod näk ainakin Stiga pöytälätkä, Legot, Matchbox-pikkuautot ja jotain muuta.

Samanlaisen listan tekisin, mutta lisään vielä Stigan pöytäfutiksen.

 

[Iisoppi]

Mitä leluja kaipaat lapsuudestasi? Lelut olisi heittomerkeissä, koska on aika venyvä käsite, mutta asioita tai esineitä joiden kanssa viihdyit loputtomiin, joiden muisteleminen saa vieläkin hymyn suupieliin ja mietit, "Voiko näin aikuisena/vanhana/muuten vaan kalkkeutuneena enää kaipailla niitä, saati kokeilla?"

Barbiet... Niillä on monet leikit tullut leikittyä ja mekot vaihdettua. Joskus oli reilu kymmenen barbia mutta nykyään kokoelma on supistunut viiteen (ks. liite). Enhän minä tietenkään enää niillä leiki kuin joskus lasten kanssa... tai joskus ehkä tulee vähän puettua noita, laitettua kenkää ja käsilaukkua sävy sävyyn. Mutta sehän ei ole leikkimistä vaan kokoelman "huoltoa". ;-)

 

[Rod Weary]

Autorata. Ehkä joku päivä vielä ostan itselleni.

 

[CuJo#31]

@ace
Yksi ainakin lähelle liippaava ketju löytyi haulla. Voisi itsekin miettiä näitä ja kirjailla jossain välissä omia suosikkeja.

Lapsuuden ja nuoruuden kadonneet lelut ja tavarat

Itselläni on nyt ikää 39 vuotta. On vaimo, 2-vuotias tyttö ja iso omakotitalo. Lapsuus ja nuoruus on jossain kaukana takana. Viime aikoina on alkanut mietityttämään että missä ihmeessä on kaikki ne lapsuuden ja nuoruuden pelit ja vehkeet? Vanhemmat sekä pikkusisko ja pikkuveli ovat käsi...

keskustelu.jatkoaika.com

 

[Milles Mortenson]

Ujostuttaa, mutta tekisi mieli aloittaa ketju: Mitä leluja kaipaat lapsuudestasi? Lelut olisi heittomerkeissä, koska on aika venyvä käsite, mutta asioita tai esineitä joiden kanssa viihdyit loputtomiin, joiden muisteleminen saa vieläkin hymyn suupieliin ja mietit, "Voiko näin aikuisena/vanhana/muuten vaan kalkkeutuneena enää kaipailla niitä, saati kokeilla?"

Edit pienen miettimisen jälkeen, kerrotaan nyt sitten mitä itselläni oli mielessä.

1. Stiga rattikelkka. Joku lähetti videon Iltapuluun Stigasta kolmannessa polvessa, josta tämä aihe tuli mieleeni. Oli ihan mahtava laite, omani oli musta Stiga GT, jonka myin sadalla markalla naapurin pikkupojalle. ( Hänen vanhemmat sen maksoivat, ei ollut mitään hämärää tässä kaupassa). Kehtaisiko sitä lähteä tänä päivänä laskemaan Stigalla, mieli kyllä tekisi.? Kestäisikö se tätä ruhoa?

2. Minisukset, "minarit". Ei löytynyt niin jyrkkää mäkeä tai isoa hyppyriä mistä ei niillä olisi uskaltanut laskea. Aivotärähdyksiä ja erilaisia ruhjeita muistan paljon minarikavereiden kanssa nähneeni, mutta ei koskaan mitään vakavampaa, murtumia tms. Meillä päin minareita lämmitettiin puhalluslampulla ja muotoiltiin perästä käyräksi ylöspäin. Näytti coolilta ja sai muutaman sentin nipistettyä mäkiennätyksestä.

3. Stiga jääkiekkopeli. Omani oli alkupään tuotantoa missä "ränni" kääntyi sisään maalin sivustoista, oma taktiikka pelaamiseen silläkin piti luoda. Kaveri sai joululahjaksi jossain vaiheessa sen oikean Stigan, jossa pääsi maalin taakse ja "jää" oli irroitettava ja helposti hajoava muovikerros. Häviön tunnkuohuksissa se "jää" sai pahoja kolhuja, kun vitutuksissa heitetty kiekko irroitti siitä palasia. Pelin omistaja ei ollut tyytyväinen, vaikka toimi itse samalla tavalla.

4. Radio ohjattava auto. Olin 5-7v. en tarkkaan muista, kun sain todella makean Lancia Stratos radio ohjattavan auton joululahjaksi. Kauko ohjaimesta sitä pystyi kuitenkin kääntämään vain yhteen suuntaan, joskus olen lukenut mistä tämä johtui, joku tekninen juttu. Auto oli todella siisti, mutta olihan se tylsää kääntyä vain yhteen suuntaan.

Kunniamaininta: Legot, ne aluperäiset joiden kanssa piti käyttää mielikuvitusta. Nämä nykyaikaiset on niin monimutkaisia ja valmiiksi pureskeltuja/muotoiltuja, että se alkuperäinen idea on mielestäni kuopattu. Silloin aikanaan piti löytää siitä miljoonalaatikosta se oikeanvärinen ja muotoinen palikka että sai rakennettua mitä halusi. Tosin jos olisin rikas, ostaisin Lego Millenium Falconin nyt ja heti.

Niin ja siis ujostuttaa aloittaa uusi ketju, ei muistella näitä asioita.

Tämän takia hankitaan lapsia. 4-vuotiaalla pojallani on kolme kauko-ohjattavaa autoa ja niillä on pirun hauska ajella. No yhden olen vain itse ostanut ja kaksi tuli lahjaksi.

Vähän aiheeseen liittyen, niin kylpylöiden vesiliukumäet saavat minulle yhä hymyn huulille ja jaksaisin laskea niistä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta jotenkin nolottaa jonottaa siellä kymmenvuotiaiden mukana. Onneksi oma lapsi on kohta siinä iässä, että voi jonottaa hänen kanssaan.

 

[Malkkinen]

Tämän takia hankitaan lapsia. 4-vuotiaalla pojallani on kolme kauko-ohjattavaa autoa ja niillä on pirun hauska ajella. No yhden olen vain itse ostanut ja kaksi tuli lahjaksi.

Vähän aiheeseen liittyen, niin kylpylöiden vesiliukumäet saavat minulle yhä hymyn huulille ja jaksaisin laskea niistä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta jotenkin nolottaa jonottaa siellä kymmenvuotiaiden mukana. Onneksi oma lapsi on kohta siinä iässä, että voi jonottaa hänen kanssaan.

Se on justiinsa näin. Jännä juttu miten joulupukki osaa tuoda omalle lapselle kaikkia niitä mahtavia leluja, joita ei itse lapsena pukilta saanut. Ja menepäs leikkipuistossa itseksesi jotain apinarataa pitkin, niin hullun leiman saat otsaasi, mutta kun siinä on oma lapsi vieressä katsomassa, niin isin kelpaa näyttää useampikin mallisuoritus.

 

[Saipamies]

Taisi se korona iskeä itsellekin. Töissä altistunut jo pidempää. Hoitanut korona potilaita ja työkavereista altistunut moneen kertaan. Pojalla todettiin eilen ja itekkin kävin tänään testissä. Kauhee päänsärky jo toista päivää putkeen ja nenä vuotaa hitosti ja nyt tuli myöskin kuume.

 

[vilperi]

Minä kaipaan lapsuudestani ainakin sellaisia muovisia minilätkämailoja joissa luki jotain muistaakseni HPK- Matkalla huipulle. Siihen aikaan tuollaisia minimailojakin kai myytiin Kerhon fanituotevalikoimissa, nykyhetkestä en tiedä.

Tuollaisilla minimailoilla oli sitten kiva lapsena pelata neljä vuotta vanhemman veljen kanssa sisällä "lätkää". Se oli hauskaa. Hauskaa toki oli myös pihapallopelit. Perheen kanssa ja etenkin veljeni kanssa usein pelattiin pihapalloa jollain jääpallomailoilla.

Olihan nämä palloilut niin sisällä kuin ulkosalla sellaisia hetkiä että niitä kaipaa. Vähitellen tuo veljen kanssa vääntäminen eteni sitten iän karttuessa siihen että NHL-peleissä väännettiin yhteisiä kausia. Veljeä vastaan oli mukava ottaa matseja.

Tämä nyt ei edelleenkään ole kyllä lelu mutta kaipaan lapsuudestani myös pelikortteja ja kortin peluuta. Sekä lautapelien peluuta. Lapsena kun oli vielä hyvin tovereita keiden kanssa lätkiä korttia tai pelata lautapelejä. Ja näitä peliaikoja kaipaan.

Yhdessä vaiheessa meillä oli minä, veljeni, siskoni, äiti, mummo ja eno joiden kanssa pelattiin sellaista korttipeliä kuin Maraton ja sitten loppuun kevennykseksi Mustaa-Maijaa. Ikävöin sitä aikaa kun pystyi hyvin pistämään pelihetket pystyyn jo lähisukulaisten kanssa. Meitä oli riittävästi jo niihin peleihin.

Itse leluista kaipaan turtles-hahmoja ja muita muovifiguureita. Mutta etenkin Turtleshahnot olivat suuressa suosiossani junnuna. Sitten kaipaan pikkuautoja, autotaloa ja sellaista liikennemattoa. Näillä oli aina kiva leikkiä. Ja kova juttu oli kun kummien pojalla oli He-Man linna ja figuureita siihen.

Ja lautapelejstä ehdottomia suosikkejani olivat Turtles-lautaoeli, Kummituslinna ja Kullankaivaja

 

[Iisoppi]

Tämän takia hankitaan lapsia.

Tai hyödynnetään sisarusten ja ystävien lapsia. Varsinkin monia mukavia lautapelejä on tullut lasten kanssa pelattua (ei tulisi aikuisten kesken niitä pelattua), puhumattakaan mäenlaskusta mitä erinäisimmillä välineillä. Ja minulla on usein niin että leikin mieluummin lasten kanssa kun yritän seurustella puolituttujen aikuisten kanssa. Enkä minä edes erityisesti pidä lapsista (en kyllä vihaakkaan niitä).

 

[Ilmari Ahde]

Ujostuttaa, mutta tekisi mieli aloittaa ketju: Mitä leluja kaipaat lapsuudestasi? Lelut olisi heittomerkeissä, koska on aika venyvä käsite, mutta asioita tai esineitä joiden kanssa viihdyit loputtomiin, joiden muisteleminen saa vieläkin hymyn suupieliin ja mietit, "Voiko näin aikuisena/vanhana/muuten vaan kalkkeutuneena enää kaipailla niitä, saati kokeilla?"

Edit pienen miettimisen jälkeen, kerrotaan nyt sitten mitä itselläni oli mielessä.

1. Stiga rattikelkka. Joku lähetti videon Iltapuluun Stigasta kolmannessa polvessa, josta tämä aihe tuli mieleeni. Oli ihan mahtava laite, omani oli musta Stiga GT, jonka myin sadalla markalla naapurin pikkupojalle. ( Hänen vanhemmat sen maksoivat, ei ollut mitään hämärää tässä kaupassa). Kehtaisiko sitä lähteä tänä päivänä laskemaan Stigalla, mieli kyllä tekisi.? Kestäisikö se tätä ruhoa?

2. Minisukset, "minarit". Ei löytynyt niin jyrkkää mäkeä tai isoa hyppyriä mistä ei niillä olisi uskaltanut laskea. Aivotärähdyksiä ja erilaisia ruhjeita muistan paljon minarikavereiden kanssa nähneeni, mutta ei koskaan mitään vakavampaa, murtumia tms. Meillä päin minareita lämmitettiin puhalluslampulla ja muotoiltiin perästä käyräksi ylöspäin. Näytti coolilta ja sai muutaman sentin nipistettyä mäkiennätyksestä.

3. Stiga jääkiekkopeli. Omani oli alkupään tuotantoa missä "ränni" kääntyi sisään maalin sivustoista, oma taktiikka pelaamiseen silläkin piti luoda. Kaveri sai joululahjaksi jossain vaiheessa sen oikean Stigan, jossa pääsi maalin taakse ja "jää" oli irroitettava ja helposti hajoava muovikerros. Häviön tunnkuohuksissa se "jää" sai pahoja kolhuja, kun vitutuksissa heitetty kiekko irroitti siitä palasia. Pelin omistaja ei ollut tyytyväinen, vaikka toimi itse samalla tavalla.

4. Radio ohjattava auto. Olin 5-7v. en tarkkaan muista, kun sain todella makean Lancia Stratos radio ohjattavan auton joululahjaksi. Kauko ohjaimesta sitä pystyi kuitenkin kääntämään vain yhteen suuntaan, joskus olen lukenut mistä tämä johtui, joku tekninen juttu. Auto oli todella siisti, mutta olihan se tylsää kääntyä vain yhteen suuntaan.

Kunniamaininta: Legot, ne aluperäiset joiden kanssa piti käyttää mielikuvitusta. Nämä nykyaikaiset on niin monimutkaisia ja valmiiksi pureskeltuja/muotoiltuja, että se alkuperäinen idea on mielestäni kuopattu. Silloin aikanaan piti löytää siitä miljoonalaatikosta se oikeanvärinen ja muotoinen palikka että sai rakennettua mitä halusi. Tosin jos olisin rikas, ostaisin Lego Millenium Falconin nyt ja heti.

Niin ja siis ujostuttaa aloittaa uusi ketju, ei muistella näitä asioita.

BINGO! Kaikki mainitsemasi löytyi, tuo nimenomainen Stratos myös, en muista kääntyikö kumpaankin suuntaan.

Stigalla olen näin vanhemmallakin iällä laskenut, putkirunko kestää kyllä potrankin pojan, olisiko se vähän kutistunut, tuntui ettei oikein saanut itseään taitelluksi ratin taakse eikä kaksi päällä olisi voinut haaveillakaan. Mutta sama Stiga se oli millä nuorempana laskettiin, semmoinen klassikkomalli, harmaa runko ja penkki kuin kalannahkaa, siniharmaa ja liukas.

Jääkiekkopeli oli kova juttu, isoveljelle en juurikaan pärjännyt kuin satunnaisesti tuurilla. Se ei oikein hänen pirtaansa sopinut, kilpailuhenkisempi oli kuin minä, niin revanssihan piti ottaa heti ja sitten tulikin pelissä selkäsauna. Kaverin kotona oli kiekko hukkunut, käytettiin sitten noppaa peleissä, sillä pelaaminen oli totisesti arvan heittoa kun tuli yllättäviä pomppuja.