Tuossa pari vuotta sitten menetin viimeisen elossa olleen isovanhempani eli mummoni (äitini äiti). Hänellä oli ikää kuollessaan 97 vuotta. Hänen kuolemaansa liittyi yksi varsin makaaberi yksityiskohta, sillä hämeenlinnalainen vanhainkoti, jossa hän oli ollut saattohoidossa jo useamman vuoden ajan, ilmoitti äidilleni sekä muille äitini sisaruksille (kaksi veljeä + sisko), että heidän äitinsä oli menehtynyt päivä tämän kuoleman jälkeen.
Välittömästi viestin saatuamme maanantai-aamuna lähdin äitini mukaan Hämikseen ja kun saavuimme perille pari tuntia myöhemmin, meitä odotti mummon kapaloitu ruumis hänen omassa huoneessaan. Mummon silmät oli peitetty, mutta suu jätetty peittämättä. Kädet puolestaan olivat hieman sängyn ulkopuolella. Hautaustoimistolle ei oltu ilmoitettu eikä ruumista oltu hoidettu, ja kaiken lisäksi meidän piti tyhjentää huoneen kaikki kaapit vaatteista ja mummon tavaroista mahdollisimman pian, jotta seuraava asukas voisi muuttaa tilaan.
Soitto hautaustoimistolle hoidettiin nopeasti, mutta heiltä kesti silti kaksi tuntia saapua paikalle ja koko tuon ajan olimme äitini kanssa vielä tyhjenevän ruumiin kanssa pienessä huoneessa, jonka ikkunoista ainoastaan pienen tuuletusikkunan sai auki. Kamojen ja vaatteiden kerääminen on aika hankalaa, kun on pieni huone, isohko sairaalavuode sekä ruumis, jonka kädet ovat jäykistyneet paikoilleen. Lopulta hautaustoimiston miehet saapuivat ja kauniisti ohjasivat meidät ulos, jotta he saivat mummon arkkuun ja sitä kautta pois huoneesta.
Muut sisarukset eivät ilmaantuneet jeesaamaan kuin vasta hautajaisissa.
