Minulla on tällä hetkellä kranttu puhelin... Se ei hyväksy kuin yhden tietyn laturin. Muille se sanoo moikka-heippa-moikka-heippa (lataa-ei lataa) jatkuvalla syötöllä tai jättää kokonaan huomioimatta. Kyseessä on kyllä 3,5-vuotias leidi (Nokia 5) eli ei ole ihme että vähän diivailee. Uutta ystävää pitäisi hankkia kun vain saisi aikaiseksi. Ja jättää vanha puhelin ansaitulle eläkkeelle, laskea pehmoiseen petiin lepäämään ja välillä jutella nätisti kuinka hyvin hän hoiti hommansa kaikki nämä vuodet.Nyt ei syö virtaa vaikka koettaisin mitä pseudotieteitä. Eri latureita, eri kaapeleita ja päällään seisomista on tarjottu, mutta niin vain tuo teki itsestään tiiliskiven.
Myös joku norjankielinen tai joku vähän valtakielistä poikkeava kannattaa poimia joukkoon lisätäksesi erinomaisuuttasi ja ikäänkuin rivien välistä kertomaan, että vaimo lähti jo vuosia sitten.
Latet tai laatat teillä siellä Kalliossa kaikilla on muutenkin rinnuksilla.Heti tulee puolentusinaa vänkääjänimimerkkiä mieleen.
PS: lähetän sulle pesulalaskun, kun kallis paitani tärveltyi hifistelykahviin.
LOL ruokaa pakastimessa. Kohta pelataan seurapeleja ja katsellaan villasukat jalassa Kari Salmelaista.Jätkät hei mä tein sen. Mä ostin kotiin ruokaa. Jääkaappiin ja pakastimeen. Sotaveteraaneja kunnioittaen, perinteitä vaalien. Mummovainaat ei käänny haudoissaan. Lotta Svärd ja Porilaisten marssi.
Eipä oo ollu pinnalla muisteloissa varmaan 30neen. vuoteen, mutta kun kysyit niin hyvinkin muistan, lämmöllä.Muistatteks te Hakki Hamsteria? Sitä Kopin lehteä. Penskana usein iltaisin hiippaili konttorissa ja etsi niitä lipastoista.
Oliko se pitkäkuonoinen mikälie nimeltään Kaapo Hönni? Ei 80-90-luvulla kenenkään nimi ollut oikeasti Kaapo, varmaan tuo oli ensimmäinen kerta kun törmäsin siihen nimeen.Muistatteks te Hakki Hamsteria? Sitä Kopin lehteä. Penskana usein iltaisin hiippaili konttorissa ja etsi niitä lipastoista.
Höpsis! Kaapon TV-sarja tuli ulos 1997 ja Kaapon Eka Leffa 1999.Ei 80-90-luvulla kenenkään nimi ollut oikeasti Kaapo,
Käkön vai Kahkosen? Varmaan jälkimmäisen, kun tuo ensimmäinen ei ollut vielä edes syntynyt.Höpsis! Kaapon TV-sarja tuli ulos 1997 ja Kaapon Eka Leffa 1999.
Daaaa'a!
Kai sen kanssa voi elää... Ehkä se äkäisyys siitä kehittyy vuosien varrella sopivaksi. Kyllä me täällä selvitään... me keski-äkäiset. ;-)Huomasin juuri, että näin reilun neljäkymmenen ikäisenä sitä on keski-äkäinen mies.
Joo. Ehkä joskus ollaan vielä lempeitä kansalaisia. Tai sitten ei. :DKai sen kanssa voi elää... Ehkä se äkäisyys siitä kehittyy vuosien varrella sopivaksi. Kyllä me täällä selvitään... me keski-äkäiset. ;-)
Oon nelivuotias, oppimaan innokas, sain nimen hauskimman Kaapo!
Joo, lapset tykkäsi katsoa Kaapoa.
Minun lapset on jo parikymppisiä. Ei ne enää taida Kaapoa katsoa.Edellee tuo Pikku Kakkosella pyörii ja oma 2,5 vuotias tykkää katsoa...
Voi kun Grumpy Old Men (TV series) - WikipediaJoo. Ehkä joskus ollaan vielä lempeitä kansalaisia. Tai sitten ei. :D
Ehkä se ajatteli, että kun NATOakaan ei sanota kirjain kerrallaan, niin se pätee myös muihin. Vai etkö muka itse puhu esim. fbistä tai kgbistä?Ilta-Sanomien radiouutisissa (Rock, Suomipop jne.) uutistenlukija lausuu Maailman terveysjärjestö WHO:n vähän niin kuin sen bändin eli The Whon. Eli siis "Huu". Mitä helvettiä?