Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 638 366
  • 67 750

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mä olin Tarotin keikalla Lepakossa.
Itse olen ollut Tarotin keikalla Pieksämäellä hotelli Savonsolmussa. Vuosi oli muistaakseni 2011. Kovin paljon en valehtele jos sanon että paikalla oli ehkä 20 ihmistä siinä lavan lähellä ja sitten jonkin verran muualla ravintolassa. Tuo sattui koulujen lopulle ja keikan lippujen hinnat oli asetettu ehkä aavistuksen turhan korkealle siihen nähden mikä tuohon aikaan liikkeellä olevan nuorison maksukyky oli. Lisäksi Pieksämäellä toimi tuohon aikaan käytännössä kaksi yökerhoa, toinen oli tämä Solmu ja sitten yksi toinen ja luonnollisesti tuo toinen yökerho päästi koulujen lopun kunniaksi kaikki ilmaiseksi sisään, eli "kaikki" menivät sinne.

Mutta oli muuten ihan vitun hyvä keikka. Jätkien ammattitaito kyllä näkyi siinä, oli paikalla sitten 10 tai 10 000 ihmistä niin täysillä vedetään. Vetivät jonkun parin tunnin setin ja oli noin niinku musiikillisesti parhaita keikkoja missä olen koskaan ollut. Keikan jälkeen tuli sitten vielä Tommi Salmelan kanssa juteltua pitkät tovit, on kyllä mukava mies. Hietalan veljeksiäkin tuli nopsaan morjestettua, Markolle annettiin kättäpäivää ja Sakarin kanssa myös kättäpäivää ja muistaakseni joku valokuvakin tarttui matkaan.

Tarot on/oli kyllä hieno yhtye. Siis ihan järjettömän hyvää metallimusiikkia ja bändinä hemmetin aliarvostettu. Parempien tähtimerkkien alla tästäkin olisi voinut tulla Suomelle huomattavasti isompi vientituote tuonne rock-/metallibändien joukkoon. Ei nyt välttämättä ihan sinne HIMin tai Nightwishin osastolle, mutta kenties jotain Amorphiksen tai Sentencedin tapaista. Nythän tuo loppujen lopuksi jäi kuitenkin aika pahastikin paitsioon, vaikka toki Hietalan Nightwish-yhteyden myötä saikin julkisuutta sitten enemmän.

Tuohon liittyen muuten hauska juttu vielä, olen nähnyt kuvan jostain levykaupasta missä Tarotin levyä myytiin saatesanoilla "Feat. Marco Hietala from Nightwish", kova jätkä kun feattaa bändiään missä on kuitenkin ihan vakiojäsen.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohon liittyen muuten hauska juttu vielä, olen nähnyt kuvan jostain levykaupasta missä Tarotin levyä myytiin saatesanoilla "Feat. Marco Hietala from Nightwish", kova jätkä kun feattaa bändiään missä on kuitenkin ihan vakiojäsen.

Haha sehän perusti tuon bändin veljensä kanssa. Mutta kai sitä voi featata omassakin bändissään, mikäs siinä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Calcio Storico Fiorentino on helvetti soikoon upea peli. Kyseessä siis 1500-luvulla Firenzessä syntynyt historiallinen jalkapallo, tosin peli ilmeisesti kehittynyt Roomalaisten legionaalaisten pelaamasta harpastum pallopelistä. Peliä pelataan ainoastaan Firenzessä, joka kesä kolmen ottelun turnaus jossa pelaa neljä joukkuetta Firenzestä, valkoiset, punaiset, siniset ja vihreät. Nämä joukkueet edustavat tiettyjä historiallisia napurustoja Firenzessä, tai tarkemmin ottaen historiallisia kirkkoja ja naapurustoja niiden ympärillä. Joukkuuet koostuvat ainoastaan amatööreistä ja pelaajien täytyy olla joko syntyperäisiä Firenzeläisiä tai asuneet Firenzessä yhtäjaksoisesti vähintään 10 vuotta. Turnaus on hyvin yksinkertainen: Välierät, joidenka voittajat kohtaavat finaalissa. Palkintona kunniaa ja ilmainen illallinen, ei mitään muuta.

Säännöt ovat melko... perinteiset. 27 pelaajaa joukkueessa kentällä, ei vaihtoja. Ottelu kestää 50 minuuttia juoksevalla kellolla. Enemmän pisteitä saanut joukkue voittaa, pallon kuljettaminen (käsissä, tosin mikään ei estä jalkojen käyttöä) vastustajan maaliin tuo yhden pisteen. Kuitenkin, pallon heittäminen/potkaiseminen maalin yli tuo vastustajalle puolikkaan pisteen. Pelaajat eivät saa potkia toisia päähän, lyödä päähän takaapäin, hyökätä useamman pelaajan voimin yhden kimppuun tai lyödä ns. sucker puncheja. Kaiketi iskut vyön alle ja silmien puhkominen myös kielletty... Ja siinäpä ne kiellot taitaa ollakkin. Puhutaan urheilulajista joka saa rugbyn näyttämään pehmeältä peliltä.

Ja tässä vuoden 2019 finaali valkoisten ja punaisten välillä:




Joskus täytyy mennä paikan päälle katsomaan.

En kattonut kuin pätkän sieltä, toisen täältä, mutta olipahan sakeeta menoa. Mitä helvettiä, paneeko noin jotkut tua maassa ja rinki hurraa ympärillä? Mitä muuten muutamia noita pystytanssipareja osui silmään niin näkee että on nyrkkeilytaustaa veljillä. Mutta voi halvattu mitä meininkiä. Voi vidun macaroonit...
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Haha sehän perusti tuon bändin veljensä kanssa. Mutta kai sitä voi featata omassakin bändissään, mikäs siinä.
Joo mikäpäs siinä tosiaan.

Tähän liittyen toki sellainen juttu että kerran Marko Hietala on hälytetty pikakomennuksella Tarotin keikalle. Joskus ehkä kymmenkunta vuotta sitten piti olla Kuopiossa erikoiskeikka missä muistaakseni Johanna Rusasen (saattoi kyllä olla joku muukin) piti olla Tarotin solistina ja Marko siis ei ollut alunperin tuolla ollenkaan mukana, mutta Kurkela sairastui keikkapäivänä ja ääni lähti kokonaan joten tuohon aikaan Keravalla asunut Hietala otti lennon Kuopioon ja ei muuta kuin keikalle.

Olisihan se voinut olla ihan hieno veto kuulla Tarotia naislaulajan vetämänä, mutta sinänsä en usko että paikalle saapunut yleisö oli loppujen lopuksi kovinkaan pahoillaan tästä solistin vaihtumisesta viime metreillä.

Hahaa, löytyipäs netin kätköistä uutinenkin tähän. Tapaus vuodelta 2008:


Ihan hauska tuo uutisessa oleva "Tarotin solistiksi nousee Nightwishin laulaja ja basisti Marco Hietala". Mikähän lie työharjoittelija tuon jutun on tehnyt, Savon Sanomat kun kuitenkin hyvinkin pitkälti Kuopioon keskittynyt lehti vaikka toki muidenkin Savon kaupunkien juttuja siellä on.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Alkaa työpäivän kiireet taittumaan hiljaiseksi iltapäiväksi ja tulin aikani kuluksi jatkoaikaan. Kävin noissa muutamissa politiikkaketjuissa, mutta ei vaan pysty. Mistä tuo järjetön riidanhalu ja oikeassaolemisen tarve oikein kumpuaa? Kertooko ne kotona ylpeänä, että näytinpäs internetissä kaapin paikan tuntemattomalle ninimerkille vai kuvitteleeko joku tuolla tavoin muuttavansa jotain. Tykkäykset ainakin pitäisi kytkeä pois päältä noista ketjusta, niin loppuisi edes se samanmielisten hörhöjen selkääntaputtelu.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Salaatit nuupottaa... Punajuuret kärvistelee... Kaikkialla on niin kuivaa. Kerätyt sadevedet on käytetty jo ajat sitten ja omasta kaivosta on pitänyt ottaa täydennystä. Ei vaan viitsisi koko kasvimaata kastella "juomavedellä". No ensi viikolla on tulossa vissiin sateita... Se olis kasvien kannalta ihan kiva.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on eläinrakkaalla Heralla paha mieli. Olin leikkailemassa etupihan tuijien kärähtäneitä osia ja ehtinyt toisen tuijan kimppuun, kun tuli linnunpesä vastaan ja siinä oli munia. Mistä vitusta ton oisin voinut tietää? No hommat lopetin luonnollisesti siihen ja täytyy nyt toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että kaikki on lintuperheellä edelleen hyvin. Jatketaan tuijien hoitamista sitten lokakuussa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
O tempora, o mores.

Heräätteks te kans joskus aamulla ja alatte yht äkkiä puhua sujuvaa latinaa?
Kyllä tätä tapahtuu. Tällöin usein saan myös kyvyn nähdä asioita joita muut ei näe sekä kuulla sanoja joita toiset eivät kuule.
 
K

Kiekkokatsoja

Näin terassilla miestarjoilijan, jolla ei ollut persettä ollenkaan.
No mikäs siinä, kerroin vaan. En uskaltanut ottaa kuvaa, mut oli outo näky. Kuoppa hanurin paikalla. No joo sori, ei oo tarkoitus arvioida/arvostella, eläydyn vaan havaintoni mukaan.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen päättänyt ryhtyä opiskelemaan portugalia.

Päivitetään hieman tätä.

Portugalin opiskelu on ollut erittäin mielenkiintoista ja ennenkaikkea äärimmäisen mukavaa puuhaa. Harjoittelu tapahtuu täysin kotioloissa yksikseen, eli missään kursseilla en käy. Opetusmenetelmänä minulla on Duolingo sovellus, jonka lisäksi kävin kirjastosta lainaamassa muutamat kirjat, joissa opetetaan perusasioita. Päivittäin olen normaalisti jaksanut lukea ja harjoitella kahdesta kolmeen tuntiin.

Sain myös uuden tuttavuuden Ablon kautta, jossa tutustuin brasilialaiseen englannin kielen opettajaan, joka on kanssa jaksanut ja ennenkaikkea halunnut auttaa minua kielen kanssa. Pirun mukava ja ennenkaikkea erittäin fiksu likka, jonka kanssa tullut muutenkin puheltua melko paljon viikon aikana kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Tietenkin on myös ulkonäöllisesti aivan perkeleen kuuma tapaus, kuten noi latinot nyt yleensä tuppaa olemaan.

Toisinaan on kiva haastaa itseään ja harjoitella jotain aivan uusia asioita. Mukavaa vaihtelua arkeen.

Tudo bem? Tudo bem!
 
Viimeksi muokattu:

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin terassilla miestarjoilijan, jolla ei ollut persettä ollenkaan.
No mikäs siinä, kerroin vaan. En uskaltanut ottaa kuvaa, mut oli outo näky. Kuoppa hanurin paikalla. No joo sori, ei oo tarkoitus arvioida/arvostella, eläydyn vaan havaintoni mukaan.
Ota lisää kuppia, niin se perse muokkautuu pikkuhiljaa mieleiseksesi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Päivitetään hieman tätä.

Portugalin opiskelu on ollut erittäin mielenkiintoista ja ennenkaikkea äärimmäisen mukavaa puuhaa. Harjoittelu tapahtuu täysin kotioloissa yksikseen, eli missään kursseilla en käy. Opetusmenetelmänä minulla on Duolingo sovellus, jonka lisäksi kävin kirjastosta lainaamassa muutamat kirjat, joissa opetetaan perusasioita. Päivittäin olen normaalisti jaksanut lukea ja harjoitella kahdesta kolmeen tuntiin.

Sain myös uuden tuttavuuden Ablon kautta, jossa tutustuin brasilialaiseen englannin kielen opettajaan, joka on kanssa jaksanut ja ennenkaikkea halunnut auttaa minua kielen kanssa. Pirun mukava ja ennenkaikkea erittäin fiksu likka, jonka kanssa tullut muutenkin puheltua melko paljon viikon aikana kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Tietenkin on myös ulkonäöllisesti aivan perkeleen kuuma tapaus, kuten noi latinot nyt yleensä tuppaa olemaan.

Toisinaan on kiva haastaa itseään ja harjoitella jotain aivan uusia asioita. Mukavaa vaihtelua arkeen.

Tudo bem? Tudo bem!

Portugalin kielen kun hallitsee, on vissiin aika helppoa oppia muitakin samansukuisia kieliä, esim. espanja. Mutta hienoa että on riittänyt kiinnostusta uuden kielen opetteluun. Itellä tuppaa olemaan jo vissiin ikää vähän liikaa kun ei kiinnostaisi opetella edes tätä romanian kieltä.

On tässä nyt kymmenen vuoden aikana jotain tarttunut kaaliin, mutta enpä silti mitään hirveän syvällistä keskustelua osaa käydä. Ymmärrän kuitenkin melkein kaiken mitä sanotaan, ja huomasin esim. italialaistenkin puheesta jotain ymmärtäväni.

Joo aika laiskasti olen kyllä tätä paikallista yrittänyt oppia, ja kun ei mitään oikeaa tarvetta sille ole, on se vaan jotenkin jäänyt.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Portugalin kielen kun hallitsee, on vissiin aika helppoa oppia muitakin samansukuisia kieliä, esim. espanja.

Mitä olen ymmärtänyt, niin alunperin minun olisi ollut helpompaa ja järkevämpää opetella ensin espanjan kieli, jonka jälkeen vasta sitten portugalin kieli, mutta näillä mennään! Katsotaan kauanko innostus jatkuu ja mitä kaaliin tarttuun. Ehkä sitten tämän jälkeen lähden yrittämään taittamaan myös espanjaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös