Vois kyllä itekin kirjoittaa elämänkerran totta puhuen. Sillä tyylillä että sitä varten kasaisi muistiinpanoja vuosien mittaan ja sitten jossain kohtaa kasaisi kaikki ne muistiinpanot yhdeksi isoksi kirjan paksuiseki kokonaisuudeksi. Ja onhan mulla tietyt elämäntapahtumat ihan pään sisäselle kovalevylle tallennettuna, sellaiset tunteikkaat hetket joita ei tarvi edes erikseen kirjoittaa ylös muistaakseen ne kirkkaasti vielä vuosienkin päästä.Ihan sama kuinka isoksi kihoksi tai pikkutekijäksi yllän elämäni aikana, elämäntarinan voisi kirjoittaa tosissaan. Materiaalia on onneksi jo hienosti ja lisää tulee joka päivä. Jää jälkipolville ihmeteltäväksi ja luettavaksi.
Minä vetäisin kyllä Em, Am, D7, G.Hyvä idea. Tietty E-mollin voisi laittaa heti alkuun, mutta siinä on riski että Neil Young syyttää "Heart of Gold" plagiaatista.
Tämä. Ja kun mitä olen muiden väkästyksiä maistellut niin noin 95% tapauksista se kaupan tai ravintolan puoli-ilmainen tavara on parempaa. Itselleni ei tulis edes mieleeni vaivautua.Aina kun joku Jatkoaikalaista kertoo löytäneensä jonkun kivan elintarvikkeen, kohta tulee joku kertomaan kuinka kotona tehdään parempaa ja ainekset ovat yksinkertaisia. Pitää vain ensin metsästää liha, metsäkanojen munat etsiä pesistä, maito kerätä hirveltä ja sitten etsiä villiviljaa. Ruoka valmistetaan kuparisissa astioissa ja vedeksi kelpaa vain tunturipuron vesi.
Danny D olisi hoitanut tuonkin homman jo moneen kertaan. Munallaan.Tänään oli hieno keli touhuta ulkona puiden kanssa. Ei ollut liian lämmin, mutta kuitenkin hyvän hien siinä sai päälle. Pian onkin jo kaksi täyttä pinoa saatu pinottua. Neljä yhteensä. Huomasin jo hyvissä ajoin sen että vielä on pilkottava lisää, koska nuo nykyiset ei riitä täyttämään kolmatta pinoakaan täyteen. Ja hyvä niin, onpa sitten tekemistä ja kesä vasta tulossa joskus.
Päivät pilkkoo puutaa ja illat hakkaa tattia. Kyllä siinä peruskunto pysyy.Jätkä on ahkera pilkkomaan puuta.
Ja kaupan päälle kuorruttanut puut homeenestolla.Danny D olisi hoitanut tuonkin homman jo moneen kertaan. Munallaan.
Danny D olisi hoitanut tuonkin homman jo moneen kertaan. Munallaan.
Aina ja aina. Usein toki löytyy niitä jotka on niin ollakseen, muttei osaa nähdä kokonaisuutta viestisteistä.Aina kun joku Jatkoaikalaista kertoo löytäneensä jonkun kivan elintarvikkeen, kohta tulee joku kertomaan kuinka kotona tehdään parempaa ja ainekset ovat yksinkertaisia. Pitää vain ensin metsästää liha, metsäkanojen munat etsiä pesistä, maito kerätä hirveltä ja sitten etsiä villiviljaa. Ruoka valmistetaan kuparisissa astioissa ja vedeksi kelpaa vain tunturipuron vesi.
Tuossa edessä muutaman metrin päässä on naapurin aita. Siinä päällä seisoi koirasfasaani vielä pari minuuttia sitten. Seisoskelee siinä useasti. Luultavasti ajattelee sen olevan korkeutensa (noin 1,8 metriä) ansiosta mainio paikka niin ääntelylle kuin ympäristön tarkkailemiseen. Fasaanikoirashan tuppaa köököttämään samalla kun räpyttelee siipiään. Hieno otus. Olen aina pitänyt fasaanista. Koiras on myös komean kirjava.
No ei mahda ei, mutta ei se kivaa ole ajaa päälle. En fasaanin päälle ole osunut, mutta jäniinin joskus teilasin. Pahimmalta tuntui kun ajoin kissan päälle, sillä oli kuiteskin nimi.Eipä ihminen tai eläin itsekään mahda mitään tälle. Menevät kun menevät ja ihminen autoineen joutuu kärsimään.
Minulla on joku taito osua lintuihin. Toki yhden supinkin kanssa on autoni keula tehnyt tuttavuutta. Mutta linnut. Luulin keskellä soratietä olevaksi kiveksi, mutta osoittautui kuoviksi. Höyheniä jäi konepellin reunan alle. Tien laidalla oli lokkeja. Kaikki muut lähti lentämään poispäin, mutta se yksi tyhmä lensi Fordin tuulilasiin. Ei vahinkoa autolle, linnusta ei tietoa. Sama Ford, peltoaukealla juoksee yhtäkkiä tielle kaksi kurkea. Satasesta jarrutus, mutta osui. Jäi tielle kitumaan ja pakkohan se oli lopettaa. En kerro miten. Niin ja oli sitten vielä se yksi kettu, joka tuli tienlaidan heiniköstä suoraan etupyörän alle.No ei mahda ei, mutta ei se kivaa ole ajaa päälle. En fasaanin päälle ole osunut, mutta jäniinin joskus teilasin. Pahimmalta tuntui kun ajoin kissan päälle, sillä oli kuiteskin nimi.
Auto nyt on pienin murhe ainakin itelle tossa vaiheessa, eipä nyt niin paljoa vahinkoa saa
Joo nyt kun sanoit niin joskus löysin jonkun pikkulinnun Hiacen syyläristä, en tiiä ajoinko ite sen sinne.Minulla on joku taito osua lintuihin. Toki yhden supinkin kanssa on autoni keula tehnyt tuttavuutta. Mutta linnut. Luulin keskellä soratietä olevaksi kiveksi, mutta osoittautui kuoviksi. Höyheniä jäi konepellin reunan alle. Tien laidalla oli lokkeja. Kaikki muut lähti lentämään poispäin, mutta se yksi tyhmä lensi Fordin tuulilasiin. Ei vahinkoa autolle, linnusta ei tietoa. Sama Ford, peltoaukealla juoksee yhtäkkiä tielle kaksi kurkea. Satasesta jarrutus, mutta osui. Jäi tielle kitumaan ja pakkohan se oli lopettaa. En kerro miten. Niin ja oli sitten vielä se yksi kettu, joka tuli tienlaidan heiniköstä suoraan etupyörän alle.
En koskaan saanut mopoa, mulla oli kuulemma ihan hyvä polkupyörä. Katkera? Ehkä hieman kun serkkupoika kulki ensin mopolla, sitten kevarilla ja viimein jollain 650 kuutioisella Suzukilla. Ei pysyny pyörällä perässä. Olisi se ollut mukavampi mennä mopolla futisreeneihin se reilu kymmenen kilometriä kuin polkea se mennen tullen.Ai että, muistatteko sen fiiliksen, kun saitte ensimmäistä kertaa mopokortin omiin käsiin. Se oli avain vapauteen täältä metsän keskeltä. Aamulla mopo käyntiin ja kouluun, koulun jälkeen kylille pyörimään ja kaasuttelemaan. Sitten sitä viritystä melkein joka päivä. Kumpi on tärkeämpää, hyvä kiihtyvyys vai huippunopeus? Kaikesta piti myös kilpailla kavereiden kanssa, liikennevaloista viivat tai sitten kumpi saa ensin keulittua kilvelle.
Hienoja aikoja.
Ai että, muistatteko sen fiiliksen, kun saitte ensimmäistä kertaa mopokortin omiin käsiin.
En ole koskaan omistanut mopoa saati mopokorttia. Ei meidän Setämiesten nuoruudessa mitään korttia mopottimeen tarvittukaan. Mopot oli muutenkin junttien ja tulevien amisten juttu...Ai että, muistatteko sen fiiliksen, kun saitte ensimmäistä kertaa mopokortin omiin käsiin. Se oli avain vapauteen täältä metsän keskeltä. Aamulla mopo käyntiin ja kouluun, koulun jälkeen kylille pyörimään ja kaasuttelemaan. Sitten sitä viritystä melkein joka päivä. Kumpi on tärkeämpää, hyvä kiihtyvyys vai huippunopeus? Kaikesta piti myös kilpailla kavereiden kanssa, liikennevaloista viivat tai sitten kumpi saa ensin keulittua kilvelle.
Hienoja aikoja.
Mä maksoin osan omasta mopostani ja isä suurimman osan. Kevaria mun ei oikeen ikinä tehnyt mieli hommata. Yhdellä kaverilla oli joku laiska duke ja sitä oli kiva härnätä, kun mopo kiihty perkeleesti nopeampaa. Kyllä se sitten vähän kovempaa kulki, kun se sillä vauhtiin pääsi.En koskaan saanut mopoa, mulla oli kuulemma ihan hyvä polkupyörä. Katkera? Ehkä hieman kun serkkupoika kulki ensin mopolla, sitten kevarilla ja viimein jollain 650 kuutioisella Suzukilla. Ei pysyny pyörällä perässä. Olisi se ollut mukavampi mennä mopolla futisreeneihin se reilu kymmenen kilometriä kuin polkea se mennen tullen.
Eiks toi mopokortti tullut pakolliseksi vasta joskus 90-luvulla? Vai jopa myöhemminkin?Minun ikäluokassa mitään mopokortteja ollu. Honda Monkeyllä oli kyllä kiva rullailla menemään :)
Juntti oon, amis en.En ole koskaan omistanut mopoa saati mopokorttia. Ei meidän Setämiesten nuoruudessa mitään korttia mopottimeen tarvittukaan. Mopot oli muutenkin junttien ja tulevien amisten juttu...
Joo, ei mullakaan mitään korttia ollut, kun ei sellaista tarvittu. Suzuki S1 oli alla. 14,5 vuotiaana sen sain ja olihan se hienoa mennä esim. hiekkamontulle hyppimään sen kanssa. Tyttöjäkin oli toisinaan kyydissä.Ai että, muistatteko sen fiiliksen, kun saitte ensimmäistä kertaa mopokortin omiin käsiin. Se oli avain vapauteen täältä metsän keskeltä. Aamulla mopo käyntiin ja kouluun, koulun jälkeen kylille pyörimään ja kaasuttelemaan. Sitten sitä viritystä melkein joka päivä. Kumpi on tärkeämpää, hyvä kiihtyvyys vai huippunopeus? Kaikesta piti myös kilpailla kavereiden kanssa, liikennevaloista viivat tai sitten kumpi saa ensin keulittua kilvelle.
Hienoja aikoja.