Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 635 495
  • 67 728

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Katsonvaan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit LFC
Siis Manowar on juuri tätä! Vanhat äjjät vetää vieläkin nahassa ja heiluttelee miekkoja. Ei voi kun arvostaa. Toki hyvät naurut saa. Mutta pelkään että ainakin DiMaio on tosissaan.
Manowar on tosielämän Spinal Tap. Lennokasta menoa todellakin. Teininä kuului ihan suosikkibändeihin ja sen takia tulee nostalgiapuuskissa joskus kuunneltua joitain biisejä. Kyllähän ne soittaa osasivat ja laulaja Eric Adams on yksi parhaista metallilaulajista mitä olen koskaan kuullut. Naurattaa ja hieman jopa hävettää, mutta on niillä useita aika mahtavia biisejä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Sitten nämä kukat. Niitähän on jo vaikka millä mitalla.
Niin, ensin tulee leskenlehdet. Tänä vuonna löysin niitä jo maaliskuun puolella. Sitten on sinivuokot jotka nyt jo lopettelee kukkimista. Seuraavaksi tulee sitten valkovuokot joita on siinä toukokuun alussa. Tänä vuonna olen kyllä jo nähnyt kukkivia valkovuokkoja. Meidän metsässä niitä oli yleensä äitienpäivän aikaan. Viimeiseksi esiintyy kielot jotka kukkii toukokuun lopussa... Meidän takametsästä niitä löytyy pitkälle kesäkuuhun.

Tietenkin on paljon muitakin kukkia mutta tuo on minun neliportainen lintulorusta inspiroitunut kukkakesän "odotuslista". Ja kukkimisaikahuomiot on tehty oman alueen havaintojen ja muistojen mukaan. Kukkimisaikatauluissa on paikallisia muutoksia... ja muistinikin voi pätkiä.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Jollakin Manowarin levyllä on aika mellevä bassosoolo. Harvinaista herkkua, ei nuo basistit liiemmälti sooloile.
Tämä on Apulannassa aikanaan soittaneen Parta-Samin kertoma vitsi keikalla, muunnan tapaukseen sopivammaksi.

- Mikä se olisi, jos päiväntasaajalla seisoisi sadan metrin välein basisti?
- Hyvä alku.
 

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Tiedättekö herrat, rouvat, neidit ja nuoriso. On se hienoa olla taas ”korikonnuilla’. Kuulee ne harvat lentokoneet ihan omin korvin, ei tarvitse mistään Flightradar24sta katsella. Oon taas siellä missä olen asunut omassa elämässä eniten. Kelpaa. Olihan tuo Espookin ihan (erittäin) kiva.

Kunhan baarit aukeaa, niin Toppariin treffit.
Onko vetti muuttanut tänne missä tapahtuu eli Myrtsin lähettyville?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Minä en ole nyt aivan varma yhdestä asiasta. NImittäin siitä oliko tuo minun asunnon ulko-ovi yön kiinni kokonaan vai oliko raollaan? Ja kaiken lisäksi minä olen höpötellyt täällä asunnossani eilisillasta lähtien ja laulellut yksinäni niin kuin minulla on tapana. Ja nyt nolottaa jos höpötykseni on kuulunut hyvin rappukäytävään? Heh. Ja pahinta tietenkin olisi ollut jos joku olisi tullut avoimista ovista murtovarkaisiin, no onneksi ei tullut.

No minä nyt en täysin varma ole tästä asiasta. En aivan varmaksi voi sanoa oliko se ulko-ovi kiinni yön vai ei. Jäi vain sellainen fiilis kun aukaisin ulko-oven ensimmäisen kerran aamulla että olikohan tämä edes kokonaan kiinni vai raollaan mutta toisaalta sen enempää en asiaan ehtinyt kiinnittämään huomiota kun olin jo oven aukaissut. Jäi hieman hämärän peittoon tuo asia.

No eteenpäin joka tapauksessa, sanoi mummo lumihangessa. Vähän alkanut kaduttamaan tämä yletön mässäily, herkkujen syönti ja taas lisääntynyt alkoholittomien juomien kuten oluiden, siiderien ja limujen juonti. Noiden juomien juonti on taas lisääntynyt nyt kelien parantuessa. Oikeastaan pääsiäisestä lähtien olen syönyt ja herkutellut aivan liikaa. Ja minullakin kun tätä ylipainoa oli jo ennestään varsin hyvin. Kyllähän minä liikuntaa harrastan mutta tuo syöminen on minun akilleen kantapääni. Oikeastaan aina ollut. Joskus nuorempana liikuinkin myös tosi huonosti mutta aikuisiällä olen innostunut kyllä sitten liikkumaan ihan eri lailla. Nuorempana häpesinkin liikkua ulkona. Pelkäsin jos joku tuttu koulusta näkee minut kun olin kuitenkin koulukiusattu.

Työasioitahan te ette haluaisi varmasti kuulla mutta eilen oli pari vähältä piti tilannetta ja oli lähellä parit virheet. AJoin sillä koneella millä saa perunasta kuutioitakin niin päivällisruokaan siskonmakkarakeittoon perunat. Kuusi kiloa perunaa ajoin sillä kuutioksi. Kysyin määrän iltavuorolaiselta joka on vastuussa siitä päivällisruoasta ja valmistaa sen. Luulin että hän tietäisi oikean määrän mutta näin ei olisi ollutkaan. Vaan hän ei tiennyt että kylmiössä oli hiukan yli jäänyttä makkarakeittoa joka oli myös tarkoitus päivällisruoaksi lämmittää. Oikea tarvittava perunamäärä olisi ollutkin hieman vähemmän kuin tuo kuusi kiloa mutta sitä minä en tiennyt eikä tiennyt tuo iltavuorolainenkaan ja ajoin sitten sen kuusi kiloa perunaa kuutioiksi.

Pyrin vain olemaan oma-alotteinen mutta nyt olin lähellä mennä ojasta allikkoon. No onneksi ylimääräiselle perunamäärälle on kuulemma myös käyttöä että ei sitä nyt sentään hukkaan tarvitse heittää.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen sain tietää, että muutamme Jyväskylään ainakin loppuvuodeksi. Tai no, sain tunnin miettimisaikaa. Nopean toiminnan miehenä vastasin myöntävästi, osittain pakon sanelemana. Eipä tässä. Nykäskylässä ei oo tullutkaan asuttua.

Mitä kieltä ne puhuu siellä?
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Eilen sain tietää, että muutamme Jyväskylään ainakin loppuvuodeksi. Tai no, sain tunnin miettimisaikaa. Nopean toiminnan miehenä vastasin myöntävästi, osittain pakon sanelemana. Eipä tässä. Nykäskylässä ei oo tullutkaan asuttua.

Mitä kieltä ne puhuu siellä?
Riikinruotsilla pärjää. Raktorisanasto kannattaa ainakin opetella.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Perkele, Telian nettiliittymässä jotain valtakunnallista häiriötä ja ei ihan hetkeen päässyt nettiin. Ei tietokoneella eikä älypuhelimella. Päähän siinä meinasi heti hajota kun ei nettiin meinannut päästä. No sain mä sitten luppoajan kuitenkin kulutettua, nukuin mojovat päikkärit ja söin tuhdisti. Mutta kuitenkin, on tämä meikäläisen elämä niin netistä riippuvainen etenkin vapaa-ajalla.

No nyt onneksi pääsee taas nettiin tietokoneella. Puhelimella ei vieläkään.
 

Glove

Jäsen
Tänään tuli ensimmäistä kertaa korona aikana mieleen, että olispa kiva katsoa urheilua telkkarista. Menihän siinä,reilu kuukausi ilman tämmöisiä intohimoja,
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Päätin lukea legendaarisen Pulp Jatkis -dekkaritarinan uudelleen. Junioriosastolle suosittelen lukemaan ja tekemään vaikka vastaavan perässä. Tässähän olisi nyt aikaa kirjoitella. Junioreiksi lasken kaikki minua nuoremmat - eli 1.1.1902 jälkeen syntyneet.

Täällä suunniteltiin, jaettiin kirjoitusvuoroja ja kommentoitiin juttua:


Täällä itse tarina. Vanha Len aloitti alun perin, mutta viestistä 47 se alkaa uudelleen, kun olimme järjestäytyneet.


Ehkä kannattaa aloittaa viestistä 48, siitä alkaa jouheva meno. Tuon tarinan tekeminen on jollain tapaa jopa elämäni parhaimpia muistoja. Oli hienoa olla mukana osa sitä. Onko siitä muka jo kahdeksan vuotta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös