Kun tämä poikkeustilanne on Suomessa vihdoin ohi, niin silloin sen pitäisi myös näkyä jonain juhlallisena hetkenä. Ehkä televisiossa ja radiossa pitäisi julistaa olympialaisista tuttuun tyyliin, "Kuuleeko Pasila, Porilaisten marssi!" Tai jotain muuta juhlafiilikseen sopivaa musiikkia pitäisi yhteisesti soitattaa, jotain Säkkijärven polkkaa, Finlandiaa tai Daruden Sandströmiä.
Mutta ongelmahan tuossa on kai se, että tuleeko olemaan mitään varmaa pistettä että nyt tämä paska on ohi? Ja voi olla kai kuulemma niinkin että kun ensimmäinen aalto on ohi, niin saattaa toinen aalto odottaa jo kulman takana? Kuinka varmaksi sitä voikaan siis luottaa niinä päivinä sitten kun korona on vaimentumassa että nyt se on oikeasti ohi?
Tuossa radiossa kysyttiin sitä justiin kuuntelijoilta että mitä teet ensimmäiseksi kun tämä paska on ohi. On todennäköistä matkoistakin johtuen että ensimmäiseksi kun se on vain mahdollista niin käyn tuolla kuntoutuskeskuksessa, pelataan ihan helvetin pitkästä aikaa biljardia ja tapaan tuttujani siellä. Sitten varmaan vielä saman päivän aikana lähden käymään isäni luona ja oikein halaan häntä hänet näkiessäni. Sitten alan seuraamaan myös urheilua. Teen niitä kaikista rakkaimpia asioita minulle jotka nyt ovat kiellettyjen asioiden listalla. Ja olen entistä kiitollisempi niistä asioista ja niiden olemassaolosta.
No joo, vielä on pitkä matka siihen että tämä poikkeustilanne Suomessa on ohi. Ja tosiaan, ei kai oikein tule olemaan mitään selkeää päätepistettä että nyt ollaan maalissa ja nyt se on ohi? Tai että voidaanko täysin luottaa siihen että nyt se oikeasti on ohi?