Jaahas, on ystävänpäivä. Minä itse tunnen kiitollisuutta siitä että monet suhteet tuttuihin, kavereihin ja ystäviin on pysynyt vaikka muutama vuosi sitten elin varsin hölmöä ja vaikeaakin aikaa. En oikeastaan tiedä ketään tuttua, kaveria tai ystävää joka olisi sen takia lähtenyt tuttavapiiristäni että elin sellaista aikaa kuin elin muutama vuosi sitten. Ja vaikka Facebookinkin takia se aika oli varsin näkyvääkin.
Olen saanut kuulla muutamalta muulta kuntoutujalta että ne vanhat kaverisuhteet on sammuneet silloin kun on ollut vaikeat jaksot. Tämä on tietenkin ikävää sillä silloinhan se ihmissuhde punnitaan kun toisella on nimenomaan vaikeaa. Varsin läheisiltä ystäviltä sain jo itse tuolloin vaikeina aikoina apuakin ja tukea antavia viestejä. Että mitä helvettiä sinä touhuat, nyt se korkki kiinni... Aiotko koko elämäsi heittää piloille? Ja viestit eivät olleet sinänsä syyllistäviä tai haukkuvia vaan justiin tukea antavia. Ja hyvät on välit yhä noihin samoihin ystäviin.
Enpä tiedä olisinko edes hakeutunut lopulta avun tuoneeseen hoitoon ilman lopulta siskon miehen sitten näkyvää puuttumista asiaan?
Minä vain poden syyllisyyttä siitä että olen pitänyt niin huonosti yhteyttä sitten viime vuosina tuttavapiiriini. Mutta ainahan voi asioita korjata paremmiksi? Kun ei ainakaan minun tunneside moniinkaan tuttaviini ole himmennyt vaikka en yhteyttä olekaan pitänyt tai olen pitänyt yhteyttä huonosti. Niin kuin silloin loppukesästä nähtiin.
Aidosti tuntui sen tuttavan miehen menehtyminenkin pahalta vaikka siitä olikin vuosia vierähtänyt kun ollaan livenä nähty. Tai joo, kyllä se mieskin oli tuttavani. Ennen olivat kuitenkin hyviäkin tuttujani. Ja vieläkin sieltä tuli vuoden lopussa uuden vuoden toivotuksetkin kuitenkin Facebookissa tältä naishenkilöltä.