Viimeisen n. 3-4 vuoden aikana on tullut havaittua, ettei vain kertakaikkiaan kykene tuntemaan...käytännössä mitään. Samaa tasaista, ankeaa harmautta. Satunnaiset ilonpilkahdukset hautautuvat sinne harmauteen. Lähinnä ehkä sisäistänyt kaiken turhuuden. Oikeastaan sitä kaipaa ns. "entistä" itseänsä, joka osasi olla iloinen, hauska ja spontaani. Näki joka päivän tilaisuutena oppia ja kokea jotain uutta. Vuosien varrella se on kaikki vaihtunut jurotukseen ja vitutukseen.
Onneksi edes musiikki auttaa. Ainoa asia, mistä vielä saa jotain irti.