Vatkaan yleensä vain iltaisin ja öisin, piparia taas ei ole saatavilla kuin punaisesta metallirasiasta. Onneks on kännykkä. En voisi elää ilman sitä. Tärkeä esine, hengentärkeä. Käteni jatke sen perinteisemmän jatkeen lisäksi.
Joskus mietin kyllä, että räplään tätä kapistusta liikaa, mutta on se oikeasti kasvanut kiinni käteen. Tosin meidän koulussa ei ole oppilasta, jolle ei olisi kasvanut. Käykääpä täällä joskus käytävällä kävelemässä ja tiirailemassa oppilaita, niin 65 oppilaalla 70:stä on katse kiinni ruudussa. Loput viisi ovat satunnainen tyttölauma tai meikäläisen poikalauma, jossa höpötellään vapaa-ajansuunnitelmista, peleistä, kaverisuhteista tai koulutehtävistä.
Aika kivaa meillä on koulussa armon vuonna 2019. Minulle riittää ensi jaksossa kirjaimellisesti pelkkä läppärin tuominen kouluun. On vain muutama kurssi eikä kirjoja tarvitse ostaa paperisena, koska osassa kursseja ei edes tarvita uutta kirjaa, tai vaikka tarvittaisiinkin, se on kuitenkin Otavan sähköinen opus. Opettajat eivät lyö meitä karttakepeillä käsille, tosin karttakeppejä tai itse karttojakaan ei oikein tarvita enää, joka luokassa kun hommat hoidetaan tietokoneilla sähköisesti. Meidän lukiossamme taitaa olla vain pari opettajaa, jotka käyttävät vielä liitutaulua, hekin tosin enimmäkseen sähköistä materiaalia. Ai niin, liitutaulu. Eipä ole enää koulumuodissa. Mikä sääli.
Harvemmin meille suututaankaan mistään. Tai jos kerrankin suututaan, kaikilla, myös minulla, valahtaa paskat housuun, luokan kovimmillakin kundeilla. On todella rentoa ja vaivatonta olla abiturientti. Osalle oppilaista ei ole vieläkään mennyt perille lakin ja takin ottaminen pois sisätiloissa, vaikka siitä sanotaan joka kerta. Meikäkin ihmettelee. Mähän en edes osaisi kävellä sisään luokkaan mun harmaa Ässä-pipo päässä. En tietenkään.
Tällaista meillä opiskelijoilla nykyisin. Saatte parin vuoden kuluttua päivitykseni yliopistomeiningistä, jahka olen suorittanut lukion loppuun, käynyt intin ja päässyt sisään opiskelemaan. Varmaan aika puisia luentoja tiedossa, paitsi jos on kyse populaarikulttuurin historiasta.
Täällä se on pidettävä ylhäällä, jottei kukaan hyppää yllättäen niskaan. Raaka meininki, mutta loppukädessä olemme kaikki herrasmiehiä, jotka kättelevät matsin jälkeen. Ainakin finaaleissa. Ainakin joskus.
