Talvi yllätti jalankulkijat. Tai kulkijan. Ainakin täällä meilläpäin kannattaa töpötellä varoen. Ihan hetkeen en muista nutulleni heittäneeni, mutta kermapurkin haku reissulla onnistuin. Ihmeen hyvin siinä ehtii päässä pyörähtämään, kun huomaa että nyt mennään. Ei siinä tosin ehdi muistella viimetalvena aamu-tv.ssä näytettyjä oikein kaatumisohjeita, vaan että nyt mennään ja kuinkahan käy. Ainakaan itse en ehtinyt.
No pää ei tärähtänyt maahan eli en edelleenkään koe kuuluvani tärähtäneisiin. Muuten tärähti, mutta se on sellasta kun korkeelta tullaan.
Minä olin lipat luistimilla tuossa n. vuosi sitten. Liu'uttelin "tyylikkäästi" ja tuore ulkojää tökkäs takaperin sirklatessa. Tökkäs ja jalat kävi, hetken kuin maantiekiitäjällä. Tajusin, että gravitaatio voittaa ja nyt mennään, hokkarit osoitti katulamppuja ja >0,1tonnia oleva massa tärähti tonttiin. Bauerin kalalaatikko liukui koko kentän toiseen päähän, koska olihan leukahihna rennon tyylikkäästi auki, pikkulapset itki ja vanhempiväki siunaili sussinakkoota.
Periaatteessa kaikki oli hallinnassa, mutta täräys oli kyllä kohtuullinen ja ei aivan kivuton.
Palkeet tyhjänä näyttelin, että ei sattunut ja liu'uin hakemaan kypärääni puiseen CCM mailaani nojaten, irvistelevien ja supattelevien pikkulasten äitien jaloista. Se oli nöyryytys!