No niin, tervetuloa perjantai. Vain jokunen tunti ja viikonloppu on valmiina alkamaan. Oli tekemistä tai ei, viikonlopun alkaminen tuntuu aina erinomaiselta.
Paitsi minulle. Minulle viikonlopun alkaminen ei tunnu juuri miltään. Kun olen taas koko arkiviikon ollut lomalla/passiivisena työttömänä niin vapaata tässä on ollut jo muutenkin. Ei tarvita viikonloppua täällä.
Ainoa syy miksi viikonlopun tuleminen on kiva asia niin on se että koriksen MM-kisat alkavat lauantaina.
Ja olisi kiva jos minullakin olisi joskus muutakin tekemistä kuin kotona oleminen mutta kun ei oikein ole rahaa tällä hetkellä. Toiveissa on että rahatilanteeni hieman kohentuisi lähiviikkoina jo.
Syntymäpäivää edeltävälle perjantaillekin olen suunnitellut jo ohjelmaa mutta paljon on taas siitä taloustilanteesta kiinni toteutuvatko suunnitelmani.
Olisi niin kiva että olisi toimintaa. Tällöin olisi jotain mitä päivittää sosiaaliseen mediaankin. Ei ihmisiä kovin paljoa kiinnosta pelkkä himassa oleilu.
Lisäys: Toisaalta minulla on ikävä sitä tunnetta kun viikonlopun alkaminen todella merkitsi jotain. Esimerkiksi työkokeilussa ollessani keväällä niin viikonlopun alkaminen oli aina kiva ja odotettu juttu.
Kun tuo koulukin missä olin työkokeilussa niin siellä ei oltu viikonloppuisin töissä ja siellä näkyi päivän sisällössä kun viikonloppu oli alkamassa. Se oli kiva tunne tosiaan kun viikonloppu aidosti tuntui joltain, sitä tunnetta on ikävä.
Viimeksi muokattu: