Lomapäivä Wienissä 2. tai 4, tai jotakin
Lämmin syystuuli hyväili hellästi Markun poskia, herättäen hänet verkkaisesti ansaitusta nivelet jäykistäneestä raukeudestaan. Aamuperhonen laskeutui hänen otsalleen saaden keveillä hapuilevilla askelillaan ihon rypistymään kuin jollakin Balladi & Alla Marciaa pohtivalla säveltäjällä konsanaan. Lempeää heräämistä häiritsi vain nilkkaan kohdistunut ajoittainen vihlova kipu, joka toistui, taukosi, toistui ja siirtyi toiseen jalkaan. Punaisten turvonneiden luomiensa läpi Markku näkee liikettä jalkopäästään. Mitä hemmettiä tuo sänkinaamainen hampaaton pultsari minusta haluaa? Jalka tipahtaa takaisin nurmeen ja etääntyvien juoksuaskelien myötä Markku huomaa, että rikkinäisten urheilusukkien läpi puhaltaa tuuli, joka ei enää lämmitäkään. Lenkkeilyä harrastavan hampparin mukana oli poistunut Maken punaiset Adidas-tossut.
Kirkonkellojen itsepintaisen tasainen jüske tunkeutuu unen lävitse kuin kalman kylmä syyttävä etusormi takapuoleen. Lienee aika herätä lopullisesti ja etsiä parempi paikka päivänokosille. Paikallinen, ympäröivä kivitaidepuisto ei ole kovinkaan erikoinen, sillä lähes kaikki erilaisilla risteillä somistetut installaatiokivet ovat samanlaisia ja sisältävät vain tekijänsä nimen ja menneiden aikojen päivämäärän, kuin huutaen äänettömästi yksilöllisen sieluttomuutensa tilaa, kukkanippuja ja kyntilöitä. Markun kulkiessa eteenpäin paikallisen parkkipaikan reunan sepelikko muistuttaa jalkapohjissa, että henkistä tuskaa voi näemmä pienentää ruumiillisella tuskalla ja päinvastoin, kuulostaen näin ihan Keskustapuolueen puolueohjelmalta.
Portilla sijaitsevan Thüringen Friedhof –kyltin viereen on joku nuori kapinallinen näemmä spreijannut punaisella maalilla lempibändinsä nimen ”Nietzsche ist tod!”. Mutta onhan Suomessakin se pändi; Dead Kennedys?
Bussipysäkki tarjoaa sopivan tekosyyn istahtaa ja ottaa litistynyt reppu pois selästä. Suureksi surukseen Markku huomaa, että hänen toppatakin vuorissa vaivoin Itävaltaan salakuljettamansa laatuoluet ovat yhtä vaille loppuneet. Viimeinen niin ikään litistynyt Pirkka-keppanatölkki kuiskaa hentoisesti kuin arastellen tsshh-h ja kiipeää kuin hämillisesti ujostellen ulos tölkistä valuen rauhoittavasti pitkin kyynärvartta. Osaavatkohan täkäläiset junttieinarit edes tehdä kunnon oluita?
Istuminen vedottomassa bussissa tuo mieleen teini-iästä tutun nuorisotilan vessankopit ja väkevän miehisen testosteronilla terästetyn urean sieraimia laajentavan seurusteluferomonaalisen aromin. Tällä kertaa se tuoksu vain tuntuu tulevan omasta päivärepusta. Onkohan jokin kulkukoira päässyt ohimennen ruikkimaan siihen? Repun läpän nostaminen paljastaa sisuksellisen verran aarteita kuten tyhjiä oluttölkkejä, kaksi kourallista puolikuivaa kanankakkaa, suklaiden käärepapereita, puoleksijuodun Clerasil-pullon, vajaan paketillisen kondomeja joiden viimeinen käyttöpäivä meni umpeen viime vuosituhannella sekä punasilmäisenä tuijottavan vaaleanpunaiseen nahkakorsettiin puetun kananraadon. Ja nyt äkkiä reppu kiinni!
Tämä vaatii hieman pidempää miettimistä - bussikuskikin hiljentää kuin jotain aavistellen. Kaiutin rasahtaa ja kertoo laulavasti, kuin ruotsia savonmurteella: Und jetzt, eine kleine Pause im Schönbrunn! Parkkilevikkeellä hiljentävä bussi lipuu hiljaa ohitse kahdesta poliisiautosta ja pääsisäänkäynnistä, jonka yläpuolelle on kirjoitettu punaisella spraymaalilla keskivertokoripalloilijan kokoisin kirjaimin: ”Markkuliini kävi täällä!” Oikean käden punaisiksi kuivettuneet sormenpäät eivät siis johdukaan nenäontelon herkkujen überintensiivisestä kaivelusta, verdammt?
”Nyt on vaihtoehtona olla oma luonteva itsensä tai jäädä kiinni”. Tuumii Markku ja tärisee tällä kertaa muusta kuin kroonisesta grabbiksestaan. Tuon spreijin peseminen maksaa ainakin kahdenkymmenentuhannen Lidl:n Nobelaner –oluttölkin hinnan, saakeli! Suojautumisreaktio on lukuisilla ja lukuisilla itsepuolustuksen treenitunneilla sekä monen voimakastahtoisen naisystävän ansiosta viety äärimmäiseen huippuunsa ollen näin harkintaa voimakkaampi ja nopeampi, joten Markku kiskaisee ulisten Fjällräven –päivärepun päähänsä ja yrittää sulautua liikkumattomaksi ja ympäristönsä väriseksi.
Ei minun nimi ole oikeasti Markku...