Keskustelua lentomatkailusta

  • 675 485
  • 3 389
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään tuli Finnairilta ulos tulosvaroitus, jonka mukaan tappion tekeminen jatkui myös heinä-joulukuussa. Toki heinä-syyskuussa tuli positiivinen tulos mutta silti koko loppuvuosi menee pakkaselle.

Suurin syy on ylikapasitetti, johon yhtiö on itse syyllinen lisättyään reippaahkosti kapasitettiaan. Ja aiemmin hehkutettu Aasian liikenne painui alemmas käyttöasteessa.

Toinen riippakivi näkyy olevan, omasta mielestäni jo kauan yliarvostettu, Oulun liikenne. Ei hitto, 26 päivittäistä vuoroa kaikkiaan Oulu-Helsinki välillä. Haloo nyt on jossain mätää. No Norvegian kuorii asiakkaat päältä ja Finnair ja taitaa myös Blue1:kin ottaa takkiin.

Itse en ihmettele, että liikematkustaminen on Finnairilla pudonnut. AInakin Keski-ja Itä-Eurooppaan on kohtuu huonot yhteydet verrattuna esim Lufthansaan ja SAS:n. Ja palvelu on kohtuu kekkulia Finnairilla, ainakin ollut joka kerta kun on ollut pakko lentää sillä.

Tuolta löytyy lisää aiheeesta, johtaa Talouselämän artikkeliin : Tyhjälentäjä Finnair varoitti - Talouselämä
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Tuolla toisaalla jo kerroinkin: Emännän jatkolento Tukholmasta LHR:in oli ylibuukattu, ja kun ei isompaa kiirettä ollut, niin suostui SAS:n tarjoukseen vaihtaa lento vielä yhden vaihdon kera Oslon kautta. Kompensaatio 1½h viivästyksesä 300€ + aamiainen SAS:n loundgessa Arlandassa.

Olen ymmärtänyt, että nuo ylibuukkaukset ovat varsin yleisiä jenkeissä. Kuinka tavallisia ne ovat täällä Skadinaviassa, vai oliko tuo vain joku yksittäinen moka?

Miten tuo korvaus määräytyy? Meinaan lennot HEL - STO - LHR LHR - Köpis - HEL kustansivat SAS/BLUE1 kombinaatiolla yhteensä 127€, joten matkan hinta tuli yli tuplaten takaisin.

Matka oli vieläpä erään kansaivälisen yhdistyksen, jonka hallitukseen kultani kuuluu, maksama. Ehkä pidämme tuon korvauksen kuitenkin itse.

t. hanu
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Eipä noita ylibuukkauksia ainakaan omalle kohdalle ole ihmeemmin sattunut. Viimesten kolmen vuoden aikana on tullut lentoja tuollaiset 150-170 lentoa vuodessa er puolille Keski-ja Itä-Eurooppaa.

Viime keväänä haettiin Tampereella Blue1:n aamulennolla Tukholmaan kahta vapaa-ehtoista matkan siirtäjää.

Tuo korvauspolitiikka löytyy esim täältä: EU regulations 261/04 - SAS
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen ymmärtänyt, että nuo ylibuukkaukset ovat varsin yleisiä jenkeissä. Kuinka tavallisia ne ovat täällä Skadinaviassa, vai oliko tuo vain joku yksittäinen moka?

Ei voi sanoa, että kyseessä olisi ollut mikään moka. Ylibuukkaus on täysin normaali ja järkevä käytäntö, myös Euroopassa, joka perustuu puhtaasti matematiikkaan ja todennäköisyyksiin. En tiedä, mikä on keskimääräinen no-show -prosentti, mutta joka tapauksessa moni lennon ostanut jää pois lennolta, joten koneeseen kannattaa myydä enemmän lippuja kuin on paikkoja. Ja tämä johtaa luonnollisesti siihen, että välillä kaikki eivät mahdu koneeseen. Näille maksettavat korvaukset ovat kuitenkin murto-osa niistä tuloista, joita kertyy ylibuukkaamalla lennot.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt on pakko antaa respectit LOT:in kipparille tästä sananmukaisesti mahalaskusta: http://www.youtube.com/watch?v=d-N1L82VVoM

Tässä samasta laskusta tietoa LOT:in sivuilla: Press information</title> <meta content="text/html; charset=UTF-8" http-equiv="content-type" /> <link rel="Shortcut Icon" href="/lot-theme/images/liferay.ico" /> <link href="/html/portal/css.jsp?browserId=other charset=UTF-8"> <title>

Itse tulee lennettyä LOT:in koneilla joka kuukausi jokunen kerta, mutta enpä haluaisi olla vastaavassa tilanteessa koneessa matkustajana. Voisi olla ns jännät housussa....
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Lufthansan jumbot (B747-400)

Elikkäs, onko jollain palstasisaruksista kokemuksia lentämisestä Lufthansan jumbojeteillä lähiaikoina? Ollaan lähdössä Floridaan, ja Frankfurtissa on vaihto kyseisen konetyypin edustajan kyytiin. Olisi mukava kuulla kokemuksia matkustamon mukavuudesta, viihdepalveluista, tarjoiluista ja vastaavista tärkeistä aiheista. Ilmeisesti osa jumboista on jo käynyt pajalla ja saanut uuden sisustuksen (sis. esim. henk.koht. näytöt), mutta osassa mennään vielä kai tyyliin 14" matkatöllöillä katossa. Orlandoon on sen verran pitkä matka, että pitää ehkä miettiä jotain omaa viihdekeskusta mukaan lennolle. Penkit on jo varattu, rivi on muistaakseni jotain 54, kuitenkin niin että ikkunaa vasten on ainoastaan kaksi penkkiä vierekkäin ennen käytävää.

En oikein keksinyt mitään sopivaa ketjua, koska ei kai kone ihan matkakohteessta mene, eikä haullakaan mitään löytynyt.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös tuolta Lufhansan sivuilta löydy aika paljon tietoa tarjonnasta.

Ihan hyviähän nuo Lufthansan koneet ovat tilojensa ja henkilökuntansa puolesta, mutta ruoka on lähes syömäkelvotonta saipaa.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elikkäs, onko jollain palstasisaruksista kokemuksia lentämisestä Lufthansan jumbojeteillä lähiaikoina?

En nyt sanoisi lähiaikoina, mutta 2009 lennettiin Frankfurtista Detroitiin kyseisellä koneella. Silloin ei näyttöjä ollut ja aivan helvetin kova meteli siellä oli sisällä. Sama kuin KLM:n Boeing 747:llä lentäessä viime vuonna. Toisekseen tuolla lennolla varmaan yli puolet oli jotain hinduja ja meno oli varsin kamala. Toki matkakohde Detroitilla oli paljon tekemistä tuon suhteen.

Henkilökunta Lufthansalla on omasta mielestä ihan huippua ja tarjoilutkin noilla mantereen ylittävillä on todella hyvät.
 

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Luulisin, että tämän voisi laittaa tuonne lentomatkailu ketjuun.

Voi toki, ja olisin laittanut suoraankin, jos haku olisi tuon löytänyt.

Ja kiitokset tähänastisista vastauksista. Lufthansan sivuilla on toki kerrottu mitä on suunnilleen tarjolla, mutta oikeat kokemukset antavat usein enemmän tietoa. En tiedä sitten onko sama kone kuinka usein samalla reitillä, joten etenkin, jos joku on sattunut lentämään tuolla välillä FRA-MCO, niin voisi saada parempaa infoa kuin LH:n sivuilta.
 
K

kiwipilot

Se on ihan tuurista kiinni sattuuko reitille upgreidattu versio vaiko vanha lahna ilman herkkuja. 2009 lennettiin LH:n 744:llä Frankfurtista Tokioon sekä Friscosta takaisin Frankkiin. Ei ollut omia screenejä mutta muuten kyllä homma pelasi mainiosti. Kannattaa kuitenkin varata messiin mukaan joku iPad tms. viihdehärveli, varsinkin kun tuo meno Orlandoon on päivälento.

Seuraavassa linkissä hieman infoa cabiinien päivityksestä:

Lufthansa To Upgrade B747-400 Cabins Travelwerke

Elikkä, laivaston kolmestakymmenestä 744:a kymmenen sai uuden confin. Nykyään laivastossa on kuitenkin 23 jumboa, joten siitä vain mahdollisuuksia laskemaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

thv294

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Tottenham Hotspur
Se on ihan tuurista kiinni sattuuko reitille upgreidattu versio vaiko vanha lahna ilman herkkuja.....Nykyään laivastossa on kuitenkin 23 jumboa, joten siitä vain mahdollisuuksia laskemaan.

Jees, kiitoksia. Eli oman tuurin huomioon ottaen voidaan lähtökohtaisesti puhua noin 10-15% mahdollisuudesta että osuisi uudempi. Tuon kymmenen uusimisen tiesinkin, mutta mietin, josko jollain olisi uutta tietoa aiheesta (olisin voinut myös mainita). Joo, tarkoitus on joku tuollainen nappaa mukaan varmuuden vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
LH:n jumbolla FRA-IAH pari viikkoa sitten. Ruoat sain syötyä, mitä nyt pasta hieman suolaista omaan makuun. Emot oli ihan juttutuulella, varmaan jonkunverran omastakin asenteesta kiinni. Koneessa oli jokunen tyhjä paikka, bookkasin paikan jossa ei keskipenkissä istunut ketään ja ikkunapaikalla joku romanialaisjanari joka ei persettä nostanut koko 10h+ aikana. Ihan ok kuva jäi touhusta, mitä nyt salama iski IAH approachissa koneeseen ;)
 

Wolves

Jäsen
Jouluksi ollaan suuntaamassa Kööpenhaminaan. Mukana ei ole kuin tuo 10kg käsimatkatavara, mutta mieleeni tuli taas kysymys, jos ottaisin kameralaukkuni mukaan sensijaan, että pakkaisin rungon ja putken vaatteiden sekaan.

Eikös tuo kameralaukku mene olalla (Varsinainen käsimatkatavara on siis perässä vedettävä laukku), ilman mitään kustannuksia vai lasketaanko se tuohon 10 kg mukaan? Lennättävänä osa puolena on Norwegian Airlines.

EDIT: Selvisikin jo. Vain yksi käsimatkatavara per matkustaja
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En tiedä onko täällä muita FF-hulluja mutta niille jotka tietävät mistä puhutaan BA:n tasouudistus on tietenkin selvää, vähemmän selvää voi olla se että vielä maaliskuuhun asti käytössä on vanhat tasorajat jonka jälkeen sitten rajat nousevat entisiin UK-rajoihin.
Pitääpä tuossa käydä jenkeissä kääntymässä tammikuussa ja silver-tason ylitys tuolla vanhalla rajalla olisi mahdollista jos saisi tarpeeksi pisteitä. No, rahaa ei ole bisnekseen joten pitää kikkailla. Armottoman puljauksen tuloksena huomaankin että HEL-LHR saa ns. matalamman buukkaustason lennoille varsin halvalla clubi-lippuja joista sitten tulee tolkuttomat pisteet.
Loppupeleissä siis reiritys HEL-LHR-HEL ja LHR-jenkkilä-LHR (mikä tahansa kohde siis käytännössä) tuli maksamaan mulle 900e siinä missä suora paketti HEL-LHR-jenkkilä-LHR-HEL maksaisi 800. Erona tosin vaivaiset 80 pointsia->Hi Ho silver ja OW saphire-edut käytännössä maaliskuun 2013 loppuun josta sitten tiputus OW rubylle vaikkei keräisi edes rubyn pisteitä kasaan.
Ja miksi sitten BA silver? Koska se on helpoin tapa hankkia OW-saphire mikä on taas helpoin tapa saada lounge-access+1.

Tietenkin helpoin tapa hankkia tasopisteitä on metsästää lentoyhtiöitten tarjousmatsauksia, esim. juuri äskettäin Luftwaffe mainosteli halpoja bisnes-luokan lentoja jenkkilään ja BA myös matsasi ne HEL-LHR-SEA 1100e-tarjouksella, ei paha, 10h lento Jumbon penthousessa on varsin miellyttävä kokemus normi turisti-istuimeen nähden.
 

Fordél

Jäsen
Mites jos ostaa lennot Helsinki - Berliini -välille, mutta se menee Münchenin kautta niin voiko siitä vaan jättää käyttämättä välin München - Berliini? Mitään ongelmaahan ei pitäisi olla jos ei olisi matkatavaroita. Sopisi nimittäin matkasuunnitelmiin se, että lennettäisiin Müncheniin, mutta palattaisiin Berliinistä.

Toki sekin kävisi, että lennettäisiin Berliiniin ja käytettäisiin paluumatkasta vain väli München-Helsinki, jolloin jäisi Berliini-München käyttämättä. Mutta ovatko matkalaukut tällöinkin ongelma?
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Elikkäs, onko jollain palstasisaruksista kokemuksia lentämisestä Lufthansan jumbojeteillä lähiaikoina? Ollaan lähdössä Floridaan, ja Frankfurtissa on vaihto kyseisen konetyypin edustajan kyytiin.
Lensin saman legin syksyllä, mutta silloin koneena oli Airbus A380, joten en tuohon pysty ottamaan kantaa.

Ihan hyviähän nuo Lufthansan koneet ovat tilojensa ja henkilökuntansa puolesta, mutta ruoka on lähes syömäkelvotonta saipaa.
Aika ristiriitainen näkemys omani ja mm. tämän äänestyksen kanssa. Tosin en itse paljoakaan lennä. Mutta noin yleisesti Lufthansa on noussut suosikikseni näistä yleisimmistä yhtiöistä Euroopassa ja P-Amerikassa.
 
K

kiwipilot

Mites jos ostaa lennot Helsinki - Berliini -välille, mutta se menee Münchenin kautta niin voiko siitä vaan jättää käyttämättä välin München - Berliini? Mitään ongelmaahan ei pitäisi olla jos ei olisi matkatavaroita. Sopisi nimittäin matkasuunnitelmiin se, että lennettäisiin Müncheniin, mutta palattaisiin Berliinistä.

Toki sekin kävisi, että lennettäisiin Berliiniin ja käytettäisiin paluumatkasta vain väli München-Helsinki, jolloin jäisi Berliini-München käyttämättä. Mutta ovatko matkalaukut tällöinkin ongelma?

Ei onnistu. Lentolippu on käytettävä siinä järjestyksessä kuin se on kirjoitettu. Jätä yksi väli pois, niin menetät kaikki seuraavat.

Ainakin Ebookersin lentohausta voit valita paluun eri paikasta; esim. HEL - MUC // TXL-HEL samalle lipulle.
 

Fordél

Jäsen
Onko arvon palstalaisilla kokemusta seuraavasta:

Pitäisi saada lennot välille Helsinki - Milano ja Berliini - Helsinki.

Vaihtoehto 1: Ostan "yhdelle lipulle" molemmat matkat, jolloin esim. Finnairin tai Ebookersin kautta maksaa noin 275 euroa.

Vaihtoehto 2: Ostan Finnairilta menoa varten lipun, jossa on meno Helsinki-Milano ja paluuksi Tukholma-Helsinki, mikä maksaa 154 €. Berliini - Helsinki välille taas löytyy yksittäinen lento Air Berliiniltä 58 €:lla. Tämän paketin hinnaksi tulisi 212 €.

Ongelmana on siis tuossa vaihtoehto 2 se, että en käytä ollenkaan väliä Tukholma-Helsinki. Onko ok, että vain ilmoitan Finnairille, että en käytä tota osaa lipusta?
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaihtoehto 2: Ostan Finnairilta menoa varten lipun, jossa on meno Helsinki-Milano ja paluuksi Tukholma-Helsinki, mikä maksaa 154 €. Berliini - Helsinki välille taas löytyy yksittäinen lento Air Berliiniltä 58 €:lla. Tämän paketin hinnaksi tulisi 212 €.

Ongelmana on siis tuossa vaihtoehto 2 se, että en käytä ollenkaan väliä Tukholma-Helsinki. Onko ok, että vain ilmoitan Finnairille, että en käytä tota osaa lipusta?

Siis kakkosvaihtoehto toimii juuri noinpäin ainakin (toisinpäin en ole ihan satavarma jos ovat "samaa pilettiä", käsittääkseni pitäisi toimia kyllä noinkin). Ja ei sun tarvi mihinkään ilmoittaa mitään, et vain mene (etkä tee checkkausta) sille paluulennolle.
On niitä ihmisiä ennenkin koneista myöhästynyt :)
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsellä on käyttämättömiä lippuja kohtuu pino. Usein tulee halvemmaksi ottaa ns haamupaluu jollekin päivälle hamaan tulevaisuuteen. Mutta tuossa esimerkissäsi ihmetyttää tuo lentoparin valinta Helsinki-Milano ja Tukholma-Helsinki..

Kuinka ihmeessä keksit tuon kombinaation? Omat haamulippuni ovat niin, että paluulento on menokohteeesta joskus tulevaisuudessa ja itse lennän takaisin kotiin ihan jostain muualta toisella yhtiöllä.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tuossa on pari pikkujuttua.
Lentoyhtiöt voivat perua lippuja jotka ovat "mahdottomia" ja tämä koskee silloin käsittääkseni koko lippua. Eli kannattaa sitten tarkistaa päivät siten että ne eivät ole "mahdottomia" lentää.

Ja tosiaan niin kauan kuin käyttämätön lento on se paluulento, ei tuossa ole ongelmaa, sen sijaan jos yrittää saada halvan yksisuuntaisen lennon toisinpäin, lentoyhtiö peruu koko lipun jos menolento jää lentämättä.

Perusteet em. asioille löytyvät pienellä printillä lippujen ehdoista, joita kukaan ei koskaan lue.
 

Fordél

Jäsen
Itsellä on käyttämättömiä lippuja kohtuu pino. Usein tulee halvemmaksi ottaa ns haamupaluu jollekin päivälle hamaan tulevaisuuteen. Mutta tuossa esimerkissäsi ihmetyttää tuo lentoparin valinta Helsinki-Milano ja Tukholma-Helsinki..

Kuinka ihmeessä keksit tuon kombinaation? Omat haamulippuni ovat niin, että paluulento on menokohteeesta joskus tulevaisuudessa ja itse lennän takaisin kotiin ihan jostain muualta toisella yhtiöllä.

Koska on se on Finnairilla halvin kombo. Halvempi kuin esim. jos paluu olisi Berliini-Helsinki, Tallinna - Helsinki, saati sitten Milano - Helsinki.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ensimmäinen slotti menetetty. Seuraavaa odotellaan ties kuinka kauan. Saakelin sakemannit. Miksi juuri nyt pitää lakkoilla. Jatkolento tuskin odottelee meitä, vaikka ei ole tietenkään mitään takeita että lähteekö Franfurista edes lento tänään. Pattu mitä viskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös