Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

  • 1 221 078
  • 6 936

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mielestäni on hyvä, että tuodaan esille kun urheilulla tehdään politiikkaa. Toivottavasti media tekee näin jatkossakin. Siitä pointsit. Mutta tekstin taso on taas aivan päin helvettiä, eli perus Pärnästä. Mitä luultavammin hän tietää itsekin, ettei omat taidot riitä siihen että tekisi ihastuttavia tekstejä, vaan hän on päättänyt että tärkeintä on saada reaktio. En usko että hän on niin tyhmä, että ei tiedä sitä että hänen tekstinsä vituttaa ihmisiä, joten olen tullut johtopäätökseen että Pärnänen provosoi ja kärjistää tahallaan ja sellainen on mielestäni niin köyhää touhua kuin voi olla. Mutta jos haluaa olla toimittaja ja se että ainoa taito on aiheuttaa vitutusta, niin mikäs siinä.

Oikea aihe, väärä aika ja päin vittua kirjoitettu.
 

Fordél

Jäsen
Pärnäseltä melkoisen provosoiva, hyökkäävä ja populistinen kirjoitus.Käsittämätön hyökkäys yksittäistä pelaajaa kohtaan. Miksei hän kirjoita samanlaisia kolumneja niistä yhdysvaltalaispelaajista, jotka tukevat maansa johtoa (ei vain Trumpia vaan aiempiakin johtajia)? Myös Yhdysvallat on:
  • Hyvin kyseenalaisia sotia käyvä valtio
  • Valtio, jossa rikotaan vähemmistöjen oikeuksia
  • Maa, jossa on paljon avointa ja aktiivista rasismia
  • Maa, joka pyrkii vakuttamaan muiden maiden sisäisiin asioihin jne.
Pärnäsen mukaan on Ovetskinin hehkuttaminen on moraalitonta, mutta ei kaksinaismoralismi ole yhtään sen parempi asia. Tuu nyt Pärmänen itte selittää tänne mikä on sun logiikka.

Jatkoajan johdon kannattaisi nyt oikeasti miettiä, että minkälaisia juttuja sen verkkolehdessä kannattaa julkaista. Jos yhteiskunnallisia epäkohtia halutaan ruotia Jatkoajan palstalla, se kannattaa ihan eri tavalla kuin hyökkäyksellä yhtä pelaajaa kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Mielestäni on hyvä, että tuodaan esille kun urheilulla tehdään politiikkaa. Toivottavasti media tekee näin jatkossakin. Siitä pointsit. Mutta tekstin taso on taas aivan päin helvettiä, eli perus Pärnästä. Mitä luultavammin hän tietää itsekin, ettei omat taidot riitä siihen että tekisi ihastuttavia tekstejä, vaan hän on päättänyt että tärkeintä on saada reaktio. En usko että hän on niin tyhmä, että ei tiedä sitä että hänen tekstinsä vituttaa ihmisiä, joten olen tullut johtopäätökseen että Pärnänen provosoi ja kärjistää tahallaan ja sellainen on mielestäni niin köyhää touhua kuin voi olla. Mutta jos haluaa olla toimittaja ja se että ainoa taito on aiheuttaa vitutusta, niin mikäs siinä.

Oikea aihe, väärä aika ja päin vittua kirjoitettu.

Erinomaisen hyvin kirjoitettu.

Hiukan vaikea ymmärtää, että tuollaisesta mölinästä jaksetaan täällä ihan tosissaan keskustella, sisällön osalta siis. On täysin sivuseikka, että onko kirjoituksen sisältö asiaa vai ei, mutta jos asian esittää kuin joku pahainen kakara, niin sellainen kannattaisi jättää ihan omaan arvoonsa.

Aihe sinänsä on ihan kiinnostava ja keskustelun arvoinen, mutta ei kannattaisi antaa Pärnäselle siimaa keskustelemalla tämän otsikon alla. Jätkähän on mitä ilmeisemmin täynnä itseään oleva ääliö.

Pärnänen hei, työnnä se näppäimistö jonnekin mihin ei auringonvalo yllä, ja jätä juttujen kirjoittaminen muille.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noniin, johan tänne saatiin "mutku amerikka"-aspektikin. Jenkeissä on paljon mätää, mutta ovatko he ryöstäneet itselleen suvereenin naapurivaltion osaa kuten Venäjä? Tapetaanko toimittajia jenkeissä järjestelmällisesti kuten Venäjällä? Vainotaanko vähemmistöjä jenkeissä samalla tavalla kuin Venäjällä? Onko jenkkejä johtanut sama itsevaltias 16 vuoden ajan kuten Venäjää?
 

Fordél

Jäsen
Noniin, johan tänne saatiin "mutku amerikka"-aspektikin. Jenkeissä on paljon mätää, mutta ovatko he ryöstäneet itselleen suvereenin naapurivaltion osaa kuten Venäjä? Tapetaanko toimittajia jenkeissä järjestelmällisesti kuten Venäjällä? Vainotaanko vähemmistöjä jenkeissä samalla tavalla kuin Venäjällä? Onko jenkkejä johtanut sama itsevaltias 16 vuoden ajan kuten Venäjää?

Ei. Mitä sitten?
 

godspeed

Jäsen
Omituisia tekstejä nämä ovat siltä kantilta, että hyökätään sellaista ihmistä vastaan jolla ei ole mitään päätösvaltaa, eikä voi myöskään sanoa että huono idoli lapsille. Ajoitetaan se vielä kohtaan, jossa varmasti tulee klikkejä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Siinä mielessä paikkaansa puoltava artikkeli, että FB-kommentit olivat loistavia. #natsikulta

Muuten ko. artikkeli oli aikalailla se ja sama, mutta kyllähän se aina vähän harmaaseen kesälomaan luo huvitusta, kun kommenttikentässä kaikenlaiset spåratanelit sylkevät kuti manbasicin lahkeessa hengentuotettaan bittiavaruuteen omalla nimellä. #kelletätätehdään #lisäätällaista
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eivät ole. Mutta omassa kirjoituksessani ei ollut mitään aikomustakaan verrata USA:n ja Venäjän perseilyitä 1:1. Miksi edes pitäisi? Kärjistäen sanottuna täysin samoja enemmän tai vähemmän perusteettomia perseilyitä ja riistämistä löytyy molemmista valtioista. Ja vaikka omissa papereissani Jenkit ovatkin se hieman puhtoisempi kahdesta pahasta, niin ihan samaa skeidaahan nuo molemmat valtiot on. Jenkit tekee kaiken oman mätänsä vaan hieman hienovaraisemmin.

Mihinköhän tämä harvinaisen yleinen harhaluulo oikein perustuu? Näiden kahden maan rinnastaminen "yhtä pahoiksi" on kylllä ihan käsittämätöntä arviointikyvyn puutetta. Tämä muuten ei sitten tarkoita, että USA olisi joku puhtoinen pahan maailman vastustaja. Ero Venäjään vain sattuu olemaan luokkaa valovuosi.

Totta kai Ovien kannat herättävät kysymyksiä. Pointti on siinä, että kysymys ei ole mistään "normaalista" isänmaallisuudesta, joka on täysin hyväksyttävää ja käsittääkseni ihan yleistä kaikkien muidenkin NHL:n venäläisten keskuudessa. Oviella tuo menee paljon pidemmälle ja on mukana rakentamassa henkilökulttia Putinista todella isosti. Mutta kuten aiemminkin todettua, kuka sitä tietää, vaikka Oviella ei olisi vaihtoehtoja. Vaikka asuu USA:ssa, niin perhe, suku ja ystävät eivät, ja monet asiat saadaan hankalaksi, jos maan ykköspelaaja "ei pelaa ilmoitettujen sääntöjen mukaan".
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mihinköhän tämä harvinaisen yleinen harhaluulo oikein perustuu? Näiden kahden maan rinnastaminen "yhtä pahoiksi" on kylllä ihan käsittämätöntä arviointikyvyn puutetta. Tämä muuten ei sitten tarkoita, että USA olisi joku puhtoinen pahan maailman vastustaja. Ero Venäjään vain sattuu olemaan luokkaa valovuosi.
Aika kova statement. Jos asiaa haluaa tarkastella konkreettisella tavalla, niin sitten pitäisi vertailla näiden kahden maan syntilistoja mahdollisimman puolueettomin silmin. Jonkun valtion ”pahuus” on usein näkökulmakysymys, johon liittyy myös se, kuinka lähellä kyseistä valtiota asuu. Itselläni on etelä-amerikkalaisia nettituttavuuksia, jotka voisivat sanoa saman aivan toisin päin. Se on ollut kuitenkin pitkään se yhdysvaltojen takapiha, jossa on vuosikymmeniä pyritty tukemaan heille suosiollisia hallitusmuotoja - diktatuureja, melko verisestikin. Voisin kuvitella, että lähi-idässäkin on mielipiteensä tuohon valovuosiasiaan. Venäjän persreikä puolestaan haisee vahvasti tänne meidän eurooppalaiseen informaatiokuplaan. Aasiassa tuoksuu Kiinan vaikutusvalta.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toisin kuin Venäjä, Yhdysvallat on kuitenkin demokratia jossa kansa valitsee johtajansa. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa on vapaa media, joka seuraa haukan lailla päättäjien toimia ja on osaltaan vaikuttanut mm. Muellerin tutkimuksen kaltaisen vallan vahtikoneiston syntyyn. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa ei vainota toisinajattelijoita. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa homotkin ovat ihmisiä.

Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa on mahdollista normaali-ihmisen asua. Näiden rinnastaminen on lapsellista ja korkeintaan ideologioiden ohjaamaa haihattelua. Samaa paskaa kuin taistolaisuus joitakin vuosikymmeniä sitten.
 

Fordél

Jäsen
Toisin kuin Venäjä, Yhdysvallat on kuitenkin demokratia jossa kansa valitsee johtajansa. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa on vapaa media, joka seuraa haukan lailla päättäjien toimia ja on osaltaan vaikuttanut mm. Muellerin tutkimuksen kaltaisen vallan vahtikoneiston syntyyn. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa ei vainota toisinajattelijoita. Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa homotkin ovat ihmisiä.

Toisin kuin Venäjällä, Yhdysvalloissa on mahdollista normaali-ihmisen asua. Näiden rinnastaminen on lapsellista ja korkeintaan ideologioiden ohjaamaa haihattelua. Samaa paskaa kuin taistolaisuus joitakin vuosikymmeniä sitten.

Kukaan ei kiistä Venäjän epäkohtia, mutta niiden ei pidä myöskään antaa sulkea silmiä muiden maiden epäkohdilta, kuten Yhdysvaltojen osalta.

Kysymys kuuluukin, ovatko Yhdysvaltojenkin epäkohdat ja rikkomukset sitä luokkaa, että täällä keskustelun aiheena oleva kolumni olisi perusteltua kirjoittaa myös yhdysvaltalaispelaajan osalta. Vastaus on mielestäni hyvin helppo: kyllä.

Venäjän yksipuolinen tuomitseminen on samaa ideologian ohjaamaa haihattelua kuin mistä yllä syytät. Nyt kannattaa oikeasti riisua ne vanhat rasitteet jostain taistolaisuudesta ja katsoa ympäröivää maailmaa ihan avoimin silmin.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mielenkiintoista, että käytit lainausmerkkejä ja lisäsit niiden sisään jotain, mitä en ollut sanonut. "Yhtä pahoiksi" en ole sanonut missään vaihessa. Olisi pitänyt korostaa sanaa "kärjistäen" ja vielä enemmän tarkentaa sanomaani. Mutta tuossa ylempänä Lystikäs kirjoittikin ihan hyvin siitä, mitä yritin sanoa. Ja lisäksi edeltävässä viestissä myös Fordèl sanoi ominsanoinsa hyvin pointtini.
Joo, ei ollut tuossa tarkoitus käyttää lainausmerkkejä siinä mielessä, että olisi ollut tarkoituskaan lainata sanomaasi. Toki tuo kirjoittamasi samaa skeidaa tuon periaatteessa oikeuttaisi. Mun pointti oli se, että Yhdysvallat kaikesta harjoittamastaan oman edun tavoitteluunkin perustuvasta politiikastaan huolimatta on demokratia, jossa on mahdollisuus sanoa mielipiteensä vaikkapa pressasta tai vaikka liimata tämän naama ravintelinsa pisuaareihin ilman pelkoa rangaistuksista tai kostotoimista.

Etelä-Amerikassa on vähän sama tilanne ollut aina kuin Lähi-Idässäkin, että suurin syy heikkoon asemaan löytyy ihan sieltä omista hallitsijoista, vaikka USA:n päsmäröinti onkin tosiasia ja usein pahentanutkin tilannetta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pitää itsekin ottaa kantaa sen verran, että olihan se jotenkin surkuhupaisaa, että Capitalsin voitettua mestaruuden pääotsikkona sivustolla (nykytyyliin liian isolla) oli tuo Ovi-Putin-mielipidejuttu. Kai sinne myöhemmin sitten tuli oikeitakin uutisia voitosta, mutta ajoitus oli todella outo/laskelmoitu. Itse kirjoituksesta ei mitään enempää, koska asia ei kiinnosta.
 

Kyle

Jäsen
Mike Smithin torjuntaprosentti 2011-12 pudotuspeleissä on NHL.comin ja eliteprospectin mukaan 94.4. Kyseisellä kaudella Stanley Cupin torjunut Jonatan Quick torjui pudotuspelit 94.6 prosentilla.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
https://www.jatkoaika.com/kolumni/p...va-perttulaa-ammattilaisena-ei-naisena/203737

Kyllä on taas sen luokan suolto, että alta pois. Tai siis otsikkohan lupaa, että Perttulaa käsiteltäisiin ammattilaisena ja toimarina, ei sukupuolensa mukaan. Tämähän varmasti aika iso ongelma on työmarkkinoillakin, että sukupuolitetaan niin vahvasti kuin tässä Pärnäsen tekstissä tapahtuu. Pääpointti keskittyy toimarin sukupuoleen, ei toimintaan tai saavutuksiin.

"Oli Ässiltä hieno ratkaisu rekrytoida Perttula. Se oli ennakkoluulotonta, ja olihan Perttulalla edellytyksiä onnistua. Hän ei tiennyt jääkiekosta mitään, mutta osoitti ymmärtävänsä urheiluliiketoiminnassa yhteisöllisyyden keskeisyyden, nykyaikaista sponsorointia ja markkinointia, ulkoisen yritysviestinnän merkityksen sekä tarpeen tulonmuodostuksen monipuolistamiselle. "

Tässäkö koitetaan sanoa, että ratkaisu oli hieno koska kyseessä oli nainen? Vastaavalla koulutuksella mies ja vastaavalla taustalla (ilman jääkiekko-osaamista) niin tässä puhuttaisiin farssista ja hukkarekrytoinnista joka maksoin paljon.

"Perttulaa ei siis irtisanottu siksi, että hän on nainen. Eikä Ässien hallitus odottanut tilaisuutta irtisanoa nainen. Rekrytointiratkaisu oli ennakkoluulottomuudessaan hieno, ja työhön lähteminen oli rohkea päätös. Mutta Perttula teki virheitä."

Perttulaa ei irtisanottu todellakaan sukupuolen takia vaan tuloksen takia. Olisiko tässä kohtaa ollut asiallista perata sitä asiaa, että rekrytoitiinko Perttula vain siksi, että hän on nainen? Vai mikä sai tällaisen riskin ottamaan. Puhutaan rohkeudesta ja riskeistä, mutta otettiinko riski vaan koska haluttiin olla in.

Lopussahan paska kaadetaan vielä Korpisalon niskaan, siis henkilön kenelle Perttula luo raamit touhuun, mutta näin ei tehnyt. Ilmeisesti koska osaamista ei ollut.

Nainen voi olla missä tahansa parempi toimitusjohtaja kuin mies ja toisinpäin, kaikki on kiinni osaamisesta. Meillä suomessakin onnistunut esimerkki naisesta johtamassa kiekkojoukkuetta. Mutta silloin mennään metsään kun se sukupuoli on määräävä tekijä. Sitten vielä kirjoitetaan tällaista sukupuolittavaa paskaa.

Koska Jatkoaika keskittyy taas jääkiekkoon, eikä huudeltaisi sukupuolipropagandaa mitä viljellään vielä täysin puolueellisesti. Feministinen jatkoaika?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Otsikossa sanotaan, ettei Perttulaa käsitellä tekstissä naisena. Paradoksaalisesti tämä aiheuttaakin sen, että Perttulaa nimenomaan käsitellään sukupuolen viitekehyksessä. Miksi sukupuoli edes mainitaan otsikossa, jos sitä ei jutussa ole tarkoitus käsitellä?

Ylemmän viestin perusteella sukupuolta käsitellään myös jutussa. Just.

Jos juttu käsittelee Perttulan sukupuolta edes jollain tasolla (kuten ilmeisesti tekee), voisi sen myöntää. Mutta klikkejä varten tuo otsikko on tietysti muotoiltu, ja eiköhän se niitä saa. Ei kuitenkaan minulta.

Allekirjoittanut,
saman alan mies.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy kuitenkin kiittää toimitusta "Pärnänen" varoitustekstistä otsikossa.

Edelleen paranee. Nyt siinä jopa lukee varoitus. Tosin ehdotan, että vielä viilattaisiin sen verran, että otsikko oli muodossa:

Varoitus: Pärnänen

Noin viesti olisi selkeämpi ja ikäviltä vahingoilta vältyttäisiin. Toki näin kokeneempana lukijana tuo pelkkä Pärnänenkin toimii, mutta joku aloittelija voi mennä vielä lankaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Ralph

Jäsen
LIVE: NHL:n vapaiden agenttien ja sopimusten seuranta 2018

Tuolla väitetään, että Dalton Prout olisi siirtynyt tänään UFA:na Devilsistä Flamesiin, mutta todellisuudessa hän siirtyi kaupassa Devilsistä Flamesiin viime vuoden lopulla ja teki nyt jatkosopimuksen Flamesiin ennen UFA-markkinoiden aukeamista.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Voi helvetti nyt taas. Olisiko ollut niin vaikeaa laittaa "Sandell Davosiin Lindgrenin joukkuekaveriksi" otsikkoon?
Ja jätin silkkaa vittumaisuuttani klikkaamatta, googletin mihin ja kenen kanssa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös