Keskustelua Jatkoajan kolumneista ja artikkeleista

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Haistakaa vittu saman tien.
Täytyy jatkossa käydä lukemassa kiekkouutisensa jostain muualta, kun Jatkoaika on päättänyt lähteä mukaan tähän roskalehdistön otsikointitapaan.

Koska on ensimmäinen Jatkoajan juttu Klikinsäästäjässä?
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima
Jaahas, klikkihuoraus viedään sitten vielä astetta oksettavammaksi. Eipä tuota verkkolehteä tule enää hirveästi luettua muutenkaan, mutta tämä kyllä katkaisee kamelin selän. Siirryn lukemaan vanhoja Alibeja.

Pro tip: Klikinsäästäjä voisi perustaa sivutoiminimen Jatkoajan uutisia varten.
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Mikä huvittavinta, ellen nyt ihan kassalla ole, tuo otsikko oli aluksi ihan luettavassa muodossa. Jotain sen tapaista kuin "koeaika tuotti hra x:lle sopimuksen Ässiin." Onhan tämä suuntaus ollut jo jokusen vuoden nähtävissä, ja yhä vähemmän tulee verkkolehteä luettua.
 
katekismus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, NYR
Eiköhän Jatkoajan toimintaa näissä asioissa aja vahvasti lukijakyselyiden tulokset. Ihmiset lienee halunnut palan mystiikkaa otsikointiin.

Olisi ollut kiva nähdä tämän kuvituskuva etusivulla. Tummapiirteinen pelaaja, jonka kasvojen tilalle on laitettu kysymysmerkki luistelemassa pelipaidassa, jossa on Liigan logo. Tekis mieli jo photoshoppailla tämä.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Tulin minäkin tuosta typerästä otsikosta kirjoittamaan kommentin tänne. Enpä ollut näköjään ensimmäinen.

Lopettakaa nyt moinen typeryys saman tien!
 
Suosikkijoukkue
HIFK, #87
Joo ihan naurettavaa touhua kaksi viimeisintä Liigan uutista.

"Liigaseura pestasi italialaispelaajan"

"Ilves teki jatkosopimuksen tärkeimmän palasensa kanssa - "Ilves oli nuorena seurani""

Tässä Karri Kiveä koskevassa uutisessa olisi hyvin voinut tuon ensimmäisen virkkeen pitää ja laittaa toiseen ihan perinteisesti "Karri Kivelle jatkoa Ilveksessä" tai vastaavaa,
Kyllä niitä klikkejä olisi silti tullut, kun ihmiset käyvät katsomassa kuinka monta vuotta jne., mutta tulisi ainakin otsikon rajoissa se pääpointti selville.
 
Täytyy jatkossa käydä lukemassa kiekkouutisensa jostain muualta, kun Jatkoaika on päättänyt lähteä mukaan tähän roskalehdistön otsikointitapaan.
Vaan mikäpä se 'joku muu' voisi olla? Kaikki on nykyisin tätä samaa klikkipaskaa. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa tuore otsikko SuomiKiekko piste comilta (en vahingossakaan linkkaan, etteivät saa klikkejä): "Huippulupaavalle Liiga-puolustajalle NHL-Sopimus! - Liittyy Stanley Cup -finalistin riveihin"

Tuossa huippulupaava Liiga-puolustaja on tietenkin Joonas Lyytinen, joka teki sopimuksen Nashvillen kanssa. Tuossahan on suoranaista valehtelua, sillä ei ole todellakaan tässä vaiheessa tiedossa, että Lyytinen siirtyy todellisuudessa Nashvillen riveihin nyt eikä itse asiassa välttämättä pelaa koskaan peliäkään Nashvillen paidassa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Kyllä niitä klikkejä olisi silti tullut, kun ihmiset käyvät katsomassa kuinka monta vuotta jne., mutta tulisi ainakin otsikon rajoissa se pääpointti selville.
Epäilen tätä, ei klikkihuoraus muotoilemalla otsikot tuolla tavoin olisi niin laajalle levinnyt ilmiö, jos se ei toimisi. Se nyt on toinen asia, tulisiko Jatkoajan toimia niin ja puhtaasti keinolla millä tahansa pyrkiä maksimoimaan sivuliikenne - Pärnäsen valinta päätoimittajaksi toki lähtökohtaisesti viestii jo tuon suuntaisesta linjauksesta.
 
Ihan asiaa puhut. Itse lähinnä mietin tuota klikkiotsikointia ihan vain Jatkoajan kannalta. 95% kävijöistä on kuitenkin suht isoja kiekon kuluttajia, jotka tietävät asioista jo ennestään paljon ja joita kiinnostaa tietää enemmän, jos siihen on mahdollisuus eli juuri esimerkiksi sopimuksen pituus jne.
Iltasanomien ja muiden lehtien sivuilla ihan ymmärrettävää tuollainen kalastelu, mutta Jatkoajalla vieraileva on jo valmiiksi kiinnostunut kiekosta ja lukee sen uutisen todennäköisesti muutenkin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
"Liigaseura pestasi italialaispelaajan". Oikeesti? Koska saadaan nähdä otsikoita "No nyt tuli sopimus! Katso kuvat!" "NHL staran kaima liigajengiin! - "olen aina tykännyt tästä kaupungista.""
 
Yö-Orava

Jäsen
Iltasanomien ja muiden lehtien sivuilla ihan ymmärrettävää tuollainen kalastelu, mutta Jatkoajalla vieraileva on jo valmiiksi kiinnostunut kiekosta ja lukee sen uutisen todennäköisesti muutenkin.
Niin ja itse en taas juuri tuosta syystä johtuen lue ollenkaan. Ihan kostoksi päivitän itseni ajantasalle muita väyliä, palstan puolelta, etc. Yhden yksittäisen miehen henkilökohtainen irtiotto ja missiohan tämä on, mutta ei vaan fiksaatiot enää tätä nykyä anna myöden ratketa näihin jopa koomisen ilmiselviin pilkkeihin. Liittykää toverit joukkoon jos vituttaa, joku on kumminkin aina klikannut.

Toisaalla päivittelemäni -klikkaamatta jäänyt- Patrik Laineen kirjamainos kostautuikin edellissivun perusteella yhä härskimmäksi kuin ensi alkuun aavistelinkaan. En muuten osta myöskään.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ehdotan että Liiga-pelaaja/seura -generaattoria käytetään enemmänkin otsikoissa, nämä nyt vaikka tuosta etusivulta:

-Liiga-seura jäänee nuolemaan näppejään − suomalaispelaaja sopimukseen NHL-seuran kanssa
-NHL-seura ja NHL-seura vaihtoivat nuoria pelaajiaan - NHL-pelaaja siirtyy NHL-kaupunkiin
-NHL-pelaaja ja NHL-seura eivät viivytelleet sopimuksen kanssa - arvo yli 30 miljoonaa dollaria
-Mestis-joukkueelle Mestis-mestari puolustukseen - Mestis-peluri siirtyy Mestis-paikkakunnalle
-Suomalais-NHL-pelurille kahden vuoden jatko NHL-joukkueeseensa
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, LFC, RoPS, NYG, Suomi, Argentiina, ANA
Lisää uusia otsikoita uudessa muodossa:

"Pelaaja vahvistamaan joukkuetta - valmis palaamaan ruutuun"
"Laajennusdrafti: Vain yksi pelaaja kesti yhden joukkueen dynastiaan."
"Valmentajan jatkosopimus tekee joukkueesta näköisensä"

Minä olen sitä mieltä, että mitä lyhyempi ja tiiviimpi asiallinen otsikko sen parempi.
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä huvittavinta, ellen nyt ihan kassalla ole, tuo otsikko oli aluksi ihan luettavassa muodossa. Jotain sen tapaista kuin "koeaika tuotti hra x:lle sopimuksen Ässiin." Onhan tämä suuntaus ollut jo jokusen vuoden nähtävissä, ja yhä vähemmän tulee verkkolehteä luettua.
Et ole kassalla, muistan itsekin tuon otsikon nähneeni.

Verkkolehti on kyllä tiensä päässä minunkin osaltani. Aina vähemmän ja vähemmän sitä nyt muutenkin on tullut luettua mutta tämän päivän jälkeen ei saa ainuttakaan klikkiä. Kolumnitkin on pääosin paskaa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Klikkihuorausotsikot säilyvät niin kauan kuin ne toimivat. Jos meillä kaikilla on selkärankaa olla kilkkailematta niitä ja sen sijaan olemme aktiivisia hyvien otsikoiden kanssa, niin kyllä ne huorausotsikot jossain vaiheessa loppuvat. Jos data näyttää, että oikeita otsikoita klikataan enemmän, niin niitähän käytetään. Tämä on aika varmaa. Nyt vaan selkärankaa tälle asialle.

Ehkä voisi nostaa esiin myös ketjun, jonka aikanaan perustin. En edes nimeä muista, mutta ideana oli avata (/jopa copypasteta?) liigan sivuilla olevat klikkihuorausotsikoidut jutut. Nyt vain sitten Jatkoajan verkkolehden jutut sinne.

P.S. Missä ja milloin on uutisoitu Pärnäsen valinta uudeksi päätoimittajaksi? Minulta on mennyt moinen kokonaan ohi.
 
axe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, URS LaKu, Slow Motion
Tottakai joku "Liigaseura pestasi MM-kisapelaajan" "toimii" siinä mielessä, että jos ja kun kiinnostaa kuka ja minne, niin pakkohan se on avata, koska muuten ei vaan voi tietää kuka ja minne. Mutta toimiiko se ihan oikeasti julkaisijan hyväksi onkin sitten toinen juttu. Kun se selvästikin enemmän vituttaa lukijaa pakottaessaan avaamaan sen kuin oikeasti houkuttaa avaamaan, niin jossain vaiheessa se suurempi klikkausmäärä ei enää millään kompensoi sitä vittuuntuneiden määrää, joka boikotoi tai ainakin ajattelee huonoa koko julkaisusta sen paskojen otsikoiden takia.

Sen 20 prosenttia isomman klikkausmäärän voi näyttää toimituspalaverissa tai jollekin potentiaaliselle mainostajalle, mutta pilalle menevä maine kostautuu aina lopulta. Ihmetyttää että jossain helkkarin kummajaisjournalistikoulussa opetetaan, että oman maineen pilaaminen olisi millään tasolla hyvä asia.
 
Hyvä nyrkkisääntö erottamaan klikkihuorausotsikko ja oikeasti hyvä otsikko on se, että hyvä otsikko houkuttelee klikkaamaan MUTTA ei ikään kuin pakota siihen. Marco Insam Ässiin ei pakota klikkaamaan jotta saisi tietää kuka meni mihin, mutta klikkaamalla saa asiasta vielä lisätietoja. Pelaaja liigajoukkueeseen taas pakottaa klikkaamaan jotta olisi edes tieto siitä, että kuka meni mihin.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, LFC, RoPS, NYG, Suomi, Argentiina, ANA
Nuo viimeisimmät otsikot ovat parempia minun mielestäni. Pitäkää tuo linja niin hyvä tulee. Kiitos.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tappara vahvistuu Liigasta tutulla maalipyssyllä − kahden vuoden sopimuksella Haapalan paikkaajaksi - LIIGA - 19.06.2017 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

"Tappara vahvistuu Liigasta tutulla maalipyssyllä..."

Otsikko on kuin Iltasanomissa pahimmillaan. Aiemmin hyvin korkealla ollut arvostus Jatkoajan journalismin tasoon alkaa rapautua hyvin nopeasti tällaisen klikkihuorauksen myötä.
 
Kenestä maalivahdista puhutaan tuossa Jatkoajan "Vezina voittajasta ei epäselvyyttä" -jutussa? Linkkiä en ajatellut avata tämän nykyisen suuntauksen takia.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, LFC, RoPS, NYG, Suomi, Argentiina, ANA
Lyhyet omat mielipiteet kunnioittaen myös teitä.

Tappara vahvistuu Liigasta tutulla maalipyssyllä − kahden vuoden sopimuksella Haapalan paikkaajaksi - LIIGA - 19.06.2017 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta

"Tappara vahvistuu Liigasta tutulla maalipyssyllä..."

Otsikko on kuin Iltasanomissa pahimmillaan. Aiemmin hyvin korkealla ollut arvostus Jatkoajan journalismin tasoon alkaa rapautua hyvin nopeasti tällaisen klikkihuorauksen myötä.
No minusta tämä ei sinänsä ollut paha, kun olettaa sopii, että kyseinen vahvistus on pelannut Liigassa viime kausina. Eri asia, jos otsikko olisi ollut "Tappara hankki slovakin."
Kenestä maalivahdista puhutaan tuossa Jatkoajan "Vezina voittajasta ei epäselvyyttä" -jutussa? Linkkiä en ajatellut avata tämän nykyisen suuntauksen takia.
En lukenut itsekään vielä, mutta jo otsikko antaa ymmärtää, että siinä on jokin tilastoanalyysi, jonka perusteella on päädytty johonkin lopputulemaan. Minua ärsyttäisi enemmän otsikot tyyliin: "Bobrovski voittaa varmasti Vezinan - muilla ei ole toivoakaan."
ps. Jos Vezina jutun otsikkoa on ehditty muuttaa, niin alkuperäinen oli huonompi, myönnän sen.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Pitäisikö tehdä Jatkoaika-klikinsäästäjä Twitteriin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös