Mainos

Keskusta

  • 660 802
  • 5 259

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuinkahan paljon Keskustassa sadatellaan sitä, että menivät vaihdattamaan pääministeri Rinteen pääministeri Mariniin? SDP:n kannatus oli vuoden 2019 loppupuolella hädin tuskin 13% (Ylen mittaus joulukuussa 2019) ja on vaikea uskoa, että Rinteen johdolla tuosta oltaisiin kauheasti noustu vaikka varmasti koronakriisi olisi silloinkin nostanut hallituksen kannatusta. Kasvissyöjä Marin lienee myös pasta-Anttia ärsyttävämpi henkilö jos asiaa kysyy Keskustan perinteiseltä kannattajakunnalta.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Uutta johtoa kasaisin Kaikkonen-Kalli-Kulmuni trion ympärille. Kaikkonen on yksi suosituimpia ministereitä ja hoitanut leiviskänsä hyvin. Kulmuni oli ryhdikäs erotessaan vvm paikalta ja en usko, että nimi liiaksi tahraantui. Yritti myös laittaa aidosti kampoihin Marinille ja tärkeimpänä ei halunnut lähteä koko tähän roskahallitukseen vaalitappion jälkeen. Oikeassa hallitus-koalitiossa olisi varmasti edelleen kelpo ministeriainesta.

Analyzerilta osuvaa analyysiä. Juuri näin. Olisiko jopa niin, että Kulmuni lähti kampittamaan Antti Rinnettä siinä toivossa, että tämä katastrofihallitus olisi kaatunut Rinteen mukana?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tiivistäen, asioiden selkeyttäminen, tarpeellisten asioiden edistäminen, mutkattomuus mutta samaan aikaan säntillisyys. Erittäin nopea asioiden omaksuminen ja olennaisten seikkojen hahmottaminen. Nopea verkostoituminen olennaisten tahojen kanssa.

Tai voihan se toki olla, että PV:n henkilöstö on jonkinlaisen kollektiivisen harhan vallassa, ja se harha ulottuu kv-kumppaneihin asti, ja oikeasti Kaikkonen on ihan paska ministeri. Tai siis ei moitittavaa.
Eli hän on selkeästi parempi kuin edeltäjänsä, jotka eivät tuota handlanneet ollenkaan? Tai ainakin huonommin.

En epäile etteikö Kaikkonen olisi ollut hyvä, mutta vähän jää epäselväksi mitä hän on tehnyt saadakseen osakseen erityistä suitsutusta. Jos ainoa työ on siis se että hankkii puolustusvoimille rahaa tai ainakin pitää sen ennallaan ja samalla ei tunge nenäänsä asioihin jotka eivät hänelle kuulu.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Varmaan jos haluaa jatkaa keskustan tonkimista ja sättimistä, niin löytyy ehkä vähän parempiakin aiheita kuin sen kyseenalaistaminen, miksi Kaikkosta suitsutetaan puolustusministerin tehtävistä.

VInkkinä vain, kun tuntuu meno olevan jo melkoisen hupaisaa.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kepun perinteisille poliittisille painotusalueille on aiempaa vähemmän kysyntää. Kuitenkin valovoimainen puheenjohtaja voi tehdä vielä ihmeitä puolueen kannatukselle. Nostihan Sipiläkin puolueen 13% alamaista sinne reippaasti päälle 20% kannatukseen. Ja Marin kannattelee yksinään demareita.
Toisaalta sitten seuraavissa vaaleissa Sipilälle kävi samalla tavalla Keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä, kuin Mari Kiviniemellekkin, eli Keskustan kannatus putosi yli 7%.
 
Fordél

Jäsen
Eli hän on selkeästi parempi kuin edeltäjänsä, jotka eivät tuota handlanneet ollenkaan? Tai ainakin huonommin.

En epäile etteikö Kaikkonen olisi ollut hyvä, mutta vähän jää epäselväksi mitä hän on tehnyt saadakseen osakseen erityistä suitsutusta. Jos ainoa työ on siis se että hankkii puolustusvoimille rahaa tai ainakin pitää sen ennallaan ja samalla ei tunge nenäänsä asioihin jotka eivät hänelle kuulu.
Miten olisi muuan Nato-jäsenyys? Ei, Kaikkonen ei vienyt meitä yksin Natoon, mutta oli hoitamassa tuossa isossa ja vaativassa urakassa oman tonttinsa ilman suurta kritiikin aihetta. Voin vain kuvitella, minkä työmäärän tuokin prosessi on vaatinut ministeriltä ja valmistelevalta virkahenkilöstöltä.

Nato-jäsenyyden päälle on muuan Ukrainan sota ja Venäjän lisääntynyt uhka sekä hävittäjähankinnat niin varmasti Kaikkosella virkakuntineen on pitänyt kiirettä, mutta ainakaan ulospäin ei näyttäydy että mitään suurempia virheitä tapahtuneen ja virkakuntakin vaikuttaa tyytyväiseltä. Jos se ei olisi tyytyväinen, se kyllä vuotaisi ulos ennemmin tai myöhemmin.

Kaikkonen on keskustan seuraava puheenjohtaja ja olisi pitänyt olla sitä jo silloin, kun hävisi pj-vaalin Kulmunille.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Eli hän on selkeästi parempi kuin edeltäjänsä, jotka eivät tuota handlanneet ollenkaan? Tai ainakin huonommin.
Siihen on voinut luottaa, että asiat hoituu ja huomio on olennaisessa. Edeltäjiin en vertaa, enkä ota kantaa.

Puolustusministerin tehtävä on hiukan sellainen, että se on hyvä merkki, jos sen tekemisiä ei isosti ruodita lehdistössä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Miten olisi muuan Nato-jäsenyys? Ei, Kaikkonen ei vienyt meitä yksin Natoon, mutta oli hoitamassa tuossa isossa ja vaativassa urakassa oman tonttinsa ilman suurta kritiikin aihetta.
Tätä minä juuri tarkoitin. Ei kritiikkiä = valtavien kehujen paikka. Ovatko suomalaiset tottuneet ministerin mokiin sillä tavalla, että kun ei mokaa, hänet nostetaan jalustalle.

Onko Anna-Maja Henriksson mokannut miksei hänen onnistumistaan ei kehuta? Tai Timo Harakan. Mielikuvien takia, uskallan väittää.

Mielikuviin perustunee myös se, ettei täysin harmaa kuntaministeri Sirpa Paatero ole saanut suurempaa kritiikkiä, vaikka hänelle kuuluu hallintoasiat, johon kuuluu avit ja hva:t. Mutta kun ketään ei nämä asiat kiinnosta, on Paatero saanut olla melkoisen rauhassa jopa medialta.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Tämähän on tosiaan yksi vaihtoehto. Mutta löytyykö Saarikon seuraajaksi lähes ihmeidentekijää, joka pärjäisi valtionvarainministerinä?
Tällä hetkellä vaikuttaa aika epätodennäköiseltä, että kannatusta olisi niin paljon, että se voisi riittää valtionvarainministerin salkkuun. Tuohan perinteisesti on kuulunut toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle (Sipilän hallitus oli poikkeus).
 
Jeffrey

Jäsen
Onko Anna-Maja Henriksson mokannut miksei hänen onnistumistaan ei kehuta? Tai Timo Harakan. Mielikuvien takia, uskallan väittää.

Vieläkös Harakka juoksee toimittajaa pakoon, jos tämä erehtyy kysymään ministeriltä siitä kun hänen ministeriönsä säätelemä yritys on maksanut ministerille arvioiden mukaan noin 100 000 euroa?

Ihan aiheellinen mielikuva, jos kehut ovat tämän jälkeen tiukassa. Ainakin omalla kohdalla tuonkin vyyhdin sotku jäi ikiajoiksi selvittämättä, joka toki pitää yllä niitä mielikuvia - toki ihan aiheesta.
 
Realcowboy

Ajattelin ihmeidentekijälle valtiovarainministerin pestiä loppuhallituskaudeksi ja Saarikolle äkkilähtö jääkiekkovalmentajatyyliin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vieläkös Harakka juoksee toimittajaa pakoon, jos tämä erehtyy kysymään ministeriltä siitä kun hänen ministeriönsä säätelemä yritys on maksanut ministerille arvioiden mukaan noin 100 000 euroa?

Ihan aiheellinen mielikuva, jos kehut ovat tämän jälkeen tiukassa. Ainakin omalla kohdalla tuonkin vyyhdin sotku jäi ikiajoiksi selvittämättä, joka toki pitää yllä niitä mielikuvia - toki ihan aiheesta.
Harakka on keskustellut asiasta radion suorassa lähetyksessä. Minusta se vasta olisikin moittimisen arvoista, jos ministerillä olisi aina aikaa pysähtyä juttelemaan jollekin tommiparkkoselle.
 
Fordél

Jäsen
Tätä minä juuri tarkoitin. Ei kritiikkiä = valtavien kehujen paikka. Ovatko suomalaiset tottuneet ministerin mokiin sillä tavalla, että kun ei mokaa, hänet nostetaan jalustalle.

Onko Anna-Maja Henriksson mokannut miksei hänen onnistumistaan ei kehuta? Tai Timo Harakan. Mielikuvien takia, uskallan väittää.

Mielikuviin perustunee myös se, ettei täysin harmaa kuntaministeri Sirpa Paatero ole saanut suurempaa kritiikkiä, vaikka hänelle kuuluu hallintoasiat, johon kuuluu avit ja hva:t. Mutta kun ketään ei nämä asiat kiinnosta, on Paatero saanut olla melkoisen rauhassa jopa medialta.
En ole kyllä törmännyt Kaikkosen kohdalla mihinkään valtaviin kehuihin. Näen, että Kaikkosen suosion selittäviä tekijöitä ovat hyvin hoidettu duuni, hyvä ulosanti, miellyttävä persoona/sympaattisen oloinen tyyppi ja mielenkiintoinen "tarina" (nousu rikostuomion jälkeen takaisin politiikan huippulle, perheasiat jne.). Paatero ja Henrikson ovat voineet hoitaa hommansa vähintään yhtä hyvin, mutta muut seikat eivät täyty samalla tavalla.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Väitän, että edelleen Suomessa on tilausta maltilliselle keskustalaiselle, sivistyneelle ja kompromissihakuiselle politiikalle
Ovatko Saarikko ja Kurvinen ajaneet tuollaista politiikkaa? Jos ovat niin enpä usko sille olevan paljon tilausta tulevaisuudessakaan.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ovatko Saarikko ja Kurvinen ajaneet tuollaista politiikkaa? Jos ovat niin enpä usko sille olevan paljon tilausta tulevaisuudessakaan.

Eivät juurikaan ja siksi kirjoitin, että Keskustan pitäisi asettua oppositioon miettimään omaa asemaansa. Politiikka on polarisoitunutta ja Keskusta on joutunut oikeiston ja vasemmiston ristituleen. Siihen ei kannata vastata räyhäämällä, vaan alkiolaisuudella, johon kuuluu mainitsemani politiikka.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Sinänsä mielenkiintoista, että puolueen nimi on Keskusta, kun se pyrkii kaikin voimin pitämään ihmiset poissa sieltä keskustasta ja antaa jokaiselle oma torppa jostain mettästä.

Joo tiedän, Keskusta kuvaa poliittista sijoittumista, mutta ei sekään oikein täsmää, kun politiikka on vuorotellen vasemmalla ja oikealla ja välillä ylhäällä ja alhaalla. Tämä ei antanut millekään mitään lisäarvoa, mutta halusin ilmaista tärkeän mielipiteeni.
 
Jeffrey

Jäsen
Harakka on keskustellut asiasta radion suorassa lähetyksessä. Minusta se vasta olisikin moittimisen arvoista, jos ministerillä olisi aina aikaa pysähtyä juttelemaan jollekin tommiparkkoselle.

Ehkä tämän tason ihminen ja tuon tason kohun voisi selvittää muillakin tavoilla kuin suorassa radiolähetyksessä. Tuon kun ääneen sanoo, niin edelleen vaikuttaa - tai jopa entistä enemmän vaikuttaa siltä, että halusi pakoilla keskustelua aiheesta.
 
Fordél

Jäsen
Siihen ei kannata vastata räyhäämällä, vaan alkiolaisuudella, johon kuuluu mainitsemani politiikka.
Myyttinen ja keskustalla aina kaiken ratkaiseva alkiolaisuus. Kyseessä on siis yli 100 vuotta vanha ideologia ja oppi, josta ei oikein kukaan taida tietää, että mitä se tässsä ajassa tarkoittaa. Silti se sopii aina ratkaisuksi keskustan ongelmiin. Sama kun SDP:n ongelmiin ehdotettaisiin paluuta sosialismiin...

Ehkä nyt kannattaisi vihdoin miettiä, että mitä se keskustalaisuus on 2020-luvulla ja tulevina vuosikymmeninä. Siis muutakin kuin suurten kasvukeskusten ulkopuolisten maakuntien ja maanviljelijöiden asioiden ajamista. Ja se viesti kannattaa ehkä sanoittaa joksikin muuksi kuin kansallispuvuiksi ja kansantanhuiksi. Ei se Marinkaan ole nostanut demareiden profiilia ja mielenkiintoa vain huutamalla "Toverit" vappupuheessaan.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sinänsä mielenkiintoista, että puolueen nimi on Keskusta, kun se pyrkii kaikin voimin pitämään ihmiset poissa sieltä keskustasta ja antaa jokaiselle oma torppa jostain mettästä.

Joo tiedän, Keskusta kuvaa poliittista sijoittumista, mutta ei sekään oikein täsmää, kun politiikka on vuorotellen vasemmalla ja oikealla ja välillä ylhäällä ja alhaalla. Tämä ei antanut millekään mitään lisäarvoa, mutta halusin ilmaista tärkeän mielipiteeni.

Vertasin itse sanaa keskusta joskus Turun Aurajoessa uimiseen. Välillä pitää käydä haukkaamassa happea, mutta onko se sitten vain jompikumpi puoli jokea vai vuorotellaanko. Vähän samanlaista tämän puolueen poukkoilu.

Itsekin usein mielipiteissäni kävelen kultaista keskitietä, mutta ei, ei se näitä saa äänestämään.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ehkä tämän tason ihminen ja tuon tason kohun voisi selvittää muillakin tavoilla kuin suorassa radiolähetyksessä. Tuon kun ääneen sanoo, niin edelleen vaikuttaa - tai jopa entistä enemmän vaikuttaa siltä, että halusi pakoilla keskustelua aiheesta.
Miksi ihmeessä käyttää aikaa tällaiseen, koska sinunlaisesi eivät olisi siltikään tyytyväisiä. Tekee demari niin tai näin, se on aina väärinpäin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Myyttinen ja keskustalla aina kaiken ratkaiseva alkiolaisuus. Kyseessä on siis yli 100 vuotta vanha ideologia ja oppi, josta ei oikein kukaan taida tietää, että mitä se tässsä ajassa tarkoittaa.
Alkiolaisuus on keskustalainen koodisana sille, että tällä kertaa pitäisi hypätä vähän populistisempaan suuntaan (ja yleensä kohti punamultahallitusta). Jotenkin veikkaan punamullan olevan nyt nähty. Kunnes taas seuraavassa porvarihallituksessa kenttä kyllästyy, kun Hirvensalmella lakkautettiin kyläkoulu.

Veikkaan muuten että Hannu Hoskonen on ehdolla puheenjohtajaksi seuraavassa puoluekokouksessa. Hänhän on tätä PS-liteä hamuavaa korpiosastoa, jolla on kepussa merkittävä asema. Ei Hoskosta puheenjohtajaksi toki valita, mutta saisi näkyvyyttä sille fraktiolle.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Veikkaan muuten että Hannu Hoskonen on ehdolla puheenjohtajaksi seuraavassa puoluekokouksessa. Hänhän on tätä PS-liteä hamuavaa korpiosastoa, jolla on kepussa merkittävä asema. Ei Hoskosta puheenjohtajaksi toki valita, mutta saisi näkyvyyttä sille fraktiolle.
Hannu Hoskonen äänesti muista keskustalaisista poiketen luonnonsuojelulain puolesta. Joko hän piti kiinni hallituksessa sovitusta asiasta tai sitten Hoskosella alkaa ikä näkyä, eikä sormi enää osu oikealle painikkeelle. Kumpikaan ei ole eduksi, kun uutta puheenjohtajaa valitaan.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hannu Hoskonen äänesti muista keskustalaisista poiketen luonnonsuojelulain puolesta. Joko hän piti kiinni hallituksessa sovitusta asiasta tai sitten Hoskosella alkaa ikä näkyä, eikä sormi enää osu oikealle painikkeelle.
Painoi vahingossa väärää nappia. Ehdinkin jo huolestua, että onko Hoskonen hellittämässä. Tosin hänen puolustuksekseen on sanottava, ettei ollut ainoa "väärin" äänestänyt.

Linkki IS:n uutiseen äänestyksestä.
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös