Mainos

Kenttäkoostumukset kaudella 2022–2023

  • 312 420
  • 2 960

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Minä taas veikkaan, että tässä on kassa laitettu kiinni hyvissä ajoin. Tuo 3 miljoonaa voi olla ehdollinen mistä voidaan vapauttaa rahaa jos siihen on syytä. En usko, että mahdollisuus noihin oli kun joukkueessa oli jo kiinni jonkin verran fyrkkaa. Se nyt on ikuisuus keskustelu olisiko sitä pitänyt kiinnittää. Jos päävalmentaja on nämä jatkot hyväksynyt niin varmasti seisoo niiden päätösten takana.

Nää hauskuttelut on ihan kivoja, mutta tämä Mestis Larsson on pelannut SHL:ssä 9 kautta ja yhdessä mestaruus joukkueessa. Se, että täällä ei ole vielä lähtenyt kertoo enemmän IFK:sta kuin Larssonista.
Puolustajien osalta ei sinun ja minun tarvitse veikata, koska heihin oli faktuaalisesti budjetissa rahaa vielä pitkälle kesään. Minä uskallan väittää, että a) Rantakari ja Larsson eivät ikävä kyllä ole halpoja b) heihin tuhlatulla rahalla olisi saanut kaksi huipunveljestä. Se olisi toki vaatinut skouttaustaitoa, jota Salmelaisella ei ole. Lisäksi emme tiedä kumpikaan milloin Nättinen on sainattu? Hänen käytetyllä rahalla ja siihen hiukan till oltaisiin varmasti saatu Turuselle houkuttelevampi tarjous. Lisäksi joku tiesi kertoa täällä, että ABn kanssa käytiin todella pitkään neuvotteluita jatkosta, joten sekin kielisi siitä, että rahaa on käytettävissä myös ykkössentteriin. Surkeista jatkosopimuksista a’la Dyk ja Lyytinen on täällä väännetty liikaa eli annetaan niiden olla. En edelleen usko, että kukaan muu Liigan urheilutoimenjohtajista olisi onnistunut rakentamaan näin huonoa joukkuetta, jos heillä olisi ollut yhtä paljon nappulaa käytettävissä kuin Salmelaisella.

On täällä ja muualla Liigassa käynyt epäonnistumassa huomattavasti Larssonia kovemmilla meriiteillä tulleita pelaajia, joten ei tuo tausta lupaa yhtään mitään. Kädettömyyden ja tietyn hitauden olisi voinut käydä lukemassa miehen EP profiilista, mutta ilmeisesti sekin oli liikaa vaadittu Salmelaiselta. Tätä menoa Larsson yksi huonoimpia ulkomaalaishankintoja 2010-luvulla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åstenilla ja Karvisella on kyllä vakaa paikka kokoonpanossa. Täysin hyödyttömiä kiekollisesti, mutta yksi taklaus per peli pitää Peltosen tyytyväisenä. Muut ison budjetin joukkueet on tajunnut, että neljällä maalintekoon pystyvällä kentällä on pelattava jos meinaa pärjätä. Verisuonet katkeaa päästä kun siellä on taitavia junnuja + Teissala poppareilla.
Åsten ja Karvinen tekevät oikeita asioita neloskentässä. Roolin pitäisi olla kaikille selvä. Ei tämä menestys ole todellakaan heistä kiinni.

Teissalan adoptiosstatus palstalla on vähän jännä juttu. 21-v. kaveri, ei juuri pelejä junnumaajoukkueissa. Liigassa nyt 15 peliä tehoilla 1+1. Toissa kaudella hyvät tehot A-SM:ssä, mutta näitä pelaajia on lukuisia, jotka jäävät sitten Mestis-tasolle vaikka A:ssa tulee vielä tehoja. Joo väläyttelee parilla kikalla mutta näytöt vielä kovin ohuet, potentiaalia toki on hyväksi liigapelaajaksi.

Väitän silti, että jos Teissala olisi oma junnu, ei vastaavaa adoptiostatusta olisi, vaan päinvastoin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Enhän minä tiedäkään, onko sitä joukkueeseen käytetty. Seuran ilmoituksen mukaan se kuitenkin on käytettävissä oleva summa, siitä riippumatta kuka tuon summan on ilmoittanut. Miksi tämä ilmoitettu summa ei olisi luotettava?

Se voi olla arvio koko kauden budjetista. Ei se tarkoita sitä, että se budjetti on käytetty lokakuuhun mennessä.


E: Alkaa olemaan väärä paikka tälle keskutelulle.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos olisi tällainen tilanne:
Game 7, finaalit, iki-ihanaa Tapparaa vastaan, ja vielä jatkoajan ylivoima...
Kenet laittaisitte kentälle nykyhyökkääjistä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Oletetaan, että kyseinen yv vedettäisiin 4 hyökkääjällä ja yhdellä pakilla. Hyökkääjät olisivat: Pakarinen, Jääskä, Koivistoinen ja Paajanen.
 
J

Just-Ice-Hockey

Jos olisi tällainen tilanne:
Game 7, finaalit, iki-ihanaa Tapparaa vastaan, ja vielä jatkoajan ylivoima...
Kenet laittaisitte kentälle nykyhyökkääjistä?

Itse laittaisin Jääskän ja Pakarisen maalin eteen hakkaamaan kiekkoja sisään ja Nättisen, Palolan ja Melartin takakolmioon niitä kiekkoja sinne maalille toimittamaan.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Jos olisi tällainen tilanne:
Game 7, finaalit, iki-ihanaa Tapparaa vastaan, ja vielä jatkoajan ylivoima...
Kenet laittaisitte kentälle nykyhyökkääjistä?
Micke, Otto, Miro.
Viivaan Joonas & Eddie.
Perkele, toi jälkimmäinen kuulostaa aivan cover-duolta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Micke, Otto, Miro.
Viivaan Joonas & Eddie.
Perkele, toi jälkimmäinen kuulostaa aivan cover-duolta.
Tämä olisi kova, mutta Trio Väänäset todennäköisesti tekisi maalin leikitellen. Lisätään vaikeusastetta ja laitetaan Muulin tilalle Dyk sekä Eddien tilalle Lyytisen kadonnut veli Rantakari.

Tuntuu vielä paremmalta, kun Lyytinen alimpana miehenä vie kärkikynällä Lehterän kahville, syöttää Rantakarin jalkoihin, Rantakari laukoo Nokia-Areena plekseihin, joista kiekko tippuu Heljangon selän taakse maaliviivan päälle, Dyk käy sitten laittamassa kiekon maaliviivalta yläriman kautta sisään ja juhlat voi alkaa.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kaskimäki huomenna askiin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kaskimäki huomenna askiin.

Kovin oli totinen nuorimies :). Puheli fiksuja, vaikka vaikutti hyvin jännittyneeltä. Ja sekin kävi selväksi, että loukkaantumisesta ollut kysymys. Ja kun pääsee Koivistoisen ja Jääskän kanssa samaan ketjuun, niin kai senkin voi valmennuksen luottamukseksi laskea. Ja ihan on omilla esityksillään kentällä kyseisen paikan ansainnut, joten ei varmasti ole joutunut valmennuksen epäsuosioon. Vaikka sellaista täälläkin on epäilty.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Voisiko olla että valmennus ei ole pelikirjaltaan ehtinyt miettiä mitkä olisivat kokoonpanot tälle kaudelle? Katsotaan vaan kuka ottaa minkäkin paikan?

Vai onko "kolmosen" keskelle hakusessa vielä joku? Jos on ja diili tehdään vaikka 15.10 niin onhan se 5,5 kk myöhemmin kuin 1.5 ja näin ollen laskee palkkakuluja jos fiksuun hintaan saadaan..

Jos Kaskimäki pelaa laidalla niin voisi sitten X:n löytyessä kasata

Nättinen - X - Pakarinen
Hirvonen - Paajanen - Palola
Kaskimäki - Koivistoinen - Jääskä
Tallberg - Väänänen - Dyk

Halttunen, Åsten, Teissala, Hede, Karvinen

Tuossa on ainakin laadukas rotaatio ja 4. ketjusta voi nostaa kenet tahansa kolmoseen.

Jos Luhanka ja Luoto eivät saa alkukaudesta peliaikaa meillä niin toivottavasti pääsevät vuorotellen vaikka lainalle toisiin Liiga joukkueisiin.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Nättinen - X - Pakarinen
Hirvonen - Paajanen - Palola
Kaskimäki - Koivistoinen - Jääskä
Tallberg - Väänänen - Dyk

Halttunen, Åsten, Teissala, Hede, Karvinen

Tuossa on ainakin laadukas rotaatio ja 4. ketjusta voi nostaa kenet tahansa kolmoseen.
Kyllä se kokoonpano juuri näin on nähtävä. Täytyy vain onnistua aivan nappiin tuo X:n hankinta, sen täytyisi olla kutakuinkin Broadhurstin/Kontiolan/Lehterän/Jasekin/Platzerin/Plattin/Kunykin tasoa, eikä oikein "Panu Mieho" tai "Peter Tiivola" mielestäni riitä.

Toivottavasti Teissala ja Halttunen silti saisivat paljon peliaikaa (aivan vähintään 20-25 matsia), Teissala voisi terveessäkin kokoonpanossa vuorotella Kaskimäen kanssa ja Halttunen esim. Palolan tai Dykin paikalla.

Jos Luhanka ja Luoto eivät saa alkukaudesta peliaikaa meillä niin toivottavasti pääsevät vuorotellen vaikka lainalle toisiin Liiga joukkueisiin.
Samaa mieltä tästäkin.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Paajasen pitäisi olla neloskentässä. On ollut huono tällä kaudella ja ei se viime kausikaan kovin erikoinen ollut. Nelosen keskellä menisi kuitenkin vielä…
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Paajasen pitäisi olla neloskentässä. On ollut huono tällä kaudella ja ei se viime kausikaan kovin erikoinen ollut. Nelosen keskellä menisi kuitenkin vielä…

Toki ongelmia on nyt ollut puolustuspelissäkin, mutta ensisijaisesti Paajanen tarvitsee vierelleen pelintekijää. Hirvonen-Paajanen-Palola yhteen ja marraskuuhun mennessä kaikki ovat plussalla ja hyvässä pistetahdissa. Tuosta ketjusta en olisi huolissani, enkä myöskään tuosta Teissala/Kaskimäki - Koivistoinen - Jääskä. Sen sijaan Nättisestä olen huolissani, ja siitä saako Salmelainen hankittua ykköseen vaadittavan tasoisen keskushyökkääjän, koko joukkueen toiseksi tärkeimmän yksittäisen pelaajan.

Neloseen Väänänen on aivan ihanteellinen sentteri, ja siihen on hyvää laatua laidoillekin Tallbergin, Dykin, Halttusen ja Heden muodossa, sekä tarvittaessa myös Åstenin ja Karvisen.

Yhden nappihankinnan ja Nättisen kuntoutuksen päässä oikein mallikkaasta hyökkäyksestä.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Dyk myös sivussa...
En tiedä miksi musta toi kokoonpano näyttää aika huonolle.
Ykkönen ei tuu tekemään tänään pisteen pistettä, taino Melart voi tehdä, mutta hyökkääjät vetää kiikareilla. Ja olisin mieluusti väärässä tässä.
Kakkosesta voi saada tehoja, mutta siinäkin kuka tekee peliä? Ehkäpä Hirvonen?
Kolmonen ja nelonen ovat puhtaita telaketjuja, joilta ei voi odottaa tehoja...
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Taponen on nyt yllättäen ilmeisesti saamassa oikean mahdollisuuden. Tai no, ehkä odotellaan perjantaille jotta nähdään saako. Ihan sama miten illan peli menee niin Halonen ei ole se kortti jota kuuluisi perjantaina katsoa.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Paajanen ja laidalle Palola.

Kyllä tämä joukkue huutaa uutta sentteriä. Oli sitten 1A taikka 1B.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Itse laittaisin rohkeasti Halttusen 2ketjun laidalle.

Hirvonen- Pakarinen - Halttunen
Aika kiitettävästi nuoria hyökkäyksessä.
Jonkinlainen koirankoppi kuitenkin taitaa olla Teissalaan kohdistumassa. Käsiä on, taitavia ja oivaltavia syöttöjä, mutta ei pelaa.
3 peliä, joissa 0+0 ja - 2. Peliaika 5:33.
Vastaavasti, ei nuo tänään pelaavat vielä mitään ihmeitä ole esittänyt.
Halttunen 4 matsia, 0+1 ja - 3. Peliaikaa 8:41.
Seppälä 2 matsia, nollat ja - 1, 8:19.
Uronen 1 matsi, nollat ja +1, 5:57.
Jopa Hede on pelannut enemmän ja - 3, 8:58.
No toivottavasti Teissala saa vielä peliaikaa. Ville vain on nähnyt pari virhettä ja jääräpäisesti ei metsää puilta.
Olisi myös hyvä saada pelejä nuorille pakeille (Luoto, Lehmus, Luhanka), vaikka kova paine on saada pisteitä.
Mainiota että Roope pelaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella kiinnostava kokoonpano. Kaskimäelle tarjotaan heti kovaa vastuuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös