Mainos

Kenelle Conn Smythe Trophy?

  • 199 031
  • 700

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Noiden äänien perusteella palkinnon voisikin vaihtaa voittajajoukkueen parhaan pelaajan palkinnoksi. Ihan käsittämätöntä miten monella Binnington ennen Raskia.
Niin ratkaiseva peli #7 Raskin torjuntaprosentti oli 80%. Ei mitään Raskilta pois, pelasi hyvät poffit.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Eiköhän Binningtonin kohdalla osa äänistä ole annettu myös ”tarinan” vuoksi. Kaveri kuitenkin hyppäsi ykköseksi alkuvuodesta, johdatti loistokkaalla pelillä Bluesin pleijareihin, minkä jälkeen olikin aika voittaa Cup.
Näinhän se varmasti on ja toisaalta mitäpä väliä sillä käytännössä edes on kuka tuon äänestyksen kakkonen on? Tuskin missään olisi sen kummemmin asiaa nostettu esille vaikka Rask olisi kakkoseksi päässyt.
 

Nick Neim

Jäsen
Lisäksi pudotuspeleissä taisi olla kymmenisen tolppakutia sekä pari puolustajan pelastusta maaliviivalta.
Paljon muilla maalivahdeilla oli?

Jos vertailua tekee maalivahtien kesken ja argumenttina käyttää tolppia/rautoja, niin kai sulla muidenkin luvut ovat ylhäällä? Kuinka monta tolppaa esimerkiksi Binningtonilla oli pudotuspeleissä?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaa tää onkin vaan tällanen hassuttelupalkinto, luulin et tää on pohjoisamerikkalainen, rautaiseen analyysiin ja tiukkaan tilastomatematiikkaan perustuva päätös jolla seulotaan tarkasti se oikeasti jengilleen tärkein pelaaja, mutta jotain tarinaa ja vikan pelin tapahtumia tässä sit vaan banaanikärpäsen muistilla vissiin katotaankin. Eihän tossa oo mitään saatanan järkeä että tää St.Louisin randomisti vapiseva maalihessu on rankattu lähes täydellisen kevään pelanneen Raskin edelle. No, hyvä että tuli tämä tietoon, enää ei oo niin harmi että tämä meni Tuukalta sivu suun, lähti glooria koko pystistä.
 
Olisi mielenkiintoista nähdä sen vaihtoehtoisen ”jos Boston voittaa”-äänestyksen tulokset. Rask lienee ollut selkeä ykkönen tuossa.
 

Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä tuo nyt ihan oikeaan osoitteeseen meni, mutta onhan tuo äänestyskäytäntö ihan vitsi kun äänestetään kesken pelin. Eiköhän tuon nykyään voisi hoitaa nopeasti pelin päätyttyäkin. Tuossa jos vaikka Nordström olisi viitsinyt omasta paikastaan nostaa patjan yli olisi Boston voinut saada vielä boostin ja tulla tasoihin ja ohikin. Siinä kun olisi Binni vielä imaissut jonkin niin näyttäisi tämäkin äänestys melko typerältä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Olisi mielenkiintoista nähdä sen vaihtoehtoisen ”jos Boston voittaa”-äänestyksen tulokset. Rask lienee ollut selkeä ykkönen tuossa.

Ja tämä tässä itsellä aiheuttaa ihmetystä. Käytännössä 25 ottelua ovat täysin merkityksettömiä ja viimeisen ottelun viimeinen kymppi ratkaisee pelkästään sen kuka on playoffien paras pelaaja.

Nyt kun Blues voitti niin rivi oli esim O'Reilly-Pareyko-Binnington. Ja jos Bruins olisi voittanut niin saman toimittajan rivi ois voinut olla Rask-Marchand-Pastrnak. Itse en vaan käsitä miksi viimeisen kympin tapahtumat voivat muuttaa koko playoffien parhaat pelaajat - ja siis toimittajat eivät edes näe tuota viimeistä kymppiä ja sen mahdollisia sankareita!
 
Kyllä tuo nyt ihan oikeaan osoitteeseen meni, mutta onhan tuo äänestyskäytäntö ihan vitsi kun äänestetään kesken pelin. Eiköhän tuon nykyään voisi hoitaa nopeasti pelin päätyttyäkin. Tuossa jos vaikka Nordström olisi viitsinyt omasta paikastaan nostaa patjan yli olisi Boston voinut saada vielä boostin ja tulla tasoihin ja ohikin. Siinä kun olisi Binni vielä imaissut jonkin niin näyttäisi tämäkin äänestys melko typerältä.

Juuri siksi siellä järjestetäänkin kaksi äänestystä sen mukaan kumpi joukkue voittaa ottelun.

Toki siinä olet oikeassa, että voisihan äänestyksen ottelun jälkeenkin hoitaa.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Ja tämä tässä itsellä aiheuttaa ihmetystä. Käytännössä 25 ottelua ovat täysin merkityksettömiä ja viimeisen ottelun viimeinen kymppi ratkaisee pelkästään sen kuka on playoffien paras pelaaja.
Tuota palkintoahan ei anneta pudotuspelien parhaalle pelaajalle, vaan omalle joukkueelleen arvokkaimmalle pelaajalle, siis vähän Hart Trophyn tyyliin. Silloin on ihan ymmärrettävää, että omalle joukkueelleen arvokkain pelaaja valitaan Stanley Cupin voittaneesta joukkueesta. En sano, että Binningtonin olisi pitänyt olla listalla kakkosena, mutta mielestäni se on silti ihan ymmärrettävää. Vaikka hän pelasi selvästi epätasaisemmin kuin Rask, oli hän sitten etenkin Bluesin voittopeleissä todella tärkeässä osassa.
 

Nick Neim

Jäsen
Juuri siksi siellä järjestetäänkin kaksi äänestystä sen mukaan kumpi joukkue voittaa ottelun.

Toki siinä olet oikeassa, että voisihan äänestyksen ottelun jälkeenkin hoitaa.
Ei kai sitä äänestetä kuin kerran, paitsi jos katkaisupelissä ei sarja katkeakaan? Silloin tulee kokonaan uusi äänestys, vrt. tänä keväänä kuutospelin jälkeen.

Vai kävelinkö johonkin miinaan tässä.
 
Ja tämä tässä itsellä aiheuttaa ihmetystä. Käytännössä 25 ottelua ovat täysin merkityksettömiä ja viimeisen ottelun viimeinen kymppi ratkaisee pelkästään sen kuka on playoffien paras pelaaja.

No ei sentään noinkaan. Kyllä niillä aiemmilla otteluilla on merkitystä. Eihän Rask muuten ääniä olisi saanutkaan jos tämän seiskapelin perusteella pelkästään äänestettäisiin.

Ymmärrän kyllä pointtisi ja olen pitkälti ihan samaa mieltä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaetaankohan Hart Trophykin sen perusteella kuka runkosarjan vikalla kiekalla vetää parhaiten oman jenginsä eteen? Joku Juho Lammikko kun vikaan peliin ois heittänyt sen 0+4 niin Hart ois nyt ansiolistalla.

O’Reillyn niukan voiton Raskista voisin pitkin hampain sietää, mutta tuo tieto että Binningtonkin oli kanssa tullut äänestyksessä Raskia ennen vetää maton alta koko touhusta. Samaa hassuttelua ja jännäilyä tää näköjään on kun se että Selänne valittiin silloin joskus n. 72-vuotiaana oliko se nyt olympialaisten parhaaksi pelaajaksi, vaikka jo Suomen jengistäkin löyty mm. Granlund joka niissä kisoissa oli Teemua parempi. Mut hyvä tarina ja jännä juttu ja hihihii ku laitetaan hei legenda-Selänne voittaa tää koko paska koska onhan se nyt hei hyvä stoori. Patrik Laineen valinta MM-kisojen arvokkaimmaksi aikoinaan junnuikäisenä kössinä oli vähän samanlaista hassuttelua, hieno tarina joo. Olin ollut tosiaan siinä uskossa että tää Conn Smythe ois hassuttelun ja tarinan sijaan pohjautunut kylmiin tilastoihin ja faktoihin, mutta ei se sit näköjään olekaan näin.
 

Tornados

Jäsen
Paljon muilla maalivahdeilla oli?

Jos vertailua tekee maalivahtien kesken ja argumenttina käyttää tolppia/rautoja, niin kai sulla muidenkin luvut ovat ylhäällä? Kuinka monta tolppaa esimerkiksi Binningtonilla oli pudotuspeleissä?

Ei ole statseja, symppasin muuten enemmän Bostonia, joten sitä tuli tarkemmin seurattua. Tolppien määrä on varmaan melko normaalilla tasolla, mutta pointtina oli enemmän että maalivahteja nostetaan ja teilataan vähän liian herkästi kun puhutaan kuitenkin pienistä marginaaleista.

Mainittakoon nyt, että minunkin mielestäni Rask pelasi hyvät pudotuspelit ja nosti osakkeitaan omalla arvoasteikollani.
 

Tornados

Jäsen
Muutama äänestäjä oli varmaan sitä mieltä, että pysti kuuluu voittajajoukkueen pelaajalle ja siitä syystä nimesi kolme St. Louisin pelaajaa.

Tästä tuli mieleen kysymys, että voidaanko äänestää pelaajaa, joka ei ollenkaan selviydy loppuotteluun vaan tippuu aiemmin ja onko tällaista pelaajaa koskaan äänestetty?
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jaetaankohan Hart Trophykin sen perusteella kuka runkosarjan vikalla kiekalla vetää parhaiten oman jenginsä eteen? Joku Juho Lammikko kun vikaan peliin ois heittänyt sen 0+4 niin Hart ois nyt ansiolistalla.
Sekä O'Reilly että Binnington pelasivat ihan asiallisesti kaikilla pudotuspelikierroksilla. O'Reilly ei ollut ennen finaalisarjaa Conn Smythe -vauhdissa, mutta pelasi silti ihan hyvää lätkää ja oli tärkeä jätkä Bluesille. Finaalisarjassa pisti sitten täysin uuden vaihteen silmään. Myös Binnington pelasi aikaisemmilla kierroksilla hyvin, mutta kuvaavaa oli se, että jokaiseen ottelusarjaan tuli 1–2 keskinkertaista tai jopa heikkoa peliä. Toisaalta niiden vastineeksi siellä oli sitten 4–6 hyvää tai todella hyvää matsia. Että kyllä Binningtonkin oli ihan keskeinen pelaaja Bluesille.

Kuten sanoin, niin Binnington oli selvästi Raskia epätasaisempi, mutta ymmärrän oikein hyvin, että Stanley Cup -joukkueen pelaajat valtaavat äänestyksessä kärkisijat. Samalla lailla se olisi mennyt sitten Bruinsin pelaajien hyväksi, jos Boston olisi vienyt kannun.
 

Nick Neim

Jäsen
Tästä tuli mieleen kysymys, että voidaanko äänestää pelaajaa, joka ei ollenkaan selviydy loppuotteluun vaan tippuu aiemmin ja onko tällaista pelaajaa koskaan äänestetty?
Karlsson sai tuolla konferenssifinaali kaudellaan (2017) yhden kolmossijan. Muuten noita ei kait tosiaan ole finaaleiden ulkopuolelle jaettu, ainakaan tietääkseni. Juuri muutama päivä sitten yritin noita vanhoja äänestystuloksia etsiä.

Senators' Erik Karlsson received a surprise Conn Smythe Trophy vote - Sportsnet.ca
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Kaikkiaan palkinto on historian saatossa mennyt viidesti finaalit hävinneen joukkueen pelaajalle. Muutoin tietenkin voittavan joukkueen pelaajalle.

Tässä vielä nämä finaalit hävinneen joukkueen palkinnon saajat:
1966: Roger Crozier
1968: Glenn Hall
1976: Reggie Leach
1987: Ron Hextall
2003: Jean-Sebastien Giguere
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Capitals olisi mennyt vaikka konferenssifinaaleihin, Ovechkin olisi tehnyt 95% maaleista. Loukkaantunut kolmannessa pelissä ja sen jälkeen Capitals hävinnyt loput pelit nollilla. Eikös silloin voisi päätellä että Ovechkin olisi ollut tärkein pelaaja omalle joukkueelleen? Voittaisiko Ovechkin pystin vai menisikö edelleen voittajajoukkueen parhaalle pelaajalle? Itse en usko että menisi oikeasti tärkeimmälle vaan voittajalle. Tämä toki ei tule tapahtumaan mutta ajatuksena tuli mieleen.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
No en tiedä onko aivan asiallista puuttua minun yhteen mahdolliseen virhearviooni kun monet asiantuntijatkaan eivät arvanneet yhtään ottelusarjaa oikein ensimmäisellä pudotuspelikierroksella

Ottelusarjojen arvioiminen on vähän isompi kokonaisuus, kuin yksittäisten pelaajien työskentelyn arvioiminen. En koko asiaa edes olisi muuten maininnut, mutta tunnut muuten arvioivan asioita rationaalisesti, mutta tässä kohtaan mielestäni mentiin niin kovaa metsään jo arviota tehdessä ja jatkat vielä noista tolppakudeistakin hieromista ilman tuomatta muiden maalivahtien määrää ilmi. Eriävä mielipide itsessään ei itseäni häiritse, aikamoisia julistuksiahan täällä näkee kuitenkin aika usein ja turha niihin on tarttuakkaan.

Ihan jo puhtaasti tilastoja katsoen ja etenkin jos pelejä katsoi niin Mrazekin pelityyli on aika ylipelaava eikä hänen kohdallaan voi nähdä oikein pitkää tulevaisuutta aloittavan maalivahtina. Hyvänä päivänä paikkaa huonoa sijoittumista hyvillä reaktioilla ja näyttävillä torjunoilla, mutta silti ei ennen tuota ottelusarjaa ollut esiintynyt läheskään yhtä vakuuttavasti kuin Rask, jonka tilastotkin olivat erinomaiset, miehen sijoittuminen on todella hyvää ja päälle on vielä atleettinen veska, joka kykenee myös ottamaan niitä upeita reaktiotorjuntoja. Kannatteli kuitenkin Bruinsia useita kertoja, siinä missä esim. mielestäni Binnington onnistui vastaavaan pari kertaa ja suoritus tuntui myös sukeltavan oman joukkueen mukana.

Binnington kannatteli joukkuetta mielestäni enemmän kuin Rask. Epätasaisuutta oli, mutta virheistä noustiin seuraavaan peliin ja osoitettiin äärimmäisen kovaa henkistä paineensietokykyä.

Kumpi sitten on joukkueelle tärkeämpi pelaaja, jatkuvasti korkealla tasolla pelaava veska joka kykeni pitämään pelit tasaisina ja semmoisina, että nuo pelit pystyttiin kääntämään ajoittain voitoiksi. Raskin huonoin peli varmaan osui finaaliin, mutta mielestäni noitakaan maaleja ei Raskin syyksi voida vierittää. Muistaakseni myös arvioit Canesin pakiston olevan Bruinsia parempi, joten siitä varmaan voidaan olla samaa mieltä ettei Raskin hyvät otteet selity hyvän puolustamisen ansiolla.

Jos katsotaan noita sarjoja niin Jackets teki Tampaa vastaan 15 maalia, Raskia vastaan saivat kuudessa pelissä 11 maalia. Canes teki Capitalsia vastaan 20 maalia (2.9 maalia / peli) ja taas Bruins / Rask onnistui petraamaan vaaralliseksi osoittautunutta hyökkäystä vastan ja päästivät vain 5 maalia. Toronta vastaan meni 16 maalia 7 pelissä ja puhutaan kuitenkin NHL:n yhdestä parhaiten hyökkäävästä joukkueesta.

Rask
GP24 GAA 2.02 93,4%
Binnington
GP26 GAA 2.46 91,4%

Rask torjui vielä 15 laukausta enemmän, vaikka pelasi kaksi peliä vähemmän. Tähän kauteen suhtetettuna kaikista kovimmassa paikassa aivan järjettömän hyvät tilastot ja tuolla yhdellä voitolla puhuttaisiin yhdestä parhaista suorituksista maalivahtien osalta keväällä.

Toki ajattelen tästä palkinnosta eri tavalla kuin monet muut, mielestäni esim. Karlsson olisi Ottawan paidassa ansainnut paljon enemmän ääniä kuin sai. Pelasi aivan fantastisen kevään huolimatta lähtökohdista ja vielä jalka murtuneena.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mää en oikestaan lähtisi vetämään mitään eroa Binningtonin ja Raskin välille. Binnington loisti niissä paikoissa kun oli tarve ja jos sattui huono peli, niin meni useampia. Sillä vaan ei yksittäisen pelin ja ottelusarjan osalta ole mitään väliä kuinka monta sinne menee. Jos häviää 2-3 tai 2-7, vain yhden voiton siitä vastustaja saa. Se mikä merkitsee, on kuinka hyvin henkisesti osaat valmistautua seuraavaan peliin ja Binningtonhan ei tainnut hävitä kertaakaan playoffseissa kahta peliä peliä peräkkäin? Se on uskomattoman jäätävä tilasto.

Muistan kyllä molemmilta otteluita, joissa kannattelivat jengiä päällään, kuten Rask Columbus sarjassa, mutta finaalin osalta mutu oli se, että Binnington torjui paljon enemmän laadukkaita maalipaikkoja. Enkä tarkoita tässä mitään Natural Stat Trickin High-Dangeria, vaan sellaista, jossa oli oikeasti poikittaissyöttöä tai muuta extraa mukana mikä vielä enemmän lisää paikan vaarallisuutta. St. Louis pelasi suoraviivaista peliä ja laukoi paljon Bostonia suoraviivaisemmin ja semmoinen tyyli oli Raskille paljon helpompaa. Se myös nostaa paljon torjuntaprosenttia inflaation kaltaisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ihan turhaa tuo Rask vs. Binnington -lätkytys. Molemmat hävisivät äänestyksen, joten en näe pointtia tuossa. O’Reilly pokkasi pystin ansaitusti, joten pulinat pois. Mitä väliä sillä on, kuka hävisi enemmän ja kuka vähemmän ja miksi.
 

Ralph

Jäsen
Vaikka pystyin tiedot onkin vähän harhaanjohtavia, niin mielestäni on hyvä, että mestarijoukkueen parhaan pelaajalle on tämä palkinto. Mutta sitä en ymmärrä, että pysti voittaja äänestetään kymmenen minuuttia ennen kolmannen erän loppua.

Jos olisi tasainen seitsemäs peli, voitaisiin hyvinkin äänestää voittajaksi sen joukkueen pelaaja, joka lopulta kolmannen erän lopussa tai jatkoajalla pelin häviää.
 

Tornados

Jäsen
Ottelusarjojen arvioiminen on vähän isompi kokonaisuus, kuin yksittäisten pelaajien työskentelyn arvioiminen. En koko asiaa edes olisi muuten maininnut, mutta tunnut muuten arvioivan asioita rationaalisesti, mutta tässä kohtaan mielestäni mentiin niin kovaa metsään jo arviota tehdessä ja jatkat vielä noista tolppakudeistakin hieromista ilman tuomatta muiden maalivahtien määrää ilmi. Eriävä mielipide itsessään ei itseäni häiritse, aikamoisia julistuksiahan täällä näkee kuitenkin aika usein ja turha niihin on tarttuakkaan.

Ihan jo puhtaasti tilastoja katsoen ja etenkin jos pelejä katsoi niin Mrazekin pelityyli on aika ylipelaava eikä hänen kohdallaan voi nähdä oikein pitkää tulevaisuutta aloittavan maalivahtina. Hyvänä päivänä paikkaa huonoa sijoittumista hyvillä reaktioilla ja näyttävillä torjunoilla, mutta silti ei ennen tuota ottelusarjaa ollut esiintynyt läheskään yhtä vakuuttavasti kuin Rask, jonka tilastotkin olivat erinomaiset, miehen sijoittuminen on todella hyvää ja päälle on vielä atleettinen veska, joka kykenee myös ottamaan niitä upeita reaktiotorjuntoja. Kannatteli kuitenkin Bruinsia useita kertoja, siinä missä esim. mielestäni Binnington onnistui vastaavaan pari kertaa ja suoritus tuntui myös sukeltavan oman joukkueen mukana.



Kumpi sitten on joukkueelle tärkeämpi pelaaja, jatkuvasti korkealla tasolla pelaava veska joka kykeni pitämään pelit tasaisina ja semmoisina, että nuo pelit pystyttiin kääntämään ajoittain voitoiksi. Raskin huonoin peli varmaan osui finaaliin, mutta mielestäni noitakaan maaleja ei Raskin syyksi voida vierittää. Muistaakseni myös arvioit Canesin pakiston olevan Bruinsia parempi, joten siitä varmaan voidaan olla samaa mieltä ettei Raskin hyvät otteet selity hyvän puolustamisen ansiolla.

Jos katsotaan noita sarjoja niin Jackets teki Tampaa vastaan 15 maalia, Raskia vastaan saivat kuudessa pelissä 11 maalia. Canes teki Capitalsia vastaan 20 maalia (2.9 maalia / peli) ja taas Bruins / Rask onnistui petraamaan vaaralliseksi osoittautunutta hyökkäystä vastan ja päästivät vain 5 maalia. Toronta vastaan meni 16 maalia 7 pelissä ja puhutaan kuitenkin NHL:n yhdestä parhaiten hyökkäävästä joukkueesta.

Rask
GP24 GAA 2.02 93,4%
Binnington
GP26 GAA 2.46 91,4%

Rask torjui vielä 15 laukausta enemmän, vaikka pelasi kaksi peliä vähemmän. Tähän kauteen suhtetettuna kaikista kovimmassa paikassa aivan järjettömän hyvät tilastot ja tuolla yhdellä voitolla puhuttaisiin yhdestä parhaista suorituksista maalivahtien osalta keväällä.

Toki ajattelen tästä palkinnosta eri tavalla kuin monet muut, mielestäni esim. Karlsson olisi Ottawan paidassa ansainnut paljon enemmän ääniä kuin sai. Pelasi aivan fantastisen kevään huolimatta lähtökohdista ja vielä jalka murtuneena.

Minä vain kirjoitan oman näkemykseni ja tiedostan jo etukäteen usein, että konsensusnäkemys on vastakkainen. Olen usein väärässä, mutta joskus oikeassakin. Mrazekista olen nyt samaa mieltä, olisin tosin itsekin peluuttanut ykkösenä Mcelhinneyta. Siinäkin analyysissä oli mielestäni hyviäkin pointteja kuten Bostonin vaarallisuus ylivoimapelissä (oli muuten huikeaa) ja vastahyökkäyksissä. Nämähän St. Louis sai loppua kohden lähes nollattua, joten hienoa valmennustyötä tehtiin mestarijoukkueessa.

Mielestäni aliarvioit Binningtonin suoritusta pudotuspeleissä. Tiedän, että torjuntaprosentti ei ollut huikea, mutta aina tärkeillä hetkillä hän kannatteli joukkuetta (ja oli muuten enemmän kuin pari kertaa).
 

skuuran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Kärpät, Hurricanes
Ihan turhaa tuo Rask vs. Binnington -lätkytys. Molemmat hävisivät äänestyksen, joten en näe pointtia tuossa. O’Reilly pokkasi pystin ansaitusti, joten pulinat pois. Mitä väliä sillä on, kuka hävisi enemmän ja kuka vähemmän ja miksi.

Offseason on tehty tällasia turhia kädenvääntöjä varten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös