Mainos

Kenelle Conn Smythe Trophy?

  • 199 019
  • 700

TanukkiSuvala

Jäsen
Suosikkijoukkue
CoCoDa
Jossain täällä oli maininta, että ekan tai tokan erän jälkeen. Äänestääkö ne sitten joka ikisessä ratkaisupelissä? Joka tapauksessa tuollainen systeemi on 2020- luvulla idioottimainen. Jos kaksi tyyppiä on suunnilleen tasoissa niin onhan se aivan typerää, ettei jatkoajalla tehtyä ratkaisumaalia (ja esim sitä ennen tapahtunutta blokkausta tyhjästä maalista) voi huomioida äänestyksessä enää ollenkaan. Jos siis tuollainen systeemi pitää paikkaansa.
Toisen erän jälkeen ja jokaisessa ratkaisevassa pelissä.

Itse näen asian eri tavalla. Ihminen on kuitenkin hieman tyhmä olento jolla tunteet ottavat vallan. Otetaan esimerkki: Tkachuk kurottaa mailaansa ja estää tyhjän maalin pelin loppuminuuteilla. Hieman myöhemmin on osallisena tasoitusmaaliin ja ratkaisee pelin ja sarjan jatkoajalla. Florida-myönteinen Conn Smythe -äänestäjä kusisi tässä tilanteessa hunajaa ja endorfiini-päissään huutaisi Tkachukin nimeä raapustaessaan nimeä paperiin. Ehdottomasti sarjan ratkaisijana tärkein pelaaja mutta koko pudotuspelien?

Luulisin edellämainitun tilanteen olevan syynä siihen että äänestys tehdään pelin ollessa kesken kun vielä voi tehdä päätökset analyyttisesti. Toinen vaihtoehto on tehdä äänestys muutaman päivän päästä mestaruudesta kun tunteet ovat laskeneet ja järki palaa päähän. Mut ketä kiinnostaisi enää tässä vaiheessa joku sivupalkinto kun pääuutiset ovat Crosbyn parveke, Kucherovin paidaton haastattelu ja Karlssonin puhe?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tämä McDavidin on.
Eiköhän se ollut jo ennen kutospeliäkin lukittuna jo ja vaikkei mies nyt kutospelissä pinnoja tehnytkään, niin eipä tuolla muita kunnon ehdokkaita kyllä ole, vaikka Edmonton nyt vielä seiskapelin häviäisikin.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Barkov kutospeliin 1+0 ja mikäli ei olisi tullut paitsiohaastoa, niin olisi kaventanut pelin 1-2 tilanteeseen. Hylätty maali olisi ollut iso maali, mutta nyt sitä ei tullut. McD 0+0. Kutospelissä ei sinänsä McD näkynyt kovinkaan paljoa tosin mökillä oli melkoista marjapuuroakin lähetys, että välillä oli vaikea nähdä ketään muutakaan.

McD vie pystin jos Edmonton on pelissä mukana äänestyksen ajankohdassa. Barkov voi sen vielä napata jos ennen äänestystä on käynyt ratkomassa pelin. Ja siltikin voi mennä McDavidille.
 
Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Kuuntelin tuossa uusinta 32 Thoughts -podcastia ja siinä Friedman puhui Conn Smythe -äänestyksestä. Sanoi, että kun ratkaisupelin toisella erätauolla äänestetään, niin ääniin voi laittaa ehtoja. Antoi esimerkiksi tilanteen, jossa äänestäjällä on ykkössijalla McDavid, kakkosena Bobrovsky ja kolmosena Barkov. Niin siihen voi laittaa ehdon, tyyliin että jos Barkov tekee voittomaalin kolmannessa tai jatkoajalla, niin silloin Barkov nousee tämän äänestäjän ykköseksi.

En tiedä oliko tätä käsitelty ketjussa, mutta oli ainakin itselle uutta tietoa.
 
Vogoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, NHL
Conn Smythe kisa painottuu finaaleihin. Oma tuloslaskelma näyttää finaaleiden osalta Barkov 4 ja McDavid 2. Tarkoittaa sitä, että Barkov ollut parempi neljässä ottelussa ja McDavid kahdessa. Tästä huolimatta se kumpi voittaa Stanley Cupin saa oikeutetusti Conn Smythen.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kuuntelin tuossa uusinta 32 Thoughts -podcastia ja siinä Friedman puhui Conn Smythe -äänestyksestä. Sanoi, että kun ratkaisupelin toisella erätauolla äänestetään, niin ääniin voi laittaa ehtoja. Antoi esimerkiksi tilanteen, jossa äänestäjällä on ykkössijalla McDavid, kakkosena Bobrovsky ja kolmosena Barkov. Niin siihen voi laittaa ehdon, tyyliin että jos Barkov tekee voittomaalin kolmannessa tai jatkoajalla, niin silloin Barkov nousee tämän äänestäjän ykköseksi.

En tiedä oliko tätä käsitelty ketjussa, mutta oli ainakin itselle uutta tietoa.
Ei vitu jos pääsisin tonne bressipoksiin finaalien seiskaan, niin puhuisin kollegat semmoisiin ehtotalkoisiin, että Conn Smythe -vaalin äänet olisi laskettu vasta joskus elokuussa.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää edellisen kolmen pelin jälkeen. McDavid käytännössä yksin omalla panoksellaan on mahdollistanut sarjan jatkumisen näin pitkälle. Kyllä McDavid on tämän kauden playoffien Conn Smythen arvoinen pelimies. Kukaan muu ei ole panoksellaan lähelläkään, tapahtui seiskapelissä mitä vain.

Edit. Toki Barkov on onnistunut pimentämään aiempien vastustajien ykkösnimet, mutta vaikea arvottaa sitä yli näiden McDavidin näyttöjen. Eli Barkovin kovimmat näytöt "näkymättömässä" pelissä.
 
Viimeksi muokattu:

Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Joo, eipä voittajasta pitäisi enää olla epäselvyyttä. McJeesus herätti henkilökohtaisesti tämän sarjan mahdottomasta tilanteesta tasoihin.

Itselle ihan sama kumpi vie cupin, molemmat vaihtoehdot miellyttävät, mutta Conn Smythen voittajaksi ei pitäisi olla kuin yksi ehdokas.

Tämä varmaan jonkun muun ketjun asiaa, mutta onkohan finaalijoukkueiden kovimpien pistemiesten välillä koskaan ollut 20 pistettä eroa? Tai edes 15 tai 10?
 
Seiskakerros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

18 pistettä on ennätys ennen tätä pudotuspelikevättä.
 
CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
18 pistettä on ennätys ennen tätä pudotuspelikevättä.
Onko tämä nyt saman joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimiesten välinen piste-ero?

Kahden finaalijoukkueen parhaiden pelaajien välinen piste-ero on ollut paljon suurempikin (ainakin 1985, 29 p.).
 
Seiskakerros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko tämä nyt saman joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimiesten välinen piste-ero?

Kahden finaalijoukkueen parhaiden pelaajien välinen piste-ero on ollut paljon suurempikin (ainakin 1985, 29 p.).
Taisi olla sittenkin parhaan pistemiehen ja toisessa joukkueessa pelaavan seuraavaksi parhaan pistemiehen ero. Eli ei erittelyt, että toisen joukkueen pitäisi pelata finaalissa.
 
kalitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets, Ässät
Äänestyshetki 2. erätauolla Game 7:ssa Floridan johtaessa 2-1. Äänestäisin McDavidia. Jos mahdollista antaa ehtolause, äänestäisin McDavid paitsi Floridan voittaessa varsinaisella Barkov.
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
McDavid varmasti voittaa Connin.

Mutta… olisi silti aika erikoista, jos game 7 menneen ottelusarjan hävinneen joukkueen tähti saa MVP:n tehdessään 6- ja 7-peliin 0+0 tehot.

Mutta katotaan peli loppuun.
 
Tupu331

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Conn Smythe ehkä McDavidille, mut Barkov veti elämänsä kevään ja näytti Selänteelle ja Kurrille et mistä täytyy lähtee työstämään. Aivan vitun upeeta!!!
 
HokiHero

Jäsen
Olihan McDavid playoffien paras pelaaja offensiivisesti, mutta kieltämättä kaksi viimeistä peliä meni vähän pakottamiseksi ja varastamiseksi, vaikka hyökkäyspäässä väläyttelikin.

Ehkäpä tuo palkinto on samalla NHL:lle lohdutuspalkinto kun itse SC kiersi taas Kanadalaisjengin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kammotehot se mätti ja finaaleissakin 11pistettä

Mutta. 2 viimeisessä finaalissa 0+0 niin kylmäksi jättää.

Eikait tuota nuiden ennätysten jälkeen voinut muille antaa. Mutta olihan tämä NHLn kultapojalle lohdutuspalkinto.

Todellinen MVP oli Barkov joka nollasi vastustajien tähdet illasta toiseen. Näkymätöntö työtä. Mutta tästä kaudesta palkintoina uran toinen Selke ja se tärkein SC pysti!!! Ei se Conn Smythekään kovin suuri vääryys olisi ollut. Kun puhutaan koko poffeista ja niiden voittajasta/voittajista.
 
Murskaaja

Jäsen
Ei tässä oikeastaan muuta vaihtoehtoa ollut, kun voittaja äänestetään ennen pelin ratkeamista. Olisi ollut aika hölmön näköistä, jos Oilersin voittaessa kannun Conn Smytheä ei olisi annettu kapteenille, joka mätti gretzkymäiset tehot pöytään playoffeissa.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Conn Smythe ehkä McDavidille, mut Barkov veti elämänsä kevään ja näytti Selänteelle ja Kurrille et mistä täytyy lähtee työstämään. Aivan vitun upeeta!!!

Meinaatko että Kurri tai Selänne on tekemässä comebackin?

En nurise McDavidin valinnasta, mutta vähän hassulta se tuntuu kahden 0+0 pelin jälkeen.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Meinaatko että Kurri tai Selänne on tekemässä comebackin?

En nurise McDavidin valinnasta, mutta vähän hassulta se tuntuu kahden 0+0 pelin jälkeen.

Periaatteessa hassua joo, mutta sitten toisaalta jos nyt mietitään kuka oli pleijareiden paras pelaaja niin ihan oikein se meni. Voittajat muistetaan jne paskaa, mutta silti McDavid oli paras yksittäinen pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös