Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

  • 592 980
  • 1 971

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
No perkele, eihän Samikaan nyt omia voi takoa. Mun mielestäni muilla seuroilla on suoranainen velvollisuus tarjota jonkinlainen "säkki",.jota Sami saa takoa. Bluesille kuuluisi 15 000 euron sakot, koska ovat jatkuvasti tarjonneet alamittaista partneria, jonka takominen vain haukotuttaa katsomossa. Tässä suhteessa seuranne on hoitanut asian moitteetta ja aina on saatu kelvollinen sparraaja.

Tämä on juurikin näin. Sääliksi käy Lostedtin Patea, joka kerta kerran jälkeen käy ottamassa pataan Samilta. Propsit tietenkin hulluudesta, että ylipäätään menee haastamaan. Sami on hieno jätkä ja hänelle Liborin ilmestyminen liigaan oli aidosti piristysruiske. Allekirjoittaneelle Sami pohti jo etukäteen, että "nyt taitaa Heleniuksen poika joutua tosissaan hommiin". Ja näin tapahtui. Helenius vs. Ustrnul oli Euroopan mittakaavassa erinomaisen tasokas mättö, ei siinä tullut ikävä lostedteja tai jonnevirtasia yhtään. Siinä näki, että isot pojat vetelivät kerrankin ihan tosissaan. Tälläkin perusteella julistan Libor Ustrnulin hienoksi ihmiseksi, enkä näe mitään syytä miksi luopuisimme tämän tyyppisestä pelaajasta. Nickerson on hyvä säätäjä ja hämmentäjä ja hoitelee Lostedtit helposti. Mutta Samilta tulee kyllä pataan että kolisee, ei voi mitään.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Jalonenhan on jo monessa haastattelussa sanonut, että ensi kauden IFK ei pelaa viime kausien Kärppien näköistä kiekkoa, vaan joukkuetta pitää peluuttaa joukkueen vahvuuksien ja vaatimusten (brandin) mukaan. KJ:lta löytyy monenlaisia variaatioita peruspelitavasta ja voisin veikata, että IFK taklaa ja taistelee huomattavasti enemmän ensi kaudella kuin tällä kaudella Baxterin komennossa (se ei tosin hirveästi vaadi). KJ on kaikin puolin ammattivalmentaja ja työmoraali joukkueen eteen on huikea. Oulussa ollessaankin Raksilan valmentajan kopissa valo vielä paloi, kun koko muu Oulu oli pitkään ollut unten mailla. Elää todella intohimoisesti kiekossa kiinni ja tietää mitä IFK:ssa vaaditaan. IFK on ensi kaudella Hakkaraisen ja Jalosen johdolla todella kova joukkue pudotuspeleissä.

Pepe ja Matti ovat muuten varmasti katsoneet kolme ensimmäistä finaalia telkkarista ja huomanneet peruuttelevan Kärpät. Noiden kolmen pelin perusteellahan on hyvä paikka laukoa vaikka minkälaisia sammakoita suusta. Vieraskaukaloissa Jalosen Kärpät on monesti pelannut puolustavalla taktiikalla, mutta kyllä kotikaukalossa on näytetty yleensä isännän otteet, kuitenkin viimeistään pudotuspeleissä. Kaikinpuolin loistavan valmentajan IFK sai ja kyllä valmentaja tietää mitä häneltä odotetaan. Lähtökohtaisesti Jalonen on tosiaan SM-liigan huomattavasti Hanlonia turvallisempi valinta.
 

Stigu

Jäsen
Ehkä koko 'Samin leikkikaverius' on ilmiönä jo vähän väljähtänyt. Melkein tekisi mieli sanoa, että miksi ihmeessä kaikilla muilla pitää olla rosterissaan joku Samia varten? Nekin rahat voisi käyttää paremmin.
Amen to this! Fyysisyys on koko joukkueen juttu, ei yhden nyrkinheiluttelijan asia- varsinkaan, jos kyseisestä hemmosta ei ole mitään hyötyä pelillisesti, tai edes ns. normaalia fyysisyyttä vaativissa asioissa, kuten esim. taklauksissa. Liborin plussaksi lasken kuitenkin sen, että hänhän sentään veteli muutaman kerran pystyyn narripelaajia ensimmäisessä kotimatsissaan. Mutta, pelkästään yhden ottelun näytöt eivät vakuuttaneet ainakaan minua: Libor oli loppujen lopuksi vain hieman parannettu painos Pökkelöstä, mutta kaukana ns. aidosti fyysisestä, joukkueelle hyödyllisestä pakista. Juuri noita fyysisiä, joukkueelle hyödyllisiä pakkeja tuo nykyinen joukkue huutaa vähintään kahden pelaajan verran.

Ja jos nyt tuo Pökkelön leikkikaveri pitää joukkueeseen hankkia, niin Lostedtin Pate on ehdoton suosikkini tähän hommaan.
 

hmmm

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aika tylyn arvion antavat HIFK-legendat Hagman & Lehtonen Jalosen mahdollisuuksista tämän päivän IS:ssa. Lehtonen jopa kyseenalaisti ennen ensimmäistäkään peliä Jalosen peruuttelukiekon pohtien, kuinka sellainen pelitapa voisi HIFK:ssa edes toimia. Juttu löytyy IS 17.4. 2008 paperiversiosta ainakin.

.


Lehtonen ei kyseenalaistanut mitään, eikä Hakki, molemmat oli sitä mieltä, että Jalonen joutuu kovaan paikkaan, surprise surprise. Hakki sanoi, että Jalosen valmennustieto on kohdallaan, ja Pepe ei ottanut mitään kantaa Jalosen kykyihin, pohti vaan sitä osaako Jalonen pelata IFK:n tyylillä.

Jalonen ja Hakki molemmat vielä sanoi, että ei jaksa menneitä spekuloida, ja niinhan se meneekin, jokainen voi funtisia itse onko 23 vuoden takaiset jutut jääneet kaivelemaan, jos on edes sen vertaa ikää mittarissa. Rautakallio kertoi hesarissa, että silloin Jalosen kaudella joukkue oli tosi rahvaanomainen eikä sellaista enää ole, joten 84-85 kausi voidaan unohtaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Helenius vs. Ustrnul oli Euroopan mittakaavassa erinomaisen tasokas mättö, ei siinä tullut ikävä lostedteja tai jonnevirtasia yhtään. Siinä näki, että isot pojat vetelivät kerrankin ihan tosissaan. Tälläkin perusteella julistan Libor Ustrnulin hienoksi ihmiseksi, enkä näe mitään syytä miksi luopuisimme tämän tyyppisestä pelaajasta. Nickerson on hyvä säätäjä ja hämmentäjä ja hoitelee Lostedtit helposti. Mutta Samilta tulee kyllä pataan että kolisee, ei voi mitään.

No niin, siinä tapauksessa Liborille vaan jatkopahvia kouraan. Jos meinaa ulkkarikiintiön kanssa tehdä tiukkaa, niin mörkö pelatkoon vain narri-matsit, jos Sami haluaa tanssipartnerin. Muulloin voi istua katsomossa popparia syömässä, kun muut hoitelevat vastustajien pikkusintit.

Täähän ratkesikin helposti.
 

hmmm

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No niin, siinä tapauksessa Liborille vaan jatkopahvia kouraan. Jos meinaa ulkkarikiintiön kanssa tehdä tiukkaa, niin mörkö pelatkoon vain narri-matsit, jos Sami haluaa tanssipartnerin. Muulloin voi istua katsomossa popparia syömässä, kun muut hoitelevat vastustajien pikkusintit.

Täähän ratkesikin helposti.


Mutta kuka sanoo, että Helenius jatkaa Jokereissa, sopparia ei ole, eikä niilläkään ole liikaan pelaavia puolustajia, mitä Jokerit Samilla tekee jos aikovat voittaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
HIFKin ensi kauden miehistön runkona ovat Pesosen, Petrellin, Porthenin, Pikkaraisen ja Luttisen miehittämä hyökkäys tukenaan Liivik, Ahtola, Wärn. En usko, että KJ:n tasoinen valmentaja a) haluaisi jatkaa kaikkien näiden kanssa tavoitellessaan kontakteja välttelevää pelitapaa b) päättäisi pelata näillä kavereilla pakittelua, kuten Baxter teki syksyllä häviten yli 10 ottelua putkeen.

Tästähän ei kaiketi ole mitään epäselvää. Omissa papereissani HIFK on millä mittapuulla tahansa fyysinen joukkue, joka on pyrkinyt taklaamaan ja parhaimmillaan myös pelaamaan aggressiivista taitokiekkoa niin hyvin kuin se SM-liigassa on ikinä mahdollista. Ainoa asia jonka itse nostin esille (ja en tarkoita nyt Lehtosen ja Hakin puheita) oli se, että pystyykö koko valmennushistoriansa ainoastaan isolla jäällä taitojoukkueita valmentanut Jalonen mukautumaan niin paljon, että hän luo pienen jään fyysiselle joukkueelle hyvin toimivan pelitavan.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta kuka sanoo, että Helenius jatkaa Jokereissa, sopparia ei ole, eikä niilläkään ole liikaan pelaavia puolustajia, mitä Jokerit Samilla tekee jos aikovat voittaa.

No kyllähän Sami jatkaa, maanantaina vahvistus tähänkin, ja sitten siellä on se pasi nielikäinen joka siis on ainakin jollain mittarilla hyökkäävä pelaaja.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tästähän ei kaiketi ole mitään epäselvää. Omissa papereissani HIFK on millä mittapuulla tahansa fyysinen joukkue, joka on pyrkinyt taklaamaan ja parhaimmillaan myös pelaamaan aggressiivista taitokiekkoa niin hyvin kuin se SM-liigassa on ikinä mahdollista. Ainoa asia jonka itse nostin esille (ja en tarkoita nyt Lehtosen ja Hakin puheita) oli se, että pystyykö koko valmennushistoriansa ainoastaan isolla jäällä taitojoukkueita valmentanut Jalonen mukautumaan niin paljon, että hän luo pienen jään fyysiselle joukkueelle hyvin toimivan pelitavan.

Arviolta 80% valmentajista peluuttaa joukkuettansa tavalla joka ei hirveästi eroa ns. normista fyysisyyden suhteen eli rosteri määrää pitkälti kuinka paljon fyysistä peliä kentällä nähdään. KJ kuuluu tähän ryhmään, Bäxterin tyyli vaihteli hirveästi eli välillä pelattiin käsijarru pois päältä ja välillä se oli hirtetty kiinni.

Sitten on olemassa 10% valmentajia jotka peluuttaa jengiään korostetun fyysisesti (taas suhteessa rosteriin) eli silloin niklashedbergit ja jukkapekkalaamasetkin käsketään ajelemaan jatkuvasti. Tästä esimerkkeinä vaikkapa Toivolan Ässät ja S&W 97-98 runkkarissa. Matikainen tänä keväänä pleijareissa kuuluu myös tähän joukkoon, runkkarissa tämä ei korostunut.

Sitten on vielä se 10% josta Alpo lienee paras esimerkki eli fyysisiäkin pelaajia suorastaan kielletään pelaamasta omaa peliään, syystä tai toisesta (esim. jäähyjen pelosta).

Mitä yritän sanoa? Noh sitä samaa eli ne jotka luulevat/toivovat että KJ:n joukkue pelaa korostetun fyysisesti (taas rosteriin suhteutettuna) tulevat karvaasti pettymään. Joukkue pelaa fyysisesti koska sillä on fyysisiä pelaajia, no more, no less. Jos joku luuli minun väittäneen että KJ tuo pehmeän peruuttelutyylin HIFK:n niin on väärässä, ikinä en ole tätä väittänyt.

Sitten on tietysti se pieni mahdollisuus että koutsi vaihtaa totaalisesti raitojaan ja omaksuu täysin uuden tyylin. KJ:n tapauksessa en tätä usko tapahtuvan, miksi hän lähtisi muuttamaan konseptiaan ja riskeeramaan menestystä? HIFK:n materiaali tulee olemaan tarpeeksi fyysinen jotta kolinaa saadaan kentälle ilman erityistä tyylin muutosta.
 

Welton

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Termi "IFK:n näköinen pelaaja" on kokolailla täysin turha. Jos kyseisellä termillä tarkoitetaan sitä, ettei kyseistä pelitapaa muualla toteuttaisi, niin ollaan jo etäännytty koko jääkiekon perusajatuksesta. Pääkaupunkiseudulla pidetään ilmeisesti esimkerkiksi JYPin edustusjoukkuetta jonain fyysittömänä joukkueena sen takia, ettei kyseinen joukkue pidä itsetarkoituksena lanata vastustajan pakkeja laidan läpi pelatessaan vierasotteluita. Kuitenkin, Jyväskylässä pelatessaan lähes poikkeuksetta JYPin vastustajat kokevat enemmän taklauksia kuin JYPin pelaajat.

Kiekkopelissä niin taklausten vastaanottajan kuin antajan pitäisi arvostaa kanssapelaajaa ja siksi koko taklauspelaaminen kuuluu peliin nimeltä jääkiekko. Tuhat taklausta eivät kapitalisoidu tuhantena tehtynä maalina eli taklaaminen ei sinällään tarkoita pelin voittamista. Taklauspelaaminen on pikemminkin seuraus muusta pelaamisesta kuin itseisarvo sinällään. Kyllä Petrell ja kumppanit taklaavat Jalosen valmennuksessa jopa enemmän kuin aikaisemminkin, jos taklauksiin on vain paikka. Uskon kuitenkin, että niitä paikkoja syntyy esim. Baxterin aikoja enemmän ja tämä tuottaa loukkaantumisia kanssapelaajien keskuudessa kuten muuallakin on tapahtunut. Kyseinen asia on kuitenkin toisen keskustelun paikka, eikä se nähdäkseni ole tässä.

- Welton
 
Viimeksi muokattu:

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Ainoa asia jonka itse nostin esille (ja en tarkoita nyt Lehtosen ja Hakin puheita) oli se, että pystyykö koko valmennushistoriansa ainoastaan isolla jäällä taitojoukkueita valmentanut Jalonen mukautumaan niin paljon, että hän luo pienen jään fyysiselle joukkueelle hyvin toimivan pelitavan.

Totta kai, kaikki valmentajat joutuvat muuttamaan pelitapaansa kun pelaajat ja jään koko muuttuvat. Ja on itsestään selvää, että tähän liittyy riskitekijöitä.

Noh sitä samaa eli ne jotka luulevat/toivovat että KJ:n joukkue pelaa korostetun fyysisesti (taas rosteriin suhteutettuna) tulevat karvaasti pettymään. Joukkue pelaa fyysisesti koska sillä on fyysisiä pelaajia, no more, no less.

Kyllä.

Asialliset hyvät kommentit Cobolilta ja Daespoolta, olen näistä asioista samaa mieltä.

Tosin ainoa Cobolin esiin nostama asia tuo ei ollut, vaan Cobol aloitti pelin reippaalla provolla imagon muutoksesta sekä Hakin ja Pepen kommenteista, jotka upposivat niille, jotka eivät tuota lehteä olleet itse lukeneet.

Daespoon viisaat kommentit ovat myös hieman turhia, sillä itse en ole huomannut tällä palstalle ketään, joka odottaisi/toivoisi KJ:n joukkueelta korostetun fyysistä (sinun termisi ja määritelmäsi) peliä. Sen sijaan täällä on useastakn suusta todettu, että ei ole olemassa mitään syytä miksi KJ tulo vähentäisi HIFKin fyysisyyttä, päin vastoin KJ:n pelitapa mahdollistaa HIFKin fyysisten pelaajien pelaamisen omilla vahvuuksillaan.

Vähän lähti pojat provosointi mielessä tähän keskusteluun, mutta kyllähän tässä ihan asiaankin lopulta päästiin. Kari Jalosen ja HIFK organisation yhteiselämä ei tule olemaan helppo varsinkaan, jos kauden alku on yhtä hidas kun se aina Kärpillä on ollut. Paineet ovat kovat ja monilla paikoilla on uusia ihmisiä joilla vie aikaa totutella toiminta ympäristöön ja työhönsä. Uskon kuitenkin, että nyt on kasassa niin ammattimainen ryhmä, että viimeistään ensi kaudella HIFK taistelee mestaruudesta tosissaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei tässä ole provosoitu missään vaiheessa, täällä on vain muutama helvetin herkkänahkainen lukija jotka näkevät viesteissä provoja vaikka niitä ei siinä olisikaan.
 

hmmm

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei tässä ole provosoitu missään vaiheessa, täällä on vain muutama helvetin herkkänahkainen lukija jotka näkevät viesteissä provoja vaikka niitä ei siinä olisikaan.


Jos ny lukee Cobolin Pena ja hakki kommentteja, niin sieltä se provo löytyy, kuten on jo mainittukin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos ny lukee Cobolin Pena ja hakki kommentteja, niin sieltä se provo löytyy, kuten on jo mainittukin.

Cobol vastaa omista puheistaan ja minä omistani.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jalonen ja HIFK? Match made in heaven.

Jalonen ei välttämättä tällä ensimmäisellä kaudella riemusaatossa vie joukkuetta mestaruuteen, vaan itselleen uudessa tilanteessa koettaa luoda vahvan pohjan seuraavaa kautta varten. Itsemurhahan se olisi urakehityksen kannalta, lähteä heti hakemaan mestaruutta, kun rakennusalustana on savuavat rauniot. Kärpissähän Jalosta odotti valmis joukkue joka oli jo mestaruuden vienyt, joten mikäs siinä oli valmennellessa.

HIFK:n nykytilanne on erilainen monellakin tapaa, joukkue joka Jalosen käsiin lasketaan, ei olekaan mikään varma menestyjä. Nyt siitä pitäisi itse rakentaa sellainen. Nybondaksen kanssa tehtävät hankinnat tulevat olemaan brändin mukaisia kyllä, mutta toistaiseksi Jalosen pelitapaa parhaimmin toteuttavat pelaajat loistavat poissaolollaan. Aika näyttää. Toisaalta, "brändin" näköisiä miehiä on sitten koko lailla riittävästi, miellyttävän paljon omia kasvatteja jopa. Jalonen ei lähde koettamaan mitään kiekonhallintaan ja pelin tarkkaan ohjaamiseen jopa kiekottomana, en usko. Samalla tapaa kuin Kärpätkin pelasi, mutta nyt painopiste on sitten paineen luomisessa.

Jos Jalonen saa riittävät pakit ja sentterit (tämänhetkiset eivät vielä välttämättä riitä) tuonne sekaan, lähdöt omista ovat nopeampia kuin tällä kaudella Kärpät esitti. Ilmeisen paljon tulee sekaan myös dump&chase rymistelyä, sillä siitähän Nordiksella pidetään.

Jalonen on hyvä valmentaja, joka kyllä tulee jakamaan mielipiteet. Syksyllä ei mennä kovaa, vaikka kyseessä onkin oman osaamisen tuorein näyteikkuna uudessa ympäristössä. Ehken osasyynä tuohon tulee olemaan Suomen olosuhteissa (ehkä jopa Euroopankin?) kiistatta paras fysiikkavalmentaja. Vituttaa edelleenkin ihmisten kunnianhimo, mikä niissä on vikana, etteikö OYS ja Kärpät muka olisi parempi kuin professuuri ja HIFK?

Loppuun voisi onnitella HIFK:ta ja kannattajia hienoista hankinnoista, Jalonen hoitanee tonttinsa. Mutta Hakkarainen on oma lukunsa, monista naruista piti vedellä siellä päässä, että Vierumäeltä suostuttiin HIFK:n (eli Hakkaraisen) vaatimuksiin. Mutta näemmä tiesivät tasan tarkkaan, mitä halusivatkin.

PS. Penalle muuten kuuluu isot kiitokset Jalosen signaamisesta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Thanks Jääkoneenkuljettajalle. Juuri noin näen itsekin Jalosen tulevaisuuden. Nyt jo kun katsotaan sopimuspelaajia ja otetaan huomioon ne pari puuttuvaakin tulijaa, näkee kuka tahansa (niin haluava), että Nokka todellakin saa käsiinsä HIFK:n näköisen joukkueen, ei Kärppien kloonia. Jokunen teini varmastikin arvioi Nokan tasoisen voittamaan tottuneen valmentajan ilman muuta lähtevän pelaamaan varovaisesti telaketjumiehillä. Se oli Baxterin näkemys. Nyt ovat asiat toisin, Nokka haluaa voittaa ja HIFK haluaa pärjätä omalla tyylillään. Niinpä Nokka tulee aika tarkasti fokusoituun paikkaan ja pelannee niin, että HIFK tulee suorittamaan suuren osan hyökkäyksistään kiekonriistojen pohjalta. Karvataan ja haetaan kaksinkamppailujen voittoa. Vielä alkusyksystä, kun ei ollut mitään tietoa HIFK:n tulevasta valmentajasta, kävin Hämeenlinnassa katsomassa HPK-Kärpät -matsin ja tulin kehuneeksi Kärppien rajua aktiivikarvausta. Vertasin sitä tuolloin nähtyyn Baxterin pakitteluun ja mainitsin sattumalta Jalosen Kärppien pelaavan yllättävän kovalla paineella kaverin päädyssä.

Ammattimies tekee parhaan mahdollisen tuloksen niillä korteilla, joita hänellä on. Hän analysoi minkälainen pelitapa istuu juuri tällaiseen nippuun, jotta voittaisimme mahdollisimman paljon, Olisi itse asiassa yhtä amatöörimäistä hakea fyysistä pelitapaa mikkihiirillä kuin peluuttaa mikkihiirikiekkoa isoilla miehillä. Huono koutsihan osaa nimenomaan tasan yhden pelitavan ja tuo sen tullessaan jokaisen joukkueeseen kiinnittämättä sen kummempaa huomiota joukkueen materiaaliin. Alpo Suhonen Vopatin, Tuomo Ruudun, Zidlickyn ja kumppanien HIFK:ssa oli malliesimerkki tämäntyyppisestä näkemyksestä. Huh mitä aikoja.
 

Carlos

Jäsen
Ammattimies tekee parhaan mahdollisen tuloksen niillä korteilla, joita hänellä on. Hän analysoi minkälainen pelitapa istuu juuri tällaiseen nippuun, jotta voittaisimme mahdollisimman paljon, Olisi itse asiassa yhtä amatöörimäistä hakea fyysistä pelitapaa mikkihiirillä kuin peluuttaa mikkihiirikiekkoa isoilla miehillä.

Ihan nyt vakavasti (en siis piruile) kysyn että kuinka monta koutsia löytyy ylipäätänsä maailmasta jotka pystyvät tähän? Itselle ei tule mieleen yhtään valmentajaa jolla olisi ollut kaksi erityyppistä nippua, ja olisi saanut niistä molemmista hyvät tehot irti.

- Kari Jalonen on aina koutsannut TPS-Kärpät tyylillä, joukkueet ovat olleet sen mukaiset. Nyt tulee erilainen joukkue, saa nähdä miten käy.

- Jukka Jalonen on aina valmentanut omalla tyylillään, samanlaisella joukkueella.

- Doug Shedden on valmentanut kahdella erityylisellä joukkueella, molemmille sama sapluuna, vain toinen onnistui (se jälkimmäinen pesti ei).

- Hannu Aravirta on peluuttanut useita erilaisia nippuja, aina samanlainen pelityyli, samat vahvuudet, samat heikkoudet.

- Hannu Jortikka osaa peluuttaa vain yhdellä tavalla. TPS:ssa monta vuotta sama kaava, narreissa 1. vuonna vääränlainen porukka = vituiksi meni. Toiseksi vuodeksi yritti muokata jengiä enemmän omaan makuunsa, meni hiukan paremmin.

Suhonen, Tamminen, Kapanen, Mälkiä, jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, itselle ei tule mieleen yhtään.

Siis mielellään; yksi esimerkki?
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Siis mielellään; yksi esimerkki?
Raimo Summanen Jokereissa. "Joka kaudelle" muutti pelityyliä kulloisenkin kokoonpanon suhteen. (tuossa Joka tarkoittaa myös sitä kautta kun siirtyi Jokereiden ykköseksi)

Ja niin yrittihän se Sheddenkin - tosin palasi sitten tuttuun ja turvalliseen.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Kari Jalonen on aina koutsannut TPS-Kärpät tyylillä, joukkueet ovat olleet sen mukaiset. Nyt tulee erilainen joukkue, saa nähdä miten käy.
Mikä on tämä mainitsemasi "TPS - Kärpät" -tyyli? En kyllä hirveästi näe yhtäläisyyksiä vuosituhannen alun Tepsissä verrattuna muutaman viime kauden Kärppiin.

Jotta kentällä nähdään iloista "brändikiekkoa", pitää valmentajalla olla hallussa pelin "rakenteellinen organisoiminen". Tällaisia valmentajia nykypäivänä ovat ainakin Matikainen, Jalonen&Jalonen ja Aravirta. Fyysisyyden määrä on sitten paljon kiinni pelaajien henkilökohtaisesta halusta ja taidosta ajaa tilanteet loppuun, hyvä pelisysteemi antaa tälle edellytykset. Nykyliigassa ei saa pelkällä "asenteella" ja "kovalla tsempillä" aikaiseksi muuta, kuin pleksien pauketta ja itsensä väsyttämistä.

Taklauspeli edistää oikein toteutettuna voittamista ja jos valmentajalle annetaan käsiin materiaali, jolla fyysisen pelin toteuttaminen on "helppoa" ja jopa suotavaa, niin yksikään ammattikoutsi ei käytä sitä mahdollisuutta käyttämättä. Baxter, Suhonen etc. turhakkeet eivät lukeudu tähän "ammattikoutsien" ryhmään.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua miellyttää Jalosessa eniten se, että hän on oikeasti halunnut tulla HIFKhon. Meidän viimeisimmät valmentajat ovat enemmän tai vähemmän halunneet ensi sijaisesti valmentaa jotain muuta seuraa(esim. NHL-seurat) kuin HIFKta. Toivon onnea ennen kaikkea menestystä Kojolle(ja HIFKlle)!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös