Kanadan junioriliigat: Viihdetarjonta 2007-2008

  • 63 440
  • 454
Detrotin junasta pudonnut Jarram on Oshawan ilmoittamassa kokoonpanossa liigan alkuun ja näin onneksemme yli-ikäisenä mukana värittämässä tapahtumia. Vuoden kuluttua sitten Shine Gensin riveihin tuttua tietä pitkin, jota ovat kulkeneet Kelly Thomson, Kris Belan, nyt "Tough Guy" Jarram ja vuoden päästä taas yli-ikäinen "Shiner".
Vuosi sitten maalailin ammattijätkä Jarramin kääntävän yhden ison itselleen ja se jäi tässä mittakaavassa näkemättä. Tulokas Luke Gazdic pisti Jarramin jäihin oikeallaan yhdessä kauden sykähdyttävimmässä poiminnassa läpi liigojen ja nyt Jarramilla alla Traverse Cityn tapahtumasta pari hyvätasoista lähtöä pohjalla ( eipä moni jätä ensi kaudella O:ssa Peluson oikeaa kättä/hihaa sitomatta tai ainakin pyri näin aluksi tekemään), joten kääntäisikö yhden todella ison itselleen nyt 2007-2008 ja ottaisi paikan TOP-10 korin sisältä?

SJHL:ssä Nipawin Hawksin Kent sauter on startannut rupeamaan aktiivisella ilmeellä ja ottanut pari merkintää, joten ei tainnut jätkä valehdella kuvauksessaan ja olisihan se häpeällistä sekä kiekkototuuksien vastaista, jos jo 70 ja 80-luvun lännen junnupuolen rautaliiga aikoina penkin takana viiksineen seisseen Doug Sauterin poika olisi kartalla jotain muuta kuin tyylikkäästi pölyttynyttä vanhaakoulua.
 
Palkinnot on sankareille jaettu O:n viime aikojen värikkäistä tapahtumista ja parilla matsilla näyttäisi penkiltä lähtemisestä selviävän, joten en missään nimessä kritisoi vaikka tuenkin taka-alalle painettua suuntausta jossa kehässä on vain linjurit viheltämässä paitsiot pois kiekon pudottelun lomassa.
Gensin Musselman, Petesin Soryal sekä Petesin koutsi Vince Malette ottivat omasta näytelmästään kaksi matsia ja Soryal näin avauksesta sivussa. Niagaran kolmikko Foreman, penkiltä tullut Gismondi ja ryhmän valmentaja Mario Cicchillo linjan mukaisesti kaksi peliä ja Plymouthin 1989-syntynyt kauden tulokkaan tittelistä taisteleva Yovanic ei oikeaopppisesti mitään Mikki-Hiiri aavisteluistani huolimatta.
Guelphin Grant McGee taas sai turhan helpolla 5-peliä ansiolistaansa ja syynä sana "Euro" importille Oshawaa vastaan vedetyssä matsissa, joten hämmentävä linja ainakin piti suhteessa tuohon Kelsey Wilsonin sekä Valabikin väliseen "Euro" heittoon aikanaan ja 5-matsia silloin myös Wilsonille lähes ilmaiseksi.

Kuitenkin oikeaoppisesti "pukeutuakseni" leimaudun ilomielin tappelukulttuuria tukeakseni ja menneisyyttä arvostaakseni Bladesin jätkäksi kauden alkuun ja olisihan kieltämättä muitakin osuvia sekä perusteltuja tuettavia tiettyihin syihin nojaten. Näin siis fanaattista uskoa siihen, että reilulla square offilla Klotz ei häviä yhtään ja Philp on liigan kiistaton ykkönen 2008-2009.
 
Viimeksi muokattu:
Lännessä J.D Watt vähän yllättäenkin palaa maisemiin kaudeksi ja hommaa sopivasti maustavaa huutelua sekä hämmentämistä odotettavissa alkulämmöstä pukukoppikäytäville. Mielestäni TOP-3 ruudusta starttaava Portlandin yli-ikäinen Fraser McLaren on myös pistetty paluupostissa takaisin ja iso kala näissä vesissä 2007-2008.
Bladesilla Klotz ulkona avauksesta viime kaudesta siirtyvän pelikiellon vuoksi, uusi naama Cody Wutzke aivotärähdyksen seurauksena, Colton Gillies leireilee edelleen, mutta 1990-syntynyt tulokas Kevin Philp löytyy edelleen listoilta ja pysyvästi paikan ottaessaan vetää varmasti kokonsa (6´7 230) mukaisesti rupeaman läpi.

OHL:ssä aina huomioarvoinen ja seurattava London haki nyt markkkinoilta sen yli-ikäisen fyysisen puolustajan itselleen ja sisään tulee perusjätkä Trevor Koverko Oshawasta. Ei nyt värikkäin nimi lyötäväksi pöytään, mutta yksi palanen palapeliin ja tilillä muutama ihan vakuuttava esiintyminen tanssilattialla.
Ilmeen kannalta tärkeä Shine latailee akkujaan tuon mahtipontisen 20-pelin seurauksena ja palaa näyttämölle Guelphia vastaan 4.11, joten pian tästä vastassa Londonilla Plymouth ja tapahtumaa voidaan myydä hyvin rakennettuna korkeatason show:na alkulämmöstä lähtien Shinen sekä Yovanicin välillä.
 
Hyvä saada tili auki ja lähtö alle pikaisesti, jotta ei niskaan pääse kasvamaan järkyttävän suurta apinaa ja kintaat liimautumaan käsiin. Lopulta peliä pilkkaava visiiri ilmestyy naamalle ammattilaiskehissä ja turhaa neppailua apinan paineen alla kansalle lopulta tässä painajaisessa pelistä nimeltä jääkiekko.

O:ssa kärkipääntekijöistä Scott Fletcher otti merkinnän Mississaugan kovan Kyle Neuberin kanssa ja odotetusssa isojen lähtöjen illassa Erien sekä Windsorin välillä jääkiekkoa myös pelattiiin. Peluso otti lähdön mukavasti treenimatseissakin esiintyneen 1989-syntyneen Harry Youngin kanssa ja melko laadukas puristus oikeilla jätkiltä aikaiseksi Peluso edulla ja hyvä esitys myös Youngilta. Tasokkaasta 1989-syntyneiden ikäluokasta tulessa toki myös ammattijätkät Gazdic sekä Greenop ja ensimmäisellä kertaa oppikirjan mukaisesti kamat pois ja keskelle, mutta innokkaat tuomarit väliin ja toisella yrittämällä sitten maalin edestä asiaan.

Kohti 30-lähdön kovaa rajaa pyrkivä Giantsin Hunt avasi myös pelin Portlandia vastaan ja ensimmäisenä merkintänä 1990-syntynyt Ty Ariss, joka viime kaudella oli pitkään sivussa vammojen takia Prince George matsissa tapahtuneen ajelun vuoksi ja tällä kertaa homma otti tässä kahden lähdön matsissa kipinän Arissin omasta majorin arvoisesta kolauksesta.
Avauskierroksella Karl Benke oli healthy scratch, mutta on joukkueen vahvuudessa ja samoin yön kierroksella pelaavasta kokoonpanosta oli sivussa Everettin nostatettu Eric English. English kuitenkin roikkuu myös listoilla ja vahvuudessa, joten olisiko pelaavassa Giantsia vastaan?

BCHL:ssä Prince George Spruce Kings sekä Merritt Centennials ottivat haastavan ja paatuneintakin sydäntä koskettavan 19 fighting majorin illan ja ei muuta kuin pareittain ylittämään tätä tasokasta rimaa liigassa kuin liigassa kauden mittaan.
 
OHL:ssä lähes uskomattoman hyvästä lähtölistasta huolimatta Erien sekä Plymouthin välillä vain yksi merkintä kirjoihin. Mike Yovanic kuitenkin pelaavassa ja tämä tietänee hyvää viihdeosastolla jatkossa, joten kärsivällisyyttä ja horjumatonta luottoa kyseiseen viihdyttäjään.
Plymouthilla myös kova 1989-syntynyt Jenner sekä aktiivisen ilmeen importti Sladok linjassa kyseisessä matsissa, joten kyllä näillä nimillä mennään yli 100-tappelun ja hyvän joukkueen merkki nykyisellään.

Lännessä Klotz palasi pelaavaan ja Philp toistamiseen healthy scratch, mutta haistelemani laatupaketti Giantsin sekä Silvertipsin välillä ei pettänyt. Hunt ja Sonne oppi-kirjan mukaisesti heti aikaan 0.03 ja ei turhaa odotusta tai kidutusta jalkakikkojen sekä turhien lättyjen parissa. Loppuun kruununa hässäkkä kuumassa parissa ja korkean profiilin hämmentäjä Kyle Beach totutusti isossa roolissa kahdella merkinnällä tähän peliin.
Lännessä myös tärkeänä huomiona se, että Wattin paluusta huolimatta Tyler Halliday oli myös kokoonpanossa ja tasapuolisuuden nimissä molemmille kavereille lähdöt nimiin Calgaryn kanssa. Oil Kingsin Karl Benke taas oli Everettin Englishin tavoin edelleen healthy scratch ja mielenkiintoista korttia vielä siis taskussa varastossa.
 
Hyvin perussoturi Hunt piti tasostaan kiinni tuossa kauden toisessa lähdössään ja viihdearvo Sonnen kanssa korkealla. Kuten todettua oikeaoppisesti suoraan aloituksesta, pipot pois ja vauhdikasta juttelua molemminpuolin sekä oikeilla että vasureilla laadun takeeksi. Brennan Sonne myös luotettava yli-ikäinen taistelija ja kyllä menee hänkin läpi perussoturin korkea-arvoisella arvonimellä kartalla, joten Moose Jawn Chad Suerin Levi Nelsonin yksipuolisen tuhoamisen kanssa alkukauden ehdottomia helmiä ja Nelson panos tässä jälkimmäisessä lähdössä toki myös tärkeä.

Lännen Jr.B kuvioissa KIJHL:ssä Chase Chiefs sekä Revelstoke Grizzlies ottivat 21.9 mukavat 182-minuuttia kolmanteen erään ja toki parannettavaa reippaasti jäi tulevaisuuteen, mutta mainitsemisen arvoinen panos kyllä ja oikealla tiellä porukat ehdottomasti tilastollisesti. Spokane Bravesin Bret Chisholm on avannut kauden vauhdikkaasti ja koossa näyttävät 71-minuuttia uskottavuutta 5-pelissä.
VIJHL:ssä taas Saanich Bravesin 1989-syntynyt Leroy Young pistää vielä paremmaksi ja vastaavat 71-minuuttia 3-matsissa, joten mallikelpoinen tahti kaverilla ja tasaisella vauhdilla kova saldo kasaan kauteen. Matsissa Comox Valleyn kanssa aikaan 40.31 näistä 42-minuuttia kolmella game misconductilla maustettuna, joten kyllä Jr.B:n kehissä edelleen tapahtuu ja siitähän pelissä on kyse.
PIJHL edustaa perinteisesti tätä pelin oikeat kasvot paljastavaa suuntausta ja täällä kärjessä toista sesonkiaan maisemissa vetävä Delta Ice Hawksin 1989-syntynyt Jeff Graham, joka on panoksellaan tienannut 39-minuuttia 6-pelissä ja viima kaudella 1986-syntynyt yli-ikäinen otti tässä liigassa ykköspaikan 257-minuutilla 31-matsissa. Kovana saldona toki tuo mainostettu WHL:ssä myös muutaman pelin merkkauttaneen Liam Jeffriesin 199-minuuttia 18-pelissä ja kiistatta todellisen jääkiekkoilijan lukuja tälläiset.
NSJHL:n ryhmä Saskatoon Royals vei Keystone Cupin 2007 ja liigan taival päättyi siihen tässä muodossa. Nyt yhdessä entisen South Saskatchewan Junior B:n kanssa tämän jo viime kaudeksi ottamalla Prairie Junior Hockey Leaguen nimellä ja näillä kulmilla tapahtumat kehässä myös yleensä varsin tulisia, mutta nyt yhden matsin jälkeen ykkösenä 17-minuutilla Regina Capitalsin viime kaudella 255-minuuttia 32-matsissa taistellut Andrew Maher.

Näin ja Oil Kings vetänyt jo muutaman matsin ilman helmetless bileiden palvotun sankarin Harold Snepstsin esiinnostoa, joten tähän on hyvä päättää viikko kiekkomaailmassa ja todeta etteivät kypärät kuulu kaukaloon.
 
Viimeksi muokattu:
Lännessä esiin nostamani 1991-syntynyt Garrett Mitchell jatkaa nimensä esiin tuomista ja nyt aina hyvää peliin kuuluva brawl osaltaan alkuun Prince Albertia vastaan Ryan McDonaldin kanssa, johon sitten Raidersin Mike Gauthier ui mukaan tupla game misconductin arvoisesti ja väriä kansalle.
Chilliwackin Partik Bhungal palasi myös viime kauden lopusta siirtyneen pelikieltonsa jälkeen pelaavaan ja ei muuta kuin katse tiukasti kohti 20-lähdön rajaa. Yhden kauden kokeneempana myös tasonnnostoa tilauksessa ja potentiaalinen TOP-10 korin iskijä kauden päätteeksi.
Uusi viikko käyntiin ja poimintana listalta 29.9 pelattava Rockets vastaan Giantsin ja ensimmäinen lähtö parivaljakon McEwan sekä Hunt välillä. Tosin lauantailta löytyy myös perinteisesti kuuma Portland ja Tri-City vääntö sekä ohjelmassa myös Seattle vastaan Everett, jossa mukana roikkuva English voisi ottaa viime kauden alla vedettyjen treenimatsien tavoin lähdön kovan Benn Olsonin kanssa ja nostaa nimeää tietoisuuteen.

O:ssa tarjonta toi ison lähdön Fletcherin sekä Neuberin välillä, mutta tulevaisuudesta myös lauantai 29.9 esiin ja samassa askissa silloin Windsor sekä Plymouth. Hyvä lähtölista ja toivottovasti oikeat parit arvotaan järjestäjien toimesta vastakkain, jotta ilta tarjoaisi tuollaiset 4 tai 5 laadukasta vetoa.
 
Viimeksi muokattu:
SIJHL:ssä kunnioitusta herättävät 264-minuuttia 31-pelissä nimiinsä napannut 1988-syntynyt Doug Larden on NOJHL:ssä avannut lähtötilinsä Blind Riverin Kyle Withersin kanssa game misconduct liigassa hyvässä neljän lähdön illassa.
Itse värikkäässä SIJHL:ssä kärjessä painaa Thunder Bay Bearcatsin yli-ikäinen Blake Carr, joka on taistellut tyylinsä mukaisesti 46-minuuttia uskottavuutta 4-matsissa ja Mid Western Jr.B taustainen jätkä kyseessä. Bearcatsin OHL:stä tuttu Pawlowski otti Fort William North Starsin yli-ikäisen Justin Crockattin kanssa merkinnän 20.9 174-minuuttia tarjonneessa kolmannessa erässä. MJHL taustaa omaava Crockatt otti treenimatsissa kauden alla lähdön Portage Terriersin Eric Hoflenin kanssa ja juuri terriersin listoilta kaveri kaupalla saapui SIJHL:ään.

Aikanaan WHL:ssä vaikuttanut Lenny Thunderchild, joka tuli sisään tuollaisella fyysisen kaverin nimellä 16-vuotiaana ja ainakin osuvan kiekkonimensä puolesta painui mieleen. Portladissa ihan hyvää suosiota yleisön keskuudessa tuolleisella hiljalleen lämpeävän röyhkeän hämmentäjän leimalla ja on on nyt kierroksellaan MJHL:ssä, joten matka jäi kesken ja lopputulos todellisen ilmeen suhteen arvailujen varaan. Ensin kaupalla kauden alla AJHL:stä BCHL:ään ja sieltä sitten hetki sitten OCN Blizzardin riveihin. 1988-syntynyt lähti vapaaehtoisesti pois WHL:stä vuosi sitten ja taisi taustalla olla jonkin tason sopeutumis/sitoutumisvaikeuksia tarinoiden mukaan, mutta Lloydminster Bobcatsin riveissä odotuksiin vastaavat 190-minuuttia 46-matsissa 2006-2007 ja nyt siis oikeudet MJHL:n Blizzardilla.
Nerokkaista kiekkonimistä kun puhutaan MJHL:stä löytyy mukavan aktiivisesti esiintynyt Selkirk Steelersin 1989-syntynyt Kalib Thunder Chief ja tuolla Midget kuvioissa jo luotuna fyysisen osaston leimaa otsaan kaverilla. Tosin itsestään selvästi tällä nimellä myyttisissä rautaliigan kehissä muisteltuna soturina ja maila otsaa poikki eikä vauhti pysähdy tai ilme värähdä, mutta Donny Marcotte teki saman myös isossa liigassa kultaisella 70-luvulla ja aika rautaista tavaraa tuollain kautta linjan suurissa valoissakin.

WHL:ssä valmentajat Don Hay ja John Becanic ottivat sakot Giantsin sekä Silvertipsin välisen matsin tapahtumista ja hyvin käytettyä rahaa tämä. Ty Ariss nappasi yhden matsin Huntin kolauksesta ja Kootenayn Luke Wiens kaksi peliä panoksestaan Edmontonia vastaan.
 
Seattlen 1987-syntynyt Scott Jackson palaa leireilemästä maisemiin ja ottaa kiintiöpaikan itselleen porukasta, joten Benn Olson on liipasimella ja saattaa liikkua kaupalla lähiaikoina. Yksi mielenkiitoisimmista seurattavista lännessä tähän kauteen ja onnistuessaan jopa TOP-3 tasoa, mutta 11.10 on tuo takaraja ratkaisuille ja silloin kolme yli-ikäistä listoilla ryhmää kohden.

Tällä hetkellä ei mielestäni yksiselitteisesti voi määritellä kovinta liigaa tasoltaan tai nimiltään ja ainahan nämä asetelmat muuttuvat. O:ssa vakuuttava 1989-syntyneiden ryhmä, joka prime-iässään ensi kaudella ja Q:n puolella taas paljon potentiaalisia 1990-syntyneitä tulevaisuuden nimiä kasvamassa loistoonsa 2009-2010. Lännessä kuitenkin nyt McLaren, Bendfeld, Olson, Klotz, Gauthier ja lisäksi vielä Lucic, joten tuollainen suhteellisen laadukas ja takainen TOP-5 asetelma lyötävissä pöytään tähän kisaan.

Kun oli innostuksessa pudonnut tuo PIJHL:n viime kauden ykköstykki pois niin nimihän kaverilla oli Scott McNicol ja seurana Abbotsford Pilots. PIJHL:ssä viime kaudella vetänyt 161-minuuttia napsinut 1989-syntynyt Wade Epp oli Prince Georgen mukana healthy scratch kahdessa ensimmäisessä ja nyt putosi alas BCHL:n Surrey Eaglesin riveihin.
 
Tarjosipa muuten jatkoaika tuossa erään kiistattoman totuuden joku kerta ja kyllähän se on niin, että Bob on jumala! Jos joku kartalta pitää valita, asettaa jalustalle ja ottaa johtotähdekseen. Silmästä silmään joka aamu ja arkun kanteenkin vielä mukaan sisäpuolelle.

Tuntuu melko kotoisalta, kun Niagara nimenkin alla on taas O:n porukka ja mennyt Niagara Falls Thunder nykyään Erie Otters. Tiukasti osa liigaa seuraamiseni alkuaikoina ja kuten viime sesongin aikana tuli todettua parhaimmillaan hyvin rakennettu ryhmiä kasassa tappeluosastolla. 1988-1989 Vial, Laus, May pelaavassa ja yksi värikkäimistä koskaan Bill Laforge vastuullisena penkin takana. Bryan Fogarty johdolla finaaleihin Peterborough Petesin kanssa ja siellä turpaan, mutta hieno pieni palanen O:n kiekkohistoriaa tuo Thunderin silloinen porukka.
Tietysti löytyy myös Niagara Falls Flyers historiasta, joka nousi pinnalle kahdesti (1960-1972 sekä 1976-1982) ja vanhemmalla pari Memorial Cupinkin voittoa. Vanhemmassa vaikutti itsestäänselvänä poimintana yksi sankareistani Randy Holt ja jälkimäisessä uransa ennen organisaation siirtoa avasi veljeksistä vanhin Mark Hatcher, joka ponnahtaa aina aika ajoin aikansa kovin muisteluissa esiin North Bayn osalta ja ihan tappelijan statuksen kaverista puhutaan.

OPJHL:ssä Huntsville Ottersin yli-ikäinen Derek Jubb avasi pelin Mark D'Alessandro kanssa ja totutusti aktiivisen ilmeen kaveri kyseessä. Taustaa myös AJHL:n Canmore Eaglesin paidasta ja saattaa olla koko kauteen yksi OPJHL:n aktiivisimmista lähtöjen poimijoista.
OPJHL:ssä myös yksi laadukkaimista hässäköistä tähän mennessä Port Hopen sekä Lindsayn välillä ja tapahtumien todellinen luonne jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Koutsi Brian Drumm pisti iskun tyylikkäästi yli laidan Lindsayn kapteenille Corey Georgelle tai sitten ei, mutta 20-peliä sakkoineen ja kyllä tälläisen kiellon ottaneen valmentajan edessä joka jätkän pitää seisoa asennossa. George otti itse varsin mukavat kokonaisuudessaan 13-matsia panoksestaan sekä näistä yhdeksän eritellysti yhteenotostaan linjatuomarin kanssa. Muista palkituista mainintana Lindsayn valmentaja Tom Thornbury sai kaksi matsia pienempine sakkoineen joukkueen penkin tyhjettyä kaikkien sääntöjen sekä lakien mukaisesti, mutta pääasia että tapahtumia on ja kiekko taas jäähän Mikki-Hiirten putoillessa töyssyissä kyydistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kierros lännessä tarjosi muutaman melko helpon osuman bongareille ja toki viikon Giants vastaan Rockets matsissa Hunt sekä McEwan tekivät sitä minkä takia peliä pelaavat. McEwan avasi näin tilinsä ja tästä on hyvä jatkaa valitulla tiellä kohden 30-merkintää. Huntin mallikelpoiseen linjaan aikaan 0.03 ja juuri tähän rakoon ammattijätkä sen lähtönsä ottaa, mutta ensimmäiset aamun viestit odotetun lupaavia ja eiköhän päivä tätäkin verhoa reippaasti taas raota. Lauantaina uusi kohtaaminen ja totutusti paras päivä viikossa tehdä alan hommia, joten tuskin katsomossa on yhtäkään joka ei odottaisia perussotureilta kauden toista keskinäistä merkintää illan iloksi ja tästä viihteessä on kyse.
Saskatoonin Klotz otti lähdön AJHL:stä tutun TOP-10 portteja kolkuttelevan Ryley Granthamin kanssa ja eiköhän tästäkin parista aika monella hyvä haju ollut ennakkoon, joten palkitsevaa oloa ja vastinetta rahoille. Prince Albertin kieltoja napsinut Cody Vann avasi myös kautensa, joten turha apina niskasta vaivaamasta taivalta ja vastakkaisesta kulmasta hyvällä ilmeellä kauden aloittanut Swift Currentin Brady Leavold.
 
Giants kaupoilla ja sisään neljän pelaajan kaupassa Mike Reich Patsista. Hyvän ilmeen omaava taistelija ja lähtörintamalla aktiivinen lännen journeyman, joten uskomattoman hyvää rakennetta joukkueessa nyt Huntin, Reichin sekä Chris Cloudin kautta ja lisukkeena siihen kysymysmerkkinä ykköskortti Lucic. Tässä voidaan jo alkaa puhua jääkiekkojoukkueesta ja poimintana vielä 1990-syntynyt mainitsemani Dillon Scholten, joka mukana pelaavassa yhdessä kolmesta ja kiistatonta potentiaalia omaavalta kaverilta näyttöjä odotellaan.
Huntilla kaksi putkeen tappeluille sääntökirjassa luotuun rakoon 0.03 ja loistavia vetoja molemmat, joten seuraavaksi Giantsilla tuo mainittu uusinta Rocketsin kanssa ohjelmassa ja ensimmäiseen aloitukseen rahat kiinni. Pitää myös hyväksyä, että vahvasti avauslähdösssään esiintyneestä McEwanista on käytetty nimeä "Jimmy Mac" vaikka "Wolfman" on kehien ledenga. Kuitenkin hänelle sekä Huntille juuri lanseerattu Glen Cochrane leima korttiin tunteella vedetystä sähköisestä lähdöstä.

Kootenay Ice myös kauppasi yli-ikäisen perusjätkän Luke Wiensin Lethbridgen riveihin ja kokemuksellaan oikealla ilmeellä kolkuttelee myös TOP-10 korin portteja liigassa. Kiitiöpaikkojen takaraja lähestyy ja liikehdintää saattaa siis tapahtua lähiakoina enemmänkin.

Lännessä oma palkintonsa myös Swift Current Broncosin Levi Nelsonille, kun Chad Suer ensin käveli oikeallaan yli ja nyt kaveri taas ilman kintaita Prince Albert matsissa huomattavasti kovemman sarjan Justin Palazzon kanssa. Toki tuollaista omaa kipinäänsä Nelsonin pelissä on ja monella suu liimaantuisin kiinni sekä kintaat pysyvästi käteen Suerin kaltaisen käsittelyn jälkeen.
 
Maritime pystyy heittämään ihan uskottavaa nimeä pöytään Jr.A tasolla ja vaikka Halifax Wolverinesin Kirk Forrest vielä sivussa kehistä loukkaantuneena. Lienee liigan ykkösiskijä palattuaan tai ainakin kovan taustan Q:n kehiä myöten omaava yli-ikäinen ottelija, joten haastava mittari ja isojen lähtöjen jätkä. Myös Moncton Beaversin Corey Garland omaa TOP-10 uskottavuutta Q:n puolelta ja kova päänahka yli-ikäisenä otettavaksi näissä ympyröissä.
Antigonish Bulldogsin 1988-syntynyt Ryan Rippey on myös käväissyt haistelemassa Q:n kaukaloita ja kohtasi juuri aktiivisella ilmeellä liigaan sisään tulleen Summerside Western Capitalsin Brad Collicuttin, jolla hyvää taustaa midget kuvioista ja seurana viimeksi Summerside Hemphill Capitals.

BCHL on aloittanut vahvasti ja onko haisteltavissa tarkalla, mutta äärimmäisen kieroutuneella biitintuoksuisella kiekkoaistilla jopa paluuta vanhaan rähinälinjaan? Viime aikojen kohokohdista esimerkkinä Nanaimo Clippersin sekä Cowichan Valley Capitals matsi 22.9 päättyi hässäkkään ja kirjoihin 97-minuuttia aikaan 60.00. Nanaimon 1989-syntynyt Eric Filiou taisteli Match Penaltyn Game Misconductin tueksi ja isoja potteja toki jaellaan helpolla visiiri naamalla ajelemisestakin, mutta saman porukan 1990-syntynyt Randy McNaught otti tilanteesta nimiinsä pääpalkintona 8-matsin huilin.
Westside Warriorsin 1988-syntynyt Brad Plumton on aloittanut vahvasti kautensa ja tilastoissa ykköspaikka 37-minuutilla 9-matsissa. Nyt viimeksi lähtö AJHL:n puolellakin vaikuttaneen yli-ikäisen Quesnel Millionairesin Tom Margetakin kanssa. Oikeastaan tänne juuri tiivistyy tuo vanha Jr.A tappeluliigamyytti ja tietysti Central gooniliigana on mennnyt arvovaltainen gooniliiga, mutta nykyisinkin ilahduttavsti välähdyksittäin tapahtumien myötä homma pyörii raiteillaan ja toimii tällöin kuin aidot Chelsea girlsit.

Tulevalta WHL:n kierrokselta haetaanko lapulle isojen nimien lähtöä Klotzin ja Bendfeldin välillä vai perussoturien McEwanin ja Sonnen sotaa aikaan 0.03?
 
Viimeksi muokattu:
Aika heikosti piikkailtu, mutta tänään uusi päivä ja lauantaina liigassa kuin liigassa kotijoukkue häpäisee kannattajansa vetämällä väritöntä tiistaikiekkoa. Rocketsin kapteeni McEwan tosin sivussa pelaavasta ja toivottavasti on ilmoitettuna lähtölistalle tänään Giantsia vastaan. Lännessä huomionarvoisimpana lisäksi 1991-syntyneen Reginan Garrett Mitchellin läsnäolo myös perjantaihin hyvin istuvassa hässäkässä Red Deer matsissa ja kaverilla todennäköisesti ainakin kolme sesonkia tämän jälkeen aikaan tehdä nimeä itselleen, joten hyvin nostaa nimeään esiin jo nyt ja valitulla tiellä vain röyhkeästi eteenpäin.

OHL:ssä Plymouthin Yovanic oli kokoonpanossa ja tänään toivomuslistalla korttiin Greenop tai Baldwin sekä tili auki runkosarjan osalta. Windsor veti Londonia vastaan ja Greenop lämmittelyksi kohtasi Knightsin uuden naaman Trevor Koverkon melko mitäänsanomattomassa väännössä, mutta Knights kyllä kaipaa Shinea listalla mielenkiintoa tuomaan ja korvaaja Cody Smith ollut myös alkukauden sivussa.
O:sta ykköspaikalta mielestäni niukasti poistunut Micheal Haley on Bridgeportin mukana AHL:ssä ja kortissa lupaavasti reippaasti isokoisemmat ottelijat Maslonka sekä Fritz, joten Haley myös jatkaa polullaan ammattilaiskehissäkin ja loistava O:n toe-to-toe tai näkemyksestä riippuen rock 'em sock 'em soturi terävimmillään.

SIJHL:ssä liigan kärjessä painava Bearcatsin Blake Carr on nyt ottanut mukavat 78-minuuttia 6-pelissä ja kahdessa edellisessään game misconductilla aikaiseen suihkuun linjansa mukaisesti. 26.9 vastassa Fort William North Starsin Nathanial Vail ja yön kierroksella Marathon Renegadesin Aaron Kelly game liigassa aina kunnioitettavasti ensimmäisessä erässä.
 
Kaikkien kiekkoihmisten pettymykseksi McEwan sivussa ja varmasti myös Huntin tuon edellisen McEwanin melko kiistattoman viennin jälkeen. Hunt kuitenkin kaivoi itselleen pelimiehen tavoin lähdön samoin kuin juuri esiin nostetut sisään kaupattu Reich ja kauden toisen napannut Cloud lauantain kunniaksi.
Kunnon lauantai-illan kiekkoa vedettiin myös Prince Georgen sekä Chilliwackin välillä ja yhden hässäkän lisäksi Patrik Bhungal avasi kautensa lähtörintamalla myöskin yhden tuollaisen TOP-10 korin paikkoja metsästävän Evan Fullerin kanssa. Hässäkässä tällä kertaa tarjolla myös maalivahtien tasonmittaus ja viihdearvo varmasti korkealla.
Saskatoonilla myös Klotzin tukena Philp laatikossa, mutta saldoksi vain roughing sekä misconduct tällä kertaa ja toivottavasti kaverin nimi lähtölistoilta jatkossakin löytyy. Toki hyvä asia oli myös leireilleen Bladesille pitkälti kasvot tulevaisuudessa antavan Colton Gilliesin lähtö Lethbridge Dwight Kingin kanssa ja tietysti ei jätkän ensisijaista työtä, mutta pakonomaisesti mieleen kauhukuvana numero 90 kypärä päässään hyvästelemässä ja ratkaisuna tuttu bury the tape!

OHL:ssä Plymouthilla taas Yovanic listalla ja varmasti monella lapulla, mutta lähdöittä jatkaa ja viihdekiertue ilotulituksineen odottaa käynnistymistään. WHL:n puolelta tuttu 1989-syntynyt Graham Telford taas vaikuttaa nyt Q:n kehissä ja seurana Drummondville Voltigeurs, joten hyvä että on mukana kuvassa tämäkin kaveri ja Calgary Hitmenin riveistä oli hakemassa paikkaa kauden alla.
 
Viimeksi muokattu:
Lännen Jr.B ympyröissä eilinen kierros tarjosi KIJHL:ssä Princeton Possen sekä Chase Chiefsin välillä makuuni makeaakin makeammat 492-minuuttia ja nämä ovat aina vakuuttavia lukuja kartalla. Huipennus aikaan 54.24 sekä pankin räjäyttävät 242-minuuttia, joten lienevät paikalla olleet tyytyväisiä tarjottuun lauantain viihteeseen ja Possen maalivahti Tanner Sheridan napsi kyseisessä hässäkässä mahtipontiset 37-minuuttia rakentuen huolella kolmesta game misconductista. Jr.B kiekko siis voimissaan ja ikuisena kiekkototuutena "Saturday night's alright for fighting"!
Spokane Bravesin 1988-syntynyt Bret Chisholm painaa vauhdilla kärjessä ja kasassa nyt 87-minuuttia 8-pelissä. Toisena tilastoissa seuraa mainitun Princeton Possen 1989-syntynyt Cody Sutherland, joka ryhmän edellisessä matsissa taisteli tililleen 30-minuuttia tupla game misconductilla ja 28.9 Columbia Valley Rockiesin kanssa mukavahkot 237-minuuttia lämmittelyksi lauantain tilastollisesti nerokkaaseen sotaan.

Vancouver sekä Chilliwack laatikossa tänään ja taustaa hyvään näytelmään on palasten loksahdellessa kohdalleen. Tosin J.D Watt poissa Bruinsin viime kauden päättäneen matsin lopun hässäkkään liittyen, mutta Hunt tuntuu poimivan lähtöjä kuin tulessa ja lähtölistat lupaavia tähän peliin.
O:ssa samassa laatikossa kuuman treenimatsin penkiltälähtöineen tahkonneet Oshawa sekä Peterborough. Gensin Jarram on vetänyt vain yhden matsin ja toki iso kala uiskentelee täällä, kun Petesin Soryal vyö lanteillaan painaa ja toivottavasti paljon pahaa verta löytyy maustamaan soppaa ennemmin tai myöhemmin.

Viikko päätökseen nuhruisessa viihdeketjussa, jossa ei tuomita kuin kypärät, visiirit, jalkakikat, rystyvipit, lätyt, Mikki-Hiiri surffailun, käteen liimatut hanskat sekä turhaan kikkailuun tarkoitetut kädet. Nämä siis muutamia täysin turhia elementtejä tässä pelissä ja linjaani kannatettavia taas vaikkapa bench clearing brawlit lajin kirkkaimpana kruununa, lapulta löytyvät avoimet toe-to-toe lähdöt suoraan aloituksesta, alkulämmön provosointi punaviivalla asiaan viehättynyttä alakulttuuria miellyttäen ja keinoja kaihtamaton vanhankoulun kepinheiluttelu arvostettavana erikoisosaamisena.
 
Gens ja Petes tahkosivat näytelmänsä läpi ilman Jarramia ja illan isona lähtönä kolmen parin pelissä yli-ikäinen Davey vastaan Oshawan DeLory. Lännessä valitettavan rauhallista Giantsin sekä Bruinsin välillä tällä kertaa, mutta Portland sekä Kamploos saivat hyvin tapahtumia aikaiseksi viiden parin illassa. Portlandin 1990-syntynyt Tayler Jordan viskasi kieltojen jälkeen apinan nurkkaan ja poimi vapauttavan lähdön Ryan Benderin kanssa, jossa kirjoihin double minor Head Butting merkintä ja tällä kertaa ei Jordanin panoksen osalta.

Lännessä myös Oil Kingsin Benke oli toistamiseen pelaavassa ja ei muuta kuin lähtöjä sekä keskustelua ruokkivia tapahtumia odotellessa.

O:sta viikon pelivihjeissä kepillä jäätä ja kokeillen perjantailta kiinnostavaa tasonmittausta, jolloin tulessa Erie sekä Kitchener. Peluso sekä Mashinter ja vasemmat kädet rintaan oikeiden jutellessa vapaasti.
Lännessä yleisä hakkaa villisti pleksejä lauantaina ja Everett sekä Portland asiaankuuluvasti hulinoivan, hämmentävän sekä rähisevän Kyle Beachin johdolla heittävät lämpimän näytelmän muina pääosanesittäjinä Fraser McLaren, Tayler Jordan, Jonathan Harty sekä Brennan Sonne.
 
Viimeksi muokattu:
Kauttaaltaan Portlandin 1988-syntynyt perusosaston leimalla kauteen tullut Scott Gabriel on ollut yksi alkukauden yllättäjistä ja todella aktiivinen ote touhuun kehässä. Viimeksi taas mainitussa viiden parin mukavassa illassa pari merkintää ja tällä ilmeellä jatkossa potentiaalinen 20-lähdön kaveri. Auttaa myös merkittävästi Portlandia joukkuetasolla uskottavuuden kannalta tärkeässä 100-merkinnän tavoittelussa, mutta eiköhän Tayler Jordan kuitenkin liene se porukan hanakin lähtöjenpoimija 2007-2008 ja Fraser McLaren sitten tanssii ne varsinaiset isot tanssit alta pois.
Kelowna poimi sisään Brady Leavoldin Broncosista ja yli-ikäinen tappeluosaston rivijätkä kyseessä, joka tosin aina välillä väläyttelee ja menee uskoakseni heittämällä ainakin yli tuollaisen perustason 10-lähdön 2007-2008. Kapteeni McEwan on kärsinyt nivusongelmista ja siksi ollut sivussa, mutta eiköhän Huntin Rocketsin 2008 isoon liigaan korkealla lähtevän Luke Schennin kohtaaminen luonut vähän kipinää tulevaisuuteen. Kovaotteinen kaveri Schenn kyllä ja Huntilta vahva kääntö lopussa kyseisessä lähdössä, mutta eiköhän näitä hommia ensisijaisesti hoitava McEwan taas soittele ja höyryjä vähän Schenn tanssin jälkeen ulospuhallellut Hunt totutusti sitten vastaa.

Ontarion Jr.B:n kehissä MidWesternissä Brantford 1989-syntynyt Matt Reis otti yhteen matsiin kovat 36-minuuttia 29.9 ja näin painaa täällä kärjessä 50-minuutilla 6-matsissa. Kaverilla taustaa OHL:stä 16-vuotiaana ja OPJHL:n Miltonin kautta nyt näihin ympyröihin, joten löytyiskö ensi sesongin aikana Jr.C:n kaukaloista tämä kaveri ja terävimmillään aktiivinen jätkä kyseessä.

AJHL:ssä myös 29.9 lauantain kunniaksi Drumheller Dragons sekä Grande Prairie Storm pelasivat jääkiekkoa 119-minuutin edestä aikaan 06.08 ja yhden matsin huilit palkintona ryhmälle Kyle Fehr, Trent Colberg, Justin Croft sekä Mac Caron. Dragonsin 1988-syntynyt Colberg otti pari lähtöä ovia edestään aukaistakseen Kootenayn leirillä vuosi sitten ja vastassa silloin olivat juuri WHL:ssä kaupassa liikkunut Luke Wiens sekä kehien väriläiskä Liam Jeffries.
Albertassa myös Drayton Valley Thunder sekä Fort McMurray Oil Barons ovat saaneet viime kierroksilla sakkoja pelaajansa ylitettyä punaviivan alkulämmössä ja edelleen näissä kehissä räjähdysaltista haastoa.
 
Prince George Cougars sekä Chilliwack Bruins saivat pikku sakot palkinnoksi lauantain maalivahdit mukaan imaisseesta brawlistaan ja aikalailla laatuhässäkkä kyseessä kyllä viihdearvoltaan. Maalivahdit Real Cyr ja Matt Esposito vetivät asiaankuuluvasti tunteella ja otti kipinänsä Cougarsin importin Jan Kupecin törmättyä Espositoon.
Bruinsin Donnie Glennie on päättänyt pakata kamansa ja siirtyy MJHL:ään, joten harmi sinäänsä ja tuollaista yllättävää välillä aina pintaan puskevaa potentiaalia tässäkin kaverissa on. Huntin kanssa helmi viime kaudella ja TOP-10 osaston tavaraa, mutta Huntin kanssa helppoa molempien takoessa yhteisymmärryksessä ja ehkä välillä vaihtaessa kättä.
Uutisrintamasta myös Karl Benken tarina taas päättyi ja jätkä lähti alas AJHL:n Grande Prairie Stormin paitaa, kun Oil Kings kauppasi sisään 1990-syntyneen Adrian Van de Mosselaerin Medicine Hatista ja viime kauteen kaverilla Midget kuvioissa keskitason tyydyttävät 100-minuuttia uskottavuutta 32-matsissa.

Sääkartalla taas on London ollut O:n puolella aika harmaa ja väritön menneisiin suhteutettuna, mutta Jarram, Shine, Beaulieu sekä Foreman on kova lista puuttuvia palasia palapelistä. Laskee automaattisesti aina suotavaa yli läikkymistä ja mainostettua "bullying" ilmettä, mutta Hunter koutsina on Hunter ja eiköhän kehässä vielä tapahtumia tule kiitettävästi riittämään tilausten myötä.
O:ssa Erie Otters on pistänyt Patrick Leen waiverseihin ja kolasi viime kaudella juuri Knightsin Sam Gagnerin mukavasti kipinää joukkueiden välille tuoden. 8-matsia napsahti tästä Lee uran kohokohdasta palkinnoksi ja ajo on vain ajo, mutta maisemat vaihtunevat nyt Leen kohdalta ja lienee niin ettei postinkantaja Beaulieu koskaan pääse pistämään postia laatikkoon.
 
Tietysti on Londonilla riveisään Akim Aliu, jolla tuollaista ehdottomasti vahvuudeksi laskettavaa valojensammuttelu ja yliläikkymispotentiaalia taskussaan on. Tulee varmasti saamaan keppiä sekä kuittia tasaisesti läpi kauden tuon kiehumisen nopeuttamiseksi ja vesipullojen heittelylle olisi kyllä nyt aukko liigassa, joten viihdytyspotentiaali rohkeasti vain käyttöön ja väriä ei koskaan ole liikaa. Tuskin kautta läpi ilman yhtä suurempaa episodia Hunterin alaisuudessa ja tapahtuuko sitten kehässä, pukukopisssa vai vaihtoaitiossa jää nähtäväksi.
Knights aloittanut vaisusti pisteidenkin valossa, joten saattaa joitakin muutoksia pelaajamateriaalissa roikkua ilmassa tuon menneiden kausien menestystäkin tuoneen London ilmeen vahvistukseksi ja polvivaivainen Cody Smith lienee ainakin piakkoin käytettävissä pyykinpesuun, herättelyyn tai vain peruslähtöjä poimimaan. Cody Smithin kulkemaa polkua seuraten tosin nyt viimeksi sisään saapui Plymouthin listoilta Chad Beal ja seurana 2006-2007 OPJHL:n Pickering Panthers, jota koutsasi Londonin nykyinen apukoutsi Pat Curcio. 2000-luvulla Hunterin alaisuudessa kuitenkin nimiä kuten Brandon Prust, Daniel Bois, Chris Bain, Kelly Thompson ja paljon hyvän jääkiekkojoukkueen mukana aina kulkevaa kohua sekä keskustelua.

Everett jolla oli kauden alkuun kuusi yli-ikäistä listoilla ja kolmehan saa vain vetää, joten nyt waivers-listalle pistetty Brandon Campos siirtyy Chilliwack Bruinsiin ja viisi jätkää jäljellä kiintiöpaikoille. Perussoturi Brennan Sonne on 1987-syntynyt ja kyseisen tilanteen vuoksi ollut harmillisesti muutamaan otteeseen healthy scratchs viime kierroksilla, joten saattaa liikkua lähiaikoina ja viime yön mukavassa neljä lähdön illassa Spokanen kanssa Brennan Sonne poimi merkinnän Mike Reddingtonia vastaan. Tappeluosastolta liigan isojen kalojen takana uiskenteleva 1988-syntynyt Jonathan Harty on avannut kauden vahvasti ja omalla tasollaan pätevä kaveri näissä hommissa. Eric English roikkuu edelleen myös ryhmän vahvuudessa ja katsottaisiinko tästä tuota Sonnen tilannetta?
 
Aina siirtojensa suhteen huomionarvoinen London on vapauttanut Heikki Hyvösen ja näin importtia lienee tulossa sisään lähiaikoina. Yksi kiintiöpaikka 1987-syntyneelle myös vapaana Trevor Koverkon sekä Adam Perryn täyttäessä kahta ja pelivaraa siis tässäkin.

OPJHL:n kärjessä painaa tuttu nimi Brian Soso ja koossa hyvät 49-minuuttia 8-matsissa ja hämmentävästi pisteitä koossa yli kaksi pistettä per matsi, joten joko mahdollisen Jr.A:n ykkösliigan taso on merkittävästi alempi kuin O:n tai Sosolla vain yksinkertaisesti on taskussa paljon käyttämätöntä salaista potentiaalia pisteiden takomiseen. Toisaalta täysin epäolennaista itse pelin kannalta tämä ja pääasia, että tunne kuohuu yli, tapahtumia on ja väriä riittää.
Yli-ikäinen Soso on listattu 6-5 sekä 230 ja kuten sanottua aika puhtaasti profiloitui suhteellisen pienen pelillisen roolin tappelijaksi OHL:ssä. Ristiriitaisesti näille faktoille sai melko paljon negatiivistä niskaan tuollaisen spot picker leiman kautta ja oikeastaan oikeutetusti ennen kaikkea siitä, että perinteisen linjan vastaisesti isossa kuvassa piti piponsa päässä kintaiden pudotessa ja ensimmäiseen viitaten totuutena lähtökohtaisesti rooliin sitoutunut "iso jätkä" ei valitse vaan syö joka ruokailulla mitä tarjotaan. Tukeva pääateria aina eteen ilmestyessä lusikkalla tai haarukalla, eikä mainitusti valikoiden pelkästään alkupaloja salaatipöydästä tai kruunaavia jälkiruokia huipennukseksi.
Toisaalta puolustukseksi kolikon toiselta puolelta ehdottomasti aktiivinen kirjanpidoltaan ja esiintyminen ei nyt vakuuttavinta O:n puolella, mutta ei nyt koskaan ollutkaan isojen odotusten jätkä tässä mielessä statukseltaan ja kaukaa viisaana tässä anteeksi antavassa asemassa tuollaisella Jordan Shinen pilkkeellä olisi nostanut osakkeitaan puhtaasti viihdyttäjänä paljon. Nyt 2007-2008 odotusarvoltaan mielenkiintoinen kohtaaminen toteutuessaan viime aikoina lähtölistalta puuttuneen Rory Smithin kanssa tällä tasolla ja lopputulosta huomattavasti tärkeämpänä linjauksena: buckets off and toe to toe!

49-minuutissa on myös Collingwood Bluesin 1990-syntynyt Shane Cater ja O:n Kingstonin varaus tämä kaveri. Seitsemässä matsissa samaan saldoon on päässyt myös 1990-syntynyt Oakville Bladesin lupaava Luke Turcotte ja kauden alla otti muutaman alan ystävien keskuudessa nimeä esiinnostaneen lähdön Windsorin leirillä. Vastassa olivat Aaron Snow, jonka Turcotte hyvällä esityksellä jutteli jäähän oikeallaan sekä Adam Wallace kahdesti, joten asenne oli jätkällä kunnossa ja oikeoppisesti omilla vahvuuksilla kartalla eteenpäin.
1990-syntynyt Wallace veti viime sesongin Jr.C:n kehissä Woodstock Navy Vetsin riveissä ja Niagara Jr. C:ssä vaikuttava ryhmä kantaa nyt nimeä Woodstock Renegades. Wallace taas painaa nyt porrasta ylempänä WOHL:n Leamington Flyersin riveissä, jossa ei itseään ole toistaiseksi esiinnostanut ja kärkipaikan on nimiinsä täällä taistellut St. Thomas Starsin 1989-syntynyt Matt Pasztor 38-minuutilla 5-matsissa.
Leamington Leafsiin liittyen sekä ympäri käydään yhteen tullaan sanonnan mukaisesti Londonin mukana alkukauden pyörinyt pari lähtöä treenimatseissa poiminut Anthony Iaquinto vaikuttaa nyt Petrolia Jetsin riveissä ja heti WOHL:n avausmatsissaan painoi lähdön leafsin 1990-syntyneen Ryan Greenin kanssa, joten pelimiehen ensiaskeleet ja apina heti niskasta.
 
Viimeksi muokattu:
OHL:ssä yön kuumimman näytelmän tarjosivat Mississauga sekä Niagara ja illan viihdearvo huippuunsa aikaan 50.57. Niagaran Chris VanLaren kolasi aina vakuuttavan match penaltyn arvoisesti Matt Pivan ja siitä kipinä pikku hässäkkään. Oudosti kuitenkin lähtölistalta illan isot kalat Neuber sekä Fletcher eivät tässä matsissa tällä kertaa tanssineet ja kokoonpanossa toistamiseen ollut Majorsin kartalla huiman värikkyyspotentiaalin omaava härskiotteinen Zak Rinaldo hämmentävästi kuumassa illassa ilman jäähyjä. Hyvä kuitenkin nähdä jätkä linjassa ja poikinee tapahtumia tulevaisuudessa.

WHL:n mielenkiitoinen uusi nimi tappelurintamalla on Calgary Hitmenin 1990-syntynyt Ian Schultz, joka viimeksi otti hyvännäköisen lähdön Broncosin Matt Tassonen kanssa ja esiintynyt muutenkin aktiivisesti. Aika näyttää minkä tason ja roolin kaveriksi muovautuu lännessä, mutta tuollaisen perusfyysisen kaverin leimalla painanut jo tuolla Midget kuvioissa Calgary Buffaloesin riveissä urallaan ja joka tapauksessa tappeluosastolla lyö uskottavuudessa jo nyt veljensä Jeff Schultzin.
 
Viimeksi muokattu:
Sudburyn aktiivisesti esiintynyt Marco Maggio ja totutun linjan mukaisesti koutsi Mike Foligno saivat molemmat tasapuolisesti 2-matsia Maggio tultua penkiltä haistelemaan tilannetta Niagara matsissa. Suurempaa näytöstä ei syntynyt, mutta Fletcher oli kehässä tunteiden kuumetessa ja oikeaoppisesti Maggio tuli/lähetettiin laatikkoon ottamaan ison kalan. Vaikka vanhankoulun penkintyhjentäjäisten puolesta liputan kyllä tämä kaksi matsia mukaan lähdöstä kelpaa ja tukee hyvin sitä tietyllä tapaa unohdettua lähtökohtaa, että tappelija on tappelija penkilläkin ja kankeinkin puukäsi kyllä pääsee yli laidan.
Lapulta siis 1989-syntynyt Maggio pois ensi yön London matsista ja ei nyt iso ateria nautittavaksi, mutta halukas tappeluosaston rivisotilas ja WOHL:n Chatham Maroonsin paidassa viime kaudella O:n Windsorin näyttäytymisen ohella.

Viime yön hässäkästä Niagaran sekä Mississaugan välillä taas palkinnot alustavasti julistettiin ja Rob Kwiet sekä Chris Desousa pokkasivat kaksi matsia osallisuudestaan hässäkkään. Ei nyt ollut räjäyttävin brawl kartalla ja kuihtui melko nopeasti käsiin, mutta pikku poimintana Matt Correnten panos olisi saattanut hyvinkin johtaa näissä ympyröissä jonkun tulemiseen taas penkiltä mukaan juhlimaan. Liukui ulos hässäkästä ja näytti käsillään Mississaugan kaverille, että tule vaihtamaan kuulumisia keskemmälle ja kiistatta junnupuolen käyttäytymisoppaasta tämä viittominen.
Pääosaa esittänyt Chris VanLaren on sivussa toistaiseksi, mutta vähintään kolme matsia ja VanLarenin jäihin pistämä Matt Piva paareilla ulos näyttämöltä. Saattaa Shinen jalanjäljille mennä palkintojenjako, mutta seuraavaan kohtaamiseen sopivasti kipinää ja isot nimet keskiympyrään katsomaan kortit.

Ja vielä muilla vesillä seilaten, kun Downie nappasi mairittelevat 20-matsiaan visiiri naamalla ajelusta ja nyt O:n viime kauden värikartalta Clune AHL:ssä perusmukavat 6-peliä pelkiltä tulosta. Mitä siis tekee samanlinjaston härskien ajojen sekä katteettoman pohkeille koputtelun erikoismies Cal Clutterbuck, joka AHL:ssä myös nyt ja kaverin mukana tulevalla laatutakuulla ei kautta ilman bensalla valeltua ajoa.
 
Ei osunut tuo hakemani Peluso vastaan Mashinter tasonmittaus, mutta jälkimmäinen oli tositoimissa ja vastassa vakuuttavasti Traverse Cityn tapahtumassa Dallasin paidassa esiintynyt Erien Luke Gazdic.
Zac Rinaldo oli taas pelaavassa, mutta tilatut puhuttavat tapahtumat ja härskit kolaukset odotuttavat valitettavasti itseään edelleen. Paineita siis niskaan ja yksi misconduct toki avausmatsissa, mutta se ei näy tilastoissa ja tähän iltaan Windsorin kanssa oli arvottu vastakkain isoon lähtöön 1989-syntyneet Neuber sekä Greenop.

Lännessä Rocketsin McEwan palasi ja vanhaa seuraansa Seattlea vastaan puski lähdöittä, mutta juuri tapetilla toimestani ollut Hitmenin Ian Schultz jatkaa oikealla tiellä ja Schmautz kaivoi itselleen taas merkinnän Medicine Hatin Jerrid Sauerin kanssa. Mielenkiintoisen lähtönä myös tuollaisten hiljaisten perussuorittajien Ryley Granthamin sekä Patsin Josh Elderin tanssi, jossa ihan vakuuttavan tason ottelijat tuon terävimmmän kärkipään takaa tekemässä työtään ja jokainen uskottava liiga tarvitsee näitä tappeluosaston hiljaisia perussuorittajia tuomaan leveyttä tasoonsa.
Swift Current ja Kamploos tarjosivat laadukkaimman viihdepaketin vähän yllättäenkin ja muutama todella lupaava matsi oli listalla tarjolla. Mukavat neljä lähtöä kirjoihin ja tästä hyvä edetä kohti tämän päivän vääntöjä, jossa ainakin yksi brawl lauantain viihdetakuulla ja ei muuta kuin lauantai-illan sankareita tekemään missä sitten kiekko jäähän putoaakaan.

Aina värikkäässä SIJHL:ssä Bearcatsin Blake Carr jaksoi vetää koko matsin ja välillä näinkin, mutta Brad Pawlowski otti merkinnän jäähytilaston kakkosen Fort William North Starsin Will Morriseaun kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Lauantai-illan "Saturday`s heroes" kierrosta siis kaukaloissa ja Jarram oli taas lähtölistalla Gensillä, mutta lähes järjenvastaisesti ei arpanumerot osuneet kohdalleen Plymouthin Yovanicin kanssa ja vetää mielen todella matalaksi kyllä. Mainittu yhden merkittävän kolauksen urallaan tarjonnut Patrick Lee muuten siirtyy Plymouthiin, joten jatkaa O:n kuvioissa ja laatikko odottaa postinkantajaa maisemissa. London Knights taas osaltaan jatkaa voitoitta ja nyt putkeen heti alkuun viisi matsia turpaan, joten suunta pitäisi saada kääntymään ja olisiko vastaus "Bird Dog" Smythin uusi tuleminen jonkun muun nimellä sekä hahmossa?
Edellisen kierroksen Mashinter vastaan Gazdic tasonmittaus oli hyvännäköistä tappelua, mutta ei nyt klassikkotasolla liikuttu misään nimessä ja tärkeänä yksityiskohtana alkukartoituksessa painottamani teeman mukaisesti asian sisäistämisen kanssa pienissä ongelmissa ollut Brandon Mashinter luopui ammattijätkän tavoin pipostaaan. Kiitos siitä.

Lännessä myös vaisuhkoa lauantaiksi ja poimintana Rocketsin uusi naama Brady Leavold avasi tilinsä Seattlen Scott Jacksonin kanssa. Raidersin Cody Vannin leirillä ilman kintaita kohdannut Justin Palazzo oli mukana yhdessä kierroksen mielenkiintoisimmassa parissa ja vastakkaisesta kulmasta tuleen Red Deerin Tyler Halliday.

Heitänpä tähän tälläisen kevennyksen, että legendaarinen ammattijätkä Dwight Schofield varjonyrkkeili ilman kintaita alkulämmössä pleksiä vasten roolinsa käytännössä ilmaisten ja toinen legenda Jeff Brubaker venytteli nivusiaan vetreiksi illan taistoon keskellä kenttää kasvot kohden vastustajan päätyä aivan punaviivan päällä ylittämättä sitä kuitenkaan. Toki moni muukin on tuo paikan löytänyt ja siinä rooliaan ilmoitellut vastustajalle, mutta purkkaa jauhava "Bru" aivan keskipisteessä Maple Leafsin paidassa on minulle se ensimmäisenä avautuva kuva. Myyttejä, suuria myyttejä ja pientä pintaa raapaisevaa vastakaikua tuli bongailtua!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös