Mainos

Kalsarikänniketju

  • 5 331 593
  • 66 666

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kuis paljon tää meen kokki @vilperi tänne kirjotti? Muistelen, et kertoi olevansa kärkipaikalla viestien määrässä.

Anteeksi taas kirjoitteluni tänne selvinpäin mutta vastaan nyt kun kerta minut erikseen nostettiin jalustalle.

En ole muistaakseni tuollaista koskaan kirjoittanut? Taisi olla joku muu nimimerkki? Minäkin kyllä ennen joskus vuosina 2008-2014 kirjoittelin tänne paljon ja saatoin silloin kyllä kärkisijoilla keikkuakin. En ihan kärjessä mutta kärjen tuntumassa?

Viime vuonna tehtiin kuitenkin palstalle päivitys ja käsittääkseni samassa yhteydessä tuo viestien määrää laskeva mittari nollaantui. Sen jälkeen minä olen varmaan ollutkin siellä häntäpäässä.

Vuonna 2017 olen viimeksi jonkin sortin kalsarikännit vedellyt ja kirjoitellut silloin tännekin. Tosin sain silloinkin kuittia että mitkä kalsarikännit nuo ovat kun muistaakseni juomamääräni ei ollut silloin kovin kaksinen. Pieneen huppeliin kuitenkin menin. Sitten taas kolmeen viime vuoteen en olekaan alkoholia juonut lainkaan eli en ole tännekään juuri kirjoitellut. Tosin vappuna kirjoitin viestin-pari selvinpäin.

Muistan kyllä minäkin lukeneeni että joku täällä ketjussa juuri kertoi olevansa kärkisijalla viestien määrässä mutta nyt justiin en muista kuka. Minä se en tosiaan ollut.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jaahas ja sitten muutama kalja imetty pikkuhiljaa. Ihan kivaa vaihteeksi. Samalla katselen Johan Franzenin maaleja ja QI:ta vuorotellen.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Joo-o miksi mä katson videoita, jotka olen jo nähnyt monesti? Jos joku osaa tän selittää mulle niin olisi kiva. Voin tarjota puistossa lämpimän Nobelanerin jos nähdään.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Kuudesta asti on loivenneltu eikä tuo kaljanpaska oikein taho sisällä viihtyä tai lähinnä limavaahtoo puskee pihalle. Hienoo ku ei tota väliovee ni kaikunu varmasti kivasti taas rappukäytävään noi suloäänet. Pitihän sitä toki lisää hakee ku naama vielä ulos vietävässä kunnossa. Jokunen orange long drinkki piti ottaa myös et josko se siitä lähtis kunnolla käyntiin. Aina vaikeita nykyään nää kakkos päivät, mut kyllä ne voitoks kääntyy ku tarpeeks yrittää.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos sitä pienet ottais, lapset ja vaimoke kohta painuu petiin niin voi keittää ämpärin kahvia ja avata brändypullon. Kuulokkeet kun laittaa korville niin ei enää häiritse muu kuin tunnin välein kusihätä.
 
K

Kiekkokatsoja

Kuudesta asti on loivenneltu eikä tuo kaljanpaska oikein taho sisällä viihtyä tai lähinnä limavaahtoo puskee pihalle. Hienoo ku ei tota väliovee ni kaikunu varmasti kivasti taas rappukäytävään noi suloäänet. Pitihän sitä toki lisää hakee ku naama vielä ulos vietävässä kunnossa. Jokunen orange long drinkki piti ottaa myös et josko se siitä lähtis kunnolla käyntiin. Aina vaikeita nykyään nää kakkos päivät, mut kyllä ne voitoks kääntyy ku tarpeeks yrittää.
Tuota tuota. Onhan se ymärrettävää, että aina ei uppoa, ja elimistö pistää vastaan, + huutaa hoosiannaa.
Tuttua itsellekin, että elimistö ei aina hyväksy alkoholia, vaikka siitä olisi ollut taukoakin.
No sit jos on vielä kakkospäivä.. niin antajana lienee helpompaa, kuin saajana..? En tiedä, kun tuo oma kaappi on ollut tähänasti tiukasti kiinni. Mutta mutta, jos ei oo kokeillut, niin silloin ei tulisi tuomita. Pientä kommenttia kohteliaasti korkeintaan.
Ja (s)partakus toki ymmärtää, että jutut on vaan juttuja + ajankulua.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Päivällä neljän aikaan kävin laatikon hakemassa ja nythän sitä päästään pienen tissuttelun sijasta itse asiaan. Tulipa kanavasurffailun seurauksena löydettyä kakkoselta Euroviisut vuodelta 2006. Nuo kisat muistan siitä, kun 16-vuotias kaljalle perso nuori päästetään Saksaan missä alkoholia sai 16 vuotiaana. Euroviisut väijyttiin kouluporukalla majatalon ajanviettotilassa katsellen n 20 tuumaista putkitelkkaria ja huoneessa välillä käytiin naukkailemassa piilopulloista alkoholia. Lopulta koko reissusta jäi käteen katumusharjoituksia jälki-istunnon muodossa, mutta hetkeäkään en vaihtaisi.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Kahdeksan päivää mökillä tuli ahdettua Kesämäen piirakoita (pernaa ja riiisiä myös). Pullin rieskaa ja Rikkilän kauraa. Aamulla lumi satoi, joten otin hatkat takaisin pääkallopaikalle ja avasin russkin.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
*avaa jääkaapin* jaa täällähän on mukava määrä juotavaa, joten otanpa lonkeron ja katson mihin tämä päättyy.
 
Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Lappeessa Myllymäen lillukassa ravat odotti jonossa kun sähköpässillä mansikat tuotiin estraadille. Voi sitä ilon määrää!
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
Tuota tuota. Onhan se ymärrettävää, että aina ei uppoa, ja elimistö pistää vastaan, + huutaa hoosiannaa.
Tuttua itsellekin, että elimistö ei aina hyväksy alkoholia, vaikka siitä olisi ollut taukoakin.
No sit jos on vielä kakkospäivä.. niin antajana lienee helpompaa, kuin saajana..? En tiedä, kun tuo oma kaappi on ollut tähänasti tiukasti kiinni. Mutta mutta, jos ei oo kokeillut, niin silloin ei tulisi tuomita. Pientä kommenttia kohteliaasti korkeintaan.
Ja (s)partakus toki ymmärtää, että jutut on vaan juttuja + ajankulua.
Nyttemmin uppoo ongelmitta.

Tuollahan tulee viisut. Meinas mennä ohi kuten sillon ku Lordi voitti. Se oli ikimuistoinen esitys. Pistin sillon yksinhuoltajaa takaapäin ku ne sen esityksensä veti ja tuumattiin että voitto tulee. Niin tuli ja kaikki voitti. Oi niitä aikoja.
 
No niin.
Tarpeeksi kun uppoaa, niin ongelmat siirtyy seuraavaan päivään.
Viisuista en ole koskaan välittänyt, mutta hyvä kun etuvetoisen talbotin käyttäjä, pääsee myös takatuupparin vauhdinhurmaan.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähäsen tullut nyt kaljaa maisteltua, kun ei oikeen muista miltä se maistui. Sandelsia ostin 18-packin. Yhdeksättä tässä korkkailen. Ei kai paha vielä, kun oma fiilis mukava. Ja tulipa tuossa kommunikoitua ulkomaailman kanssakin pari tuntia puhelimen välityksellä ja housutkin oli jalassa, jotta meneekö edes kalsarikännäilyyn?
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä tää verotta maahan uitettu brändy huonon konjakin voittaa mutta sheriffille häviää noin seittemän nolla.

Kiva kaveri silti ja tän ekan kaveri onneks oottelee tuolla valmiina tositoimiin.
 
Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, Utah Mammoth
No niin.
Tarpeeksi kun uppoaa, niin ongelmat siirtyy seuraavaan päivään.
Viisuista en ole koskaan välittänyt, mutta hyvä kun etuvetoisen talbotin käyttäjä, pääsee myös takatuupparin vauhdinhurmaan.
Noihan olikin näköjään vanhat viisut. Luulin että uudet. Tulee näköjään päivä 3 ku menin syömään ja sillon tyssää. En tiiä ongelmista, mutta selvä päivä siirtyy, kun kaikki ei ehtiny upota, ja aamusta ne kutsuu.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lopettakaa lapset se keskiketterän lipittäminen jos tekee pahaa, viinalla ja oksentamalla pääsee paljon helpommalla.

Melkein kävisin pubissa jos kävisin tai ne ois auki, ehkä joskus syssymmällä.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viini on hyvää. Valkoinen. Punainen ei ole maistinut moneen vuoteen. Hieman huolestuttaa tämä fakta, kun ottaa huomioon ikäni.
 
Suosikkijoukkue
On vain Jukurit
Töiden jälkeen tuli käytyä paikallisessa pienpanimoiden pop-up liikkeessä ja poistin hyllyltä 3 eri olutta ja yhden selzerin, jonka lupasin testata avovaimon kanssa. Oluista olisi vielä Plevnan vehnäolut jäljellä. Pitääkö tässä vielä siirtyä rommicoliin viimeisen oluen jälkeen?

No aloitetaan nyt Madventuresin paskalla ja sillä vehnäoluella.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Oho, herralla on nyt kaato päällä. Ole varovainen, ettei mene holtittomuuksiin.. Kolmella oluella ja selzerilla(?) palstan juopot nauraa sut ulos täältä. Koita sitä rommikolaa.
 
D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.
Töiden jälkeen tuli käytyä paikallisessa pienpanimoiden pop-up liikkeessä ja poistin hyllyltä 3 eri olutta ja yhden selzerin, jonka lupasin testata avovaimon kanssa. Oluista olisi vielä Plevnan vehnäolut jäljellä. Pitääkö tässä vielä siirtyä rommicoliin viimeisen oluen jälkeen?

No aloitetaan nyt Madventuresin paskalla ja sillä vehnäoluella.

Kai se Madventures on ykkös- tahi kakkoskautta? Ykkönen on ehdottomasti paras, toinen kausi oli tiiviimpi paketti, muttei yltänyt samalle tasolle. Kolmosessa oli hetkensä (Jemen, esimerkiksi), mutta sen jälkeen tulivat nämä kaarnavenejutut ja meni hieman maku tekijöihin ja nykyjuttuihin. Ketjuun liittyen: ehkä otin, ehkä en.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös