Mainos

Kalsarikänniketju

  • 5 331 945
  • 66 666

scholl

Jäsen
Vaikka täällä kalsaroidaan niin haluan houkutella teitä ulos. Tänään kaveri soitteli duunista Pariisista. Kertoi minulle millaista siellä on. Kerroin miten paskaa täällä on. Petusta ja Sopasta en kertonut, vaikka hän on IFK-kannattaja. Kerroin baareista. Tulin nostalgiseksi. Tajusin, että olen tänä vuonna tehnyt vain yhden reissun, jolla olen pari kertaa päässyt Ballermanniin. Siis ei rannalle, vaan sinne yökerhoon. Meine Damen und Herren: Ballermann 6 - Dsseldorf - Altstadt
Te ette ole olleet paratiisissa ennen kuin olette käyneet tuolla. Tuttavallisesti duunin jälkeen yhdellä saattaa tulla alakerrassa Schöne Bluse, kun en ollut edes viihteelle menossa. Ko. naikkonen viittasi Burberryn paitaani. No joo, mutta yöt ovat siellä varmasti ainakin parhaimpien joukossa Euroopassa. Mahtava Stimmung yleensä aina, tapaa uusia tyyppejä, musa on hyvää, keitto mahtavaa ja klo 05 soi Viva Colonia. Lisäksi ne soittaa sitä musaa mitä haluan. Tosin ne perkeleet luulee, että olen sveitsiläinen. Kerran mulle sanottiin: Nur die Schwaben sprechen genauso schlecht Deutsch wie die Schweizer. No mulla on hyvä sveitsiläinen kaveri, joten olen ehkä oppinut liikaa häneltä. Muutakin kuin juomista. Muuten katsokaa tuon yhden baarin kuvausta: Achtung: Flirtgefahr! Hauskaa on myös muuten vintin kussboangin työntekijä. Se on joku eläkeläinen, mutta hyvällä päällä. Siis oikeasti, toi on loistava paikka ja Bolkerstrasse on Euroopan pisin baaritiski. El Lazossa on ehkä Euroopan paras tunnelmaltaan ja safkaltaan, siis kokonaisuudeltaan oleva pihvipaikka ja sitten on monia muitakin hyviä mestoja ja siis ainakin loppuilta Ballermanniin. Uskokaa vaikka tota: Fr. und Sa.19.00 - Open End. Oon tullut joskus ihan plekseissä 7 tai 8 aikaan hotellille ja 10 jälkeen menny duuniin tai ennen jo.

IFK:n kannattajat, mutta vielä enemmän wohlhabende düsseliläiset, puhumattakaan müncheniläisistä saattavat olla aika arroganttaja. Siinä mielessä on hienoa, että meillä on Köln, jossa on lähes aina karnevaali, ihmiset tulevat joka paikassa tutustumaan ja elämä on hauskaa. Siis oikeasti, toivottavasti kilipukit nousevat pian takaisin. Olen sellainen sala 1. FC Köln fani. Olen myöskin sala Kölsch-fani. Olimme hiljattain Zinnkellerissä baijerilaisporukassa ja otin välissä yhden Früh Kölschin ja siitä tuli sanomista. Aikoinaan kun olin opiskelemassa teoreettista kansantaloustiedettä, jonka mekka saksa on niin silloin meillä oli siellä jopa Gaffel Kölschin baari, siis panimon oma baari samassa kaupungissa. Silloin innostuin niistä juomista. On ihmisen mistä tahansa kotoisin niin Kölnin meiningistä ei varmaan voi olla pitämättä. Nyt tässä oluen lomassa laitan pari kölniläistä kappaletta soimaan. Ensin tietysti Viva Colonia Olen itsekin oppinut sanat jossain määrin ja laulan sitä, jos on huono hetki esim. juoksukisoissa, mutta yksi müncheniläinen kaverini, joka teki maisterintutkinnon Kölnissä, osaa laulaa tämän aivan käsittämättömän hyvin.

Jos te käytte Kölnissä niin käykää Klaps Mühlessä. Siis Kölnissähän on vaikka mitä paikkoja ja kannattaa mennä sen mukaan, missä on eri päivinä meininkiä, mutta jos hakee oikeata Stimmungia niin menkää joskus tänne. Meinasin alkaa kerran siellä alakerrassa itkemään, kun alkoi soimaan Du bes Kölle. Siis täysin ulkopuolisena puolibaijerilaisena miehenä se Stimmung oli oikeasti käsinkosketeltava. Tuntemattomat ihmiset olivat niin käsittämättömän läheisiä. Kannattaa kuunnella sanat tästäkin. Aika usein on tullut törmättyä samaan kappaleeseen muuallakin.

Scholl täyttää ensi syksynä 40 vuotta ja sitten on muuten Baijerissa synttärit, jossa kaikilla on Lederhosenit. Mutta se on eri asia. Tuli vain mieleen. Silti on ihan kiva tutustua muihinkin alueisiin, niissä elää hyvää jengiä ja on mieletöntä tunnelmaa, josta Suomessa on vaikea käsittää mitään.

Jatkan keitotusta...
 
Viimeksi muokattu:

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Jos toi kinkku ei prkl kohta valmistu niin tää menee ihan totaalisesti kännin puolelle. Ja aamulla saa taas selittää. Ei ole helppoa tämä kinkun paistaminen ei!
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Jos toi kinkku ei prkl kohta valmistu niin tää menee ihan totaalisesti kännin puolelle. Ja aamulla saa taas selittää. Ei ole helppoa tämä kinkun paistaminen ei!

Puu vai sähköuuni? Mikäli hyvin lämmitetty puu-uuni niin noin tunnin/kahden tunnin välein kinkun nesteellä valeleminen estää kinkun kuivumisen. Mitä enemmän puu-uunissa pidät ja valelet, sitä mureampi kinkku. Sähköuunin kanssa peli on jo aika pitkälti menetetty, sillä sähköuunissa saat aikaiseksi vain sähäkän pienen kinkun jossa makua ei ole ja joka on sitkeä kuin soppa sormusen pelikirja.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Puu vai sähköuuni? Mikäli hyvin lämmitetty puu-uuni niin noin tunnin/kahden tunnin välein kinkun nesteellä valeleminen estää kinkun kuivumisen. Mitä enemmän puu-uunissa pidät ja valelet, sitä mureampi kinkku. Sähköuunin kanssa peli on jo aika pitkälti menetetty, sillä sähköuunissa saat aikaiseksi vain sähäkän pienen kinkun jossa makua ei ole ja joka on sitkeä kuin soppa sormusen pelikirja.

Sähköllä menee kun tuo pirtti odottaa valmistumistaan. Kohta alkaa olemaan lämmöt läskissä kohdillaan. Vaati tuo kohtalaisen määrän juominkeja, mutta kerranhan tää vaan paistetaan.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Sähköllä menee kun tuo pirtti odottaa valmistumistaan. Kohta alkaa olemaan lämmöt läskissä kohdillaan. Vaati tuo kohtalaisen määrän juominkeja, mutta kerranhan tää vaan paistetaan.

Sähköä kun tarjoilet niin anna useampi tunti sille röhkölle, kosteuta useammin, ja avot hyvö kinkku siitä tulee. Vaikkakaan ei niin hyvää kuin puu-univastaavasta.. Mutta muista kosteutus, mikäli et niin saat kuivemman kinkun kuin Tom Nybondas.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tämä tuntuu vähän kyseenalaiselta kirjoittaa tämä viesti nro 2298 tähän ketjuun. Olen sitä koettanut vältellä, mutta ei se auta, eteenpäin on mentävä.

Kinkun paisto ohjelmassa vasta tulevana yönä. Onko nyt niin, että sähköuunissa siitä ei tule mitään? Laiskana miehenä en millään jaksaisi kipinöidä tuon leivinuunin kanssa.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Sähköä kun tarjoilet niin anna useampi tunti sille röhkölle, kosteuta useammin, ja avot hyvö kinkku siitä tulee. Vaikkakaan ei niin hyvää kuin puu-univastaavasta.. Mutta muista kosteutus, mikäli et niin saat kuivemman kinkun kuin Tom Nybondas.

Juu, pienihän tuo on kun vaan 5kg on läskillä painoa, mutta kun pyhät menee töissä/vierasilla niin ei isompaa jaksanut raahata. Nyt on uunista ulkona ja hetken vetäytyminen ennen kuorutusta. On tää vaan hauskaa puuhaa kun emäntä ja likka nukkuu ja koiran kanssa paistellaan kahdestaan.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Tämä tuntuu vähän kyseenalaiselta kirjoittaa tämä viesti nro 2298 tähän ketjuun. Olen sitä koettanut vältellä, mutta ei se auta, eteenpäin on mentävä.

Kinkun paisto ohjelmassa vasta tulevana yönä. Onko nyt niin, että sähköuunissa siitä ei tule mitään? Laiskana miehenä en millään jaksaisi kipinöidä tuon leivinuunin kanssa.

Tuleehan sähköuunissakin kinkunpaistosta jotain, mutta tuleeko perinteinen joulukinkku, kas siinäpä vasta kysymys. Mutta voinenko auttaa sinua parhaimmilleen ja saamaan parhaimman mahdollisen tuloksen? En. Mutta onneksi tiedän minnepäin ohjatata käsittääkseni Suomestakin löytyy pari eri hotline numeroa ja pari eri websiteä pelkästään kinkun paistoon erikoistuneena, joten he ovat viimeinen tuki ja turva näissä asioissa.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Juu, pienihän tuo on kun vaan 5kg on läskillä painoa, mutta kun pyhät menee töissä/vierasilla niin ei isompaa jaksanut raahata. Nyt on uunista ulkona ja hetken vetäytyminen ennen kuorutusta. On tää vaan hauskaa puuhaa kun emäntä ja likka nukkuu ja koiran kanssa paistellaan kahdestaan.

Älä anna koiran syödä tai edes päästä vähäksikään aikaa kaksistaan kinkun kanssa tai sinulla saattaa olla entinen kinkku käsissä.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Maailmanloppua ei sitten tullut. Vittu! Joutuu siivoamaan bileiden jäljet huomenna. Ja saunastakin räjähti lampun kupu. Huonon maailmanloppu, ikinä, koskaan, missään.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Noista maailmanlopun odotuksista intoutuneena tuli mieleen, että olen itseasiassa selvittänyt, miten tämä homma toimii ja koska loppu tulee.

Mutta elämän ollessa taistelua viidakossa ja kamppailua rajallisista varannoista en tietenkään voi sitä paljastaa teille arvon lajitovereille, joiden kanssa tässä itse asiassa taistellaan.

Tokihan haluan itselleni mukavan loppuelämän, jossa minulla on aineellista hyvää ainakin piirun verran enemmän kuin naapurillani.
 
Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Älä anna koiran syödä tai edes päästä vähäksikään aikaa kaksistaan kinkun kanssa tai sinulla saattaa olla entinen kinkku käsissä.

Ei tuo rääpäle pääse niin korkealle. Kohta pääsee leikkaamaan ensimmäiset siivut. Sen jälkeen tarvii päättää tuikkaanko komeuden pöydälle odottamaan vai paiskaanko parvekkeelle hetkeksi ennen unille menoa.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kylmä oli kalkkuna kuten Lennonilla.

Itseasiassa en kalkkunaa paistanut, mutta kalkkunarulla oli uunissa. Ihan ok tuo oli. Leivän päällä menee mainiosti.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kalsarit ja känni. Tänään (kin). Leppoisaa kalsarikänneilyä palstaveljille.
 
ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
linkittäkääs juoppolallit jotain hyvää marssimusiikkia tänne kun toi akkakin nukahti...

mikäs se oli se marssi pelsun voiton jälkee? jossain saksalaisen futisjoukkueen peleissäki?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
linkittäkääs juoppolallit jotain hyvää marssimusiikkia tänne kun toi akkakin nukahti...
Teen teidän parisuhteellenne palveluksen, kun voit laulaa tätä isoon ääneen kuullessasi ja akka arvostaa varmasti: Danzig-Mother - YouTube

Olen vähin kalsarein liikkeellä, kun tuli käväistyä illassa. Hähähä. Puritanisteja ei ole enää, joten siinä teille maailmanloppua. Homot. Mayat.
 
ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos linkistä, nimittäin muijalta. On kuulemma biisissä jotain herkkää, jota en toki voi kiistää. Nyt aukes viimenen Tapio, ku toi akkaki lähti vaihtamaa vanhusten vaippoja. Mites toi Alko on auki? Onks tänää viimenen päivä ennen torstaita(huh)!
 
Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Keksin tuossa kello 6.10 ottaa pienet hörpyt viskiä. Nyt on 0,35 litran pullo mennyt.

Nykyään, kun on noita lomapäiviä jäljellä ja töissäkin ollessani, niin tulee pelattua tuota World of Tanks -peliä. Se on vaan jotenkin maaginen tunne, kun sinä tuhoat 8-11 vihollisen 15 tankista. On jäänyt vähän Jatkoaikakin väliin viime aikoina. Nyt tuli äskeisen taistelun jälkeen otettua hörpyt viskiä voiton kunniaksi. Tuhosin 10/15 vihollisen vaunua ja sen lisäksi valtasin ihan sairaan hitaalla vaunulla vihollisen tukikohdan, kun vihollisella oli vielä kolme vaunua jäljellä. Minun joukkuetoverilla oli BT-2, joka on hirveän nopea, joten osat meni väärin päin, mutta voitto tuli, joka on pääasia.

Unirytmi on ihan sekaisin. Unet jää väliin ja tulee nukuttua ihmeellisinä kellonaikoina. Eilen tuli nukuttua 13.30-20.30.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Mä olen neidin luona täällä Konalassa ja se lähti töihin seitsemäksi. Nyt pari drinkkiä ja yksi lonkero jo nautittuna. Tää on suht harvinaista tähän aikaan mutta what a fuck...mitäs siitä. Mulla aika kuluu katsoessa Residen Evilejä läpi.
 
Varusteleka on auki 10-18. Sieltä löytyisi todella paljon armeija-aiheista tavaraa. Varusteleka - Armeijatavaran erikoisliike

Lisäksi hyvällä tuurilla voit löytää ruokapaikan. Tosin se ruokapaikka, minkä kaverin kanssa löysin viime kesänä, ei täyttänyt odotuksia. Tuskin on edes auki viikonloppuisin.

Kehä I:en toiselta puolen, ihan läheltä Konalaa löytyy myös kilpi-/kyltti-liike. Kaveri osti sieltä kesällä "Varo koiraa" -kyltin. Vielä kun löytäisin liikkeen osoitteen jostain, jos se on auki lauantaisin. Konala on tuttu jossain määrin, vaikka olenkin porvoolainen.
 
Viimeksi muokattu:

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Varusteleka, epämääräinen ruokapaikka ja kilpikauppa. Ei tässä auta kuin vetää vaatteet päälle ja lähteä ostoksille.

EDIT. Alko aukeaa kohta. Mää meenkin sinne.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ylös!
Hey Amigo!
Paska vuosi - kaikilla mittareilla, mutta vittukos siitä! Aina voi juoda viinaa. Aina! No, minä juon - tässä ja nyt. Onko täällä muita kalsaroivia et känni lomalaisia?
Voikka ja huikka vaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös