Ette syödessä saatanat tunge päähän pipoa tai tai muutakaan päähinettä, paitsi jos esimerkittäin Kaarina Suonperän kirjassa mainitaan tällaisen pukeutumisen mahdollistava poikkeus.
Kävin heinäkuussa Oulussa paiskaamassa jumalan tervettä muutaman veljen kanssa ynnä tietovisailemassa. Samalla tulin majailleeksi jonkin aikaa paikallisessa Scandic-hotellissa. Muistui taas mieleeni, että isoissa kaupunkihotelleissa kannattaa kesällä mennä aamiaiselle jo seitsemältä. Junttien, lapsiperheiden, ekaa kertaa elämässään hotelliasioivien eli linjastossa sekoilevien sekä kesälomansa takia muuten vaan älykkyysosamääränsä puolittaineiden valtaenemmistö on silloin vielä unilla. Jos aamupalalle erehtyy menemään laiskasti puoli kymmenen maissa, niin aamiaistiloissa vietetään kaoottisia jutajaisia. Ihmisiä on vitusti liikaa. Joku akka haluaa välttämättä työntää isoja lastenvaunuja ahtaassa linjastossa eikä suostu jättämään niitä ruokapöydän viereen. Krapulaiset pellet huutavat toisilleen yli pöytien OTIKKO SÄÄ JO KAHVIA TUONKO MÄÄ SULLEKKIN OTAKKO SÄÄ KAHVIIS SOKERIA JA MONTAKO PALAA JA LAITANKO MÄÄ MAITOO VAI SAAKO OLLA IHAN PIIMÄÄ HÖHÖHÖHÖ. Joku ekaa kertaa sitten vuoden 1983 kotoa matkalle poistunut haisee hieltä niin häijysti, että sivullisilta pyrkii kahvi käänteishuikalla ulos sisuksista.
Noiden kanssa vielä pitkin hampain pärjäisi. Mutta viereisen pöydän lippahattu päässä aamiaisnakkia imeskelevä 25-vuotias velttopersejannu on liikaa. Oulussakin, saatana sentään, tuollainen tyyppi söi aamiaisella lippis päässä kukkurallista lautasellista vaalean leivän päälle kauhottua papumuhennosta, jonka päälle oli kaadettu niin paljon munakasta, nakkeja ja lihapullia kuin lautaselle mahtui. Lippahattuinen söi kasaamastaan ruokavuoresta ehkä pari lihapullaa, kunnes keskittyi kaivelemaan hampaitaan ja näyttämään tyhmältä. Suoraan uunille tuollaiset pitäisi taluttaa.