Ihminen alkaa vissiin tulla vanhaksi, kun se alkaa tyytyä siihen, mitä on. Vielä puolenkymmentä vuotta sitten ajattelin, että tämä nykyinen asunto on vain välivaihe kohti seuraavaa askelta, joka olisi varmaan ollut joku 250-neliöinen kivitalo. Että tuntisi menevänsä elämässä eteenpäin.
Nyt tuntuu siltä, että eihän tästä kannata lähteä mihinkään, omasta kodista. Ei mene kymmentäkään vuotta, kun ollaan tässä muorin kanssa kahdestaan (jos ollaan onnekkaita), ei sellaisen kivitalon hankkimisessa ole enää mitään järkeä.
Näinkö nopeasti se elämä hulahtaa läpi sormien?