Kalsarikänniketju

  • 5 290 423
  • 66 740

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ei meidän aikana intin safka NOIN pahaa ollut.

Aamupala jaettiin ja sitä lähdettiin nauttimaan. Se, että se "nauttimispaikka " oli aika kaukana ja ulkona -25 astetta, mikä oli Kiikalassa aika harvinaista. Kun vihdoin päästiin "nauttimispaikkaan", niin se vitun paska oli jo jäätynyt pakkiin, mutta aivan helvetinmoinen nälkä ajoi siihen pisteeseen, että oli koitettava saada sitä ns safkaa naamariin... Mutta joo, se oli sitä Upinniemen aikaa, Merisotakoululla oli asiat vähän paremmin. Mm koko vitun roskan historian pisin gines meni ihan ok, kun eukko roudas perseensä kalliosta ja hoiti homman messissä... Sääli niitä, jotka chillailee niillä sohvilla!!
 

Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Me oltiin niin kermaperseitä, että lähes aina kassulla oltaessa syötiin aamupala ruokalassa. Kaikki muut ruoat sitten vedettiinkin pakista, oltiinpa kassulla tai metsässä. Jos oltiin kassulla jotain näppäilemässä tai oppitunneilla, poistuttiin kassun taakse metsään syömään.

Eikä mua muija käynyt helpottamassa mitenkään ja pahin gines oli viisi viikkoa.
Eka viikonloppu siitä oli juhannus. Käytiin pakollisella makkaranpaistoreissulla järven rannalla, sotkuauto tuli ja jokainen sai ostaa yhden ykköskaljan. Lisäksi jokainen sai todistaa kun vastarannalla sakki nuoria miehiä ja naisia ryyppäsi ja ui alasti. Sen jälkeen mentiin kassulle kattomaan töllöstä Rantarockkia tai vastaavaa. Kun tuosta iloisesta viikonlopusta oli toivuttu, edessä oli enää normiviikko, jota seurasi rapsakka leirihommailu. Hienoja aikoja.

Ja kohta tulee joku kertomaan, miten ei vapaita ollut ollut ollenkaan, lunta oli kolme metriä, taistelijapari piti syödä nälässä ja kapiaiset ampui huvikseen aamuisin varusmiehiä.

Tai sivari kertomaan, miten tyhmää ja oma vika oli mennä inttiin.

Otan oluen.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ja kohta tulee joku kertomaan, miten ei vapaita ollut ollut ollenkaan, lunta oli kolme metriä..

Kiikalassa sitä oli vaan kainaloon asti, joten ... Mutta joo. Suomenlinnasta näki ja kuuli kaiken Kaivarista. Arvaat, millaista oli katsella ja kuunnella. Siinä teeveen rantarokit tuntunu, kun niitä ei ollu viekä keksitty.

Pitäisköhän sitä kohta oikasta. Teeveen eteen. Tää on rankaa ja rankkoja päätöksiä tarvitaan.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Semmoiset lievät yövuoron päätteeksi, no ensi yöksi takaisin. Laskin, että kolmeen mennessä jos lopetan ja juon vain kahdeksan olutta, niin olen töissä selvinpäin. Musiikkia U96 - Das Boot.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
No on tämä uskomatonta, kun ei koskaan arkiaamuisin tahdo löytyä ryyppyseuraa edes virtuaaliseen yhteisryyppyyseen. Juo yksin. Juokaa te muut viikonloppuiltoisin amatöörien tapaan. Kuuntelen konemusiikkia.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tänään sain paskafirman työsuhdekämpän avaimet käsistäni ja siten viimesetkin siteet katkottua siihen firmaan.
Nyt vois uudessa kämpässä ottaa muutaman.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On se vaan perskules, kun tuon viinaspullon piti nyt sen verran moralisoida toimintaani että korkkia avatessa nappasi huomaamattoman pikkuhaavan etusormeen. Siivoillaan sitten hetken aikaa näppistä verestä.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Helevetti. 24 viestiä jos tänä yönä vetäisi tänne niin menisin Nakkikastikkeen ohi tämän ketjun kunniataulukossa. Mutta en kehtaa varta vasten moista suorittaa, sillä kyseistä nimimerkkiä on kohdeltu aikanaan kaltoin ja näin ollen hän ei ole ollut lainkaan kykenevä puolustautumaan tässä aihepiirissä.

Mutta eikö kukaan muu nyt muka ryyppää tänään kuin minä häh? Perkele. Yksin pitää kalsareissa ihmisen viinaa juoda. Ei ole helppoa tämäkään. Eikä ainakaan sitten jos viinat loppuvat kesken.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Hmmm...napsahteleva, poreileva, hieman viekas.

Jossain tv-ohjelmassa heitettiin ilmoille ajatus oluen ja whiskyn sekoituksesta. Tullamore Dew ja Karjala toimii itse asiassa ihan saatanan hyvin! Tukevat toistensa heikkouksia ja vahvuuksia.

Sanotaanko näin, että toimii paljon paremmin kuin meikäläisen kuukausia jatkunut jaloviina-Kultalonkero kokeilu.
 

scholl

Jäsen
Whisky on vähän kuin aurajuusto, saastuttaa kaiken maullaan, joten en usko, että sitä voi sekoittaa mihinkään niin, että se täysin toimisi. Minkäköhän takia muuten Aurajuustoa käytetään, kun siinä ei ole voltteja lainkaan? Tai siis itse en käytä, mutta turkulaiset käyttävät.

Otin itse jonkun Kaiserdomin. Ensimmäinen, joten ei toki kännejä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jossain tv-ohjelmassa heitettiin ilmoille ajatus oluen ja whiskyn sekoituksesta. Tullamore Dew ja Karjala toimii itse asiassa ihan saatanan hyvin! Tukevat toistensa heikkouksia ja vahvuuksia.
Onhan tuo oluen ja viskin sekoitus ihan vanha juttu. Käsittääkseni esim. Irlannissa tuollaisia ihan myydäänkin, missä lasi pudotetaan tuoppiin?

En nyt sinänsä itse ole kauheasti tuosta kombosta innostunut, mutta onhan noiden kahden juoman valmistus tiettyyn pisteeseen asti aika identtinen, joten ihan hyvin ne sinänsä aromeina sopivat yhteen.

Myös oluita, joita on kypsytelty viskitynnyreissä, löytyy. En kovinkaan montaa ole maistanut, mutta ainakin skotlantilaisen Harviestounin Ola Dubh Special Reserve 40 oli oikein maukas. Viskimäisyyttä on seassa, mutta ei liikaa ja tukee oluen omia aromeja.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Onhan tuo oluen ja viskin sekoitus ihan vanha juttu. Käsittääkseni esim. Irlannissa tuollaisia ihan myydäänkin, missä lasi pudotetaan tuoppiin?

Joo, taitaa olla sukellusvene tms paukun nimi, jossa tuopilliseen olutta tiputetaan pieni shottilasillinen viskiä. Taisin harrastaa tuollaista joskus -90-luvun alkupuolella opiskelijana, kun pää piti saada sekaisin mahd. nop.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Kurjat saatanat, nyt on vasta pileet alussa!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kurjat saatanat, nyt on vasta pileet alussa!

Täytyy sanoa...on tulossa raskain viikonloppu ihmismuistiin. 30-v kriisin myötä urheilin ja nyssyttelin alkuviikon, torstaina aukes lahjapullo ja oluet. Vihaan krapulaa ja sitä seuraavaa morkkista. Ainoa tapa ratkasta asia: juoda itsensä hautaan.

Vähän kaukaa haettua. Lahja gps/sykemittari jää korkkaamatta, onneksi ti-ke vedin urheilusuoritukset, nyt ei pysty.

Eläinten oikeudet
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täytyy sanoa...on tulossa raskain viikonloppu ihmismuistiin. 30-v kriisin myötä urheilin ja nyssyttelin alkuviikon, torstaina aukes lahjapullo ja oluet. Vihaan krapulaa ja sitä seuraavaa morkkista. Ainoa tapa ratkasta asia: juoda itsensä hautaan.

Älä saatana. Onko meitä paljonkin liikkeellä tämän asian suhteen. Min en ainakaan uskalla olla juomatta nyt, koska muuten tulis semmoinen horkka että oksat poies.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Päätinpä aukaista lonkeron. Piti kaverin kanssa istua iltaa, mutta eihän se perkele pystynytkään tänne tulla. Mokoma. Kännätään sitten yksin teidän palstatovereiden kanssa.

Tänään sen verran paljon virtaa ollut, että saanut kämpänkin siivottua. Olen kännini ansainnut.
 

Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Pari päivää sitten sairastettu helvetillinen kaksisuuntainen vatsatauti hiukan alkaa helpottamaan. Siksipä muutama mieto alkoholijuoma tänään, samalla testaillen angiinaan saadun lääkkeen yhteisvaikutusta. Huomenna sitten hyvillä mielin katolleen.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Olutta, Gambinaa, huonoa punaviiniä ja Leijonaa. Sen verran varovaisesti on vaan otettava, että pääsee ennen aamua nukkumaan, kun huomennakin on urheilupäivä. Tai siis penkkiurheilu-/viinanjuontipäivä, kun JJK:n (mahdollisen) mitalinväri ratkeaa ja JYP ahdistelee Ässiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös