Minä näin Faith No Moren Nummirockissa -90, vaan ei ollu kummonen. D.A.D. oli siellä paljon kovempi.
Minä näin Faith No Moren Nummirockissa -90, vaan ei ollu kummonen. D.A.D. oli siellä paljon kovempi.näin sitten Mike Pattonin Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Taisi olla ainoa esitys jota varten kykenin liikkumaan festarialueelle.
Minä näin Faith No Moren Nummirockissa -90, vaan ei ollu kummonen. D.A.D. oli siellä paljon kovempi.
Suurin osa ihmisistä tekee mitä tahansa paremmin kuin Hynynen. Hynynen on Suomen Zakk Wylde ja Zakk Wylde on ihan vitun köyhän miehen Jerry Cantrell. Pankkineidit diggaa Hynysestä kun se on pikkuisen rumia puhuva, pikkuisen humaltunut nallekarhu joka kuitenkin on perheellinen mies eli sitä voi ihailla eikä vakuutusasiamies-siippa suutu.Patton vittuili ja hikoili paljon paremmin kuin mikään juntti-hynynen koskaan.
Täytyy joskus kokeilla.. Kerran Tallinnassa oli niin kauhea krapula (tai siis tosi usein siellä on kova krapula), että vasta noin ilta yhdeltätoista uskalsin tilata ruokaa, vaikka kaljaa olin jo kovastikin kitannut. Sitä ennen olin syönyt koko päivänä vain yhden pienen kolmioleivän. Enhän mä siltikään siitä ruuasta pystynyt syömään kuin vain murto-osan. Oli vähän jotenkin noloa sanoa niille tarjoilijoille, että viekää toi lautanen pois. Sillä reissulla muuten yövyin hostellin dormissa ja sielläkin sain hävetä. Voi voi.. Pillu ja kalja ne meitsiä ohjaa. Pillujutuista tosin en tällä palstalla paljoa kehtaa kertoa.Amatöörikö olet? Tuossa tilanteessahan (paha olo, mutta ei varsinaista hallitsematonta oksentelua) tilataan pari tuplafernettiä ja heitetään huiviin. Sen jälkeen oletkin jo kuin uusi ihminen.
Voi vittu.
Ei mulla mitään Hynysen keskiluokkaistumiseen. Kyllähän lähes kaikilla nelikymppisillä on perhe. On vaan ihan vitun ihmeellistä että sitä pidetään lahjakkaana jätkänä noilla näytöillä. Keskinkertainen kitaristi, nuorison bändi-ilta-tasoinen laulaja, kliseissä rypevä neljän soinnun säveltäjä, kehno lyyrikko.Niin ja on se hienoa, että jotkut muusikot keskiluokkaistuvat
Ei mulla mitään Hynysen keskiluokkaistumiseen. Kyllähän lähes kaikilla nelikymppisillä on perhe. On vaan ihan vitun ihmeellistä että sitä pidetään lahjakkaana jätkänä noilla näytöillä. Keskinkertainen kitaristi, nuorison bändi-ilta-tasoinen laulaja, kliseissä rypevä neljän soinnun säveltäjä, kehno lyyrikko.
Ah, joo. My bad.Nyt puhumme eri asioista, ja tämä lienee epäselvän ulosantini syytä. Tarkoitin tuolla kommentillani keskiluokkaistumisesta Faith No Moren kavereita.
Tietänet fanina mitä ne nykyisin tekee, mulla ei ole havaintoja sen jälkeen kun Billy Gould tuotti Vainajalan ja sehän taisi olla -98. Vieläkö FNM elää ja potkii?
Paitsi Roddy Bottum, vai mikä se synamies oli. Sillähän ei ole vaimohuolia.Eli raha se kelpaa kotirouvilleen, eivätkä bändinjäsenet liene vaimoistaan poikkeus.
Paitsi Roddy Bottum, vai mikä se synamies oli. Sillähän ei ole vaimohuolia.
Ainakin näyttää ihan hyvältä Courtneyn cv:ssä: "Minun takiani Roddy Bottum kääntyi homoksi ja Kurt Cobain ampui kuulan kalloonsa."Niin mutta emmehän tiedä kuka suhteessa vaimoilee. Aikoinaan Courtney Love karkasi FNM:n mukaan Bottumin takia, ja tuo haahka lauloikin vielä jonkun aikaa bändissä. Lieko tuo kokemus sitten antanut Roddylle voimaa löytää suuntansa.
Ainakin näyttää ihan hyvältä Courtneyn cv:ssä: "Minun takiani Roddy Bottum kääntyi homoksi ja Kurt Cobain ampui kuulan kalloonsa."
No Billy nyt ampui itseään jalkaan koko ajan, mutta voi tässä ollakin perää.Niin ja parastahan tässä kaikessa on se, että ne pitävät paikkansa. Eiköhän Courtney tehnyt myös hallaa Billy Corganin musiikkiuralla asuessaan tämän kanssa.
Tai no, koskas suosio Amerikassa on korreloinut musiikilliseen hyvyyteen sitten Beatlesin ja Zeppelinin...
Ne nimenomaan olivat, mutta niiden jälkeen ei ole tarvinnut olla hyvä ollakseen suosittu siellä. Useimmiten se on ollut jopa esteenä. Mitä paskempi ja epäomaperäisempi akti, sitä kovemmin kilisee dollarikassa.Riippuu varmasti miten asiaa katsotaan. Ei The Clash tai Ramones lyöneet koskaan Jenkeissä läpi ja silti ovat helvetin hyvä bändejä.
Nyt saatan mennä taas metsään, mutta tarkoittammeko taas samaa asiaa. Beatles ei tainnut suosittu olla Jenkeissä, eikä ilmeisesti Led Zeppelinkään? Vai johtuuko harhaluuloni ainoastaan yhdestä Jeesus-kommentista?
Ne nimenomaan olivat, mutta niiden jälkeen ei ole tarvinnut olla hyvä ollakseen suosittu siellä. Useimmiten se on ollut jopa esteenä. Mitä paskempi ja epäomaperäisempi akti, sitä kovemmin kilisee dollarikassa.
Nyt joskus kanavapujotellessa kun osuu MTV:lle, niin aina siellä on joku teinien meikkaustositeevee menossa. Ikinä, ikinä ei musaa. Ja eikös MTV ollut alun perin Music Television?Toisaalta hyvää musiikki tehdään nykyään valitettavan harvoin. Ja musiikkimaailmakin on muuttunut. En ole MTV:tä katsonut yli kymmeneen vuoteen, ja nuo viimeisetkin vuodet jotka kanavaa katsoin, tarjosivat lähinnä huonoa musiikkia ja hyvää huumoria. Onneksi Beavis & Butthead pyöri vielä tuolloin.
Paras musiikki tehtiin 70-luvulla. Jos analysoisin levyhyllyni, niin veikkaan että siellä olisi 45% 70-luvulta, 25% 60-luvulta, 20% 80-luvulta ja näiltä viimeisimmiltä vuosikymmeniltä 5% kummaltakin, suunnilleen. Ja mie myyn paskat levyt kyllä pois, eli kaikki mitä mulla on on hyvää ja kuuntelussa.
Tätä olen miettinyt paljonkin. Uskon että jotain Led Zeppeliniä ja David Bowieta kuunnellaan vielä 100 vuoden päästäkin jos ihmisiä ja musiikin kuunteluun tarvittavia laitteita silloin vielä on, mutta jotain Limp Bizkitiä ja Justin Bieberiä ei välttämättä kuunnella. Kyllä se taitaa niin olla, että tasapäistämiseen pyrkivä levyteollisuus, kulttuuri ja koko tämä aika lanaa ne lahjakkuudet, tai sitten niitä ei oikeasti enää edes samalla tavalla ole.Onkohan ne ajat jo ohi jolloin tehtiin todella merkittävää musiikkia?
Nuotinluku on muuten ihan yliarvostettua. Ei varmasti Mozart tai Beethoven olisi vaivautunut moiseen, jos silloin olisi ollut samanlaisia studiovermeitä kuin nykyisin. Se oli vain ainut tapa laittaa musiikki talteen. Nykyään on muitakin tapoja, joten en pidä nuottihommaa niin oleellisena esimerkiksi työssäni, kun muksuille musiikkia opetan. Yritän ottaa sellaisen enemmän fiilikseen perustuvan lähtökohdan. Nuotitus voi olla apu, mutta se ei saa olla itsetarkoitus.
80-luvun alkupuoliskolla musiikinopetuksen pystyi tiivistämään kolmeen perusasiaan: vanhapiika, urkuharmooni ja Koraalikirja. Siitä sitten vedettiin. Kaksi kertaa vuodessa laulun koe luokan edessä seisten, välillä nokkahuilulla Finlandia. Bändisoittimia ei kouluilla ollut. Jos aamunavaukseen tuli seurakunnan nuorisopappi akustisen kitaran kanssa, sitä katsottiin vanhanpiian taholta kieroon: "Saatanasta tuollainen soitin".Tuo nuottihomma tappoi musiikkiharrastukseni pitkäksi aikaa. Kakarana soitin haitaria ja opettajani kehui minua aina musikaaliseksi. Kuitenkin se nuottien vihkoon piirtely ja niiden opettelu tappoi ilon koko hommasta. Tämä samainen opettaja piti minua jopa lahjakkaana. No, onnistui senkin osaltaan tappamaan. Kotona en pahemmin haitaria harjoittellut noiden pakollisten nuottien ja muiden harjoitusten takia. Ja jos niitä harjoiteltiin, niin itkunhan se vitutus aiheutti. Nokkahuilua sitten toisaalta soittelinkin, ja todella paljon. Siihen sai puhaltaa ilman mitään helvetin pakkoa. Hassisen Koneen tuotantoa taisin käydä läpi 90-luvun alussa, ja sehän meni vähemmän perseelleen kuin nuotit ja haitari.
Haha.. jos 80-luku pitäisi määritellä, niin ehkä se olisi sähkörumpujen, noiden kuusikulmaisten hirvitysten, kulta-aikaa. Vittu, joku Alex Van Halenkin sortui niihin! Ei saatana.Meillä hommattiin yläasteelle sähkörummut ja pari tietokoneohjelmaa. Ne rummuthan oli ihan helvetin paljon paremmat tuolloin kuin perinteiset. Mutta vitun rumathan ne oli, ja tuo innostuskin kesti tasan pari viikkoa. Sitten vaihdettiin jälleen oikeisiin. Sähkörummut taisivat olla vähän kuin syntikat. Eli ihan mukavia ääniä aluksi, mutta lopulta kaipasi sitä perinteistä mölinää.