Mainos

KalPan pleijarikevät 2017 – mopolla mahdottomia?

  • 88 487
  • 391

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Revanssihenki on kova. Ja mukavaa, että päästään altavastaajana sarjaan, Siitä asemastahan me lähettiin liikenteeseen jo syksyllä.
 
-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Se on ihan aivan sama että ketä siellä vastassa on. Kaikki täytyy voittaa, koska ainoastaan mestaruus kelpaa. Muu on paskaa.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Vihulaisen puolella on jo ehdittykin analysoida meikäläisen rosteria enemmän, eikä se hyvältä meidän osalta tänä vuonna näytä: viime vuonna sarjassa KalPan maaleista vastanneet Ruohomaa (jonka tilalla toki nyt Rissanen) ja Lauritzen on menetetty. Tuo ovela ruotsalainen ei enää pelsujen päänvaivana tänä keväänä ole. Patrick Davis on korvattu Ilomäellä, Keränen on jonkinmoinen uhka. Kyllä meidät piru perkele perii. Jotenkin tekisi mieli ajatella että tuo "Toiseksi eniten tehtyjä maaleja runkosarjassa tällä kaudella Tappran jälkeen"-tilasto kertoisi jonkinlaisesta maalintekotaidosta kuitenkin, mutta nähtäväksi varmaan jää. Siis voihan se olla että tosipeleissä löytyy pelkkiä nallipyssyjä lopulta mutta ehkä jotain yllätyksiä myös.

Mutta ehditäänhän tässä tutuiksi vielä tulla ja reiluuden nimissä, kyllä minäkin yllätyin kun vilkaisin tuota lahtis-miehistöä ja siellä on Juhani Tyrväinen näköjään 43 pinnaa tehnyt. O tempo, o mores.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Se on ihan aivan sama että ketä siellä vastassa on. Kaikki täytyy voittaa, koska ainoastaan mestaruus kelpaa. Muu on paskaa.
Onneks ei sentään kaikkia pidä voittaa, vain ne jotka vastaan asettuvat. Kyllä siinä kunto loppuisi jos 7 vastustajaa kolmen sijasta täytyisi voittaa.
 
Rapala

Jäsen
Vihulaisen puolella on jo ehdittykin analysoida meikäläisen rosteria enemmän, eikä se hyvältä meidän osalta tänä vuonna näytä: viime vuonna sarjassa KalPan maaleista vastanneet Ruohomaa (jonka tilalla toki nyt Rissanen) ja Lauritzen on menetetty. Tuo ovela ruotsalainen ei enää pelsujen päänvaivana tänä keväänä ole. Patrick Davis on korvattu Ilomäellä, Keränen on jonkinmoinen uhka. Kyllä meidät piru perkele perii. Jotenkin tekisi mieli ajatella että tuo "Toiseksi eniten tehtyjä maaleja runkosarjassa tällä kaudella Tappran jälkeen"-tilasto kertoisi jonkinlaisesta maalintekotaidosta kuitenkin, mutta nähtäväksi varmaan jää. Siis voihan se olla että tosipeleissä löytyy pelkkiä nallipyssyjä lopulta mutta ehkä jotain yllätyksiä myös.

Ei pitäs tarttua mutta viime vuoden sääleissä Lauritzen ja Ruohomaa tekivät valtaosan teidän pisteistä. Viesti jota epäsuoraan lainasit liittyi KalPan osalta vain siihen säälisarjaan.

Se että Pelicansilla on asiat paremmin kuin viime vuonna ei poissulje faktaa että KalPallakin on. Tsemppiä sarjaan teille Kuopioon. Toivotaan hyviä pelejä ja sarjan voittavalle pitkää kevättä.
 
Viimeksi muokattu:

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Onneks ei sentään kaikkia pidä voittaa, vain ne jotka vastaan asettuvat. Kyllä siinä kunto loppuisi jos 7 vastustajaa kolmen sijasta täytyisi voittaa.
Ei pidä paikkaansa. KalPalaisten kunto ei lopu, koska jos muistat niin ukot olivat kauden alla paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Lisäksi on monia tapoja, joilla voittaa, pelaamatta kaukalossa toista vastaan. KalPa läksyttää esimerkiksi Twitterissä vastustajiaan yksinolla, kuten se nyt eilen niin nokkelasti teki toimittajille.

Kävi niin tai näin, niin kaikki täytyy voittaa. Murskaamalla vastus. Niin kaukalossa, mediassa kuin Nauravan Kulkurin soittomäärässä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ei pidä paikkaansa. KalPalaisten kunto ei lopu, koska jos muistat niin ukot olivat kauden alla paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Lisäksi on monia tapoja, joilla voittaa, pelaamatta kaukalossa toista vastaan. KalPa läksyttää esimerkiksi Twitterissä vastustajiaan yksinolla, kuten se nyt eilen niin nokkelasti teki toimittajille.

Kävi niin tai näin, niin kaikki täytyy voittaa. Murskaamalla vastus. Niin kaukalossa, mediassa kuin Nauravan Kulkurin soittomäärässä.
Näinhän se tosiaan on. KalPa on vienyt eilen lehdistöä ja taannoin IFKn mediaakin vastauksillaan.
Myöskin nuo vastustajat joita ei kohdata matkalla mestaruuteen KalPa voittaa järjestämällä heille toiset vastustajat peleihin.

Ja parasta ei ole voitto vain täydellinen nöyryytys.
 
Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutasen haastattelu: Uutiset - Kohti playoffseja: haastattelussa Sami Mutanen

Tämä mies on jäänyt vähälle huomiolle tällä kaudella. Uskallan väittää että Mutanen on joukkueemme musta hevonen pleijareissa. Kärsinyt harmillisesti loukkaantumisista koko kauden, mutta väläytteli jo vahvuuksiaan ennen viimeisintä vammaansa. Nyt ilmeisesti täydessä pelikunnossa. Maalit jäi runkosarjassa tekemättä, mutta tämän miehen vahvuudet ovatkin taistelevassa ja periksiantamattomassa asenteessa. Eiköhän Sami pari maaliakin räppää pitkän kevään aikana. ;)
 
Merinorppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan se niin. Että mielummin oltailiin oltu nelosija ja saatu vastaa ennakolta sopivin hpk, mutt mitäs sitten sen jälkeen? Hyvintodennäköisesti Tappara tai Jyp, jotka omasta mielestäni ovat ne kaksi pahinta.
Ei aleta vielä mestaruudesta puhumaan, mutta runkosarjan kolmannella tilalla finaait potäisivät olla aivan realistinen tavoite. Nyt siis Pelicans voittamalla olisi hyvällä mahdollisuudella välierissä TPS, jonka koennhuonattavasti kahta aiemmin mainuttua edullisemmaksi välierävastustajiksi. Halutiinko siis pelkästää välierä paikaa HPK:n kustannuksella, vai voisiko meillä sittenkin olla tavoitteet korkeammalla, johon voitto Pelicansista antaisi mukavamman välierävastuksen? Voipi tietenkin olla, että jotkut tyytyy vaan siihen välieräpaikkaan....
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä en ainakaan näe mitään syytä miksi Pelicans olisi yhtään sen kovempi joukkue kun mitä runkosarja osoittaa. Joukkue pelasi suhteellisen tasaisen kauden ja pyöri suurimman osan sijoilla 5-6. Kolmas sija oli mielestäni oikein sopiva. Ei tullut ekalla kierroksella vastaan suurimpia suosikkeja eikä todennäköisesti toisellakaan.
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Pakkohan sitä on vähän verrata viime vuoteen, kun kohdattiin Pelsut. Luin Jatkoajan otteluketjut 2. ja 3. pelistä ja esimerkiksi KalPan otteet toisessa pelissä olivat aivan käsittämättömät. Paljon jäähyilyä, umpisurkeaa yv:tä (mitä se oli koko kauden). Aivan kuin koko joukkue ei olisi ollut valmis voittamaan Pelsuja. Kyllä mulla on tällä kaudella ihan eri tavalla luottoa KalPaan, koska joukkueessa ei ole pahoja loukkaantumisia, meillä on nyt kuumia pelaajia, lukuisia pelaajia, jotka ovat jo ottaneet seuraavan askeleen urallaan ja yv ja av ovat toimineet koko kauden ajan. Enteet ovat nyt paljon paremmat.

Toivon niin kovasti, että joukkue olisi ihan oikeasti treenannut kevätkauden kovaa, jotta luistin liikkuu sitten pleijareissa. Jos KalPa yltää siihen parhaimpaansa tasoon, mitä runkkarissa esitettiin, niin uskon vakaasti, että KalPa menee tästä jatkoon voitoin 4-2. KalPa kerta kaikkiaan luistelee Pelsut lomille ja viimeistelee riittävällä tehokkuudella.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pakkohan sitä on vähän verrata viime vuoteen, kun kohdattiin Pelsut. Luin Jatkoajan otteluketjut 2. ja 3. pelistä ja esimerkiksi KalPan otteet toisessa pelissä olivat aivan käsittämättömät. Paljon jäähyilyä, umpisurkeaa yv:tä (mitä se oli koko kauden).
Minä taas laskin että ylihuomenna pelaavasta kokoonpanosta oli viime vuonna mukana ainoastaan 9 tai 10 pelaajaa eli valtaosa joukkueesta on muuttunut. Niinpä en näe kovin hedelmälliseksi vertailua siihen joukkueeseen. Runkopelaajista sivussa olivat loukkaantumisten takia sivussa Rissanen, Halonen ja Lukka ja kokoonpanoissa oli Kinnusta, Harjamaa, Bengtsonia ja muita
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Minä taas laskin että ylihuomenna pelaavasta kokoonpanosta oli viime vuonna mukana ainoastaan 9 tai 10 pelaajaa eli valtaosa joukkueesta on muuttunut. Niinpä en näe kovin hedelmälliseksi vertailua siihen joukkueeseen. Runkopelaajista sivussa olivat loukkaantumisten takia sivussa Rissanen, Halonen ja Lukka ja kokoonpanoissa oli Kinnusta, Harjamaa, Bengtsonia ja muita
Tämähän tässä varmaan se isoin juttu on. Viime kaudella ei kovin moni pelaaja pystynyt parhaaseensa ja mentiin aikalailla Ruohomaan avulla sinne minne mentiin. Yksi mies/kenttä on playoffeissa aika helppo lie nollata. Nyt päästään lähtemään parhaalla mahdollisella kokooonpanolla, lähes. Ainut poissa olija on Eetu Sopanen. Mies on ollut kuitenkin jo sen 50 peliä poissa niin ei niiiiin hirveästi pitäisi tekemisessä näkyä. (Toki myös VVV sekä Halonen). Sebok sekä Mutanen ovat täydessä iskussa lie myös. Taino ainakin pelissä mukana. Uskonkin kenttien menevän huomenna näin:

Keränen-Rissanen-Mankinen
Jokinen-Myttynen-Ilomäki
Ruuttu-Sebok-Nuutinen
Mutanen-Luostarinen-Junnila

Timonen-Riikola
Mikkola-Lukka
Lyytinen-Seppälä
Leskinen

Kilpeläine-Godla

Tehdään nyt vielä vertaus viime kauden lopettaneeseen:

Keränen-Sebok-Davis
Lauritzen-Ruohomaa-Mankinen
Tammela-Kalapudas-Nuutinen
Nikko-Harjama-Junnila
Bengtssson

Timonen-Lyytinen
Mikkola-Jokela
Riikola-Kinnunen

Kilpeläinen-Similä

Muuttunut siis seuraavasti:

Sebok pudonnut ykkösestä kolmoseen (missä kuuluukin tällä hetkellä olla.) Tehoton Davis on lähtenyt ja tilalle noussut Mankinen kakkosesta.
Lauritzen korvattu Jokisella, Ruohomaa Myttysellä sekä kakkoseen saatu Ilomäki.
Tammela ja Kalapudas vaihtuvat Ruuttuun ja Sebokkiin.
Nikko ja Harjama vaihtuvat Mutaseen ja Luostariseen.
Bengtsson liqvitoitu.

Pakistossa Jokela korvattu Lukalla sekä Kinnunen(hyökkääjä) Seppälällä.

No. Ei tuo nyt loppuunsa silmämääräisesti niin erilainen olekkaan. Mutta kuten yllä todettu niin moni on kehittynyt tuosta viime vuodesta ja vetäneet uransa parhaimman kauden alle. Se on hieman erilainen lähtökohta playoffsarjaan. Kaikki on mielestäni mahdollista!
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sebok pudonnut ykkösestä kolmoseen (missä kuuluukin tällä hetkellä olla.) Tehoton Davis on lähtenyt ja tilalle noussut Mankinen kakkosesta.
Lauritzen korvattu Jokisella, Ruohomaa Myttysellä sekä kakkoseen saatu Ilomäki.
Itse muotoilisin niin että sentteriosastolla Sebok on pysynyt, Ruohomaa on korvattu Myttysellä, mutta silloisen A-junnu Kalapudaksen sijasta on Rissanen. Toki myös Luostarinen -> Harjama.

Ja vaikka Mikkola oli kokoonpanossa jo viime kaudessa, niin siinä missä hän silloin oli hontelo junnu, niin nyt on tämän playoffs-sarjan ehkä fyysisin pakki. Se ei ole vallan pieni ero. Viime vuonna liigamitat täyttäviä puolustajia nelisen kappaletta, nyt seiska eli Leskinenkin on parempi kuin vuoden takainen Nikkola.

Siinä missä viime vuonna toimivia hyökkäysketjuja oli yksi, niin nyt jokainen ketju täyttää oman roolinsa. Pari tekee tulosta, kolmonen pelaa molempiin suuntiin ja nelonen puolustaa.
 
Tuon hoksasin tuossa myöhemmin itsekkin, että unohtui mainita se, että Rissanen on tosiaan kehissä mukana. Joka on aika helvetin iso asia!

Ei se Mikkola jäänyt viime kaudellakaan jalkoihin, mutta onhan tuo kehitys kuluneen vuoden aikana ollut silmiinpistävää. Nyt on tosiaan kasassa ehkä enemmän pelitapaa tukeva pakisto kuin viime kaudella. Seppälä ja Lukka pystyy parempaan kiekolliseen peliin kuin Halonen ja Jokela. Toki vyysisyydessä sitten hävitäänkin aika roppakaupalla. No Mikkola korvaa toista sillä osastolla ja Riikola on vielä entistäkin paremmassa tikissä! Niin näen myös asian niin, että eteenpäin on tultu.

Toden totta nyt on hieman enemmän tulivoimaa kuin Ruohomaan luomat/itse tehdyt tilanteet. Useampi ukko pelaan niin maalien kuin pisteiden osalta parasta kauttaa. Jopa Jyri Junnila on löytänyt tehoja jostain. Toki viime ajat ovat olleet tuota syksyn suonenvetoa hiljaisempaa mutta jos Jyrikin taas läapijoon pääsee niin eka ajatuksena on maali eikä kustu tilanne. Näin se vain aika kultaa muistot.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Huomenna se alkaa. Pari KalPan menestyksen kannalta kriittistä pointtia:

- hyökkäyksessä on löydyttävä joku iso tason nostaja, joka kannattelee joukkuetta. Runkosarjassa tehtiin paljon maaleja, mutta ne jakautuivat laajalle rintamalle. Playoffeissa menestyminen edellyttää laajuutta, mutta myös terävää kärkeä. Ehdottoman tärkeää on, että sekä Rissanen että Myttynen ovat liekeissä ja ruokkivat siten laitureitaan. Se ei kuitenkaan välttämättä riitä, joten toivon myös liekehtimistä osastolta Nuutinen, Mutanen ja Pitkänen. Jos/kun Pelicans lyö kilpikonnan päälle, tarvitaan raikkautta ja rohkeutta!

- Puolustuksen oltava kärsivällinen ja sitkeä, mutta tässä vaiheessa kautta pitäisi myös kulmahammas teroittaa. Riikolan perspommit ei riitä, vaan nyt pitää koko puolustuksen olla ÄIJJJJJJIÄ. Vaikkei senttimetrejä ja kiloja ole vieläkään liikaa, niin mielestäni nykyisellä puolustuksella on menttaalisesti edellytykset ihan kelpo pudotuspelivääntöön. Erityisesti kaksikolta Mikkola&Seppälä odotan paljon Pelicansia vastaan. Tämän kaksikon on pyrittävä Pelsujen ihon alle (erityisesti Hodgmania pitää lyödä aina kun mahdollista), kuitenkin typeriä jäähyjä välttäen. Annetaan kuitenkin jo valmiiksi anteeksi se, että Hodgman filmaa pari kolme ylivoimaa lokeille.

- Eero Kilpeläisen on kasattava itsensä runkosarjan lopun katastrofin jälkeen (viimeiset 5 peliä, nollapeliennätyksen jälkeen, torjunta% 83). Godla voi vieraspeleissä yrittää painaa #GodlaModea päälle, mutta vielä tänä keväänä KalPa elää ja kaatuu Kilpeläisen mukana.

- Valmennuksen on kyettävä mukautumaan ja lukemaan ottelusarjaa. Jos lokit lähtee viemään sarjaa, liian pitkään ei voi hakata päätä betoniin vaan hatusta pakko taikoa kani. Ja se kani ei saa olla viivelähdöt ja vuoden 2009 pelitapaan palaaminen. Jos tarve on niin Sami Kapasen tulee unohtaa myllykiellot - tappelemalla ei pelejä voiteta ja niissä tulee mustat silmät tyrväisiä ja bloodeja vastaan, mutta jos mikään muu ei auta pitää soppaa yrittää hämmentää kaikin keinoin. Ja Pelsut jos joku voi hämmentämiseen lähteä mukaan ja sotkea oman pelinsä.

- Niiralan monttu. Eihän siellä huomenna ole kuin 3000 elinkautisvankia, mutta terveisiä teille: saisinpa olla joukossanne. Pitäkää mekkalaa! Hakatkaa ne saatanan läpsyttimet rikki!
 
Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin, huomenna se vihdoinkin alkaa! On aika hakea mopo pilttuusta ja polkasta rakkine liikkeelle. Ensi metreillä mopon alle jääkin jonkinmoinen räähkälintu ja h*****in iso läjä hiekkaa niin, että pöly vaan käy.

Matkalla on odotettavissa ties minkälaista maahan haudattua kirvestä ja ylitse vuotavaa hunajapurkkia, mutta jokatapauksessa mopon unelmien määränpää keväisellä Kuopion torilla siintää kahdentoista etapin päässä.

Kari Tapion sanoin: "Mopo kulkee vaan, kulkee. Eikä pysähdy se milloinkaan..."
 
Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kari Tapion sanoin: "Mopo kulkee vaan, kulkee. Eikä pysähdy se milloinkaan..."

Vihdoinkin tuossa laulussa on jotain järkeä.

Toivottavasti siellä nyt huomenna olisi muitakin kuin Zorban mainitsemat elinkautisvangit (allekirjoittanut kuuluu heihin huolimatta huomisesta karkureissusta), lauantaina sitten vettä lauteille.
 
tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kilpeläinen vaihteeksi kokoonpanon ulkopuolella, viime kierrokset oli kuulemma poissa flunssan vuoksi mutta nyt ei ainakaan Jatkoajan jutussa ole syytä kerrottu. Hieman sellainen epämukava fiilis tästä väkisin tulee. Jos koko sarjasta tulee Godla vs. Rämö niin aika vahvasti se lintujen suuntaan kallistkallistuu ainakin paperilla.

Mutta pitäisihän KalPalta sitä maalintekovoimaa löytyä.
 
KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No voihan paska! Godlalla siis mennään, ehkä koko loppukausi. Sinällään Godla pelannut ihan hyvin, jopa paremmin loppukaudesta kun Kilpeläinen, mutta silti kova menetys. Mikähän tuota Kilpeläistä oikein riivaa kun tuntuu vamma vamman jälkeen olevan telakalla yhtenään. Kukaan ei enää usko mihinkään flunssaan tai vastaavaan. Ehkä hyvä, että on lähdössä muualle ensi kaudeksi, koska aika loukkaantumisherkkä lopulta on.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Godla maalilla on vähän kakspiippunen ainakin omalle pumpulle. Välillä on aivan maaginen ja ennen kaikkea näyttävä torjuja. Välistä taas tuntuu että ylipelaa/peittää tilanteita liian räikeästi ja maalin ja miehen väliin jää hirveästi tilaa. No eipä nuista tilanteista kuitenkaan hirveän monesti ole verkko silti heilunut niin miehellehhän tuo tyyli sopii. Ei tässä kuitenkan molariin kaaduta. Sen voinee sanoa

Sen sijaan itseäni ihmetyttää että Nuutisen Mikko on 13. hyökkääjä. 11 maalin mies joka tekee pirusti töitä molempiin suuntiin ja luo itselleen ja hyvälle vedolleen paikkoja. Karvaa kovasti ja osaa myös mennä vastustajan ihon alle. Mielestäni juuri playoffeihin tehty pelaaja. No kenet sieltä sitten tilalle pois pudottaa? Vaikea sanoa.. Pitkänen ehkä mutta sitten olisi 2 rightin ukkoa 3. ketjun laidoilla joka ei toki virralle sovi. Mutta siinä on kyllä potentiaalinen ukko tilalle jos jollain on vaikeampi ilta menossa. Rooliin kuin rooliin.

Vähän on semmoinen kutina, että tänään tulee puolustusvoittoinen peli. Pelsut sumputtavat huolella ja KalPa hakkaa päätään seinään. Voiton takeeksi tuleekin se, kumpi tuota asemasotaa pidempään pelaa virheittä. Mikäli KalPa turhautuu se voi aiheuttaa isoja kiekonmenetyksiä joista Pelsun hyvä hyökkäysmateriaali voi laittaa limppua sisään. Sen sijaan jos KalPa kärsivällisesti jaksaa puskea sen seinän läpi niin uskon palkinnonkin sieltä ennen pitkää tulevan.

Näimpä KalPalle nihkeä mutta ansaittu 3-1 voitto tänään.
 
Grabovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Godla voi olla mahdollisuus. Nuorten MM-kisojen MVP eli turnauspelaaja. Ei tiedä mihin yltää tai ....

Eeron sulamista ei tarvitse nyt pelätä.
 
Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jotenkin kieroutuneesti luo enemmän uskoa tämmöinen niukka voitto kunnon PLAYOFF-väännön jälkeen, verrattuna johonkin 3-0 läpsyttelyvoittoon. Johtuu ehkä siitä että on näitä sarjan ekoja pelejä voitettu ennenkin, mutta kunnon vääntöjen alkaessa kelkka on kääntynyt.

Hyvässä vireessä on mopedi heti alkumetreiltä lähtien, yllättäen oikeastaan molemmissa leireissä.
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
JOS Mikkolalle kävi pahemmin, niin kuka hyppää kuudenneksi pakiksi seuraavissa otteluissa?
Omissa papereissa Otto Leskinen olisi pakeista seuraavana nokkimisjärjestyksessä. Ruuskanen ja Koponen olisivat tietysti miehen kokoisia, mutta liigakokemus on vielä liian ohut. Entä onko nykyisistä hyökkääjistä ketään sopivaa pakin rooliin, niin kuin aiempina vuosina? Pitkänen ja Piipponen pystyisivät aivan hyvin pelaamaan neloskentässä, jos tarvitaan vaihtaa joku hyökkääjä pakiksi.
 
Leskinen ei tosiaan ole se vyysisin pakki. Ruuskasella taas on ehkä liikaa vaikeuksia pelinopeuden kanssa. Koponenkin on vain jämäminuutit lähinnä pelannut niin paha on sanoa miten pärjäisi 15min vastuulla.

Eipä taida tämän kauden joukkueessa olla tuommoista yleismiestä ala Kinnunen, Riekkinen. Yleensähän se on sentteri joka sitä paikkaa tulee sitten korvaamaan mutta jos miettii niin ainakin Ilomäki on isoin EI. Myttynen ja Rissanen tuovat niin paljon hyökkäykseen lisää, että olisi tyhmää peluuttaa pakkeina. Jäljelle jäävät sitten Luostarinen sekä Sebok. No kaikki varmaan tietävät mitkä eivät ole Sebokin avut niin sitten jäisi enää Luostarinen. On ehkä turhan iso urakka A/B-junnuikäiselle pelaajalle hypätä ensin kaudella Liiga kiekkoon ja siitä sitten playoffeihin vielä pakin tontille.

Eiköhän se korvaaja ole kuitenkin Otto Leskinen. Pelaa sitten vaikka vähän pienempiä minuutteja jos näyttää epävarmalta suorittaminen (mitä se vähän meinasi runkosarjan lopulla olla) Mikäli Mikkola nyt sivuun jää niin laittaisin parit seuraaviksi:

Timonen-Riikola - pelaa eniten niin sama pitää samassa pakkiparissa
Seppälä-Lyytinen - toiseksi varmin pakkipari. Lyytinen pelaa hyökkäävämpää ja Seppälä puolustavaa
Lukka-Leskinen - olisi kyllä sittenkin aika hazardi parin mahdollisuudet ja pulassa omissa.

Siksi olisi lie parit parempi laittaa:

Timonen-Leskinen
Riikola-Lukka
Seppälä-Lyytinen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös