Parhaan katteen tuotteet ovat kaupassa useimmiten heti sisäänkäynnin jälkeen oikealla ja kassalla. Usein esim aikakausilehdet ovat niitä.
Aikakausilehtien kate ei todellakaan ole kaupalle mitenkään mahtava, vaan se on riskitöntä katetta. Eli kauppa saa vähän välistä siitä mitä myy, mutta myymättömistä ei tappiota tule. Ne ovat siellä vähän jonkun veikkauspelien tapaan, jos haluaa asiakkaita, niin myytävä on, vaikkei tuo oikein kannatakaan.
Vai oletko joskus ostanut sen seiskasi -30% -tarralla merkittynä.
Kate laskettuna osto- ja myyntihintojen erosta lienee keskimäärin lähellä 50% tämän päivän kaupassa vähittäismyynnissä suoraan kuluttajille. Jossain pienraudassa jopa yli 90%, todellinen kate henkilökunta-, tila-, pääoma- yms. kustannusten jälkeen voikin olla vaikeampi laskea.
Meillä elintarvikkeiden hintaa nostaa myös valikoimien runsaus. Kaupan kertaostoerät pienenvät, kun ylikypsää saunapalvikinkkua pitää olla hyllyssä seitsemältätoista eri valmistajalta. Samaalla hävikin, tai sen -30% kaupan, määrä kasvaa. Kääntöpuoli tälle e-koodittomuudelle on myyntiajan lyheneminen kaupassa, joka vaikuttaa toisaalta keräily- ja kuljetuskustannuksiin, toisaalta lisää hävikkiä.
LIDL tehnee Suomessa huipputulosta, sääli ettei sitä pääse näkemään mistään, kun eivät Oy ole. Näitten LIDLin private label -tuotteiden hinnat ovat meillä äkkiä kolmanneksen korkeampia verotaso korjattunakin. Enkä usko, että saksalaisen bratwurstin kuljettaminen Orivedelle on kallimpaa kuin Las Palmasiin Kanarian saarille.
Mutta absoluuttisesti paras kateprosentti ruokakaupassa on yleensä noilla kerralla syötävillä herkuilla. Suklaapatukalla, jäätelöpuikolla, paistopisteen hyvälle haisevalla wienerillä. Tai sitten erikoistuotteilla, varsinkin jos ne säilyvät kauan, eli kiertonopeudella ei ole niin väliä.
Edit: Perkele, lehtimyynnin katehan on siis 100% kaupan kannalta, nyt meni kate ja kannattavuus huolellisesti sekaisin. Tai ääretön %. Eli kauppa ei maksa lehdistä mitään, vaan tilittää myydyistä eteenpäin osan.
t. hanu