Mainos

Kahvi

  • 241 680
  • 1 036

Thomasson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Koskaan en ole kahvi-ihmisiä ollut. Pienempänä olin usein mummolassa ja kahvia tuli juotua, kun mummo keitti sitä jotakuinkin viidesti päivässä. Oli aamukahveja, oli salakahveja, kakkukahveja, iltakahveja ja milloin mitäkin. Samalla oli aina tarjolla leivonnaisia, jotka kuuluivat olennaisena osana kokonaisuuteen. Tällöin kahvia tuli otettua lähinnä tavan vuoksi. Ripaus maitoa ja sokeripala pohjalle, ja alas meni.

Nyttemmin en kahvia ala erikseen keittämään enkä mistään tilaamaan. Jos sitä on tarjolla, voin kupposen - joskus parikin siinä samassa juoda, mutta mitenkään erityisesti en coffeen mausta nauti. Kotonakaan nykyään hyvin harvoin kukaan sitä keittää, joten altistumismahdollisuudetkin tuolle koko kansan nautintoaineelle ovat vain vähäiset.

Peruskouluaikoina oli kylläkin tapana juoda aamuisin kupillinen teetä ennen kouluun lähtemistä. Myös tapa on sittemmin jäänyt, eikä teetäkään tule enää kovinkaan usein juotua. Aina kun pitää valita, valitsen kuitenkin kahvin sijaan mieluummin teen, koska minun makuuni useimmat teet ovat kahvia maittavampia.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sori, mutta en vain käsitä tätä kahvin kittausta. Olen elämäni aikana kerran nauttinut kahvin juonnista ja se oli joskus 12-vuotiaana telttaretkellä. Silloin se maistui jotenkin oudon hyvältä ja taisin vetää kokonaisen kupin sumppia. Sen jälkeen kahvi on maistunut joka kerta aivan käsittämättömän pahalta. Aina sitä yrittää maistaa, että jahka nyt se uppoisi, mutta kun ei niin ei. Kahvi on kyllä yksi pahimpia makuja mitä tiedän ja olen kyllä ihan onnellinen siitä, ettei tarvi päätään vaivata moisella litkulla.
Ymmärrän, ettei kaikki uppoa kaikille, mutta pakko silti painottaa, että perussuomalainen vaaleapaahtoinen likaiseksi pinttyneellä keittimellä tiristetty suodatinkahvi mustana ei välttämättä anna parasta kuvaa ko. juomasta. En nyt tarkoita, että pitäisi olla tonnien vehkeet keittiössä, vaan itse huomaan suunnattoman edun kitkeryydessä ja maun täyteläisyydessä ihan perinteisellä Moccamasterilla keitetyssä tummapaahtoisessa kahvissa, ja nimenomaan jälkimmäisen eduksi. Makunsa kullakin, mutta eroja kahveissakin joka tapauksessa on.
---

Sain joululahjaksi Mokkamestareiden valkosuklaalla terästettyjä papuja. Valitettavasti vaaleapaahtoisia, joten en pysty hyödyntämään niitä närästyksen vuoksi sellaisenaan, mutta 50-50 suhteella tummien papujen kanssa tulee ihan jees sekoitus.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olette juoneet vain vääriä kahveja, jos ei uppoa. Valitettavasti syy on usein suomalaisissa paahtimoissa ja melko rajoitetussa erikoispaahtovalikoimassa. Eli perus-costaricat ja kultamokat eivät juuri eroa toisistaan, eivätkä ole edes kovin hyviä. Ja sitten taas jotkut kissankuselta haisevat ja varmaan maistuvatkin pariisilaispaahdot pitäisi taas tunkea Mariaanien hautaan. Siitä huolimatta hyvin varustetuissa marketeissa ja varsinkin erikoisliikkeissä myydään paahtoja, jotka ovat ihan eri planeetalta kuin nämä "tätä kansa haluaa" kitkeryydet. Kuvio on siis melkein identtinen suomalaisen keskiolutkulttuurin kanssa. Oikeastaan ainoat kelvolliset markettikahvit löytyvät Pauligin pehmeistä pusseista. Varsinkin Guatemala on jo erittäinkin mainio tuote.

Juuri nyt on menossa toinen kupillinen Robertsin Javaa, pressopannussa haudutettu. Tästä ei aamukahvi enää kovin paljon parane.

EDIT. Kappas, sampio on samoilla linjoilla. Tuo pressopannu muuten irtoaa parilla kympillä ja on kaikki, mitä kahvin valmistamiseen tarvitaan. No, sitä kuumaa vettä tietenkin, ja termari santseja varten.
 

Fordél

Jäsen
Ok. No täytyy joskus kokeilla sitten tuollaista tummapaahtosta sumppia/jotain laadukasta erikoissumppua, jos sellainen uppoaisi paremmin. Tosin epäilen vahvasti, koska kuitenkin se perusmaku lienee sama ja aina jos jossain on vähänkin kahvin makua mukana niin se ei uppoa allekirjoittaneelle. Ja näen tämän vain hyvänä asiana, koska ompahan yksi koukutuksen kohde poissa elämästä. Olisi melkoisen perseestä, jos elimistö tarvitsisi yhtäkkiä jotain sumppikupposta tasaisen väliajoin. Ei hjyvä!
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sen jälkeen kahvi on maistunut joka kerta aivan käsittämättömän pahalta.
Ei kaikkiin makuihin totu tai varsinkaan opi niistä pitämään. Esimerkiksi minua ällöttää punaviini. Olen maistanut kalliita, hienoja ja arvostettuja viinejä joita muut pöytäseurueesta juovat onnellisina Kiira Korpi istuisi naaman päällä. Monta kertaa, vuodesta toiseen, olen yrittänyt tottua pitämään siitä. Ja ei, hirveältähän se maistuu.

Kahvia sitten taas rakastan, juuri sen makua.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Voivatkos palstaveljet tai siskot suositella jotain suht helpohkosti marketeista tai kauppahalleista saatavia tummapaahtoisia sumppeja.. kiinnostaisi Kulta Katriina ja Brazil sumpin kuluttajana kokeilla.

Onkos muuten täällä muita, joilla on joskus teinarina ollut kahvinkeitin omassa huoneessa?-) *nostaa käden*
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomalaisethan totutettiin tuohon vaaleapaahtoisuuteen pulavuosina, kun vähemmällä paahtamisella kahvia jäi handuun enemmän. Paahtaessa kun kahvista häviää nestettä ja painoa.

Sitä en kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kohtalaisen hyvinvoiva kansakunta on jäänyt junnaamaan tuohon kertakaikkisen surkeaan meininkiin, kun pienellä lisäpaahtamisella juhlamokasta ja muista bulkkituotteista saataisiin maukkaampi, vähemmän pistäviä ja vähemmän närästystä aiheuttavia.

Kahvi on vähän kaallimpanakin niin naurettavan halpaa, että ei siihen päivittäin kovin paljoa saa rahaa kulumaan. Näinpä en voi tajuta, miksei sitten samalla voitaisi hankkia jotain pikkuisen parempaa.

Itselläni menoss tällä hetkellä Caffista ostettua sumatralaista ja jumankekka, että maistuu.
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kahvia kuluu päivässä se 4-5 kuppia ja tosiaan, aina tarttuu kaupasta mukaan se Juhlamokka. Vanhemmat ostivat sitä joka kerta kaupassa käydessä ja aina se yhtä hyvältä maistu. Ehkä tosiaan tarttis avartaa vähän mieltä ja kokeilla välillä jotain muuta.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Sitä en kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kohtalaisen hyvinvoiva kansakunta on jäänyt junnaamaan tuohon kertakaikkisen surkeaan meininkiin, kun pienellä lisäpaahtamisella juhlamokasta ja muista bulkkituotteista saataisiin maukkaampi, vähemmän pistäviä ja vähemmän närästystä aiheuttavia.

Sukulahan kävi legendaarisessa Grande Caffe Torinossa vähän maistelemassa espressoa yms kamaa ja lopuksi tarjosi italiaanolle jotain juhla mokkaa termarista. Ei saanut kovinkaan hyvää arviota se kahvi, mikä oli tosin odotettavissakin :D
 

Lexa

Jäsen
Voivatkos palstaveljet tai siskot suositella jotain suht helpohkosti marketeista tai kauppahalleista saatavia tummapaahtoisia sumppeja.. kiinnostaisi Kulta Katriina ja Brazil sumpin kuluttajana kokeilla.

Kokeile nyt alkuun vaikka normimarkettien hyllyiltä löytyvää Presidentin Tummaa Paahtoa. Tämän jälkeen Pauligin valikoimasta voisi kokeilla esim. Parisienia. Näitä valmistaessa kannattaa huomioida, että sopiva kahvimäärä ei välttämättä ole se sama kuin ns. normipaahtoa valmistaessa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Voivatkos palstaveljet tai siskot suositella jotain suht helpohkosti marketeista tai kauppahalleista saatavia tummapaahtoisia sumppeja.. kiinnostaisi Kulta Katriina ja Brazil sumpin kuluttajana kokeilla.
Leonin mainitsemat Pauligin pussikamat, Kenya, Guatemala ja mitä niitä nyt on, ovat ihan hyviä markettimerkkejä. Katso niistä paahtoaste pussin takaa, perus Presidentti ja Juhla Mokka ovat ykköstä, Brasil ja Guatemala kakkosia Kenya ja Colombia kolmosia. Edellä mainittu Parisien menee vitoseksi.

Parasta tietenkin olisi, että suuntaisit jonnekin paahtimolle ja kysyisit sieltä suosituksia. Lisäksi voin vinkata, että ainakin pääkaupunkiseudulla joissain ruokakaupoissa ja maan laajuisesti luomupuodeissa on myynnissä paahtimo Andesan tummapaahtoista Gran Palomaria. Kupillinen vastakeitettyä odottaaa juuri kupissa. Todella hyvää.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Lisäksi voin vinkata, että ainakin pääkaupunkiseudulla joissain ruokakaupoissa ja maan laajuisesti luomupuodeissa on myynnissä paahtimo Andesan tummapaahtoista Gran Palomaria. Kupillinen vastakeitettyä odottaaa juuri kupissa. Todella hyvää.
Mielenkiintoista. Pitääkin tsekata, kun kahvivarastot alkavat vaihteeksi huveta uhkaavasti.
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Suomalaiset juovat kahvia n. kaksi kertaa enemmän kuin ruotsalaiset (per lurjus). Silti ruotsalaiset käyttävät kahviinsa saman verran rahaa kuin suomalaiset (koko satsi laskettuna). Ruotsalaiset juovat siis kaksi kertaa parempia kahvilaatuja. Eräs Pauligin dirikka (myös nimeltään Paulig) kertoi, että etelä-amerikkalaisten kahvintuottajien mielestä Euroopassa on kaksi suurta kahvimaata: Italia ja Ruotsi.

Suomessakin on pikku hiljaa alettu vaatia parempaa kahvia. Se on hyvä, sillä nykyään hyvää kahvia löytyy joskus jopa ruokakaupoista. K-ryhmän valikoimista löytyy nykyään Starbucks-kahvia. French Roastin hinta on kyllä kova (n. 13 euroa 500 g paketti), mutta harvinaisena herkkuna pulitan sen mieluusti.

Toinen hyvä ja edullinen kahvi on Arvid Nordquistin Classic Franskrost (punavalkoinen paketti). Saman sarjan Rekoon älkää sortuko. Kitkerää ja kehnoa - kuten monet muutkin reilun kaupan kahvit. Eivät kovin laadukkaita.

Nautinnollisia kahvihetkiä,
Ike
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Wautsi. Ostin pressopannun, tai mikä se on, siis sellainen lasinen kannu, jossa vemputin struutataan pohjaan. No, oli miten oli, hyvän makuista kamaa tuli. Voi olla, että syrjäyttää suodatinkahvin omiin tarpeisiin keitettäessä. Vielä kun tuo kahvikin on niin maan makoisaa plaatua. Ja nyt voikin sitten testailla paahtimo Andesan espressopavut.
 

Lexa

Jäsen
Toinen hyvä ja edullinen kahvi on Arvid Nordquistin Classic Franskrost (punavalkoinen paketti).

Tarttui tässä yksi päivä oheinen paketti tassuun. Ja totta vieköön erinomaista tavaraa. Maksoikin muistaakseni vain 3,60 puolen kilon paketti, joten tuskin ajaa ketään kahvinystävää konkurssiin.
 

scholl

Jäsen
Sori, mutta en vain käsitä tätä kahvin kittausta.

Veikkaan, että olet maistanut lätäköiden kuravettä, joka myös suomalaisena kahvina tunnetaan. Samahan se on, jos olutta maistat ja sinulle tarjoillaan jotain suomalaista merkkiä kuten Karjalaa tai Karhua niin kyllähän se helposti lentää suoraan suusta johonkin naapurin seinään.

Suomessa on tapana ihannoida pahanmakuisia juomia.

Itsekään en Suomi-kahvia juo, vaikka maistanu olenkin. Sen sijaan espresso piristää kummasti aina silloin tällöin.

edit. samaa mieltä olen myös siitä, että Kiira Korpi on ihan kaatopaikkakamaa. Vastenmielinen otus
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomessa on tapana ihannoida pahanmakuisia juomia.

Tähän veli Schollin oivallukseen sisältyy vahva totuus. Suomalainen kahvi on todellakin kuravettä, olut hirveätä aasin virtsaa, joka ei edes etäisesti muistuta oikeata olutta ja mitä tulee Koskenkorva-nimiseen tuotteeseen, jota meillä kehdataan myydä viinana, en kehtaa edes kirjoittaa mielipidettäni.

Olisiko niin, että suomalaisilla vain on kertakaikkiaan huono maku?
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Itsekään en Suomi-kahvia juo, vaikka maistanu olenkin. Sen sijaan espresso piristää kummasti aina silloin tällöin.

En tiedä missä scholl on tottunut juomaan kahvia, mutta totuushan on, että kun ylitetään Tirolin ja Bayernin välinen raja, loistavan makuinen kahvi vaihtuu kuravedeksi. Saksalaiset eivät ymmärrä kahvista oikein mitään.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse pidän tästä suomalaisesta pahasta kahvista. Ei se aina hyvälle maistu, mutta ajoittain siitä todellakin nauttii. Tuleehan noita erikoiskahveja silloin tällöin juotua, mutta ei sen enempää.

Tämän ketjun innoittamana kokeilin hieman tummapaahtoisempaa presidenttiä, paahto numero kolme. Odotukset olivat korkealla, pakkohan tämän on olla parempaa kun sitä kehutaan. Täytyy sanoa, että pettymys oli paha. Pitäähän tuo paketti on loppuun juoda, mutta ei sitä mielellään tee. Ehkä makuaistini on turmeltunut väärää kahvia juodessa.

Pitänee vielä kokeilla näitä arvokkaampia kahveja, joita tässä ketjussa on mainittu. Ehkäpä ne ovat juomakelpoisia.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Pitänee vielä kokeilla näitä arvokkaampia kahveja, joita tässä ketjussa on mainittu. Ehkäpä ne ovat juomakelpoisia.
Kahvin voimakas maku ei häviä mihinkään, jos se tökkii, mutta sävy ja täyteläisyys vaihtelee. Se kun avautuu, ei vaaleapaahtoisiin ole enää paluuta. Sen verran voin sanoa, että tumma Pressa ei ole parasta mahdollista tavaraa edustamaan koko tummapaahtoista rintamaa.

Aika moni on valitettavasti totuttanut makunystyränsä raa'aksi jätettyyn suomalaiskahviin. Ei siinä mitään, kukin tyylillään. Omasta puolestani täytyy sanoa, että taas eilen jouduin kyläpaikassa toteamaan Juhla Mokan kertakaikkisen kelvottomuuden. Ei sitä saa kuin pullan kanssa alas, pelkältään aivan uskomattoman kitkerää lientä. Juuri vedin pressopannulla valmistetun tumman Gran Palomar-kupillisen nassuun, makueroa on, sanotaan nyt vaikka, että jonkin verran.

Ei tuo tummapaahtoinen pressakaan aivan parasta matskua ole, mutta jo huomattavasti täyteläisempää kuin perussumpit. Maku on toki tujumpi, joten vaaleapaahtoisen jälkeen saattaa ihmetyttää. Markettikamana kannattaa kokeilla Pauligin kakkos- tai kolmospaahdon pussikahveja, Colombiaa, Kenyaa yms.

Wautsi. Ostin pressopannun, tai mikä se on, siis sellainen lasinen kannu, jossa vemputin struutataan pohjaan. No, oli miten oli, hyvän makuista kamaa tuli. Voi olla, että syrjäyttää suodatinkahvin omiin tarpeisiin keitettäessä. Vielä kun tuo kahvikin on niin maan makoisaa plaatua. Ja nyt voikin sitten testailla paahtimo Andesan espressopavut.
Paitsi että jauhatuksen tulisi olla paljon karkeampaa kuin espressokama.

Pressopannulla tulee todella hyvää kahvia, mutta kuitenkin sen verran rasvaista, etten minä kykene sitä juomaan montaa kuppia päivässä. Ehdottoman hyvä ostos, mutta ei siis syrjäytä Moccamasteria em. syystä.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Ite tuli skidinä totuttua kotona kunnon pannukahviin ja pitkään tuntui ettei voi mitään muuta juodakaan. Sitten totuin perus suodatinkahviin jonka jälkeen taas tuntui ettei voi pannukahvia juodakaan. Nyttemmin on tajunnu että noi peruskahveet on kyllä ihan hirveetä paskaa ja olen siirtynyt kokonaan pikakahvin pariin. Samanlaista paskaa sekin on, mutta valmistuu nopeammin eikä tarvi keitintä viemään tilaa tuolta pienehköstä keittiöstä. Noista peruskahveista on pakko sanoa että Brazil iskee ihan kohtalaisesti jos se valmistetaan hyvällä suodatinkeittimellä.

Joskus on tarkoituksena hankkia kunnon laitteet tohon kahvin valmistukseen, mutta ainakin toistaiseksi mennään näillä mitä on. Pressokeitin on kyllä hankintalistalla.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Suomalaista kahviakin voi ajoittain piristää lisäämällä sekaan höyrytettyä maitoa! Siis ihan niin kuin cappucinoon konsanaan. Eihän se sitä mokan makua tietenkään juuri korosta, mutta vaihtelu virkistää ,sano korppi ,kun nokkansa leikkas.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä sitä on koko aikuisikänsä kahvia ryystänyt säännöllisesti, mutta päivittäinen määrä on yleensä pysynyt keskimäärin 1-3 kupissa. En tiedä pitäisikö jopa hieman huolestua kun nykyään tuo kolme kuppia alkaa olla päivän ehdoton minimi. Viitisen kupillista arkipäivänä menee kepeästi, eikä sekään tunnu aina riittävän. Kofeiini taitaa salakavalasti jo koukuttaa meikäläistä. On se merkillinen aine tänä kaffee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös