Peksan olen laittanut mykistykseen ihan vaan kun kaverilta tuli viestiä sen verran tiuhaan tahtiin. Mikko660 on tainnut olla hiljaa maksamattomuudestani tähän asti. Tekisi mieli palkita kaveri maksamalla hänelle ensin kun sopiva tilanne on.
Kotikaupungissani oli samanlainen henkilö, joka panttasi 20 euron salibandyturnausmaksua jonkun vuoden ajan. Aina oli rahat lopussa, vaikka tivasin rahojani varsinkin baarissa. Ei ikinä löytynyt ylimääräistä mistä maksaa. Lopulta taisin saada takaisin useiden kyselykertojen jälkeen noin 15 euroa ja satunnaisia nuuskapusseja. Nielin tappioni, koska kaveri vaikutti jälkikäteen ajateltuna ihan helvetin tyhmältä tai mulkulta. Hän oli loppujen lopuksi valmistunut kotiseutuni paskimmasta lukiosta (vai jäikö jopa valkolakki saamatta), joten annoin olla. Joka tapauksessa, häntäkin varmaan jälkikäteen hävettäisi tai ihmetyttäisi nuoruuden typeryytensä, jos asiasta muistuttelisin. Ainakin toivon niin.
En itse tarvinnut rahojani akuutin kassavajeen vuoksi, vaan siksi, että minua eniten ärsyttää toisista piittaamattomat lierot. Tee muille ja ennen kaikkea itsellesi palvelus tulevaisuuttasi ajatellen ja maksa ne velat. Jos sinulla on kavereita, niin teeppä tällainen sirkustemppu internetfoorumin ulkopuolella. Huonosti käy. Ja maine on aina paljon helpompi menettää, kuin saada takaisin.
Annoin neuvoni siksi, että oletan sinun olevan persaukinen noin kaksikymppinen pojankolli. Jos olet vanhempi, niin taidat olla jo menetetty tapaus. Valitettavasti.