Tuo palokan ruuhkat noiden ostoskeskuksien luona on kyllä jotain aivan kaameta. Ei nuo ympärät vedä mihinkään suuntaan. Saapa nähdä milloin muutoksia noihin tulee, taitaa olla yksi ruuhkaisimpia paikkoja Jyväskylässä 15-17 välillä, varsinkin jos parikin törpömpää kuskia sattuu eteen tulemaan tai isompi auto niin aika pitkät tovit noissa saa odottaa..
Ihmettelen, kun tästä ei ole yleisönosastolla purnattu, mutta viikko sitten viikonloppuna (pe ja la) molemmin puolin nelostien ylittävää ramppia liikenneympyröissä oli liikenteensekoittajat. Liikenteen ohjaajiksi ne harmaahapsiset Lions-clubin miehet oli varmaan tarkoitettu, mutta voi ***tu, että meinasi palaa käämit miten voi sujuvan liikenteen pilata. Minä en ensinnäkään ymmärrä, miten liikenteenohjaus liikenneympyrässä voi parantaa sujuvuutta, mutta näiden äijien toiminta hankaloitti liikennettä ihan älyttömästi. Kun toisesta päästä siltaa lasketaan lisää väkeä sillalle ja toisessa päässä annetaan ensin mennä muiden kuin sillalta tulevien, silta oli ihan tukossa. Lisäksi tuo Palokanorsi Pappilanvuoren suuntaan meni ihan jumiin, eikä sieltä päässyt kääntymään vasemmalle eikä oikealle. Ja sama sumppu aiheutui myös siihen Citymarketin ja Prisman välissä olevaan liikenneympyrään, samoista syistä. Uskomaton suoritus.
Mutta positiivistakin. Tuli tänään kierrettyä polkupyörällä perheen kanssa koko Keskisuomalaisen valokuvasuunnistus. 33,6 km kotoa lähdettynä kotikaupungin maisemia. Onhan ne upeita, varsinkin tässä säässä! Ratamestarille heittelen kyllä risuja oikein reilusti, joukossa oli muutama niin turha rasti ihan ihmeellisissä (ei maisemallisesti, reitillisesti tai mitenkään perusteltavissa olevissa) paikoissa, että ihmettelen. Tänä vuonna nuo oli laitettu ympäri kaupungin, mutta ei sillä tavalla "lenkin muotoon", että kaikki olisivat polkeneet samoja reittejä. Eli hajotti porukkaa mukavasti, kun osa kiersi Palokkajärven, osa Tuomiojärven, osa ei kumpaakaan. Tämä oli siis hyvä puoli. Ihmettelin lähinnä noiden keskustan rastien sijoittelua, kaksi semmoista 200 metrin rastiväliä, joissa kumpikaan rasti ei ollut ns. maisemapaikka tai vastaava. Lisäksi toinen lyhyt väli oli suorinta reittiä ajettuna jalkakäytävää, jota ei saa fillarilla polkea! Mikä järki polkupyörätapahtumassa? Keskustan rastit olivat lisäksi ahtaissa paikoissa, joissa ei oikein mahtunut taukoa pitämään. Lisäksi nuo kaukaisimmat rastit Palokan suunnalla, Lohikoskella, Ristonmaalla ja Laajavuoressa jäivät yksittäisiksi pistoiksi. Keskustaan vähemmän rasteja ja näille kaukaisimmille rasteille toinen rasti lähettyville kaveriksi. Mutta silti, pääasia oli kiva ulkoilu hyvässä seurassa ja senhän tuo tapahtuma järjesti huonostikin järjestettynä.