Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 524 773
  • 3 096

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Valittajatrio varmaan korkkaa skumpat. Uusi pesäpallostadioni on pystyssä, ja jäähalli mätänee pystyyn ja uutta ei tule. Win-win niiden vinkkelistä, säästy verorahatkin.

Veikkaampa että tämän projektin kampaviineripalaveeraamiseen, muuhun käsienheilutteluun ja paperisotaan on mennyt jo lähes yhtä paljon rahaa kun koko projektin toteuttaminen olisi maksanut. Että se niistä säästyneistä verorahoista.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

No ei nyt sentään.. Joku arvio oli, että tähän mennessä on palanut 2-3 miljoonaa, eli sellainen 1-2% koko hankkeen hinnasta.

Ja nämä rahat eivät ole kaupungin rahoja, vaikka toki kaupungillakin jotain pieniä kuluja tähän liittyen on ollut. Ei siis puhuta veronmaksajien rahoista.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan hyvä pitää vielä mielessä, että mitään lopullista ei ole tapahtunut, vaan edelleen suurin osa asioista on valmiina ja neuvottelut käynnissä. Tämä uutisointikin voi vaikuttaa neuvotteluiden etenemiseen.

Nihkeä tilanne, mutta ei vielä toivoton.

Eihän mikään ole lopullista se on hyvä huomioida.

Hippoksella on hieman nihkeä tilanne harjoitella. Monnarilla lienee sisäilma vielä jollain tolalla, mutta harjoitusjäähallissa ilmeisesti ei.

Toisaalta JBA treenaa mielummin kai jossain muualla kuin monnarilla, Viitaniemessä kun pelaavatkin pääasiassa siellä. Happee jatkaa matkaa Laukaaseen. Onhan noita voimisteluseuroja tietty ja sulkapalloa voi pelata.

Yleisurheilijat luultavasti talvella voivat käyttää Hipposhallin tiloja.

Jäähalli on vielä ihan käyttökelpoinen mutta Liiga seuran pyörittämiseen huono.

Voisi purkaa koko Hippoksen alueen pl. uusi pesisstadioni ja rakentaa esim. viisi pysäköintihallia. Keskeinen sijainti perusteena. Pysäköintihallista voi kävellä keskussairaalalle ja keskustaan. Myös Jyväsjärvi kävelymatkan päässä.
 
Vaikka hanke nykyisen kaltaisena kaatuisi tai menisi jäihin, niin sehän ei tarkoita, että Hippoksen suhteen luovutetaan kokonaan. Kuten tässä avasit, niin tilat ovat siinä kunnossa, että niille on pakko tehdä jotain. Jos ei rakenneta uutta, niin sitten on pakko tehdä varsin suurta remonttia.

Eli Hippoksen tilanne on kohtalaisen akuutti ja sen suhteen edetään joka tapauksessa jollain tapaa, vaikka tämä hanke menisi jäihin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mitä Seppäsen kanssa puhellut aiemmin tästä hipposkuviosta niin hänen mielestään se olisi jokatapauksessa ollut vain väliaikainen, koska ei olisi toteutunut edes JYPin haluamimilla spekseillä. Tottakai uusittu hippos olisi silti hyvä saada, kun tuo rahaa enemmän myös seuralle ja mahdollistaa paremman uuden suunnitelman työstämisen versus nykytilanne kädestä suuhun antiikkihalllilla.
 
Seppänen on toki ilmaissut tyytymättömyyttään siihen, ettei kaikki ole mennyt hänen (=JYPin) toiveiden mukaan, mutta kyllä Jukkakin on ymmärtänyt, että jos halli nykyisen suunnitelman mukaisesti toteutetaan, niin se ei ole väliaikainen ratkaisu, vaan sillä mennään vähintään se 20-30 vuotta eteenpäin.

Seppäsellä on vain sellainen tapa ilmaista itseään, että saattaa usein antaa vääränlaisen kuvan ajatuksistaan. Etenkin silloin, kun on tyytymätön johonkin tilanteeseen ja oma ego ottaa valtaa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tässähän ei ole kyse siitä, että Jyväskylään ei kannattaisi investoida tai että hanke ei olisi kannattava, mutta rahoittajatahoilla on tällä hetkellä vähän kusi sukassa korkojen nousun myötä. Siellä on valtavat määrät kerrostaloja rahoitettuna joista ei ole saatu asuntoja myytyä käytännössä ollenkaan, eikä saada. Hintaakaan noista ei voida laskea, koska sitten talojen vakuusarvo laskee ja korttitalot alkaa romahtamaan.

Vähän OT mutta tässä ollaan ytimessä. Kun v.2017 opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin valtasi Jyväskylässä rakennuttajilla ahneus. Rakennetaanpa talouden vielä ollessa suotuisa jokaiselle Jyväskylään tulevalle opiskelijalle kovalla rahalla saunallinen yksiö, nehän menevät kuin kuumille kiville kun solukämpät eivät enää maita. Sijoittajia on jonoksi asti ovella ostamaan kämppiä vuokrattavaksi.

Sitten tuli korona jolloin opiskeltiin paljon etänä, Ukrainan sota, nousseet kustannukset ja korkojen nousu päälle. Kirsikkana kakkuun opiskelijat palautettiin asumislisän piiriin jolloin asumisen kustannuksia ei enää kaikissa tilanteissa tueta ja ylärajat käytännössä tippuivat radikaalisti. Nyt on miljoonilla kovan rahan kämppiä myymättä tyhjillään.

Heijastuu kovasti investointihalukkuuteen kaupungissa.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Mitä Seppäsen kanssa puhellut aiemmin tästä hipposkuviosta niin hänen mielestään se olisi jokatapauksessa ollut vain väliaikainen, koska ei olisi toteutunut edes JYPin haluamimilla spekseillä. Tottakai uusittu hippos olisi silti hyvä saada, kun tuo rahaa enemmän myös seuralle ja mahdollistaa paremman uuden suunnitelman työstämisen versus nykytilanne kädestä suuhun antiikkihalllilla.
Tämä on juuri se, mistä olen muistaakseni täällä aiemminkin maininnut. Kun alkuperäinen suunnitelma monitoimihallista kaatui, niin sellainen kuva jäi, että tämä nykyinen suunnitelma on tehty ikäänkuin olosuhteiden pakosta. Seppäsellä on ilmeisesti jäänyt hampaankoloon monitoimihallin kaatuminen, joten luulen, että aikoo vielä tulevaisuudessa rakennuttaa JYPille oikeasti kunnon hallin. Tavalla tai toisella.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tämä on juuri se, mistä olen muistaakseni täällä aiemminkin maininnut. Kun alkuperäinen suunnitelma monitoimihallista kaatui, niin sellainen kuva jäi, että tämä nykyinen suunnitelma on tehty ikäänkuin olosuhteiden pakosta. Seppäsellä on ilmeisesti jäänyt hampaankoloon monitoimihallin kaatuminen, joten luulen, että aikoo vielä tulevaisuudessa rakennuttaa JYPille oikeasti kunnon hallin. Tavalla tai toisella.
Tästä 100% samaa mieltä ja sama kuva minulla. Toki vaatii, että Seppänen on kuvioissa jatkossakin mukana tai ainakaan sillat ei palaneet. Jokatapauksessa se päivityskin olisi mukava saada.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on juuri se, mistä olen muistaakseni täällä aiemminkin maininnut. Kun alkuperäinen suunnitelma monitoimihallista kaatui, niin sellainen kuva jäi, että tämä nykyinen suunnitelma on tehty ikäänkuin olosuhteiden pakosta. Seppäsellä on ilmeisesti jäänyt hampaankoloon monitoimihallin kaatuminen, joten luulen, että aikoo vielä tulevaisuudessa rakennuttaa JYPille oikeasti kunnon hallin. Tavalla tai toisella.
Jos nykyinen suunnitelma uusitusta hallista toteutuu, niin Seppäseltä loppuu kyllä ikävuodet ennen kuin kaupungista löytyy riittävästi halukkuutta panostaa uuteen halliin. Käytännössä uusi halli sieltä olisi nytkin tulossa, niin tarve kokonaan uudelle vähenee radikaalisti.

Ja siis tiedän ihan faktana, että Jukkakin tiedostaa tämän. Jos nykysuunnitelma toteutuu, niin Seppänen ei ole enää "rakennuttamassa" uutta hallia.
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vähän OT mutta tässä ollaan ytimessä. Kun v.2017 opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin valtasi Jyväskylässä rakennuttajilla ahneus. Rakennetaanpa talouden vielä ollessa suotuisa jokaiselle Jyväskylään tulevalle opiskelijalle kovalla rahalla saunallinen yksiö, nehän menevät kuin kuumille kiville kun solukämpät eivät enää maita. Sijoittajia on jonoksi asti ovella ostamaan kämppiä vuokrattavaksi.

Sitten tuli korona jolloin opiskeltiin paljon etänä, Ukrainan sota, nousseet kustannukset ja korkojen nousu päälle. Kirsikkana kakkuun opiskelijat palautettiin asumislisän piiriin jolloin asumisen kustannuksia ei enää kaikissa tilanteissa tueta ja ylärajat käytännössä tippuivat radikaalisti. Nyt on miljoonilla kovan rahan kämppiä myymättä tyhjillään.

Heijastuu kovasti investointihalukkuuteen kaupungissa.

Opiskelijoiden siirto takaisin asumislisän piiriin ei tässä kriisissä edes näy vielä. Päätös siitä tuli viikko sitten ja astuu voimaan vuoden päästä elokuussa. KOAS tulee olemaan kuseessa, lähes kaikki soluasuntoja sisältäneet talot on myyty sijoittajille aikoja sitten, ja tilalle rakennettu yksiöitä sisältäviä kerrostaloja koko kaupunki täyteen.
 
Tämä suuntaus tuossa muutamia vuosia sitten jo kyllä herätti meikäläisen sukulaismiehen kovasti joka on rakentanut 25 vuotta Jyväskylässä että nyt mennään isosti vituiksi. Vaikka suuntaus perheissä on toki pienenemisen suuntaan jokainen tajuaa ettei meillä niin hyvin voi mennä velkarahalla että kohta kaikki asuvat (saunallisissa) uusissa yksiöissä,varsinkaan opiskelijat jotka olivat kohderyhmä tässä joukkopsykoosissa.

Kumma ettei tällaisia lainalaisuuksia tajunneet ne joiden kukkarolla oltiin. No se ahneus.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opiskelijoiden siirto takaisin asumislisän piiriin ei tässä kriisissä edes näy vielä. Päätös siitä tuli viikko sitten ja astuu voimaan vuoden päästä elokuussa. KOAS tulee olemaan kuseessa, lähes kaikki soluasuntoja sisältäneet talot on myyty sijoittajille aikoja sitten, ja tilalle rakennettu yksiöitä sisältäviä kerrostaloja koko kaupunki täyteen.
Ja ne viimeisetkin isoja soluasuntoja sisältäneet rempattiin ja tilalle tuli yksiöitä ja kaksioita.
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä ajatusleikkinä pyörittelin skenaariota jossa Hippos peruskorjataan, mutta jäähalli tarvitaan kokonaan uusi. Paikka uudelle hallille löytyy helposti vanhan pesäpallostadionin sekä ulkojään kohdalta. Kokona käytin nykyisen jäähallin vievää aluetta (halli + ympäröivät kävelytiet + parkkipaikka) joka varmasti riittää isompaankin halliin, koska parkkipaikkaa tuohon ei erikseen tarvitsisi rakentaa. Nykyisen hallirakennuksen tila voitaisiin hyödyntää pysäköintialueena.

Nykyisten tenniskenttien paikalle kaupunki on jo Hippos -hankkeen alkuvaiheessa kaavoittanut 5 kerrostaloa (https://www2.jkl.fi/kaavakartat/06_098/Hippos_ymparistosuunnitelma_20160928.pdf). Nämä voitaisiin toteuttaa, ja jäähallin nykyinen pysäköintialue varata näiden kerrostalojen asukkaiden pysäköintialueeksi. Kyseiselle tontille kaupunki on jo aiemmin lätkäissyt hinnaksi 309€/k-m2 (https://www.jyvaskyla.fi/sites/default/files/2023-11/tonttihintavyohykkeet_kartalla.pdf), ja jos jokaiselle kerrostalolle on rakennusalaneliöitä varattu perinteiset 1600, saadaan tontin kauppahinnaksi noin 2.5 miljoonaa euroa.

Uusi halli toki sitten maksaisi 15-20 miljoonaa, josta tenniskenttätontin kauppahinnan jälkeen jäisi maksettavaa 12.5-17.5 miljoonaa. Viisaammat voivat sitten laskea, että onko tämmöinen investointi miten kannattava. Kuinka paljon Jyp pystyy maksamaan kaupungille hallin käytöstä vuodessa? Kuinka nopeasti investointi maksaisi itsensä takaisin?
 
Liitteet

  • Hippos.jpg
    Hippos.jpg
    718,1 KB · kertaa luettu: 97

Hack

Jäsen
Tässä ajatusleikkinä pyörittelin skenaariota jossa Hippos peruskorjataan, mutta jäähalli tarvitaan kokonaan uusi. Paikka uudelle hallille löytyy helposti vanhan pesäpallostadionin sekä ulkojään kohdalta. Kokona käytin nykyisen jäähallin vievää aluetta (halli + ympäröivät kävelytiet + parkkipaikka) joka varmasti riittää isompaankin halliin, koska parkkipaikkaa tuohon ei erikseen tarvitsisi rakentaa. Nykyisen hallirakennuksen tila voitaisiin hyödyntää pysäköintialueena.

Tämähän se Hippos-projektin alkuperäinen suunnitelma olikin eli hyvin mahtuu. Tässä suunnitelmassa osaamiskeskus tulisi samalle paikalle kuin nykyisessä suunnitelmassa ja sisäliikuntakeskus vanhan hallin tilalle. Tämän takia muun muassa uusi pesäpallostadion piti rakentaa koska monitoimiareena olisi tullut vanhan stadionin päälle osittain.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hallin kohdalla olen ollut yhtä pessimisti kuin muutamat ollut JYPin tulevaisuudesta.
Tältä ilmeisesti tuntuu olla oikeassa. Vituttaa se silti.
JYPin omistajapohjassa tulee varmasti muutoksia lähitulevaisuudessa koska olen käsityksessä että HIP-invest on ollut mukana nimenomaan Hippos-hankkeen takia.
Lisäksi tämä on mielenkiintoinen nähdä että miten negatiivisesti tämä vaikuttaa panostuksiin tulevaisuudessa joukkueeseen.
Luotettavilta tahoilta kuullut että Seppänen ei mielellään ollut panostamassa joukkueeseen hirveästi viime vuosina kun ajatteli että mieluummin rahaa laitetaan kun on halli millä tienata mutta lopulta päätyivät Harvian ja Viinasen kanssa juhlavuodeksi tekemään tietoisesti tappiollisen joukkueen. Tuo on ihan ymmärrettävä ajatus että tuossa hallissa missä rahan saaminen on melkoista tuskaa, on aika riski tehdä rahakkaita joukkueita.
Kertokaa tietämättömälle, miten sillä uudella hallilla tienataan selkeästi enemmän kuin vanhalla? Ainoa keino on käsittääkseni isommat katsojamäärät. Siihen tuskin halli ihan hirveästi vaikuttaa, vaan enemmänkin joukkueen menestys ja vetovoima. Jyväskylässä olisi nykyäänkin tilaa suuremmalle katsojamäärälle lähes joka pelissä.

Täytyy muistaa, että uusi halli tuo Jypille huomattavasti isommat kulut, kun hallin investointi ja korkokulut pitää saada katettua hallin käyttäjiltä. Siihen jo tarvitaan isommat katsojamäärät, että päästään taloudellisesti edes nykytasolle. Isommat kulut voivat johtaa myös siihen, että lippujen hinnat nousee, mikä ei köyhässä Jyväskylässä varmasti tee hyvää katsojamäärille. Lisäksi pysäköinti muuttunee maksulliseksi.

Tampereen joukkueetkin pitävät Nokia-areenaa erittäin kalliina paikkana pelata, vaikka siellä on kaksi isoa joukkuetta jakamassa hallin kuluja. Vaikka katsojamäärät ovat nousseet, hallin kulut nielevät ison osan hyödystä. Siellä kun seurat eivät saa edes ravintolatuottoja.

Tietysti toivon uutta tai remontoitua hienoa hallia, mutta ihan aidosti en ymmärrä, mitä sellaista merkittävää uutta tuottomahdollisuutta Jyp tai sen omistajat näkevät, mitä ei pystyisi kohtuullisesti toteuttaa nykyhallissa?
 
Nykyhallissa on omat ongelmansa jotka ainakin allekirjoittanutta ei houkuta sinne lähtemään
 
Nykyisessä hallissa on lähes poikkeuksetta täynnä kaikki "hyvät" paikat. En ymmärrä miten kukaan hallissa useasti asioinut lähtisi argumentoimaan, että nykyiseenkin mahtuu enemmän ja siksi ei tarvita isompaa tai parempaa.

Hyviä istumapaikkoja hallissa on nykyisellään ehkä maksimissaan 2500. Niistä valtaosa on varattu kausikorttiasiakkaille ja loput ostetaan niin paljon ennakkoon, että jos haluaisi lähteä vaikkapa varsin normaalilla 2-4 hengen porukalla matsiin, niin vierekkäisiä hyviä paikkoja ei ole juuri koskaan tarjolla. Lopputuloksena ihmiset eivät lähde hallille usein ollenkaan. Tunnen ja tiedän ihan älyttömän määrän JYP-kannattajia, jotka eivät käy peleissä juurikaan, koska hyviä istumapaikkoja ei ole saatavilla. Halua olisi, mutta ei kiinnosta lähteä hallille katsomaan ottelua sellaisilta paikoilta, joista ei ottelua kunnolla näe.

Joukkueen vetovoima ja kannattajien määrä riittäisi helposti yli neljän tuhannen yleisömäärään, ja itse uskon, että uuden hallin myötä päästään lähemmäs viiden tonnin keskiarvoa. Jos joukkue menestyy ja saadaan hyvä buumi päälle, niin mennään yli viiden tonnin että heilahtaa.

Ja lisääntynyt katsojamäärä, sekä tiloiltaan ja palveluiltaan valtavasti nykyistä parempi halli, tuo myös valtavasti enemmän oheismyyntituloja.

Nokia Arenan esimerkki kalliista areenasta on toki ihan totta, mutta eihän Jyväskylässä mentäisi lähellekään sitä. Eikä se "kulujen jakaminen" Tampereella toteudu juuri mitenkään, kun molemmat joukkueet maksavat hallivuokraa täysin toisistaan erillään ja maksavat ottelutapahtumien järjestämisen muutenkin täysin erillään. Arvioisin, että JYPin katsojamäärien pitää nousta muutamalla sadalla, että uuden hallin tuomat lisäkulut saadaan katettua. Kaikki sen jälkeen on pelkkää plussaa.

Tampereelta löytyy myös hyvä esimerkki siitä, miten uusi areena voi kasvattaa yleisömäärää. Tappara ja Ilves vetivät vuosia sellaista vähän reilun 5000 yleisömäärää Hakametsässä, jonka kapasiteetti oli 7300. Keskimäärin siellä jäätiin kapasiteetista jälkeen noin 2000 katsojaa. Tästä huolimatta molempien yleisömäärät Nokia Arenalla ovat olleet yli 8000, eli yleisömäärät nousivat noin 3000:lla, eikä se juurikaan liity joukkueiden menestykseen.

Ihan samanlainen efekti olisi odotettavissa myös Jyväskylässä.
 
Viimeksi muokattu:

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kertokaa tietämättömälle, miten sillä uudella hallilla tienataan selkeästi enemmän kuin vanhalla? Ainoa keino on käsittääkseni isommat katsojamäärät. Siihen tuskin halli ihan hirveästi vaikuttaa, vaan enemmänkin joukkueen menestys ja vetovoima. Jyväskylässä olisi nykyäänkin tilaa suuremmalle katsojamäärälle lähes joka pelissä.

Täytyy muistaa, että uusi halli tuo Jypille huomattavasti isommat kulut, kun hallin investointi ja korkokulut pitää saada katettua hallin käyttäjiltä. Siihen jo tarvitaan isommat katsojamäärät, että päästään taloudellisesti edes nykytasolle. Isommat kulut voivat johtaa myös siihen, että lippujen hinnat nousee, mikä ei köyhässä Jyväskylässä varmasti tee hyvää katsojamäärille. Lisäksi pysäköinti muuttunee maksulliseksi.

Tampereen joukkueetkin pitävät Nokia-areenaa erittäin kalliina paikkana pelata, vaikka siellä on kaksi isoa joukkuetta jakamassa hallin kuluja. Vaikka katsojamäärät ovat nousseet, hallin kulut nielevät ison osan hyödystä. Siellä kun seurat eivät saa edes ravintolatuottoja.

Tietysti toivon uutta tai remontoitua hienoa hallia, mutta ihan aidosti en ymmärrä, mitä sellaista merkittävää uutta tuottomahdollisuutta Jyp tai sen omistajat näkevät, mitä ei pystyisi kohtuullisesti toteuttaa nykyhallissa?
No nykyisessä hallissahan ei ole kenelläkään mitään halua tai mahdollista järjestää yhtään mitään kun siellä juuri ja juuri pystyy pelata edes liigapeliä.
Jos tuossa hallissa on yli 3500 ihmistä, on se aivan hirveä paikka.
Oheismyyntiä on täysin mahdoton saada siedettäväksi, koska hallissa ei ole mitään toivoakaan ravintolapalveluista etc.
Uusi 6000 ihmistä vetävä halli toisi ihmisiä, muitakin tapahtumia kuin liigapelejä ja oheismyynti tulisi suoraan JYPin kassaan.

Lisäksi molempien Tampereen joukkueiden tuotot on noussut paljon. Ihan yleinen mielipide on että nimenomaan tuon areenan ansiosta myös heidän etumatka taloudellisesti on muihin kasvanut.

Tietenkään JYP ei vastaavaa hyötyä saisi kuin Nokia areena Tampereelle tuottaa mutta kaikki tuon navetan jälkeen on plussaa.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ok, olen vakuuttunut siitä, että uusi halli toisi jonkin verran lisää katsojia paremman paikkatarjonnan, väljempien oheistilojen sekä parantuneiden oheispalvelujen ansiosta. Tampere on vähän huono vertailukohta, koska kaupunki on niin paljon suurempi ja lisäksi siellä hallin sijainti vaihtui aivan timanttiseksi. Osa katsojamäärän kasvusta selittyy sijainnilla, kysykää vaikka turkulaisilta, jotka puuhaavat uutta hallia, vaikka heillä on kapasiteettia yltä hypäten.

Parempi vertailukohta onkin lähemmäs samankokoiset kaupungit Lahti, Turku ja Kuopio. Lahden hallissa en ole käynyt, mutta sijainniltaan se näyttää olevan Kuopion kanssa samalla viivalla, eli matka kaupungin ydinkeskustaan ja asemalle on n. puolet Hippoksen etäisyydestä. Pelicans ja Kalpa eivät kuitenkaan loista katsojamäärillään. Oikeastaan vain Ässät erottuu positiivisesti katsojamäärillään suhteessa kaupungin kokoon. Siellä taas hallin sijainti vertautuu hyvinkin Hippokseen. Ja Jyp alisuorittaa katsojamäärissä suhteessa kaupungin kokoon. Mikä on Porin salaisuus? Joukkoliikenne se tuskin on.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Mikä on Porin salaisuus? Joukkoliikenne se tuskin on.
Lyhyesti ja ytimekkäästi; porilainen hulluus

Porissa oli muutama vuosi takaperin todella kuivia vuosia menestyksen sekä yleisömäärien suhteen, mutta heti kun peli alkoi näyttää edes välttävästi jääkiekolta ja pisteitä tulla sieltä täältä, niin porukka alkoi taas löytää hallille. Porissa on orastava kiekkobuumi alkamassa ja jos organisaation johdossa asiat nyt osataan hoitaa mallikkaasti, niin en epäilisi, vaikka muutamien vuosien sisällä tuo toisi mukanaan myös pelillistä menestystä.

Todella toivon, että tuo hippos-hanke nyt kaikesta huolimatta saadaan alkamaan. Se toisi JYPin katsojakeskiarvon helposti ainakin 4500 paikkeille ja varmasti myös sen yli. Uudet oheismyyntitilat ja hallin kiertävä areenamainen katsomo toisi myös sen faktan mukanaan, että ns. huonoja paikkoja ei hallissa enää olisi.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osa katsojamäärän kasvusta selittyy sijainnilla, kysykää vaikka turkulaisilta, jotka puuhaavat uutta hallia, vaikka heillä on kapasiteettia yltä hypäten.

Parempi vertailukohta onkin lähemmäs samankokoiset kaupungit Lahti, Turku ja Kuopio. Lahden hallissa en ole käynyt, mutta sijainniltaan se näyttää olevan Kuopion kanssa samalla viivalla, eli matka kaupungin ydinkeskustaan ja asemalle on n. puolet Hippoksen etäisyydestä. Pelicans ja Kalpa eivät kuitenkaan loista katsojamäärillään. Oikeastaan vain Ässät erottuu positiivisesti katsojamäärillään suhteessa kaupungin kokoon. Siellä taas hallin sijainti vertautuu hyvinkin Hippokseen. Ja Jyp alisuorittaa katsojamäärissä suhteessa kaupungin kokoon. Mikä on Porin salaisuus? Joukkoliikenne se tuskin on.
En jaksa uskoa että Jyväskylässä mikään pulma on hallin sijainti. Keskustasta max. 25min kävelyä. Turussa halli on oikeasti kaukana kaupungista ja tekee taatusti loven yleisömääriin kun se on sinne lentokentälle kyhätty.
Mutta se onko halliin kävelyä 15 vai 25min en usko vaikuttavan mitenkään. Ei Suomessa harrasteta Pohjois-Ameriikan tyyliä että ensin nautitaan päivällä keskustasta ja sitten jäädään ex-tempore peliin kun nyt satutaan lähellä olemaan.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Täytyy muistaa, että uusi halli tuo Jypille huomattavasti isommat kulut, kun hallin investointi ja korkokulut pitää saada katettua hallin käyttäjiltä. Siihen jo tarvitaan isommat katsojamäärät, että päästään taloudellisesti edes nykytasolle. Isommat kulut voivat johtaa myös siihen, että lippujen hinnat nousee, mikä ei köyhässä Jyväskylässä varmasti tee hyvää katsojamäärille. Lisäksi pysäköinti muuttunee maksulliseksi.

Kaikki tämä on sitä realismia miksei uusi halli jo seiso paikallaan. Ei millään seuralla ole taloudellisia rahkeita rakentamiseen, siksi oli tuo hajautettu sijoitusmalli hankkeessa. Noh kiitos näiden valittajien vituiksi meni. Kyllä sijoittajat tuon laskea osaavat mikä kannattaa ja mikä ei. Nykyisessä tilanteessa taitaa olla ettei kannata. Hallin käyttöastetta on saatava valtavan isoksi että se alkaisi tuottaa. Nokia-areenalla on käynyt siinä mielessä munkki että Hartwall on ollut tunnetuista syistä kiinni.

Kyllä tuo valtavan pitkissä kantimissa on jos ei nykyinen suunnitelma mene maaliin.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Täällä on useasti mainittu että tämän valittaja trion myötä nyt ei pelata uudessa hallissa. Epäilen että se ei ole koko totuus. Eihän silloinkaan ollut rahoitus maalissa, kuten nytkään ei halvemmassa suunnitelmassa.

Se on totta että tämä trio vaikeutti totaalisesti projektin etteenpäin viemistä.
Nyt ei ole niitä esteitä, mutta rahaa puuttuu sen verran ettei aloittamaan pääse. Maailman meno on muuttunut tässä välissä ja raaka aineden saatavuus ja hinta on muuttunut.
Myös Lehto Group on menneen talven lumia, joka oli päärakentaja, se että olisiko se ollut edes löysässä hirressä Hippos 2020 myötä, vai olisiko homma kaatunut täydellisesti jyväskylän veronmaksajien piikkiin, Tai jotain jätetty tekemättä, hutaistu kasaan. Kellään ei ole sitä kristalli palloa. olisiko rahoitusta edes silloin kokoon. Pirusti sitä puuttui silloinkin. ja jo silloin mukaan lupautuneidenkin tilanteet taloudellisesti heikentyneet. niin olisivatko pystyneet luvattuihin velvotteisiin.

Toivoa sopii että tuo roihtus tämän uuden projektin myötä saadaan kokoon, mutta nyt sakkaa jo tässä ensimmäisessä vaiheessa ja jäähallihan on vasta kolmannen vaiheen kohde.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös