Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 794 896
  • 5 111
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Juurikin näin miten @ToBey kirjoitti, mutta lisäksi B-puolelle tulee Rautpohjan-päätyyn vielä kolmas harjoitusjää eli ilmeisesti Vivecan rakennus jää ainoana vanhana rakennuksena pystyyn ja tuo nykyinen vanha Kihun rakennus menee myös matalaksi eli B-puolellekin on joitain mahdollisuuksia toiseen päähän saada lisää palveluita.

Tuolta löytyy vielä tuo vanha pohjakuva, joka ilmeisesti on vieläkin suunnitelmien tasolla voimassa: Hippos räjäytysaksonometria tekstein
Mitä nyt tuosta kuvasta sain selvää, niin A-puolelle tullaan maan tasosta ja B-puolelle sporttibulevardia pitkin toiseen kerrokseen, jossa on päädyissä asiakaspisteet myynnille. Ihan en saanut selville B-puolen leveyttä, ilmeisesti kolmas harjoitusjää tulee siihen Kihun kohdalle, jos nyt oikein tätä tulkitsin.

Hiukan olisi outoa jos jään tasalle ei tule mitään palveluita, mutta niinhän se on Nokia hallissakin järjestetty, että jään tasalta pitää nousta ensimmäiseen kerrokseen erätauolle.

Näyttäisi myös molemmissa päädyissä olevan myyntipisteitä, joka auttaa asioinnissa erätauolla, mielenkiinnolla odotellaan, miten tämä saadaan kehitettyä mahdollisimman toimivaksi kokonaisuudeksi.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
JOS nyt tuo hanke lähtee etenemään ja rakentamiseen päädytään, Mietin vaan että mitenköhän tuo vaikuttaa vaikka JYPn kauteen 23-24 pelaavatko he ottelunsa missä? vai nykyistä pienemän kapasiteetin hippoksella, tai kuinka mittavalla vieraskiertueellaa, harjoitellahan voi Killerillä ja Peurungassa.
JOS hanke toteutuu täällä kerrotun mukaan että se on suurempi kuin peruskorjaus vanhan osalta, tuotahan ei millään aikataululla saada mahtumaan kausien väliin vaikka tuleva kausi päättyisi runkosarjaan.

Ehkä tuo ei vielä ole ajankohtaista kun välttämättä valituskierre ei ole ohi ja ei tiedetä onko rahoittajia vetäytynyt pois tässä suvantovaiheessa ja maailman tilanteen muuttumisen myötä aiheutuneita raaka aine pulaa ja kustannusten rajuja nousuja.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Hakametsään pariksi kuukaudeksi.

Varmasti on haasteellinen juttu aikatauluttaa, se on selvä. Vähintäänkin pitkä vieraskiertue luvassa.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Mitä nyt tuosta kuvasta sain selvää, niin A-puolelle tullaan maan tasosta ja B-puolelle sporttibulevardia pitkin toiseen kerrokseen, jossa on päädyissä asiakaspisteet myynnille. Ihan en saanut selville B-puolen leveyttä, ilmeisesti kolmas harjoitusjää tulee siihen Kihun kohdalle, jos nyt oikein tätä tulkitsin.

Joo, A-puolen yleisösisäänkäynti on tuossa osaamiskeskuksessa jonka toisesta kerroksesta löytyy jääareenan aulatilat sekä sisäänkäynti. Ihan niinkuin ison maailman malliin. Bostonissa kävin pari viikkoa sitten ja sielläkin TD Gardenissa noustaan ensin ylempiin kerroksiin portaita/liukuportaita pitkin jotta päästään varsinaiselle areenalle.

Tuota suunnitelmaa on nyt pyöritelty sen verran monta vuotta ja muutoksia siihen tehty matkalla, joten olen aivan varma siitä, että tuosta tulee varsin toimiva kokonaisuus toteutuessaan.
 
Hack

Jäsen
JOS nyt tuo hanke lähtee etenemään ja rakentamiseen päädytään, Mietin vaan että mitenköhän tuo vaikuttaa vaikka JYPn kauteen 23-24 pelaavatko he ottelunsa missä? vai nykyistä pienemän kapasiteetin hippoksella, tai kuinka mittavalla vieraskiertueellaa, harjoitellahan voi Killerillä ja Peurungassa.
JOS hanke toteutuu täällä kerrotun mukaan että se on suurempi kuin peruskorjaus vanhan osalta, tuotahan ei millään aikataululla saada mahtumaan kausien väliin vaikka tuleva kausi päättyisi runkosarjaan.

Ehkä tuo ei vielä ole ajankohtaista kun välttämättä valituskierre ei ole ohi ja ei tiedetä onko rahoittajia vetäytynyt pois tässä suvantovaiheessa ja maailman tilanteen muuttumisen myötä aiheutuneita raaka aine pulaa ja kustannusten rajuja nousuja.

Tästä oli puhetta silloin ennen tuota viimeisintä valitusta. Ideana ilmeisesti on, että JYP pelaa koko ajan ottelunsa Hippoksella ja rakennustyömaan aikana JYP kärsii merkittävästi asiasta. Ilmeisesti rakennustyöt tehdään niin, että JYPillä on kauden aikana käytössä sivukatsomot, mutta päädyt ovat kokonaan tai osittain pois käytöstä ja isommat rakennustyöt muiden kuin päätyjen osalta tehdään kesän aikana. Luultavasti myös jonkun kauden (JOS rakentamaan päästään) aloitus pelataan vierasotteluita tarvittaessa ja sitten loppukaudeksi enemmän kotiotteluita.

Varmaan mallia haetaan osittain Vaasasta, jossa "toinen kerros" rakennettiin ensin hallin seinien ulkopuolelle ja kauden päättyessä vanhat seinät ja katto purettiin ja yhdistettiin uusi vanhaan. Jyväskylässä ihan samassa mittakaavassa tuo ei ole mahdollista, mutta osaamiskeskus varmastikin rakennetaan ensin ja sitten kesän aikana puretaan vanhojen päätyjen katto sekä katsomot ja tuetaan jäljelle jäävä katto (joita nuo klassikkotolpat nyt kannattelevat). Mutta varmaa on se, että jonkun verran pelejä JYP tulee pelaamaan noin 2000 ihmisen kapasiteetilla.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Harmittavaa kyllä ettei jääareenaa voi tehdä uimahallin viereen. Monesti jäähallin ja uimahallin läheisyydellä saadaan toistensa energiahukkaa hyödynnettyä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Harmittavaa kyllä ettei jääareenaa voi tehdä uimahallin viereen. Monesti jäähallin ja uimahallin läheisyydellä saadaan toistensa energiahukkaa hyödynnettyä.
Mikä pakko sen on olla uimahalli? onhan siinä nytkin potenttiaalia hyödyntää energiaa puoleen jos toiseenkin mahdollisuuksien mukaan. Eikös tuohon kompleksiin tule muutakin kuin pelkkä jääareena
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Uuden jatkovalituksen takaraja lähenee, onko reilu viikko enää? Joko kohta kuullaan miten hanke lähtee liikkeelle? Vai onko täällä parempaa tietoa asioiden tilasta?
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Uuden jatkovalituksen takaraja lähenee, onko reilu viikko enää? Joko kohta kuullaan miten hanke lähtee liikkeelle? Vai onko täällä parempaa tietoa asioiden tilasta?
Rutkasti aikaa jättää vielä uusi valitus. Eikö viimeisinkin jätetty vasta viimeisellä mahdollisella hetkellä, jotta prosessissa kestäisi niin kauan kun sitä on mahdollista vaan venyttää?

Välillä kyllä miettii, että mitä helvettiä tuon kolmikon päässä liikkuu. Voiko ihminen saada nautintoa oikeasti tuollaisesta kiusanteosta? Koska mitään muuta agendaahan noilla huru-ukoilla ei tuossa takana ole. Jos joku tulee selittämään, että ovat aidosti huolissaan kaupungista ja sen asukkaista niin voi pitää tunkkinsa.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka trio todennäköisesti valituslupahakemuksen KKO:n jättää, niin on tässä kuitenkin se hyvä puoli, että prosessi ei ole yhtä hidas kuin valituksen käsittely HO:ssa. Lisäksi on mielestäni melko selvää, että KKO ei tule antamaan valituslupaa, kuten ei antanut viimeksikään.
 
Onko tässä nyt KKO jälkeen vielä tuolla trio ankeuttajilla jotain oljenkorsia jäljellä? Voiko kilauttaa vielä kaverille tai kysytäänkö kansalaisilta? Eli päästäänkö tässä nyt kohta ihan oikeasti rakentamaan?
 
Periaatteessa valitusaiheitahan voi aina keksiä lisää.
Tiettävästi tuon jälkeen näillä näkymin rakentaminen voisi alkaa jos on rakennusintoa sekä rahoitus kunnossa. Aikaahan on kulunut ja rakennuskustannukset on muuttunut aika rajusti. Eikös siellä ole tiedustelu kierros menossa ovatko aikaisemmin rahoitukseen osallistujat vielä mukana, vai joutuuko lähtemään uudelle kierrokselle sekä tuleeko rakennus suunnitelmiin muutosta, tästähän valitus trio saisi uutta virtaa ja valitusaihetta lisää.

Itsellä on uskomus että jos ja kun rakentaminen pääsee vauhtiin se ei tule toteutumaan siinä muodossa mikä se oli vielä ennen alkuvuonna.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tässä nyt KKO jälkeen vielä tuolla trio ankeuttajilla jotain oljenkorsia jäljellä? Voiko kilauttaa vielä kaverille tai kysytäänkö kansalaisilta? Eli päästäänkö tässä nyt kohta ihan oikeasti rakentamaan?
Valitushan tehdään päätöksistä ja tässä tapauksessa trio on valinnut kaupungin päätöksistä ne, joihin ovat katsoneet parhaat mahdollisuudet saada muutos jne.

Jos kaupunki ei tee merkittäviä ja aikaisemmista päätöksistä selvästi erovia uusia päätöksiä, niin toki trion keinovalikoima alkaa käymään ohueksi. Ei kai tässä ajassa mikään ole täysin varmaa, mutta kyllä tämä pikku hiljaa alkaa paremmalle näyttää, jos kaikki hankkeen osapuolet saadaan mukaan, eikä kustannukset ole karanneet liikaa.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Taas mennään.

Hanketta vastustavat jyväskyläläiset Pekka Sihvonen, Kimmo Suomi ja Ilmo Viitanen hakevat hallinto-oikeuden päätökselle valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Hyppäisivät vaikka sinne Jyväsjärveen ja siinä voiiaisuvat kaikki. Ei ole meillä helppoa hallin rakentaminen, eikä näytä olevan teilläkään. Joku järki tässä maassa pitäisi näihin valitusprosesseihin saada, kun näitä hankkeita pystyy viivyttämään vuosikausia aivan turhaan joidenkin elämään kyllästyneiden henkilöiden kusipäisyyden takia.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän vissiin taas ainakin jonkinmoista viivästystä. Maksumuurin takana, joten kenelle aukeaa kertokoon tarkemmat speksit asiasta.
Trio surkea perustelee asiaa tällä kertaa näin:
"Kimmo Suomen mukaan jatkovalitusluvan hakemiselle on useita perusteita. Yksi on se, että HHO:n mukaan aiempi valitus olisi kuulunut osoittaa hallinto-oikeuden sijaan markkinaoikeudelle.

– Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta valittaa markkinaoikeuteen. Haluamme, että KHO osoittaa meille siihen keinon tai palauttaa valituksen HHO:lle käsiteltäväksi, sanoo Suomi."

Eivät siis osoittaneet valitustaan edes oikeaan paikkaan.

Edelleen, jos jotain positiivista hakee, niin KHO ei tule myöntämään valituslupaa ja viimeksi vastaava ratkaisu saatiin KHO:lta yllättävän nopeasti.

Trion jäsen Suomi sentään toteaa:
"– Toivottavasti KHO ratkaisee jatkovalitusluvan pian. Jos sitä ei tule, laitamme asialle pisteen."

Boldaus oma. Ymmärtävät sentään edes sen, että tämä viivytystaktiikka tulee päätökseen.

Kaupunginjohtaja Koivisto kommentoi asiaa näin:

"Koiviston mukaan HHO:n päätös nosti positiivista virettä hankkeen ympärillä.
– Pidämme edelleen mahdollisena saada tämä hanke käyntiin. Loppusuoraa pitäisi päästä puristamaan ja se edellyttää, että saamme päätökset lainvoimaisiksi.
"
 
Viimeksi muokattu:

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen asunut Jyväskylässä koko ikäni ja olen ylpeä juuristani MUTTA, voi helvetti että tässä kaupungissa kaiken kehittäminen on kyllä aivan hirveää paskaa kun aina on joku änkyrä(tässä tapauksessa aina nämä kolme) kitisemässä.
Ei koske pelkästään hallihanketta vaan yleisesti koko kaupunkia. Mitään ei koskaan sais purkaa ja kaikki uusi on jyväskyläläisten mielestä lähtökohtaisesti paskaa.
Mihinkään ei saisi koskaan satsata ja sitten jos joku jotenkin menestyy niin se on väärin tehty ja vittuillaan päälle.
Pahoittelut tästä purkauksesta mutta hermot menee kun esim.Tamperetta kehitetään koko ajan.
Meillä meni vuosikymmeniä saada yks hiiren paskan kokoinen satama kuntoon ja hallia on nyt suunniteltu ja rakennettu ties kuinka kauan.
 
Luojan kiitos et ole asunut lähelläkään turun seutua. Jos Jyväskylässä on hankalaa kun vanhaa pitää purkaa ja uutta rakentaa, niin kysyppä turkulaisilta. Mihinkään ei sais koskea ja torikin on niin ruma kun siinä on se hirveä ja kamala työmaa. Ja nyt kun tori onkin yhtäkkiä valmis niin kehutaan kilpaa kuinka hieno tori siitä tulikin.

Tarkoittaako tuo Suomen lausunto nyt VIHDOIN sitä, että jos KHO evää valitusluvan niin nämä ihmisperseet jättävät valitusrumban vihdoin taakseen ja siirtyvät elämässä eteenpäin? Ja näin ollen rakentaminen voi alkaa?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Olen asunut Jyväskylässä koko ikäni ja olen ylpeä juuristani MUTTA, voi helvetti että tässä kaupungissa kaiken kehittäminen on kyllä aivan hirveää paskaa kun aina on joku änkyrä(tässä tapauksessa aina nämä kolme) kitisemässä.
Ei koske pelkästään hallihanketta vaan yleisesti koko kaupunkia. Mitään ei koskaan sais purkaa ja kaikki uusi on jyväskyläläisten mielestä lähtökohtaisesti paskaa.
Mihinkään ei saisi koskaan satsata ja sitten jos joku jotenkin menestyy niin se on väärin tehty ja vittuillaan päälle.
Pahoittelut tästä purkauksesta mutta hermot menee kun esim.Tamperetta kehitetään koko ajan.
Meillä meni vuosikymmeniä saada yks hiiren paskan kokoinen satama kuntoon ja hallia on nyt suunniteltu ja rakennettu ties kuinka kauan.
Täysin samaa mieltä, mikä vittu näitä ihmisiä vaivaa.

Hankkikaa elämä ikuiset kitisijät ja kaikesta valittavat oman elämän sankarit.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkoittaako tuo Suomen lausunto nyt VIHDOIN sitä, että jos KHO evää valitusluvan niin nämä ihmisperseet jättävät valitusrumban vihdoin taakseen ja siirtyvät elämässä eteenpäin? Ja näin ollen rakentaminen voi alkaa?
Kyllä ja ei, riippuu vähän. Jos tuokin valitus hylätään, niin eivät voi enää valittaa asiasta. Se sitten onkin eriasia tullaanko tuota hanketta jatkamaan vanhalla suunnitelmalla. Riippuu paljon siitä, miten jatkavat hanketta. Jos suunnitelmat riittävästi muuttuvat niin voivat taas aloittaa valituskierteen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitään ei koskaan sais purkaa ja kaikki uusi on jyväskyläläisten mielestä lähtökohtaisesti paskaa.

Ymmärrän vitutuksen ja juurisyyt siihen, mutta ehkä olisi ihan syytä tutustua siihen kaupungin historiaan ja niihin konnantöihin joilla muka uutta luotiin. Turun tauti nyt on oma lukunsa, mutta kyllä Jyväskylässäkin osattiin, joku tourulan tuhoaminen kieroiluineen oli kyllä vitutuksen paikka, eikä tiilenpäitä lukemaan lähtenyt yksikään, vaikka kokonaisen omakotitalo alueen tuhosivat. Nämä olivat nimenomaan omistusasuntoja, jotka kaikin mahdollisin kieroiluin pakotettiin ihmiset pakkolunastuksiin ja karkotettiin kodeistaan.

Nämä kolme huru - ukkoa eivät ole juuri millään osastolla kuitenkaan riittäviä muuhun kuin pikkuharmiin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti joku joskus laskee kuinka paljon tämä valituskierre tuli maksamaan Jyväskylän kaupungille ja sen veronmaksajille. Sen jälkeen toivottavasti joku muistaa tasaisin väliajoin kasalla paskaa tämän kolmikon autoja/ovia.
Sille ylimääräiselle summalle voisi kehittää jonkun "laskun" ja sitten kysellä median välityksellä, että milloin tämä kolmikko aikoo sen maksaa.

Tajuavatkohan oikeasti yhtään, että mitä valtaosa Jyväskylän urheiluihmisistä heistä ajattelee? Veikkaanpa, että edes pesäpallon parista ei löydy juurikaan kannatusta, vaikka siihen suuntaan herrat ovatkin kallellaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös