Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 795 238
  • 5 114

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näemmä Raumalla uusittiin vanha halli. LED-kaukalo ja muuta mukavaa.

Hinta mielestäni huutavan halpa, vain miljoonan. Lukko maksaa sen ”itse”.

Jyväskylässä pelkkä parkkialueen hiekkakentän pohja maksaa sen miljoonan, olettaen, että siihen asti joskus päästään.
Kyllä Jyväskylässäkin saataisiin samanlaiset uudistukset tehtyä suunnilleen samoihin hintoihin, mutta ikävä kyllä se ei ratkaisisi yhtäkään nykyisen hallin suurimmista ongelmista.

Raumallahan on tehty tässä vuosien saatossa useampia suuria ja pienempiä uudistuksia halliin. Rahaa on palanut kokonaisuutena varsin paljon.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ratkaisujen aika lähestyy.

"Jyväskylän kaupunki odottaa edelleen Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisua Hippos-hankkeesta tehdyistä kahdesta valituksesta. Kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan hallinto-oikeus on arvioinut ratkaisun valmistuvan "elokuun aikana"."
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KSML kertoo, että hallinto-oikeudesta tuli juuri päätös ja yllätys, yllätys valitus kaatui. Kolmella muskettisoturilla 30pv aikaa valittaa korkeimpaan oikeuteen. Käsittääkseni tämä maksaa jo sen verran, että saa nähdä päättyykö ralli tähän, käsittääkseni myös oikeus voi todeta, ettei ota tätä enää käsittelyynsä. Mutta nyt liikutaan alueella, josta itsellä ei ole oikein asiantuntemusta, toistaiseksi kun lakiasioita ei ole tarvinnut seurata kuin teeveestä Matlockin muodossa.

Joko kohta saataisiin kuokkaa maahan? Kustannukset vaan karanneet sillä välin ihan helkutisti, kiitos "kansalaisten edunvalvojille" näistä valituksista.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä vielä linkki @Kelmu n mainitsemaan Keskisuomalaisen uutisjuttuun.

Odotettu lopputulos, koska nämä kaksi valitusta olivat samansisältöisiä kuin ensimmäinen valitus.

Koska korkein hallinto-oikeus ei antanut valituslupaa ensimmäisestä kaatuneesta valituksesta, trio ei tule saamaan valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen myöskään näistä kahdesta muusta valituksesta, koska ovat niin samansisältöisiä.

Ai että, tämä ratkaisu maistuu minulle ja toivotan triolle oikein epämaistuvaa viikonloppua!
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pitänee odottaa ainakin se kuukausi, mutta kun tämä on jatkunut näin kauan, niin kerkeehän tänä aikana laatia jotain uutta valitusta ja varmasti tämän trion tuntien, mikään mahdottomuus ei ole että sellainen olisi jo laadittu valmiiksi.
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester

Veikkaan sankareiden taistelevan niin pitkään kuin henki pihisee
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
"Jeesus tulee"

"Halli tulee"

Toisen uudesta tulemisesta on väännetty todella kovaa ja pitkään. Toinen on Jeesus Kristus.

Ja eiköhän se Jeesus tule aikojen lopussa ensimmäisen kiekon tiputtamaan jos on olemassa. Siis se halli.

Ei tätä sirkusta ilman huumoria voi seurata.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oheisessa jutussa kaupunginjohtaja Timo Koiviston ja elinkeinojohtaja Anne Sandelinin kommentteja.

Kaupunki aikoo koota hankkeen toimijat pikaisesti yhteen päivittämään tilannetta. Koivisto uskoo, kun päätökset ovat lainvoimaisia, niin hanke saadaan käyntiin. Ensimmäisten arvioiden mukaan rakentaminen voidaan käynnistää niin, että koko hanke valmistuisi vuosien 2025–2026 aikana. Hankehan oli jaettu kahteen eri osaan.

Trion yksi jäsenistä onkin jo kommentoinut, että tutustuvat hallinto-oikeuden perusteluihin ja ratkaisu mahdollisesta jatkovalituksen tekemisestä tehdään 30 vuorokauden kuluessa. Uskon, että trio hakee jatkovalituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, mutta eivät tule sitä saamaan, joka on tietysti aikataulun puolesta hyvä asia.

Mielenkiintoinen yksityiskohta yhdestä valituksesta, joka oli minulta jo päässyt unohtumaan, hallinto-oikeudessa oli lisäksi käsiteltävänä aiempi valitus Jyväskylän kaupunginvaltuuston marraskuussa 2020 tekemästä liikuntavuorosopimuksesta. Tämän valituksen hallinto-oikeus ilmoitti perjantaina jättäneensä kokonaan tutkimatta. Kertoo tämäkin jotain trion valitusten aiheellisuudesta.
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Oleellisin juttu ksml.fi aiheesta:
Kimmo Suomi kertoi Keskisuomalaiselle perjantaina, että hän kumppaneineen tutustuu hallinto-oikeuden perusteluihin huolellisesti ja ratkaisu mahdollisesta jatkovalituksen tekemisestä tehdään 30 vuorokauden kuluessa
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
…Ja eiköhän se Jeesus tule aikojen lopussa ensimmäisen kiekon tiputtamaan jos on olemassa. Siis se halli.

Ei tätä sirkusta ilman huumoria voi seurata.
Ikävä kyllä se huumori on ihan saatanan mustaa näin lätkäfanin mielestä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ikävä kyllä se huumori on ihan saatanan mustaa näin lätkäfanin mielestä.

Niin on.

Ovat vain vastustajat keksineet sellaisen kestokarusellin että tuntuu kuin isompikin huvipuisto olisi kyseessä. Toivottavasti silmät avautuisivat tuon suhteen.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin kauan kun ratkaisu on jäähallin osalta peruskorjaus, toivon valitusprosessien jatkuvan. Siinä kun ei yksinkertaisesti ole mitään tolkkua korjata vanhaa paskaa. Ymmärrän toki ettei uutenkaan rahaa ole.

Muilta osin toivottavasti Hippos2020 -projekti käynnistyy mahdollisimman pian, mutta pahoin pelkään näillä kustannuksilla sitäkin tullaan ns. keventämään, joka taas meinaa aikataulun venymistä.
 
Mikä sitten on Hippos2020 projektia, eikös se tavallaan ole jo alkanut pesäpallostadionin osalta.
Ei kait tuota projektia venytä toteutuessaan kuin jatkovalitukset.
Kustannusten nousu ei välttämättä tarkoita aikataulun venymistä sehän jopa nopeuttaa jos rakennetaan vähemmän kun/jos jotain jätetään kokonaan suunnittelusta rakentamatta.

Tavallaanhan tuo venyminen on rakennuttajalle jopa onni, kun kustannukset ovat nousseet rajusti, ei tule sellaista yllätys kakkaa housuun.

Minä en vielä ainakaan tuulettaisi että tämä valitus kierre olisi nyt ohi. Tuo trio ei tule lopettamaan kun viimeinenkin kivi on käännetty pariin kertaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Niin kauan kun ratkaisu on jäähallin osalta peruskorjaus, toivon valitusprosessien jatkuvan. Siinä kun ei yksinkertaisesti ole mitään tolkkua korjata vanhaa paskaa. Ymmärrän toki ettei uutenkaan rahaa ole.

Muilta osin toivottavasti Hippos2020 -projekti käynnistyy mahdollisimman pian, mutta pahoin pelkään näillä kustannuksilla sitäkin tullaan ns. keventämään, joka taas meinaa aikataulun venymistä.
Ja jos se kevennys tarkoittaa jesarilla tehtyä kyhäelmää vanhasta hallista, niin kannattaako sitä tehdä?

Jotenkin vain en saa tuosta vanhasta hallista toimivaa millään, no katotaan päästäänkö aloittamaan, vai hiooko siellä nämä kolme sankaria uutta valitusta.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä

Sitten et ilmeisesti ole ollenkaan perehtynyt olemassa olevaan materiaaliin tulevasta remontista, etkä osaa niitä myöskään tulkita.

Kuvat ovat toki vielä aivan ensimmäisiä luonnoksia, mutta kunhan tämä projekti saisi lainvoiman ja pääsisi etenemään, niin uskon että seuraavat räjäytyskuvat tulevat avaamaan paremmin minkä tason remontista tässä on kyse. Kyse ei ole mistään leikkaa-liimaa paletista vaan käytännössä kokonaan uuden hallin rakentamisesta vanhan paikalle.

Tällä palstalla olen jo aiemminkin tätä asiaa avannut, mutta uskon, että tuo nykyinen vaihtoehto on kaikilta (pl. yleisömäärä, joka himpun ehkä pieni) osin JYPille jopa parempi kuin alkuperäisessä. Kaikki raha mikä hallin sisällä asiakkaalta tulee, myös jää JYPille, eikä mene esimerkiksi jonkun Restelin pussiin. Jää varaa kehittää seuran toimintaa myös muuten kuin urheilun saralla.
 
Tällä palstalla olen jo aiemminkin tätä asiaa avannut, mutta uskon, että tuo nykyinen vaihtoehto on kaikilta muilta osin JYPille jopa parempi kuin alkuperäisessä. Kaikki raha mikä hallin sisällä asiakkaalta tulee, myös jää JYPille, eikä mene esimerkiksi jonkun Restelin pussiin. Jää varaa kehittää seuran toimintaa myös muuten kuin urheilun saralla.
Juuri näin. Aika paljon muuttui Vaasankin halli, kun vanhaa hallia uudistettiin.

Jos olen yhtään mistään mitään oikein ymmärtänyt niin muutos on meilläkin merkittävä, kun pääsemme uudistetulle jääareenalle.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kaikki raha mikä hallin sisällä asiakkaalta tulee, myös jää JYPille, eikä mene esimerkiksi jonkun Restelin pussiin. Jää varaa kehittää seuran toimintaa myös muuten kuin urheilun saralla
Se tuossa ilmeisemmin on totta, että JYP tulee tuottamaan kioski ja ravintolapalvelut alkuperäisen Restelin sijaan. Mutta JYP käsittääkseni on uudessa kompelksissa puhdas vuokralainen eikä hallin omistaja missään muodossa. Eli vuokra kustannukset nousevat huomattavasti entisestä mallista.
Ja yleisön löytäessä areenalle oheismyynti todellakin kasvaa otteluissa, mutta myös areenan muissa tapahtumissa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Sitten et ilmeisesti ole ollenkaan perehtynyt olemassa olevaan materiaaliin tulevasta remontista, etkä osaa niitä myöskään tulkita.

Kuvat ovat toki vielä aivan ensimmäisiä luonnoksia, mutta kunhan tämä projekti saisi lainvoiman ja pääsisi etenemään, niin uskon että seuraavat räjäytyskuvat tulevat avaamaan paremmin minkä tason remontista tässä on kyse. Kyse ei ole mistään leikkaa-liimaa paletista vaan käytännössä kokonaan uuden hallin rakentamisesta vanhan paikalle.

Tällä palstalla olen jo aiemminkin tätä asiaa avannut, mutta uskon, että tuo nykyinen vaihtoehto on kaikilta (pl. yleisömäärä, joka himpun ehkä pieni) osin JYPille jopa parempi kuin alkuperäisessä. Kaikki raha mikä hallin sisällä asiakkaalta tulee, myös jää JYPille, eikä mene esimerkiksi jonkun Restelin pussiin. Jää varaa kehittää seuran toimintaa myös muuten kuin urheilun saralla.
Olen kyllä tutustunut luonnoksiin, kannattaa katsoa kuinka B-puoli toimii, eli varaa ei ole sivusuunnassa laajentaa Kihun suuntaan yhtään, eli kuinka saada toimivat oheispalvelut kun tilaa ei ole. Vessoihin on tolkuttomat jonot ja olutpiste ei ehdi palvella erätauolla.
A-puolella on hiukan varaa leventää parkkiksen puolelle, mutta siellä on kohtuu tilat tällä hetkellä.
Päätyjen ratkaisut kiinnostavat myös, tuleeko seisomakatsomon päälle yksi kerros oheispalveluineen.
Restel toivottavasti myy muutakin kuin lihistä ja hodaria,.
Toivon todella sitä että tästä tulee kaikille toimiva halli, mutta haastetta siinä riittää.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Olen kyllä tutustunut luonnoksiin, kannattaa katsoa kuinka B-puoli toimii, eli varaa ei ole sivusuunnassa laajentaa Kihun suuntaan yhtään, eli kuinka saada toimivat oheispalvelut kun tilaa ei ole.

Käsittääkseni tuosta kyhäelmästä tulee sellainen oikeasti areenamainen, johon laskeudutaan ylemmältä tasolta katsomoon, joten jään tasolle ei pitäisi tulla minkäänlaisia palveluita. A-puolelle jään tasoon tulee harjoitusjäitä ja rautpohjan päätyyn nuo huoltotilat.

Areenalle tullaan sisään osaamiskeskuksen toisesta kerroksesta ja siihen tulee hallin aulatilat jossa myös palveluita, kuten myös a-puolen toisessa kerroksessa luultavasti on tilaa vaikka millä mitalla, varsinkin, jos niiden harjoitusjäiden sekä huoltotilojen päällä pystyy operoimaan? B-puolelle tuskin tulee mitään vessamaailmoja ihmeellisempää, jotta ympäri hallin edelleen pääsee kävelemään. Luultavasti kaukalon puolelle myös tulee jotain ravintolamaailmaa ja aitiota.

Näin ainakin itse näen asiat. Lopputulos voi toki olla jotain muuta, mutta tämä vaikuttaisi todennäköisimmältä skenaariolta.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Käsittääkseni tuosta kyhäelmästä tulee sellainen oikeasti areenamainen, johon laskeudutaan ylemmältä tasolta katsomoon, joten jään tasolle ei pitäisi tulla minkäänlaisia palveluita. A-puolelle jään tasoon tulee harjoitusjäitä ja rautpohjan päätyyn nuo huoltotilat. Areenalle tullaan sisään osaamiskeskuksen toisesta kerroksesta ja siihen tulee hallin aulatilat jossa myös palveluita, kuten myös a-puolen toisessa kerroksessa luultavasti on tilaa vaikka millä mitalla jos niiden harjoitusjäiden päällä pystyy operoimaan? B-puolelle tuskin tulee mitään vessamaailmoja ihmeellisempää, jotta ympäri hallin edelleen pääsee kävelemään. Luultavasti kaukalon puolelle myös tulee jotain ravintolamaailmaa ja aitiota.

Näin ainakin itse näen asiat. Lopputulos voi toki olla jotain muuta, mutta tämä vaikuttaisi todennäköisimmältä skenaariolta.
Näin olen itsekkin käsittänyt.

Isoimpia muutoksia uudelleen rakennettavat päädyt joista hallia myös laajennetaan. Uusi areena rakennetaan kiinni uuteen osaamiskeskukseen, jolloin jäähallin yleisösisäänkäynti tulisi osaamiskeskuksen kautta ja tämä mahdollistaa itsessään jo useampia positiivisia asioita kuten, areenan katsojakapasiteetin nostamisen ja muutos jäähallista enemmän tapahtuma-areenaksi.

Muutokset parantaa uuden areenan palvelutasoa ja mahdollistavat mm. paremmat pukuhuone-, huolto- ja varastotilat. Viimeksi mainitut on erittäin tärkeitä myös JYPille.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Käsittääkseni tuosta kyhäelmästä tulee sellainen oikeasti areenamainen, johon laskeudutaan ylemmältä tasolta katsomoon, joten jään tasolle ei pitäisi tulla minkäänlaisia palveluita. A-puolelle jään tasoon tulee harjoitusjäitä ja rautpohjan päätyyn nuo huoltotilat.

Areenalle tullaan sisään osaamiskeskuksen toisesta kerroksesta ja siihen tulee hallin aulatilat jossa myös palveluita, kuten myös a-puolen toisessa kerroksessa luultavasti on tilaa vaikka millä mitalla, varsinkin, jos niiden harjoitusjäiden sekä huoltotilojen päällä pystyy operoimaan? B-puolelle tuskin tulee mitään vessamaailmoja ihmeellisempää, jotta ympäri hallin edelleen pääsee kävelemään. Luultavasti kaukalon puolelle myös tulee jotain ravintolamaailmaa ja aitiota.

Näin ainakin itse näen asiat. Lopputulos voi toki olla jotain muuta, mutta tämä vaikuttaisi todennäköisimmältä skenaariolta.
Jos se näin saadaan toteutettua niin fine, olen käynyt Växjön hallissa, ja siellä on toteutettu oheistilat todella hyvin, leveät käytävät+ riittävästi oheismyynti tiskejä joissa ei juuri tarvitse jonetella.
Katsomon läheisyys tuo lisää tunnetta, samoin kuin Hippoksella.
Toivotaan että oheispalvelut saadaan mahdollisimman hyvin toteutettua, sillä on todella suuri merkitys sille, että tullaanko seuraavan kerran hallille.
 
Hack

Jäsen
Käsittääkseni tuosta kyhäelmästä tulee sellainen oikeasti areenamainen, johon laskeudutaan ylemmältä tasolta katsomoon, joten jään tasolle ei pitäisi tulla minkäänlaisia palveluita. A-puolelle jään tasoon tulee harjoitusjäitä ja rautpohjan päätyyn nuo huoltotilat.

Areenalle tullaan sisään osaamiskeskuksen toisesta kerroksesta ja siihen tulee hallin aulatilat jossa myös palveluita, kuten myös a-puolen toisessa kerroksessa luultavasti on tilaa vaikka millä mitalla, varsinkin, jos niiden harjoitusjäiden sekä huoltotilojen päällä pystyy operoimaan? B-puolelle tuskin tulee mitään vessamaailmoja ihmeellisempää, jotta ympäri hallin edelleen pääsee kävelemään. Luultavasti kaukalon puolelle myös tulee jotain ravintolamaailmaa ja aitiota.

Näin ainakin itse näen asiat. Lopputulos voi toki olla jotain muuta, mutta tämä vaikuttaisi todennäköisimmältä skenaariolta.

Juurikin näin miten @ToBey kirjoitti, mutta lisäksi B-puolelle tulee Rautpohjan-päätyyn vielä kolmas harjoitusjää eli ilmeisesti Vivecan rakennus jää ainoana vanhana rakennuksena pystyyn ja tuo nykyinen vanha Kihun rakennus menee myös matalaksi eli B-puolellekin on joitain mahdollisuuksia toiseen päähän saada lisää palveluita.

Tuolta löytyy vielä tuo vanha pohjakuva, joka ilmeisesti on vieläkin suunnitelmien tasolla voimassa: Hippos räjäytysaksonometria tekstein
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös