Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 509 825
  • 3 021

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Eihän se ole kovinkaan kauaskantoista, jos kapasiteetti jää 5000 istujan paikkeille. Mutta paljon on maailma muuttunut vuoden takaisesta. Kunhan nyt
1. halli edes saataisi parin vuoden sisään,
2. sinne saisi ylipäätään mennä ja
3. joukkue on olemassa sitä käyttämään.
 
Hexa

Jäsen
Maailma on tosiaan muuttunut vuodessa aika paljon. Samoin joukkueiden budjetit tulevat olemaan pienempiä vielä pitkään, ennen kuin päästään nykyistä tilannetta edeltävälle tasolle jälleen. Siinäkin ottaa aikansa, ennen kuin yleisömäärät palautuvat jälleen koronaa edeltävälle tasolle. Siinä mielessä tuo suunnitelmien mukainen kapasiteetti tulee kyllä riittämään useita vuosia eteenpäin. Tosin uusi hallihan valmistuisi muutenkin vasta joskus 2023.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Mitä vit**a! 5000-5500! Kyllä tämä nyt on yhtä pettymystä pettymyksen perään! Hätäsektio koko projekti jolla ei ole minkäänlaista keskipitkän tai pitkän tähtäimen ajattelua takana. Eihän tuo riitä yhtään mihinkään pitkässä juoksussa, eikä auta kuromaan kilpailuetua kiinni! Annan tälle sonnalle arvosanan 3/10.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eihän se ole kovinkaan kauaskantoista, jos kapasiteetti jää 5000 istujan paikkeille. Mutta paljon on maailma muuttunut vuoden takaisesta. Kunhan nyt
1. halli edes saataisi parin vuoden sisään,
2. sinne saisi ylipäätään mennä ja
3. joukkue on olemassa sitä käyttämään.

Painottaisin edelleen kohtaa 1

Aina kun neuvotteluissa on joku kriittinen vaihe ja rahoitusvajetta on, rynnätään julkisuuteen vakuuttelemaan että hyvältä näyttää. Erinäisistä syistä näitä ulostuloja on nyt huonoin tuloksin muutamia vuosien varrella.

Mielenkiinnolla odotan kuinka käy tällä kertaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä vit**a! 5000-5500! Kyllä tämä nyt on yhtä pettymystä pettymyksen perään! Hätäsektio koko projekti jolla ei ole minkäänlaista keskipitkän tai pitkän tähtäimen ajattelua takana. Eihän tuo riitä yhtään mihinkään pitkässä juoksussa, eikä auta kuromaan kilpailuetua kiinni! Annan tälle sonnalle arvosanan 3/10.
Käytännössä kapasiteettia tulee siis noin 1500 lisää ja yleisötuloja potentiaalisesti noin 50% lisää. Vanhallakin kapasiteetilla JYP kykeni voittamaan kaksi mestaruutta ja pysymään kärkitaistossa vuosikausia.

Millä logiikalla tuo uusi kapasiteetti ei sitten rittäisi yhtään mihinkään? Millä logiikalla kilpailuetua ei saada kiinni, kun kapasiteetti ja potentiaaliset yleisötulot nousevat kuitenkin selvästi? Ehkä nyt hitusen mennään ylidramatisoinnin puolelle.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuo kapasiteetti pitäisi ehdottomasti olla ihan minimissään 5500, mieluummin siellä 6000 huitteilla tai ylikin. Tuommoisella 5300-5500 kapasiteetilla ollaan todennäköisesti suht nopeasti, varsinkin jos menestystä tulee, taas siinä tilanteessa että tulijoita olisi enemmän kuin saa ottaa ja varsinkin kausikorteissa tilanne on taas se että hyviä vierekkäisiä paikkoja ei ole uusille asiakkaille käytännössä saatavilla. Ja kun paikkoja ei ole tarpeeksi/ne myydään helposti melkein kaikki, niin hinnat karkaa taas niin korkealle, ettei normaalituloisella perheellisellä ihmisellä ole mahdollisuutta käydä kuin satunnaiseisti (1-2 kertaa kaudessa) peleissä. Tämä taas hankaloittaa uusien kannattajien saantia tai vähintäänkin lisää kotisohvalta katsomisen houkuttelevuutta. Itsekin odottanut että kapasiteetti nousee että saisi hommattua edes kaksi vierekkäistä suht hyvillä paikoilla olevaa kausikorttipaikkaa, ilman että siitä tarvitsee maksaa 800+€, mutta tuskin tulee tuohon tilanteeseen pahemmin apua kun kapasiteetti nousee noin vähän.
 
Kuten todettua, niin ei tuo ideaali kapasiteetti ole, mutta ilman kokonaan uutta hallia lienee aikalailla maksimi tuo 5500. JYPin yleisötulojen kannalta kapasiteetti on riittävä, vaikka se voi jossain kohtaa tarkoittaa suhteellisen kalliita lippuja, mikä ei tietysti ole kuluttajien kannalta hyvä asia.

Itse kuitenkin ajattelen asiaa pääasiassa JYPin ja yleisötulojen kannalta, jolloin tuo kapasiteetti on riittävä ja mahdollistaa taistelun sarjataulukon ylemmässä päässä yleisötulojen puolesta.

Jos tuo uusi kapasiteetti osoittautuu jossain kohtaa sellaiseksi ongelmaksi, että halli on ottelusta toiseen täynnä, niin JYPillä menee siinä kohtaa niin hyvin, että se voi rakentaa pian uuden hallin omilla rahoillaan.
 
Hexa

Jäsen
Itse kuitenkin ajattelen asiaa pääasiassa JYPin ja yleisötulojen kannalta, jolloin tuo kapasiteetti on riittävä ja mahdollistaa taistelun sarjataulukon ylemmässä päässä yleisötulojen puolesta.
Yleisötulot ja siihen verrannollinen hallin täyttöaste on kuitenkin riippuvainen lippujen hinnoittelusta. Kannattajissahan on myös paljon vaikkapa opiskelijoita, joiden budjetti ei kovin suurta korotusta kestä nykyiseen seisomapaikan hintaan verrattuna.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Se että kapasitetti tulee olemaan tuo mainittu 5000-5500 tarkoittanee käsittääksein istumapaikka kapasiteettia ja tuohon nykyiseen betonrinkoon on aika lailla maksimi. joten ne haaveet yli 6000 hallista oli ylioptimistisia, ilman että olisi räjäyttänyt vanhan kokonaan, eli lähdetty rakentamaan täysin uutta areenaa ja eikös se todettu liian kalliiksi operaatioksi ja senkin kapasiteetti taisi olla n. 6 000 luokkaa mutta paljoa isompi. Ja nytkin on edelleen rahankeruu kesken.
Sitä en tutkinut paljonko mahdollinen katsomosektorin kapasiteetti lisääntyisi ns huputtamalla ja onko se edes turvallisuusmääräysten sallimisessa että alueelle voisi myydä enemmän lippuja, huputtamallahan ei tule katsomorivejä yhtään lisää (verrattaen vanhaan niin siellähän on tehty väliporras eli katsomorivejä on enemmän) ja jos ajattelee äkikseltään jos rivillä on 25 istumapaikkaa niin montako ihmistä samalle matkalle mahtuisi seisomaan? väitän ettei montaakaan enemmän.

Tuo tunnelman saaminen on sitten oma asia, kyllähän se on aika matala jos halli on 6000-7000 vetävä ja siellä on 3100 katsojaa ei sitä pieni seisomokatsomo pelasta, tai kuinka suuren lohkon tälle ns seisomokatsomolle sitten irroittaa? totuushan on että tuo 5000 on kelpo kapasiteetti, harvassa pelissä sitä pitkässä juoksussa kumminkaan ylitetään, se tietty ryhmä käy katsomassa valikoituja pelejä kuten itse tehnyt jo 15v sitä ennen tuli juostua joka ikinen ja 10-20 vieraspeliäkin.
Aika näyttää että saako jatkossa vierekkäisiä paikkoja muualtakin kuin joltain 0-2 riveiltä, ilman että varaat ne viikkoja tai kuukausia aikaisemmin. Pitäisi tutkia kuinka paljon nuo ns halli laajennukset on sitten pidemmällä juoksulla nostanut kausikortti ja ottelukohtaisia keskiarvoja alku innostuksen jälkeen.

Halliahan ei voi rakentaa ajatuksella että jos mahdollinen joukkue/vuokralainen joskus tulevaisuudessa saattaa pärjätä johon on liikaan muuttuvia tekijöitä, jos uusi halli ratkaisisi joukkueen menestyksen sata prosenttisesti niin jokainen joukkehan omistaisi itse hallin. tämä ei tuonut autuutta Espooseen Bluesille kun Salonoja omisti niin seuran kuin hallinkin, eikä jaffalakaan taannut jokerien menestystä viimeisinä liigavuosinaankaan. nythän ei taida suomessa olla yhtään ns joukkeen tai joukkeen omistajan omistamaa hallia. Eli nuo hallit ei vaan ole mikään bisnes, ja näin sisäsuomessa käyttöastetta ei vaan saa riittäväksi.
Melkein väittäiin jos nuo areenat olisi takuu varma bisnes, Sepäsen Jukka kumppaneineen olisi jo aikoja sitten rakentanut oman areenan, Kuten monella muullakin paikkankunnalla olis toistaan komeampia pyhättöjä. Totuushan on että väestöpohja ei vaan suomessa ole riittävä näissä maakunta keskusten pikkukaupungeissa mihin Jyväskyläkin lukeutuu, Jotkut Tampere ja Oulu on ne joihin voi voi kuvitella ne 7 000-10 000 vetäviä areenoita. Turkuhan on jo osoittanut että liian suuri ja eikös sinne ole suunniteltu uutta areenaa mikä on nykyistä pienempi.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Voisiko joku refereerata tuota artikkelia, kun on maksumuurin takana. Mikäli siellä löytyy jotakin rakennekaavioita suunnitelmista, niin kuvakaappauksella tänne ruodittavaksi.
 
Volcan M.

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kiitos @Volcan M. Onko nuo siis tämän hetkisiä suunnitelmia? Huomiotani siis kiinnittää nuo maininnat, että jääurheilulle 6000 ja tapahtumille 7000 kapasiteetti. Ovat kuitenkin eri lukuja kun tänne tänään laitetut. Onko sitten aiemmat luvut tänään ksml - artikkelissa mainittuja?

Jos nuo luvut kutinsa pitää, niin enpä valita, toimiva halli 6000 yleisökapasiteetilla on ihan riittävä, niin yleisölle, kun seuran kilpailukyvylle taloudellisesti. Ymmärrän, miksi Seppänen haastiksessa vaikutti jopa innostuneelta.

Tuo räjäytyskuva tosin vaatii mielikuvitusta muuttuakseen ymmärrettävään visioon mielessä, mutta ihan ok, sen mukaan mitä irti äkkisellään sain.

Olisi ehtaa saada vielä havainnekuva suunnitellusta kompleksista, kun ymmärtääkseni puhutaan siis kuusikerroksisesta rakennelmasta. Ajatus on, että nouseeko siis myös katto samalla, kun kantavat pilarit poistetaan ja muutetaan nykytekniikan mukaiseksi.

Niin tai näin, jäädään ihmettelemään ja odottelemaan, tulema on taatusti parempi kuin entinen, muuta tuskin vielä kehtaa sanoa.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siinä oli kuitenkin käytetty sanamuotoa ”Näillä näkymin”. Tuo suunnitelmahan on elänyt koko ajan muutenkin.

Näin luki. Jutun yhteydessähän oli oma laatikointi matkan varrella muuttuneista suunnitelmista, joten toki muutoksia voi tulla jatkossakin. Aika näyttää mennäänkö tällä vai jotain muuta.

Mutta se mitä tänään jutusta sai lukea, niin tyytyväinen olen jos tuohon toteumaan päästään.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Käytännössä kapasiteettia tulee siis noin 1500 lisää ja yleisötuloja potentiaalisesti noin 50% lisää. Vanhallakin kapasiteetilla JYP kykeni voittamaan kaksi mestaruutta ja pysymään kärkitaistossa vuosikausia.

Millä logiikalla tuo uusi kapasiteetti ei sitten rittäisi yhtään mihinkään? Millä logiikalla kilpailuetua ei saada kiinni, kun kapasiteetti ja potentiaaliset yleisötulot nousevat kuitenkin selvästi? Ehkä nyt hitusen mennään ylidramatisoinnin puolelle.
No ihan helpolla logiikalla. Tämän investoinnin pitää kestää aikaa, sillä ei ole odotettavissa 10-20 vuoden periodilla että uutta areenaa tulee laajennuksen jälkeen. No jos NYT saadaan 1000 paikkaa lisää, niin kestääkö se kilpailukyvyn kehittämistä 5-15 vuoden periodilla? Ei. Suuremman katsomon ei oleteta täyttyvän aina, mutta entäs jos huippupeleissä otetaan aina 1000+ katsojaa pataan päävastustajiin nähden? Nelfor hyvä, tämä on lyhyt näköistä laastaripaikkausta jossa ei nähdä liigan muutoksia ja kehittymistä 5-15 vuoden periodilla, saatika kaupungin kehittymistä. Eli paska uutinen mutta edes tyhjää parempi.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Nostetaan nyt sekin pointti tähän hallin yleisökapasiteettiin, että vaikka jossain vaiheessa koronan perkeleestä päästäisiinkin eroon, niin pitkässä juoksussa Liiga-seuroilla on kyllä tekemistä saada porukkaa hallille. Tässä on samaan aikaan tosi monta trendiä, joita vastaan seurat saavat painia. Näillä näkymin allekirjoittanut vaihtaa ensi kaudeksi oman kausikorttinsa Cmore-pakettiin. Aika monta kautta tuli kausikortti omistettua, enkä sen vuoksi koskaan uskonut näihin tv-kanaviin, mutta tämä kausi on ollut sen verran hyvä "mainosikkuna", että taitaa käytäntö jatkua.

Eikä seurojen ainoa haaste ole kausarista kanavapakettiin vaihtavat fanit. Osa katsojista saattaa vältellä yleisötapahtumia vielä pidempään. Jos taas korona on kurittanut katsojia pahasti taloudellisesti, niin sekin saattaa vähentää innostusta tulla hallille. Monilla paikkakunnilla ottelutapahtumat "vetelivät viimeisiään" jo ennen koronaakin.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Nostetaan nyt sekin pointti tähän hallin yleisökapasiteettiin, että vaikka jossain vaiheessa koronan perkeleestä päästäisiinkin eroon, niin pitkässä juoksussa Liiga-seuroilla on kyllä tekemistä saada porukkaa hallille. Tässä on samaan aikaan tosi monta trendiä, joita vastaan seurat saavat painia.
Olen tästä samaa mieltä. TV/streamit laittavat etenkin runkosarjan ma-to-päiville osuvat pelit pahaan rakoon. Mitä tekniikka tuokaan tullessaan? Ehkä headset-laseja ja NextVR:n kaltaisia toimijoita, joilla katsojalle saadaan tuotettua koko 360 asteen ottelutapahtuma, eikä tarvitse olla sidottuna ohjaajan valitsemiin kamerakulmiin.

Aika monelle jäähallilla käynti on ollut tapa ja paikka nähdä tuttuja. On mielenkiintoista nähdä, löytääkö sama seppojen ja markkujen porukka vielä hallille, vai tiputtaako välikausi kausikorttilaisia muiden medioiden tai harrasteiden ääreen. Yhden jättäessä pelit väliin muidenkin kynnys lopettaa hallilla käyntiin madaltuu oleellisesti.

Siksi 5500 katsojaa imaiseva halli on minusta riittävä. Ja jos kaivelee historian lehtiä, ei JYP ole haaveillut (ainakaan tuolloin) isommista areenoista. Alla oleva pätkä vuodelta 2013, lihavointi oma.

Tällä hetkellä halli paaluttaa JYPille kasvun rajat. Jyväskylässä on huhkittava töitä ja samaan aikaan toivottava, että kiekkoilu ei karkaa sfääreihin, joihin JYP ei kynsineen ja olosuhteineen kykene enää tarrautumaan.

– Halli on mikä on, Tyni huomauttaa. Turha meidän on hukata energiaa hokemalla päivittäin, että voi voi, kun meillä ei ole sitä 6 000–7 000 katsojan unelma-areenaa.

Lähde KSML:

Ed: Korjattu kapasiteetti 6000 -> 5500. Ulkomuisti petti.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No ihan helpolla logiikalla. Tämän investoinnin pitää kestää aikaa, sillä ei ole odotettavissa 10-20 vuoden periodilla että uutta areenaa tulee laajennuksen jälkeen. No jos NYT saadaan 1000 paikkaa lisää, niin kestääkö se kilpailukyvyn kehittämistä 5-15 vuoden periodilla? Ei. Suuremman katsomon ei oleteta täyttyvän aina, mutta entäs jos huippupeleissä otetaan aina 1000+ katsojaa pataan päävastustajiin nähden? Nelfor hyvä, tämä on lyhyt näköistä laastaripaikkausta jossa ei nähdä liigan muutoksia ja kehittymistä 5-15 vuoden periodilla, saatika kaupungin kehittymistä. Eli paska uutinen mutta edes tyhjää parempi.
Lyhytnäköistä laastaripaikkausta olisi se, että nykyhalliin tehtäisiin välttävimmät remontit ja muutoin jatkettaisiin nykyisen kapasiteetin ja palveluiden kanssa. Nyt tehdään käytännössä kaikki mahdollinen, mitä voidaan tehdä rakentamatta kokonaan uutta hallia, johon ei selvästikään ole rahoitusta saatu kasaan. En kutsuisi tätä kovin lyhytnäköiseksi toiminnaksi, vaan tehdään se mitä tehtävissä on. Kyllä selvä kapasiteetin nostaminen ja muutenkin hallin modernisoiminen on myös selkeää tulevaisuuteen katsomista. Ja kuten tässä on nostettu esille, niin on vaikea ennustaa yleisön käyttäytymistä tulevina vuosina.

JYPin hallin kapasiteetti ei ole erityisesti noussut oikein missään vaiheessa koko sen olemassaolon aikana. Silti on noustu taistelemaan liigan kärkeen vuosikausien ajaksi. Nyt sentään tehdään oikeasti merkittäviä ja positiivisia muutoksia, niin kyllä tämän voi nimenomaan nähdä siten, että katsotaan järjellä tulevaisuuteen ja pyritään olemaan valmiita muutoksiin.

Tottakai kaikkien toiveissa olisi uusi ja isompi halli, mutta kun kaikkea ei voi saada. Nyt maksimoidaan se mitä nykyisestä hallista voidaan irti saada, joka on mielestäni kuitenkin iso askel eteenpäin. Ihan turha pitää tätä ratkaisua täysin surkeana vain sillä perusteella, että uusi ja isompi halli olisi parempi vaihtoehto. Aina voisi jossitella, että pitäisi olla isompaa ja parempaa, mutta kun raha ei kasva puissa, niin kaikkea ei voi saada.
 
Viimeksi muokattu:

manageri6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Osaavat Jääkiekko-organisaatiot, Jypinkylä
Kyllähän JyPin on kehitettävä liiketoimintaa tavalla, jossa muustakin toiminnasta tulee euroja sisään. Siinä tuo halli antaa toteutuessaan mahdollisuuden siihen. Sihvonen & Co ei halua omaan Ideologiaansa nojaten Julkisen toimijan (Kaupunki) antaa mahdollisuutta siihen. Hyvä nosto oli tuo kolmen kopla ( Blom, Ruoppila, Tossavainen ) touhut, onko edes kaikki tullut julki...
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen tästä samaa mieltä. TV/streamit laittavat etenkin runkosarjan ma-to-päiville osuvat pelit pahaan rakoon. Mitä tekniikka tuokaan tullessaan? Ehkä headset-laseja ja NextVR:n kaltaisia toimijoita, joilla katsojalle saadaan tuotettua koko 360 asteen ottelutapahtuma, eikä tarvitse olla sidottuna ohjaajan valitsemiin kamerakulmiin.

Aika monelle jäähallilla käynti on ollut tapa ja paikka nähdä tuttuja. On mielenkiintoista nähdä, löytääkö sama seppojen ja markkujen porukka vielä hallille, vai tiputtaako välikausi kausikorttilaisia muiden medioiden tai harrasteiden ääreen. Yhden jättäessä pelit väliin muidenkin kynnys lopettaa hallilla käyntiin madaltuu oleellisesti.

Siksi 6000 katsojaa imaiseva halli on minusta riittävä. Ja jos kaivelee historian lehtiä, ei JYP ole haaveillut (ainakaan tuolloin) isommista areenoista. Alla oleva pätkä vuodelta 2013, lihavointi oma.

Lähde KSML:

Samaa mieltä. Tunnistan tämän myös omasta lähipiiristä. Siitä lähtien, kun Ruutu aloitti ja nyt Telia jatkaa niin aika monella on kynnys lähteä hallille noussut. Jokaisella on omat kiireensä ja stressinsä arjessa joten se tv:stä katsominen on vaan niin paljon helpompaa ja suht pienellä rahalla näkee kaiken kotisohvalta. Samalla voi tehdä kotihommia, nähdä perhettä jne. Sitten, kun se kaveri ei enää lähdekkään seuraksi matsiin niin helpommin jää myös itse pois.

Toki moni haluaa nähdä uuden hallin ja se näkyy varmaan piikkinä jonkun aikaa, mutta lopulta tärkeintä on, että tuote on kunnossa ja mielenkiintoinen.
Uskon, että uusittu halli on JYPille ihan riittävä, siitä se ei varmaan jää kiinni.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja jos tuota kapasiteettiä miettii niin olisihan 5500 enemmän kun vaikkapa Lahdessa, Hämeenlinnassa, Raumaalla ja Kuopiossa (wikipedian perusteella) ja sitten vielä jos alettaisiin vertailemaan vain istumapaikkoja niin ero alkaakin olemaan jo suurempi. Tavallaan aika sopiva olisi ainakin tämän hetken liigaan tuo halli ja täysin samalla viivalla muiden kanssa ellei jopa vähän edellä osaa keskikastin porukkaa.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotenkin minusta tämä 5200-5500 paikkaa on enemmän psykologinen kuin ansaitaan perustuva harmitus. Veikkaan että jos olisi ilmoitettu että uudessa hallissa kapasiteetti on 6000 joista 1500 paikkaa seisomakatsomoita ja loput istumapaikkoja ei porua olisi. Rahaa kassaan tulee enemmän istumapaikkojen kautta miten nyt on suunniteltuun. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että jotenkin nostalgia-Kelmu olisi halunnut 500 seisomakatsomon ja rumpuryhmän lauantai-illan päätyjuntteineen (junteilla en viittaa rumpuryhmään).

Jos mietitään miten kuluttajakäyttäytyminen muuttuu ja on muuttunut => istumapaikka ainoa tapa olla katsomossa, tilaa liikkua ja käyttää oheispalveluja, helppo saatavuus sekä jatkossa yhä useampi seuraa peliä muuten kuin paikan päältä en näe tätä yhtään huonona. Myös korona on opettanut monet seuraamaan peliä kotoa käsin ja ne marraskuun saipa pelit seurataan näiden toimesta kotoa käsin hallin sijaan.

Vertaan niin, että edelleen on parempi saada palkkaa töistä kuin irtisanoutua ja jäädä työttömäksi vaikka iso bonus olisi mennyt ohi suun. JyP voisi olla saamatta kokonaan uusia puitteita, siinä vaiheessa kun seura on nurin kelpaisi aika monelle vaikka 5000 jakkaraa. Näin veikkaisin. Ihminen kun arvostaa yleensä niitä "itsestäänselviä" asioita vasta kun menettää ne.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Vanhallakin kapasiteetilla JYP kykeni voittamaan kaksi mestaruutta ja pysymään kärkitaistossa vuosikausia.

Eikös Tyni sanonut että nimenomaan halli oli se pullonkaula, joka esti todellisen tuloksen tekemisen mestaruusaikoina? Olen aina ymmärtänyt että tuo todellinen taloudellinen kilpailukyky vuosina 2010-2013 oli veli venäläisiltä saatujen ruplien ansiota. Tuo aikakausi poskettomine korvausrahoineen antaa jotenkin ruusuisen kuvan JYPin urheilullisen ja taloudellisen menestyksen välisestä yhteydestä.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Samaa mieltä. Tunnistan tämän myös omasta lähipiiristä. Siitä lähtien, kun Ruutu aloitti ja nyt Telia jatkaa niin aika monella on kynnys lähteä hallille noussut. Jokaisella on omat kiireensä ja stressinsä arjessa joten se tv:stä katsominen on vaan niin paljon helpompaa ja suht pienellä rahalla näkee kaiken kotisohvalta. Samalla voi tehdä kotihommia, nähdä perhettä jne. Sitten, kun se kaveri ei enää lähdekkään seuraksi matsiin niin helpommin jää myös itse pois.
Tämä ei koske pelkkää jääkiekkoa, vaan oikeastaan ihan kaikkea vapaaehtoistyöstä tapahtumajärjestelyyn ja muuhun harrasteluun. Olen aika varma, että monet tapahtumat lakkaavat/vapaaehtoiset jättäytyvät niistä pois, vaikka normaalioloihin palattaisiin. Meillä monilla on paha tapa pitää kiinni jostain kiinni, eikä siitä voida luopua, "koska aina tehty näin". Veikkaan että moni mökkipaikkakuntien kesärompetorit sun muut jäävät jatkossa pitämättä, koska tauon jälkeen ei jakseta enää nostaa tätä pöydälle. Ennen koronaa taas ei olla viitsitty pistää hommaa paussille "koska tää tapahtuma on pidetty joka kesä vuodesta 1986".

Sama juttu vaivaa varmasti kausikorttilaisia. Joillakin meistä on voinut joka kevät olla mielessä, että viitsiikö sitä kausaria enää uusia, mutta silti siihen on aina päädytty. Ajatellaan vaan, että jos vielä tämän seuraavan kauden katsoisi vakiopaikalta. Nyt tulevana keväänä entistä herkemmin kortti jää uusimatta, koska se oma rituaali on ehtinyt jo katketa. Puhumattakaan siitä, että ilmassa on niin paljon epävarmuustekijöitä ensi syksylle, jotka tekevät vastahankaa kortin uusimiselle. Ei ole varmuutta että halliin pääsisi vielä ensi kaudellakaan normaalisti, saati sitten kaikki muut ikävät huhut JYPin taloudellisen tilanteen ympärillä. Moni varmasti epäröi kortin uusintaa, jos en ole varma siitä, että ensi kaudella pääset katsomaan sillä 30 kotiottelua.

Cmoren lähetyksiä katsellessa olen miettinyt paljon sitä, että minkä takia minä menen hallille, jos vaihtoehtona on tv-lähetys. Telkkarista näkee tilanteet uusintana, hallilla mediakuutiolla on pääasiassa mainoksia. Telkkaria voi katsoa mistä tahansa, hallille joutuu aina menemään (ja kärsimään autossa ruuhkat yms). Tunnelma on se mitä kotikatsomoon ei saa, mutta toisaalta kuinka monessa pelissä sitä tunnelmaa sitten lopulta on? Kaikki marraskuun arkipeliläpsyttelyt ovat vähän siinä ja tässä, onko niissä tunnelmaa. Viikonloppupelit tietenkin asia erikseen.

Toivoisin hallille enemmän oheistapahtumaa pelien yhteyteen. Esimerkiksi erätauot eivät saisi olla tyhjän jään ja mediakuution mainosten tutkailua, vaan jotain erikoista pitää yleisölle tarjota. Se 18 minuutin erätauko on oikeasti aika pitkä aika yksin jossain seisomakatsomossa ilman kaveria. Siinä sitten näppäilet puhelinta kun ei mitään parempaakaan tekemistä ole. TV:stä katsellessa voit kuitenkin tehdä muita kotitöitä erätaukojen aikana (jopa tiskaaminen ja imuirointi kiinnostaa allekirjoittanutta enemmän kuin Cmorella nähty Rädyn veljesten pihapelit).
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toisaalta on tässä sekin vastapaino, että kun jossain kohtaa toivottavasti päästään varsin huolettomasti taas liikkumaan missä tahansa, niin ihmisillä voi olla kovakin hinku lähteä urheilutapahtumiin paikanpäälle. Vaikka nyt totutaan olemaan kotona, niin aika kovalla innolla sitä lähdetään taas liikkeelle, kun tilanne sen sallii.

Tässä kohtaa on vaikea ennustaa, että miten yleisömäärien kanssa lopulta käy, mutta kaikki on mahdollista. Itse en ainakaan näe tätä niin yksipuolisesti, että yleisömäärät väkisinkin romahtavat ja kaikki jäävät ikuisesti sohville makailemaan.
 
Hexa

Jäsen
Eikös Tyni sanonut että nimenomaan halli oli se pullonkaula, joka esti todellisen tuloksen tekemisen mestaruusaikoina? Olen aina ymmärtänyt että tuo todellinen taloudellinen kilpailukyky vuosina 2010-2013 oli veli venäläisiltä saatujen ruplien ansiota. Tuo aikakausi poskettomine korvausrahoineen antaa jotenkin ruusuisen kuvan JYPin urheilullisen ja taloudellisen menestyksen välisestä yhteydestä.
Kyllähän se oli nimenomaan nuo venäläiset ruplat mitkä pitivät JYPin kilpailukykyisenä noina vuosina, eli juuri mestaruusvuosien aikoihin. Vaikka ensimmäinen mestaruus vielä ilman niiden tarjoamaa lisäapua tulikin. Ilman niitä ei olisi kuitenkaan ollut niin pitkäkestoista menestysjaksoa ja joidenkin mielestä jopa dynastiaa noina vuosina. Toki myös keski-suomalainen liike-elämä osallistui noihinkin aikoihin aktiivisella panostuksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös