Eilen tuli taas noteerattua muutama asia omissa pelaamisesta.
Ensimmäisen syötön antaminen on jotenkin helvetin vaikeaa. Saatettiin parhaimmillaan antaa 3 kertaa pakki-pakkia maalin takaa, vielä laidasta biljardina. Miksi? Siellä taas kuitenkin hyökkääjät haki aivan hyvin ja vastustajia oli karvaamassa vain yksin. Sitten, kun annetaan noita pakki-pakkeja, niin me annetaan vastustajalle taas aikaa ottaa enemmän miehiä iholle. Sitten taas jäädään omiin pyörimään. Ratkaisu?
Uskalla antaa se kiekko jollekin hyökkääjälle, kun siinä on vielä se yksi karvaaja. Hyökkääjä voi jakaa kiekkoa sitten taas usemapaan suuntaan, miellellään ylös, mutta alaspäin voi tarvittaessa antaa.
Pakit kuljettaa kiekkoa liikaa. Älkää ymmärtäkö väärin, se on hyvä, että pakit uskaltaa nostaa jalalla, mutta pitäisi osata tunnistaa, milloin viedä itse ja milloin jakaa kiekkoa. Monesti eilisessä pelissä oli tilanne, missä pakki nosti jalalla liian pitkään, hyökkääjät joutui pysähtyy sinisille ja sit pakki viskaa päätyyn? Miksi? Mikä tähän ratkaisu?
Nosta jalalla, jos vastustaja sumputtaa keskialueen niin hyvin, että syöttää ei voi, niin sit laitetaan kiekko päätyyn hyökkääjän mailan kautta, kun meillä on miehet vielä täydessä vauhdissa, näin me saadaan paljon enemmän irtokiekkoja päädystä ja voitetaan kamppailuja.
Toi joukkue ei osaa lukea peliä, milloin hyökkääjät karkaa, milloin pakki ei osaa avata peliä ja millon odotellaan liikaa.
Minusta näet pelin ja sen ongelmat ihan oikein, se perussyy ongelmiin on kuitenkin siinä viisikkopelin kesken eräisyydessä. Eri tavoin virtauksen mukaan se tuo ongelmia esiin. Huvittavasti minä olen katsellut asiaa niin päin muutamissa viime peleissä, että pakit kyllä antaa sen helpon ensimmäisen peliä edistävän syötön, mutta hyökkääjä liian usein ei osaa sitä vastaan ottaa ja vielä useammin menettää ja tupeloi kiekon vastustajalle edistämättä oikeasti mitään oman joukkueen pelaamisessa, toki joskus juuttuu laitaan irtokiekkokamppailuun, jossa joukkue häviää kiekon käytännössä joka kerta, tai saa sohaistua päätyyn, jossa kiekollinen hallinta vaihtuu, kun ei sinne ajoitusten ollessa viturallaan kukaan omista ehdi haastamaan uskottavasti. Mainio esimerkki tästä oli eilen Kapteenin tuskastuminen Dostielle, kun oikeasti antoi sen helpon edistävän syötön laiturille, niin puolen metrin kurotus oli muka liikaa ja peli taas vastustajan ilotteluksi.
Lisänä tuohon kakkuun vielä se, että kun joukkue työstönsä vaiheessa pelaa liian kaavamaisesti jopa varmistellen, se antaa viisikkopelissä vastustajalle tilaa ja aikaa mielin määrin rakennella, eli iholle pääsy hyökkäysalueen vastakarvaamisessa jää kyllä järkiään torsoksi tässä vaiheessa, mikä sitten kertautuu liike alivoimaisena keskialueen puolustamisena ja kun liikkeessä hävitään, ollaan omissa reagoimassa ja selviytymässä. Riiston myötä sitten ongelmat on päinvastaiset, eli peli ei tahdo tuottaa.
Tuosta synkästä maalailusta huolimatta, oikeasti toimivan pelin hakemisesta siellä on merkkejä, vaan tyhjästä kun ei voi nyhjästä se vaatii aikaa syntyäkseen. Tietenkään mitään todistetta moiseen positiivisuuteen ei minulla katsomon puolelta ole laittaa, ehkä ainoa ja jota pidän merkittävänä merkkinä on se kuinka jokainen viisikko yrittää suorittaa samaa pelillistä identiteettiä ja pelitapaa. Paska vaan tietty kun vielä ei riittävästi toimi. Ehkä kumminkin kehtaan tuon laittaa perustelemaan sanomisiani.
Varmaan ihan kaikki nuo luettelemasi pelin ongelmat on johdettavissa viisikkopelin epävarmuuteen ja vajavaiseen kykyyn lukea pelin virtaa liigan vaatimassa tempossa, siellä kun on se vastustajakin vielä ilkkumassa päin naamaa. Kaikkeen tuo keskeneräisyys kun vaikuttaa, niin rakenteluun, ajoituksiin, kuin fyysiseenkin peliin(ei ehdi iholle, kun toimittaa peliä hitaasti). Tähän on sitten pakko laittaa tämä ritilla, että se on jaksettava painaa ja kuroa eroa umpeen, kun viimein vaikuttaisi olevan edes jonkun sortin lähtö tuon tekemiseen, sellaista valkkua kun ei vaan ole, joka ihan tyhjästä luo seuran identiteetin ja pelitavat suit sait. Tää turpaan otto on vaan pakko kestää, itse jupisen nyrkkiini turpaan otossa, että tuntuu sitten pirun paljon palkitsevammalta, kun viimein saa tuloksesta kiinni.