Mainos

JYPin maalivahtipeli

  • 86 200
  • 873

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsekin olen aiemmin tuijottanut pelkkiä prosentteja, mutta kyllä torjuntaprosentteihin vaikuttaa paljon myös minkälaisista paikoista laukaukset tulevat. Ruusu on tehnyt tällä kaudella useita gamesavereita ja paikannut paljon puolustuksen virheitä. Vielä paremman puolustuksen takana torjuntaprosentti olisi myös parempi. Myöskään irtokiekkoja ei ole viime peleissä juuri tullut. Kauden alussa tuli vielä jonkin verran, joskin selvästi vähemmän kuin aiemmin. Kyllä voi sanoa, että Ruusu on mennyt monella osa-alueella huomattavasti eteenpäin. Samalla voi myös sanoa, että tilastot eivät aina kerro kaikkea.

Tuossa mielestäni yksi hyvä esimerkki torjuntaprosenteista on viimevuosilta Sami Rajaniemi, Ruusua surkeampi prosentteja, mutta valittiin esimerkiksi viimekaudella EHT ja sai Ruotsiin sopimuksen. Jos katsottaisiin vain torjuntaprosentteja niin maalivahtia voisi pitää surkeana.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Itse olen omassa päässäni järkeillyt asian niin, että Ruusulle on haluttu antaa täysi luotto ja mahdollisuus ottaa selkeä ykkösveskan paikka. Uskon ja toivon, että Parkkinen jatkossa saa myös vastuuta vähän enemmän, sillä kyseessä on lupaava vahti, jossa itse näen potentiaalia jopa Liigan parhaimmistoon ja ylikin. Ei viitsisi ainakaan mahdollisuuksien puutteen vuoksi antaa lähteä menemään. Parkkinen on pelipäälle sattuessaan kuin muuri.
 
Tuossa mielestäni yksi hyvä esimerkki torjuntaprosenteista on viimevuosilta Sami Rajaniemi, Ruusua surkeampi prosentteja, mutta valittiin esimerkiksi viimekaudella EHT ja sai Ruotsiin sopimuksen. Jos katsottaisiin vain torjuntaprosentteja niin maalivahtia voisi pitää surkeana.

Eikös Rajaniemellä ole melkein parempia torjuntaprosentteja vaikka on vetänyt surkeissa Jukureissa 50 matsia per kausi?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Uskon ja toivon, että Parkkinen jatkossa saa myös vastuuta vähän enemmän

Mä korostin viime kauden päätteen puolella näissä mv - debateissa juuri sitä, että tuossa on ihanteellinen parivaljakko JYPin tulevaan kauteen, jopa paras, mitä rahalla saa, jos miettii panos tuotos akselilla. On varmaan niin kuin sanot, että Ruusu on ottanut esityksillään tällä hetkellä sen ykkösveskan paikan, mutta kyllä niitä pelejä vielä Parkkisellekin siunaantuu, tälläkin kaudella. Kannattaa muistaa, että siinä kaksi iältään nuorta maalivahtia, jotka edelleen kehittyvät kumpainenkin. Toivon, että JYP organisaatio ymmärtää, että siinä kaksi timanttia hioutumassa tulevaisuuteen ja osaa olla kärsivällinen kasvattamisen ja luoton suhteen, siinä on iso rahareikä rosterin kasaamiseen säästetty, kun oikein toimitaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös Rajaniemellä ole melkein parempia torjuntaprosentteja vaikka on vetänyt surkeissa Jukureissa 50 matsia per kausi?

Pari edellistä kautta Ruusulla on parempi torjuntaprosentti ollut kun Rajaniemellä, tietenkin uralle sitten noita yli 90% kausiakin mahtuu menneisyydestä Rajaniemelle.
 
Hexa

Jäsen
Tuossa mielestäni yksi hyvä esimerkki torjuntaprosenteista on viimevuosilta Sami Rajaniemi, Ruusua surkeampi prosentteja, mutta valittiin esimerkiksi viimekaudella EHT ja sai Ruotsiin sopimuksen. Jos katsottaisiin vain torjuntaprosentteja niin maalivahtia voisi pitää surkeana.
Valittiin kyllä EHT:lle ja ei sillä sinällään ole merkitystä, mutta olikohan torjuntaprosentti siinä vaiheessa hieman parempi ja laski sitten hieman loppukautta kohti. EHT-valinta taisi olla syyskaudella, vai muistanko väärin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Katsaus maalivahtien edistyneisiin tilastoihin, ja kas kummaa. Markus "liian huono Liigaan" Ruusu on liigan kuudenneksi paras maalivahti kun mitataan torjuttua maaleja yli maaliodottaman.
Korjaus: Markus "liian huono Mestikseen" Ruusu.

Jatkiksen "asiantuntijoiden" arviot Ruususta ennen kauden alkua lähtivät kyllä aika mukavasti lapasesta. Hyvin on näpäyttänyt takaisin.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Markus Ruusun suoritukset ovat herättäneet voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan - ehkä eniten kaikista JYPin pelaajista. Lähes joka pelin yhteydessä osa faneista haukkuu Ruusun sysipaskaksi ja toiset taas kehuvat vuolaasti.

Oma näkemykseni tällä hetkellä on se, että Ruusu on riittävän hyvä ykkösvahti voittavalle jääkiekolle. Silti soisin Ruusun kehittyvän heikkouksissaan, jotta nousisi vielä seuraavalle tasolle.

Ruusun vahvuutena on uskomaton kyky torjua one timereita. Sanoisin että Ruusu on tällä saralla aivan liigan parhaimmistoa. Ruusu on nopea vahti, minkä johdosta kykenee peittämään poikittaissyötöistä tulevat laukaukset.

Maalivahdille tärkeä ominaisuus on myös mentaalisen puolen riittävyys. Maalivahti joutuu kestämään paineita kenttäpelaajia enemmän. Näen tämän yhtenä Ruusun suurista vahvuuksista. Vaikuttaisi siltä, että hän kykenee nollaamaan tilanteet nopeasti, eikä romahda paineiden alla tai virheiden tullessa. Eilisestä Ilves-pelistä hyvä esimerkki oli maali, jossa Ilveksen pelaaja teki melko helpon vanhanaikaisen Ruusun selän taakse. Henkisesti heikko maalivahti olisi herpaantunut tästä ja päästänyt uusia helppoja maaleja. Mutta mitä teki Ruusu: laittoi jumal-moodin päälle ja teki gamesavereita toisensa jälkeen.

Ruusu on kova taistelija. Yhdessäkään pelissä Ruusu ei ole lopettanut tilanteita kesken, vaan on viimeiseen asti halunnut torjua jokaisen laukauksen - jopa ne mahdottomat. Pidän tästä asenteesta Ruusun pelissä todella paljon.

Ruusun heikkoutena puolestaan on rebound-kontrolli. Ruusu pudottaa liikaa kiekkoja eteensä helpoista laukauksista ja hukkaa sen jälkeen kiekon. Tätä puolta Ruusun pelissä on vaikea ymmärtää. En ole maalivahtipelin varsinainen asiantuntija, mutta sen verran olen itsekin pelannut maalissa, että tiedän maalivahdeilla yleensä olevan tietyn tuntuman siitä, mihin suuntaan kiekko jatkaa matkaansa. Maalivahti yleensä näkee, kuulee, tuntee tai jotenkin vain aistii kiekon kulkusuunnan torjunnan jälkeen. Vaikuttaa siltä, että Ruusulta tämä aistimus puuttuu. On hämmentävää seurata, miten hukassa Ruusu on torjuntojen tai pleksistä kimmonneiden kiekkojen jälkeen.

Ruusulla on myös toisinaan ongelmia maskin takaa tulevissa laukauksissa tai ohjauskiekoissa. Nämä toki ovat vaikeita kaikille maalivahdeille, mutta jotkut veskarit osaavat ennakoida näitä tilanteita Ruusua paremmin. En tiedä onko tämä varsinainen heikkous Ruusulle, mutta kehittymisen varaa silti on näiden tilanteiden tunnistamisessa.

Maalivahdin suorituksiin vaikuttaa myös koko joukkueen puolustuspeli. Voittoputken aikana Ruusun heikkoudet eivät tulleet esiin vastustajan maalien muodossa, koska puolustajat siivosivat kliinisesti maalinedustaa. Viime peleissä Ruusu on jäänyt liian yksin taistelemaan rebound-kiekoista. Jokaisella maalivahdilla, jopa kaikkein parhaimmilla, on vahvuuksia ja heikkouksia. Hyvässä joukkueessa pelaajien vahvuudet tulevat esiin ja heikkoudet jäävät piiloon. Puolustajien pitäisi olla enemmän hereillä näiden Ruusun heikkouksien kanssa. En tiedä toiko voittoputki vääränlaisen hyvänolontunteen, mutta viime peleissä puolustajat eivät ole enää suojelleet maalin edustaa alkukauden malliin. Tämä on suuri syy, minkä vuoksi Ruusu ei ole kyennyt enää voittamaan otteluita.

Toisaalta vaikutusta on myös toiseen suuntaan. Maalivahti vaikuttaa omalla toiminnallaan koko joukkueen puolustuspeliin. Puolustajille tuo epävarmuutta se, että maalivahti pomputtelee kiekkoja. Puolustajia taas rauhoittaa se tunne, että maalivahti hoitaa kaikki helpot laukaukset. Ei tarvitse pelätä reboundeja, koska tiedetään, ettei niitä tule ainakaan vaarallisille sektoreille. Vaikuttaisi siltä, että JYPin puolustajat eivät voi luottaa maalivahtiinsa kuin vuoreen, koska Ruusulta tulee reboundeja helppoihinkin laukauksiin.

Mitä sitten tehdä? Heittäisin pallon valmennuksen suuntaan. Ensinnäkin Ahvenjärven & co. tulee teroittaa puolustajille sitä, että meillä on maalivahti, joka voi torjua ihan minkä tilanteen tahansa, mutta toisaalta reboundeja voi tulla. Puolustajien täytyy varjella maalin edustaa huolellisemmin ja putsata irtokiekkoja. Tämä antaisi Ruusulle mahdollisuuden loistaa vahvuuksillaan.

Toisaalta heittäisin palloa myös maalivahtivalmennuksen suuntaan. Onko Jarkko Hyytiä mies, joka pystyy viemään veskareita seuraavalle tasolle? Pystyykö hän analysoimaan Ruusun heikkoudet ja vahvuudet ja tukemaan niissä? Nämä ovat kysymyksiä, koska en oikeasti tiedä. Mutta tiedän sen, että maalivahdit kehuvat vuolaasti esimerkiksi Kari Lehtosen, Ari Hillin ja Markus Korhosen vaikutusta omaan kehittymiseen. Miksi JYPissä pelanneet maalivahdit eivät ylistä Hyytiää jälkeenpäin?

Ruusun heikkoudeksi näkemäni asia eli Rebound-kontrolli on sellainen, jossa voi myös kehittyä. Toivon että maalivahtivalmennus on tässä hereillä ja luo Ruusulle oikeanlaisia harjoitteita, jotta Make voi kehittyä. Ruusulla on kaikki edellytykset tulla jopa EHT-tason maalivahdiksi, mikäli näitä ongelmakohtia saadaan vietyä parempaan suuntaan.

JYP ei ole mielestäni kaatunut Ruusuun yhdessäkään pelissä. Joidenkin helppojen maalien vastapainoksi on nähty lukuisia gamesavereita. Silti toivoisin, että ne helpot maalit jäisivät pois ja Ruusu saisi VAIN loistaa. Tässä auttaisi Ruusun heikkouksien kehittäminen ja koko joukkueen puolustuspelin paraneminen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Äärimmäisen hyvä viesti, mutta tartun tähän. Tätä kysymystä myös minä olen kysellyt usein ja huomannut muiden palstaveljien komppaavan. Kukaan ei oikein tunnu tietävän Jarkko Hyytiän roolista mitään. Hän on ollut äärimmäisen pitkään kiinni JYPin valmennustiimissä, tullen sinne jo keväällä 2011. Jos haluaa jotain perspektiiviä session pituuteen, niin Hyytiä on roikkunut JYPissä jo RD:n ensimmäisen tulemisen ajoilta asti. Yhtä soittoa katkeamattomassa työsuhteessa, joskin rooli on vaihtunut vuosien varrella.

Hyytiä on vastannut Liigassa maalivahtivalmennuksesta sekä kuntovalmentamisesta, Akatemian ja junnujen puolella rooli on ollut pää-, apu- tai mv-valmentaja. Todella laajasti erilaisia hommia organisaatiossa ja pitkä ura.

Jaan ihmetyksen siitä, että kukaan ei puhu koskaan Hyytiästä yhtään mitään. Hän ei näy meille faneille, eikä häntä nosta pelaajat esiin medialle. Tietysti on mahdollista, että Hyytiä on tästä huolimatta äärimmäisen hyvä työssään, mutta vähän oudosti kukaan ei anna hänelle koskaan kredittiä tai kiitosta, mutta työsuhde pysyy.

Jotain Jyväskylässä ollaan tehty oikein tämän 10 vuoden aikana, kun täällä on ollut pääasiassa hyviä maalivahteja jopa yli oman tarpeen. Eiköhän Hyytiä ole ollut tekemisissä ainakin Ruusun, Vehviläisen, Laurikaisen, Perhosen, Lehtosen, Rajaniemen ja Ahon kanssa. Puhumattakaan sitten ensisijaisesti edustus-JYPin molarien, Myllykoski, Tuokkola, Tarkki, Helenius. Tosi paljon Liiga-tason hyviä tai loistavia maalivahteja, jotka ovat joko ponnistaneet meiltä tai puhjenneet meillä kukkaan. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan nostanut Hyytiää nimeltä esiin.

En osaa tarttua sen tarkemmin tähän Hyytiän tilanteeseen tai rooliin, mutta periaatteessa tulokset näyttävät hyvältä, mutta toisaalta taas eivät.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
On aivan irrelevanttia keskustella JYPin maalivahdeista kun joukkue edessä pelaa tuolla tasolla. Sellaisia maaleja tulee jatkuvalla syötöllä, joita ei oltaisi otettu kun tuurilla. Ymmärrän että tämän alapalstan suurimpia pointteja on olla se paikka, jossa se oma turhautuminen puretaan yleensä yksittäisiin pelaajiin, mutta yrittäkää nyt edes jumalauta olla vähän analyyttisiä.

Edit. Tämä siis kommenttina enemmäm muiden ketjujen Ruusun arvosteluille.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ruusun heikkoutena puolestaan on rebound-kontrolli.

Ansiokkaan analyysin heitit, ei juurikaan lisättävää muutoin, mutta tuo lienee karkeasti määrittäen kahden mv - koulukunnan ero. Yleensä peittävällä veskarilla ei ole aiettakaan liimata kiekkoja ja jos Ruusun toimintaa katsoo, voi melkein määrälleen sanoa, että puolessa on rebound kontrolli ja puolessa vedoista ei. Tämäkin on ihan ainakin osin selitettävissä sillä, että moni laukauksista tulee maskin takaa tai muuttaa peittävästä suuntaansa hieman, eikä sellaisia veskareita juuri ole olemassa, joilla olisi jatkuva rebound kontrolli tilanteesta toiseen.

Peittävän (perustyyliltään) veskarin kanssa olisi syytä valmennuksessa jo ottaa huomioon oman alueen pelissä irtokiekkovastuu, veskarin vastuu on pitää maali puhtaana. Jos nyt hakee menestynyttä verrokkia maailmalta peittävän tyylin veskareista, mieleen tulee Tretjak, herra ei juuri liimaillut, toki omasi paremman ribarikontrollin kuin Ruusu, mutta omat siellä siivosivat ihan taktisella idealla.

Itse Ruusun peliä seuraamalla koen, että on mennyt eteenpäin viime kaudesta sekä liimaamisessa, että ribarikontrollissa, eli kehitystä on tapahtunut huomattavaksi asti, mikä on oikeastaan loogista, kun on saanut pelata kerrankin enemmän. Näkisin, että Ruusu on veskarina vieläkin nuori ja kehittyvä pelaaja, josta JYPin kannattaa pitää kiinni kynsin hampain, järjellisellä rahamäärällä ei juuri parempaa maalille saa, joka ei karkaa kirkkaampiin valoihin ja lihaisempien patojen ääreen tilaisuuden saadessaan. Koskaan toki ei tiedä, onko Ruusulla aie moiseen, mutta vaikuttaa hitaammin kehittyvältä pelaajalta ja joukkueelle on aina hyväksi, jos joku ankkuripelaaja on kiinni pidempiaikaisesti.

Niille, joille tappiot tässä hetkessä on hapokkaita, voinee todeta, että kyllä Ruusu torjuu voittoja saman tien, kun joukkue siihen antaa mahdollisuuden. Rosenttien tuijottajille tiedoksi, että ne kertoo enemmän joukkueen suorittamisesta, kuin pelkästään maalivahdin, kannattaa pitää mielessä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vielä sen verran haluan työntää oman arvioni Ruusun peittävään pelaamiseen, EN tiedä kuinka paljon se on vielä tietoisempaa että kiekkoja ei liimata, tuolla JYPn aloittajien häviämis prosentilla, jokainen vastustajan hyvä aloitus voitto on potentiaalien maalinteko paikka jos ei maali niin minuutin pyöritys omassa päässä. Kokonaisuudessa pirun vaikea yhtälö. Puolustuksen pitäisi voittaa huomatavasti enemmän irtokiekkoja mutta tässä tulee se ongelma että noilla kiloilla mitä JYP kantaa. toistuvasti hävitää kaksinkamppailu. Yrityksen puutteesta ei ole tähänkään mennessä jäänyt kiinni, mutta sen voitetun taistelun jälkeen aivan järkyttävä määrä jokaisessa ottelussa tulee sittä hyvin junnumainen virhe, kiekko pelataan vastustajan lapaan ja usein myös maalinteko paikalle. Ruusun kannalta välillä tulee mietittyä kumpi on vaarallisempi tilanne, kiekko vastustajalla vai kiekko omilla, molemmista tilanteista usein tulee maalinteko tilanne,
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Markus Ruusun suoritukset ovat herättäneet voimakkaasti tunteita puolesta ja vastaan - ehkä eniten kaikista JYPin pelaajista. Lähes joka pelin yhteydessä osa faneista haukkuu Ruusun sysipaskaksi ja toiset taas kehuvat vuolaasti.

Oma näkemykseni tällä hetkellä on se, että Ruusu on riittävän hyvä ykkösvahti voittavalle jääkiekolle. Silti soisin Ruusun kehittyvän heikkouksissaan, jotta nousisi vielä seuraavalle tasolle.

Ruusun vahvuutena on uskomaton kyky torjua one timereita. Sanoisin että Ruusu on tällä saralla aivan liigan parhaimmistoa. Ruusu on nopea vahti, minkä johdosta kykenee peittämään poikittaissyötöistä tulevat laukaukset.

Maalivahdille tärkeä ominaisuus on myös mentaalisen puolen riittävyys. Maalivahti joutuu kestämään paineita kenttäpelaajia enemmän. Näen tämän yhtenä Ruusun suurista vahvuuksista. Vaikuttaisi siltä, että hän kykenee nollaamaan tilanteet nopeasti, eikä romahda paineiden alla tai virheiden tullessa. Eilisestä Ilves-pelistä hyvä esimerkki oli maali, jossa Ilveksen pelaaja teki melko helpon vanhanaikaisen Ruusun selän taakse. Henkisesti heikko maalivahti olisi herpaantunut tästä ja päästänyt uusia helppoja maaleja. Mutta mitä teki Ruusu: laittoi jumal-moodin päälle ja teki gamesavereita toisensa jälkeen.

Ruusu on kova taistelija. Yhdessäkään pelissä Ruusu ei ole lopettanut tilanteita kesken, vaan on viimeiseen asti halunnut torjua jokaisen laukauksen - jopa ne mahdottomat. Pidän tästä asenteesta Ruusun pelissä todella paljon.

Ruusun heikkoutena puolestaan on rebound-kontrolli. Ruusu pudottaa liikaa kiekkoja eteensä helpoista laukauksista ja hukkaa sen jälkeen kiekon. Tätä puolta Ruusun pelissä on vaikea ymmärtää. En ole maalivahtipelin varsinainen asiantuntija, mutta sen verran olen itsekin pelannut maalissa, että tiedän maalivahdeilla yleensä olevan tietyn tuntuman siitä, mihin suuntaan kiekko jatkaa matkaansa. Maalivahti yleensä näkee, kuulee, tuntee tai jotenkin vain aistii kiekon kulkusuunnan torjunnan jälkeen. Vaikuttaa siltä, että Ruusulta tämä aistimus puuttuu. On hämmentävää seurata, miten hukassa Ruusu on torjuntojen tai pleksistä kimmonneiden kiekkojen jälkeen.

Ruusulla on myös toisinaan ongelmia maskin takaa tulevissa laukauksissa tai ohjauskiekoissa. Nämä toki ovat vaikeita kaikille maalivahdeille, mutta jotkut veskarit osaavat ennakoida näitä tilanteita Ruusua paremmin. En tiedä onko tämä varsinainen heikkous Ruusulle, mutta kehittymisen varaa silti on näiden tilanteiden tunnistamisessa.

Maalivahdin suorituksiin vaikuttaa myös koko joukkueen puolustuspeli. Voittoputken aikana Ruusun heikkoudet eivät tulleet esiin vastustajan maalien muodossa, koska puolustajat siivosivat kliinisesti maalinedustaa. Viime peleissä Ruusu on jäänyt liian yksin taistelemaan rebound-kiekoista. Jokaisella maalivahdilla, jopa kaikkein parhaimmilla, on vahvuuksia ja heikkouksia. Hyvässä joukkueessa pelaajien vahvuudet tulevat esiin ja heikkoudet jäävät piiloon. Puolustajien pitäisi olla enemmän hereillä näiden Ruusun heikkouksien kanssa. En tiedä toiko voittoputki vääränlaisen hyvänolontunteen, mutta viime peleissä puolustajat eivät ole enää suojelleet maalin edustaa alkukauden malliin. Tämä on suuri syy, minkä vuoksi Ruusu ei ole kyennyt enää voittamaan otteluita.

Toisaalta vaikutusta on myös toiseen suuntaan. Maalivahti vaikuttaa omalla toiminnallaan koko joukkueen puolustuspeliin. Puolustajille tuo epävarmuutta se, että maalivahti pomputtelee kiekkoja. Puolustajia taas rauhoittaa se tunne, että maalivahti hoitaa kaikki helpot laukaukset. Ei tarvitse pelätä reboundeja, koska tiedetään, ettei niitä tule ainakaan vaarallisille sektoreille. Vaikuttaisi siltä, että JYPin puolustajat eivät voi luottaa maalivahtiinsa kuin vuoreen, koska Ruusulta tulee reboundeja helppoihinkin laukauksiin.

Mitä sitten tehdä? Heittäisin pallon valmennuksen suuntaan. Ensinnäkin Ahvenjärven & co. tulee teroittaa puolustajille sitä, että meillä on maalivahti, joka voi torjua ihan minkä tilanteen tahansa, mutta toisaalta reboundeja voi tulla. Puolustajien täytyy varjella maalin edustaa huolellisemmin ja putsata irtokiekkoja. Tämä antaisi Ruusulle mahdollisuuden loistaa vahvuuksillaan.

Toisaalta heittäisin palloa myös maalivahtivalmennuksen suuntaan. Onko Jarkko Hyytiä mies, joka pystyy viemään veskareita seuraavalle tasolle? Pystyykö hän analysoimaan Ruusun heikkoudet ja vahvuudet ja tukemaan niissä? Nämä ovat kysymyksiä, koska en oikeasti tiedä. Mutta tiedän sen, että maalivahdit kehuvat vuolaasti esimerkiksi Kari Lehtosen, Ari Hillin ja Markus Korhosen vaikutusta omaan kehittymiseen. Miksi JYPissä pelanneet maalivahdit eivät ylistä Hyytiää jälkeenpäin?

Ruusun heikkoudeksi näkemäni asia eli Rebound-kontrolli on sellainen, jossa voi myös kehittyä. Toivon että maalivahtivalmennus on tässä hereillä ja luo Ruusulle oikeanlaisia harjoitteita, jotta Make voi kehittyä. Ruusulla on kaikki edellytykset tulla jopa EHT-tason maalivahdiksi, mikäli näitä ongelmakohtia saadaan vietyä parempaan suuntaan.

JYP ei ole mielestäni kaatunut Ruusuun yhdessäkään pelissä. Joidenkin helppojen maalien vastapainoksi on nähty lukuisia gamesavereita. Silti toivoisin, että ne helpot maalit jäisivät pois ja Ruusu saisi VAIN loistaa. Tässä auttaisi Ruusun heikkouksien kehittäminen ja koko joukkueen puolustuspelin paraneminen.

Masa (Näsä)viisasteli sellaisen analyysin, että pakko todeta kiitos. Ei mitään lisättävää, opettavaista ja mukavaa luettavaa.
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
@Hurricane minkälaiseksi näet kenttäpelaajien vastuun Ruusun edessä? Oletko myös sitä mieltä, että Ruusu ei taitojensa puolesta riitä, jos edessä olisi toimiva viisikkopuolustus?
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
@Hurricane minkälaiseksi näet kenttäpelaajien vastuun Ruusun edessä? Oletko myös sitä mieltä, että Ruusu ei taitojensa puolesta riitä, jos edessä olisi toimiva viisikkopuolustus?
Asiallinen kysymys. On aivan totta, että tällä hetkellä ei toimi kenttäpelikään. Ja se ei varsinaisesti tee Ruusun pelaamisesta helpompaa. Hyökkäyksiin lähtöjen vaikeus, keskialueen ylityksen vaikeus, hävityt kaksinkamppailut ja vastustajan pitkät hyökkäysrallit, sekä joka pelissä selkeä kiekonhallinta vastustajalla -> pataan tulee. Mutta en vaan näe hyvää ykkösveskariakaan. Muutamaa yksilöä lukuunottamatta koko joukkue on tällä hetkellä keskinkertainen tai jopa huonompi, maalivahti mukaanluettuna. En siis kaada tappioita Ruusun syyksi, mutta en myöskään näe hyvää ykkösveskariakaan, en millään värilaseilla.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Ei tee ei, mutta vastakysymyksenä, kuka vahti olisi mielestäsi riittävä? Siihen ei riittänyt Veini Vehviläinenkään tuon sekasotkun edessä, mutta ehkä myös hän on silmissäsi riittämätön, joten kuka siis?
Köyhällä ei ole varaa huonoon. Tällä tarkoitan että maalivahtina näkisin mieluummin kenet tahansa tasonsa jo näyttäneen. Syön mielelläni sanani, Kroisos Pennosen tapaan hatun kera, mikäli Ruususta kehittyy liigan mittapuulla huippuveskari. Minulla ei ole henkilökohtaisia antipatioita. Toivon vilpittömästi että hän onnistuu. Tällä hetkellä en ole vakuuttunut. Myös hyökkäys kaipaisi 1-2 oikeaa vahvistusta ja olen pettynyt myös pakiston tasoon suhteessa odotuksiin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

Veini oli kuitenkin palatessaan tasonsa näyttänyt huippumaalivahti, muttei siltikään riittänyt.
 
Kahjupappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nosmokingteam
Turha kai tätä on maalivahdin niskaan kaataa, kun puolustuspeli on tahdotonta ja kuritonta höntyilemistä.
Kaikkien ei ilmeisesti tarvitse puolustaa, kuin katseella seuraamalla.
Miesten (tai poikien) pitäisi tietää paikkansa kentällä ja käydä punttisalilla, ettei aina se vihulainen voita vääntöjä.
Ehkä se Ruusukin vielä joskus urallaan torjuu yli 90%...
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
JYP päästänyt 60 maalia! Vain Jukurit enemmän 2 ottelua enemmän pelanneena. Sama ongelma kuin viime vuonna. Puolustus vuotaa kuin seula. Tartteis tehdän jotain. Ruusu ei ole voittava maalivahti. Liian ailahtelevaa peliä reikäjuston takana. Liian helppoja uppoaa. Tämä on niin samaa kuin viime kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös