Mainos

JYPin maalivahtipeli

  • 86 191
  • 873

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
JYPin maalivahtipeliin yleisenä kommenttina, että viime vuosinahan täällä on kaikki veskarit pärjänneet vähän kehnosti. Viime kevään MM-kisojen Olkinuora-hehkutusta katsellessa harvempi täällä tuntui muistavan sitä, että Olkinuora heitettiin hiuksista helvettiin täältä keväällä 2018, jossa hänet vaihdettiin käytännössä päikseen Joona Voutilaiseen ja kaikki olivat tyytyväisiä ratkaisuun. Voutilainen ei täällä saanut hirveästi peliaikaa ja hänkin jatkoi matkaa.

Myös Veini Vehviläinen sai lähteä vapaasti Ouluun, ei ehkä ihan niin rajulla tavalla kuin Olki-Jussi, mutta kuitenkin. Samalla tavalla kuin Olkinuora, myös Veini puhkesi välittömästi Jyväskylästä poistumisen jälkeen kukkaan ja sieltä kansainvälisiin kaukaloihin.

Sitä on vaikea sanoa, paljonko JYPin kova hurmos vaikutti asiaan, mutta minä kaipaan sitä aikakautta, kun Jyväskylään tuli nimettömiä/laskusuhdanteessa olevia maalivahteja, jotka nousivat heti Liigan eliittiin. Pekka Tuokkola, Joni Myllykoski, Riku Helenius, miksei myös Sinkku Wallinheimo, toki hänellä oli jo Ruotsista jonkinlaista pohjaa ponnistaa.

Voisikohan täällä olla myös maalivahtivalmennuksella jotain tekemistä asian kanssa, ettei täällä molarit koskaan häikäise tilastoilla? Mietin vain...

Tasapuolisuuden nimissä Eetu Laurikainen on poikkeus muuhun trendiin, hän nousi Jyväskylässä Liigan eliittiin ja etenkin kaudella 2018-19 kaikki nojasi Laurikaiseen antaen JYPille mahdollisuuden menestyä. En muista miten hyvin Edi pelasi kaudella 2019-20 ennen koronan keskeyttämää Liigaa, mutta minun mielestäni HPK:ssa Laurikainen ei ole enää edustanut samalla tavalla, kuin JYPissä.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän kyllä täysin eri. Leinonen ja Wallinheimo olivat oikeasti kärkiluokan maalivahteja sm-liigassa 2000-luvun alussa ja antoivat lähes jokaisessa pelissä mahdollisuuden taistella voitosta. Alatalon aikoihin jossakin iltapäivälehdessä oli pohdiskelua, että jos Wallinheimo alkaa tekemään maalejakin niin JYP menisi voitosta voittoon..
Tarkki ja Laurikainen, aikana jälkeen RD:n ja Ahon olivat myös liigan kärki veskareita. Molemmat myös olivat pelanneet hyvin myös muualla.

Ruusu oli viime kaudella ensimmäinen JYPin ykkösmaalivahti 20 vuoteen, joka ei saanut torjuntaprosenttia yli 90. Ruususta voi edelleen tulla huippu ja toivottavasti se tapahtuu JYPin kannalta pian.

Lähinnä tarkoitin sitä ettei JYP ole oikein koskaan hankkinut rahalla hyvää valmista maalivahtia. Muistaakseni Sinkun näytöt ennen JYP aikaa ei ollut mitään maailmanluokkaa, mitä ne sitten JYP.n jälkeen saattoi olla.

Edit. Niin ja se että nämä on ollut JYP.ssa kärkiluokan vahteja varsinkin Tuokkola ja Wallinheimo niin minkä vuoksi on ollut?
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Ruusun dissaamisen määrä alkaa saamaan koomisia piirteitä. Meillä oli viime kaudella Veinin aikana viisikkopuolustus pitkälti samalla tasolla kuin nytkin ja Veinikin oli suurissa vaikeuksissa. Ei Ruusu ole toki joka pelissä ollut huipputasolla, mutta yhtäkään peliä ei ole Ruusun vuoksi hävitty.

En oikein tykkää siitä, että tappioita sysätään näin herkästi maalivahdin niskaan. Joissain peleissä Ruusu on saanut puolustukselta riittävää tukea ja tulos on ollut hienoa katsottavaa. Sitten kun viisikkopuolustus pettää, niin Ruusukin välillä näyttää huonolta, vaikka syyllisiä on koko joukkue täynnä.

En ole lainkaan huolestunut meidän maalivahtipelistä, enkä suoraan sanottuna joukkueen tekemisistä muutenkaan. Yksittäiset tappiot eivät saa fiilistä romahtamaan, kun tekemisen meininki on edelleen kohdillaan ja joukkue menee eteenpäin.
 

Lord Maza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oli.
Tuokkola, SWHeimo ja Helenius sattus pelaamaan ihan teräksisen puolustuksen ja yhtenäisesti puolustavan joukkueen takana. Varsin helppo tehdä vertailua vaikka Tapparan tai Kärppien keskinäisen mestaruuskilpailun aikana, eipä ne paljon maaleja päästeet. Olkoonkin, että ne maalivahdit on kyllä osoittaneet tasoaan myöhempinäkin aikoina ihan toisissa liigoissa.

Joka tapauksessa, ilman hyvää puolustuspeliä mikään maalivahti ei voi voittaa mestaruuksia.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Mestaruusvahtien jälkeen erinomaisesti esintyneitä veskareita ovat olleet ainakin Tarkki, Olkinuora ja Laurikainen. Tuokkolakin kävi suorittamassa 16-17 -kaudella peräti 92% torjunnoilla ja Veini 92.5%. Huonoimmillaan 2010-luvulla prosentit molareilla huiteli 91:ssä. Ketjussa aiemmin esitetty väite kehnoista maalivahdeista mestaruusvuosien jälkeen ei kyllä mitenkään pidä paikkaansa.

Viime kaudella edellisvuosien pakistosta oli jäljellä enää Kalteva ja Honka. Lintuniemi lensi muualle alkukaudesta, ja sitten kuusikossa olikin koko ajan ainakin 3 ensikertalaista + Salonen. Hyökkäys pysyi suunnilleen entisellään. Molareiden prosentit kaikilla max. 89 ja päästettyjä maaleja keskimäärin 3.

Pakisto on ollut mestaruuksien jälkeen ihan ok, mutta ei mielestäni koskaan mitenkään huikea. Kalteva, Vainio ja Mäenpää kannattelivat runkoa, Yonkman ja Kuukka vastasivat peruspakistosta. Silti siellä on suoriuduttu vuodesta toiseen reippaasti yli 90% torjuntaprosenteilla molarista riippumatta. (Okei, ehkä se pakisto sitten oli huikea...)

Tällä kaudella pakisto on lähtökohtaisesti huomattavasti kokeneempi ja parempi edelliskauteen verrattuna (Scotka, O'Brien ja Junnut +1 vuosi lisää). Tuolla pitäisi pystyä molempien molareiden nostaa prosenttinsa yli 90:n tai mieluusti enemmän jo pelkän rosterin perusteella, saatika sitten valmennuksen myötävaikutuksella.

JYP on pelannut 7 peliä ja päästettyjä maaleja 20 (joista kahdessa pelissa 12). Päästettyjen keskiarvo on karu 2.85, mutta jos laskee pelkästään ne 5 muuta peliä, niin päästettyjen keskiarvo on vain 1.6 ja se riittää normaalisti voittoihin.

Kyllä ongelma tällä hetkellä näyttää siis olevan hyökkäyksessä, ei puolustuksessa ja maalivahdeissa. Mielenkiintoista nähdä miten kausi etenee.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä kaudella pakisto on lähtökohtaisesti huomattavasti kokeneempi ja parempi edelliskauteen verrattuna (Scotka, O'Brien ja Junnut +1 vuosi lisää). Tuolla pitäisi pystyä molempien molareiden nostaa prosenttinsa yli 90:n tai mieluusti enemmän jo pelkän rosterin perusteella, saatika sitten valmennuksen myötävaikutuksella.
Teoriassa pitäisi kyllä, mutta aika paljon on isoja virheitä mahtunut alkukauteen. Ymmärrettävää toki, kun joukkue pelaa rohkeaa kiekollista peliä ja nuoruuden innolla painetaan menemään. Esimerkiksi Honka on kiekollisena todella itsevarma ja hyvä, mutta kiekottomana puolustushommissa aivan liian usein ihan pihalla. Tuntuu myös siltä, että Scotkan peli menee sekaisin, kun ei voi luottaa pakkikaveriin puolustuspäässä ja kokee että pitäisi yksin hoitaa kahden pakin hommat monissa tilanteissa.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Ottakaa myös se huomioon, että Ruusu on pelannut monessa muussakin joukkueessa samalla tasolla, joka on riittänyt vain kakkosveskarin paikkaan. Ruusu on ihan kelvollinen veskari, mutta ei millään mittarilla liigatason ykkösveskari.

Puolustus toki vaikuttaa maalivahtipeliin erittäin paljon, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ripareita tulee aivan liian paljon, joka on juuri ja vain ja ainoastaan maalivahdista kiinni. Helppoja menee välillä kaikille veskareille, mutta toisille enemmän.

En nyt väitä sitä, että nyt pitäisi ostaa isolla rahalla veskari. Kuitenkin se, että vuodesta toiseen ei edes yritetä saada joukkueeseen kunnon veskari ihmetyttää.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottakaa myös se huomioon, että Ruusu on pelannut monessa muussakin joukkueessa samalla tasolla, joka on riittänyt vain kakkosveskarin paikkaan. Ruusu on ihan kelvollinen veskari, mutta ei millään mittarilla liigatason ykkösveskari.
En kyllä ymmärrä, että miten voi olla kelvollinen veskari, mutta "ei millään mittarilla" liigatason ykkösveskari? Ruusu ei ole kovin paljoa mahdollisuuksia urallaan muualla saanut, niin siinä on vaikea lähteä kehittämään peliä. Nyt kaikesta näkee, että tekeminen on mennyt paljon eteenpäin.

Missä nämä kaikkitietävät kriitikot ovat silloin, kun Ruusu pelaa hyviä pelejä? Ruusu on pelannut tällä kaudella kuusi peliä, joista kahdessa on mennyt enemmän maaleja selän taakse, mutta niissäkin peleissä syyttävän sormen pitäisi osoittaa enemmän puolustuksen kuin Ruusun suuntaan. Neljässä muussa pelissä on päästettyjä maaleja 1, 1, 2 ja 3, sekä torjuntaprosentit yli 90 jokaisessa. Kahdessa parhaassa pelissä torjuntaprosentit ovat 95,83 ja 97,06.

Mikä siinä on, että kun Ruusu pelaa hyvin, niin korkeintaan vähän ihmetellään, että "oho, sehän ei ollut täysin paska", mutta sitten kun koko joukkueen voimin pelataan huonosti ja jätetään maalivahti kuseen, niin aletaan dissaamaan Ruusua niin paljon kuin palkeista lähtee?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan sanoisin, että Ruusun kohtelu on kannattajien keskuudessa epäreilua.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kyllä ongelma tällä hetkellä näyttää siis olevan hyökkäyksessä, ei puolustuksessa ja maalivahdeissa. Mielenkiintoista nähdä miten kausi etenee.

Hyvää pohdintaa, sen verran siirtäisin sihtiä, että tuossa puolustamisessakin kokonaisuus on kuitenkin aina viisikkopelissä, ei pelkissä nimissä, vaikka materiaalin taso verrokkeihin aina osansa vaikuttaakin.

Eli minä nimeäisin tämän hetken ongelmat enemmän viisikkotasolle ja kesken eräiseen pelitapaan. Viime kauden jäljiltä tämä ei suinkaan ole yllättävää, kun miettii, mistä pohjamudista on pakko ollut alkaa rakentaminen. Tavallaan ei myöskään voi ihan lineaaristi ajatella hyökkäystä ja puolustusta erillisinä asioina (toinen toimii, toinen ei), vaan kyse on taas siitä pannahisen keskialueen pelistä. Siinä ei oikeastaan ole viisasta erotella sitä puolustamiseen ja hyökkäämiseen, vaan lienee osuvinta nimetä se vain keskialueen peliksi, joka termi sisältää molemmat. Tuo määrittää melko lailla sen, toimiiko hyökkäys tai puolustus ja kuinka hyvin.

Tähän mennessä stepit on parantaneet puolustuspeliä ja oman alueen täyttö keskialueen jatkeena on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta parantunut. Niissä peleissä, joissa ei, ne maalit on pääsääntöisesti lähteneet liikkeelle hävityn keskialueen jälkeen huonoon täyttöön omalla alueella. Tuohon osatekijä on tietenkin sekä vastustajien parempi materiaali, tai toimivampi viisikkopeli ja kurinalaisempi taktinen peli.

Yksi asia, jonka uskallan nimetä vielä vajaaksi JYPin tekemisessä tällä hetkellä, on kiekottomien työ viisikossa, syöttösuuntien tarjoaminen ei tule luontaisesti ja vakka ensi vaiheessa olisi tarjontakin, se ei tahdo olla jatkumo jatkopelissä. Kovaan kiekolliseen tempoon pystyvä (toimiva viisikkopeli) joukkue tiputtaa vielä JYPin kyydistä tässä vaiheessa, jolloin selittyvät ne pari repsahtaneempaa esitystä.

Summa summarum, pelissä näkyy kyllä askeleita parempaan ja niin kuin olen jo kautta aiemmin pohtinut, ei se napsauttamalla loksahda. Huolissaan en ole ja toivon ettei muutkaan, tämä kausi on oikeastaan paljolti oppimatka pärjäämiseen ja tason nostoon. Mihin asti valmennuksen pallit riittää luoda ja kehittää pelityyliä ja sitouttaa sen joukkueeseen, määrittää aika pitkälle, yltääkö jengi sinne keskikastin kahinoihin, tottakai se vaatii sitten tulosta varsinkin sieltä kärki yksiköistä, mutta jotenkin en usko enää jumbopaikan uusimiseen, on siinä sen verran positiivista näkynyt enemmän, kuin negaa, jos tämän otannan mielessään perkaa ja asettaa kontekstiin.

Kuitenkin, vaikka se viisikkopeli vielä tökkisikin, niin mikäli viisikon oman alueen täyttö toimii, niin maavahti sen avulla pitää kyllä maalimäärät pieninä, kumpainenkin, joten maalivahtipeliin ei JYP minusta tällä kaudella kaadu, huolimatta palstan kärkevistä kommenteista, minusta heidän taso päin vastoin mahdollistaa tuloksen tekoa, mikäli joukkue kykenee vaan siihen antamaan mahdollisuuden.

JYPin pelin kehitysvaihe tekee tosiaan kauden seuraamisesta erittäin mielenkiintoisen kuten sanot, kunhan pitää odotukset realistisella tasolla ja antaa joukkueen yllättää kun siihen pystyy. JYP on marssilla, jossa marathon (kausi) on vielä pientä pakollisen ultrajuoksun rinnalla, se on hyvä pitää mielessä ja minä ainakin uskon, että onnistuessaan vielä viirejä nousee kattoon, vaikka ei ihan heti huomenna kuitenkaan.
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue
JYPin pelin kehitysvaihe tekee tosiaan kauden seuraamisesta erittäin mielenkiintoisen kuten sanot, kunhan pitää odotukset realistisella tasolla ja antaa joukkueen yllättää kun siihen pystyy...

@JypFabu kirjoittaa koko postauksessaan asiaa. Tarkoituksella otin nostona esiin tuon "antaa joukkueen yllättää kun siihen pystyy..". Eihän se muuksi muutu, että JYPin nykyinen taloustilanne ja joukkueen rakennusvaihe ei juurikaan anna mahdollisuuksia "valmiiden" liigatason eliittipelaajien hankintaan. On hankittava pelaajia, jotka a) ei ole vielä puhjenneet kukkaan, b) on jostain syystä olleet aliarvostetussa asemassa ja sitä kautta potentiaalisia "yllättäjiä".

Tämä näkyy myös maalivahtipelissä. Totta kai olisi ollut mahdollista hommata nimekkäämpi (enemmän ykkösmaalivahdin roolissa pelanneen) moken JYPiin, mutta olisiko se kannattanut? Ei viime kaudella esim. Vehviläinen tehnyt kesää, kun muu joukkue suoritti huonosti. Tämän kauden joukkueessa oli sen verran kysymysmerkkejä, että Ruusu kävi mielestäni hyvin sapluunaan ja toteuttaa osaltaan myös sitä breikkaamisen mahdollisuutta.

Minulta tulee täysi luotto Ruusulle tällä kaudella. Ensimmäiset pelit ovat sen osoittaneet, ettei tämä kausi epäonnistu Ruusun takia. Eikä Parkkisenkaan. Saako Ruusu sitten ikinä mahdollisuutta sellaiseen suoneniskukauteen, kuten esim. Tuokkola ja Helenius saivat, niin en tiedä. Suurin syy siihen on kuitenkin se, mitä @JypFabu kommentissaan hyvin tuo esiin. Matka on pitkä ja nyt ei ole aika liikaa korostaa kenenkään epäonnistumisia. Onnistumisia kylläkin voi silloin tällöin hehkuttaa, joskaan nekään eivät rakennusvaiheen kokonaiskuvaa muuta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämän kauden joukkueessa oli sen verran kysymysmerkkejä, että Ruusu kävi mielestäni hyvin sapluunaan ja toteuttaa osaltaan myös sitä breikkaamisen mahdollisuutta.

Tähän tekee mieli lisätä vielä se, että arvostelijoiden hölinöistä huolimatta, niin Ruusu, kuin Parkkinenkin ovat vielä nuoria ja kehittyviä pelaajia, siinä missä muukin joukkue isolta osalta on. Monella vaan tuntuu viime kauden tekemiset määrittävän näkemystä enemmän kuin kuluvan kauden tekemiset, tämä on varmaan samaa kolikkoa kuin "asiaintuntijoiden" jumboksi rankkaaminen viime kauden otannalla. On tavallaan hurjaa lukea alle 25 ikäisestä maalivahdista ettei se koskaan ole noussut ykköseksi ja onnistunut liigassa jne. vielä sävyyn, että kaveri on ikuisesti tuota ja kehityksen huippu saavutettu. Käytännössä sama, kun tuomitsisi lähes kaikki parikymppiset kenttäpelaajat epäonnistuneiksi lahjattomuuksiksi, kun eihän se tosta voi parantaa enää.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lähinnä tarkoitin sitä ettei JYP ole oikein koskaan hankkinut rahalla hyvää valmista maalivahtia. Muistaakseni Sinkun näytöt ennen JYP aikaa ei ollut mitään maailmanluokkaa, mitä ne sitten JYP.n jälkeen saattoi olla.
En tiedä paljonko on palkka ollut, mutta Tarkin edelliset kaudet meni Kärppien jälkeen Elitserienissä (nyk. SHL) ja KHL:ssä. En sanoisi, että tuli ainakaan ilman meriittejä, toki ikää oli 32 v. eli ei ollut ihan tulikuumassa iässä jos saivarrella halutaan, mutta silti. Jäljillä olet kuitenkin siinä, että JYPin joukkuetta kun on kasattu, niin mielummin on rahaa pistetty Perrineihin ja Immosiin, kuin huippumaalivahteihin.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruusu on löytänyt sellaisen vaihteen, että lienee aika nostella tätäkin ketjua. Vääryys ei olisi viritellä Makelle omakin ketju, mutta mennään tällä nyt. Laitapa Veikko Makelle parin vuoden lappu, niin JYPin maalivahtipeli on lähivuosiksi kuosissa.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo kakkosmaalivahti on vähän vielä testaamatta. Alla vasta yksi peli, siitä tosin mukava voitto. Itse asiassa oli joukkueen kauden ensimmäinen kolmen pinnan voitto - torjuntaprosentilla 94,74. Voisihan Parkkista testata uudelleenkin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tasapuolisuuden nimissä Eetu Laurikainen on poikkeus muuhun trendiin, hän nousi Jyväskylässä Liigan eliittiin ja etenkin kaudella 2018-19 kaikki nojasi Laurikaiseen antaen JYPille mahdollisuuden menestyä. En muista miten hyvin Edi pelasi kaudella 2019-20 ennen koronan keskeyttämää Liigaa, mutta minun mielestäni HPK:ssa Laurikainen ei ole enää edustanut samalla tavalla, kuin JYPissä.

Minä väitän, että Laurikainen nousi Liigan elittiin jo Bluessin paidassa. Laurikaisen uran kannalta tärkein ratkaisu oli lähteä JYPin junnuista Swift Current Broncosiin. Siellä pelejä tuli kahdessa kaudessa aivan valtava määrä ja se nosti Eetun uudelle tasolle. 2014-2015 vuoden pleijareissa Laurikainen oli ainoa syy, minkä takia Blues pysyi edes jollain tapaa mukana peleissä, vaikka sarja JYPille 4-0 menikin. Eetu teki kaikkensa ja pelasti lukuisia selviä maalitilanteita per peli. Rohkenen väittää, että JYP olisi juhlinut mestaruutta tuolla kaudella, jos Tarkin sijaan maalissa olisi ollut Laurikainen, sen verta selvästi edellä Tarkkia Eetu oli ainakin omaan silmääni niin runkosarjassa kuin etenkin tuon ottelusarjan aikana.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ottakaa myös se huomioon, että Ruusu on pelannut monessa muussakin joukkueessa samalla tasolla, joka on riittänyt vain kakkosveskarin paikkaan. Ruusu on ihan kelvollinen veskari, mutta ei millään mittarilla liigatason ykkösveskari.

Puolustus toki vaikuttaa maalivahtipeliin erittäin paljon, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ripareita tulee aivan liian paljon, joka on juuri ja vain ja ainoastaan maalivahdista kiinni. Helppoja menee välillä kaikille veskareille, mutta toisille enemmän.

En nyt väitä sitä, että nyt pitäisi ostaa isolla rahalla veskari. Kuitenkin se, että vuodesta toiseen ei edes yritetä saada joukkueeseen kunnon veskari ihmetyttää.

Kukaan maalivahtihan ei ole ikinä kehittynyt enää vanhemmilla päivillään. Ikinä.
 
Mua on aina vähän hämännyt tämä Ruusu, ei ole oikein koskaan ainakaan tilastojen valossa esittänyt juuri mitään mutta aina lyödään liigasopparia kouraan.

Sijoitus torjuntaprosenteissa viime vuosina (yli 10 ottelua pelanneissa) 24, 18, 30, 29, 14 (mestis), 24 (mestis), 16 (mestis).

Aika lailla peräpäätä kolkuteltu aikuisillä joka kausi.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mua on aina vähän hämännyt tämä Ruusu, ei ole oikein koskaan ainakaan tilastojen valossa esittänyt juuri mitään mutta aina lyödään liigasopparia kouraan.

Sijoitus torjuntaprosenteissa viime vuosina (yli 10 ottelua pelanneissa) 24, 18, 30, 29, 14 (mestis), 24 (mestis), 16 (mestis).

Aika lailla peräpäätä kolkuteltu aikuisillä joka kausi.
Et ole ainoa. Paljon on täällä keskusteltu ja kritisoitukin. Tälläkin hetkellä torjuntaprosentit näyttää alle 90, mutta kyllä totuuden nimissä on sanottava, että Ruusu on huimasti parantanut ja väittäisin, että omalla työllään jopa voittanut meille pelejä.

Paljon kritiikkiä on tullut irtokiekoista ja kenelle hommat kuuluu ekan torjunnan jälkeen. Nyt meillä on sekä parempi pakisto, että paremmassa tikissä oleva kassari. Omaan silmään Ruusu on myös liimannut niitä ekoja kiekkoja selvästi aiempaa (alkukauttakin) paremmin. Onneksi pelaa meillä, vaikkei kuulemma missään muualla mahtuisi kunnolla edes luukkua avaamaan.
 

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ja mitä KalPa-peliin tulee, niin eipä tuo näyttänyt edes ripareitakaan tiputtelevan. Toki yhden pelin otanta, mutta hyvin liimasi ja torjui kulmiin. Päästetyt maalitkin oli esimerkkinä KalPan 3-1 ylivoimahyökkäystä ja yksin läpiajoa.
 

Hexa

Jäsen
Tälläkin hetkellä torjuntaprosentit näyttää alle 90, mutta kyllä totuuden nimissä on sanottava, että Ruusu on huimasti parantanut ja väittäisin, että omalla työllään jopa voittanut meille pelejä.
Itsekin olen aiemmin tuijottanut pelkkiä prosentteja, mutta kyllä torjuntaprosentteihin vaikuttaa paljon myös minkälaisista paikoista laukaukset tulevat. Ruusu on tehnyt tällä kaudella useita gamesavereita ja paikannut paljon puolustuksen virheitä. Vielä paremman puolustuksen takana torjuntaprosentti olisi myös parempi. Myöskään irtokiekkoja ei ole viime peleissä juuri tullut. Kauden alussa tuli vielä jonkin verran, joskin selvästi vähemmän kuin aiemmin. Kyllä voi sanoa, että Ruusu on mennyt monella osa-alueella huomattavasti eteenpäin. Samalla voi myös sanoa, että tilastot eivät aina kerro kaikkea.

Samalla voi myös suorittaa pienen vertailun vaikka Jukureiden Oskari Salmiseen joka keikkui muutaman kierroksen ihan kärkipaikoilla maalivahtien tilastossa ja jota on pidetty suurena lupauksena, mutta on nyt valahtanut Ruusun taakse.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mua on aina vähän hämännyt tämä Ruusu, ei ole oikein koskaan ainakaan tilastojen valossa esittänyt juuri mitään mutta aina lyödään liigasopparia kouraan.

Sijoitus torjuntaprosenteissa viime vuosina (yli 10 ottelua pelanneissa) 24, 18, 30, 29, 14 (mestis), 24 (mestis), 16 (mestis).

Aika lailla peräpäätä kolkuteltu aikuisillä joka kausi.

Maalivahtien kohdalla aiempien tilastojen katsominen osoittautuu aina välillä ihan turhaksi. Kun homma on tosi paljon henkimaailmasta kiinni, voi se merkittävä hyppy tapahtua milloin vaan, jos tekniset ominaisuudet on kunnossa. Joukkue edessäkin vaikuttaa tosi paljon. Kakkosmoken roolikaan ei missään nimessä ole mikään helppo edes kaikille huippumokeille, jotta sen kunnollisen pelituntuman oikeasti saa alle. Ruusun potentiaali on kuitenkin huomattu NHL-skouttien toimesta, vaikka täällä Jyväskylässä kaikki puhuivat vain Vehviläisestä, joten teknisesti lienee kuitenkin ollut melko hyvä paketti jo junnuna.

Niklas Bäckströmkään ei ollut mikään sateentekijä, kun Kärppiin siirtyi. Ainakin, jos menee vain tilastojen perusteella. Toki siellä oli alla yksi hyvä kausi IFK:ssa, mutta IFK oli tuolla kaudella melko ylivoimaisella koostumuksella liikenteessä. Rinteen Pekkakaan ei ollut mikään tilastoihme ennen siirtoaan Nashvillen organisaatioon. Melko pieni otanta oli miesten peleistä, mutta jotain Rinteessäkin nähtiin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
ei ole oikein koskaan ainakaan tilastojen valossa esittänyt juuri mitään mutta aina lyödään liigasopparia kouraan.

Tilastot, nuo ah niin kaiken kertovat oraakkelit. Olisiko kannattanut noiden tilastojen kupeeseen laittaa myös se viivotin antamaan tilaston mitalle perspektiivin, ilman siitä puuttuu oleellinen data.

Ruusun polku on mennyt ennen viime kautta pääasiassa eri seurojen hätävarana, missään ei ole auennut paikkaa, jossa olisi voinut kestävällä jänteellä kehittää peliään. Repaleisin kausin on vaikea nuoren veskarin kehittyä onnekkaampien ja kärsivällisemmin mv - pelin filosofiaan suhtautuvien seurojen verrokkeihin. JYPillä on tästä surullista historiaa esim. tapaus Vehviläisen kohdalla, ei ole riittänyt luotto, kärsivällisyys ja ymmärrys kasvattaa huippua, kun on ollut se ahneus menestyä, joka sokaisee horisontin pidemmälle tulevaisuuteen. Tietenkin on niin, että maalivahtien oppirahat näkyy karmaisevimmin tulostaululla ja siksi kenttäpelaajien oppimisen virheisiin ja hakemiseen suhtaudutaan sallivammin, samasta asiasta on kuitenkin kyse.

Minulle viime kausi kertoi potentiaalin ja kehitystaso oli ihanteellinen myös JYP permanentin suhteen. Siksi täällä olen koko voimakkaasti puoltanut sopimustaan ja uskonut, että paras on vielä näkymättä ja tulematta ja suuntahan on ollut juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Se mikä tekee asiasta minun mielestä merkittävän JYP tulevaisuuden suhteen, on ylikautinen visio, kun on olemassa prospekti, josta on realistista olettaa kasvavan monen kauden luottovahti joukkueeseen, Ruusu ei kuitenkaan ole mikään änäri prospekti ja hänen fokus lienee on olla liigan ykkös torjuja jossain joukkueessa, ainakin lähivuosien ajan, niihin änäri ja kohelo raameihin yltäminen vaatii kuitenkin monen kauden dominointia liigassa ja mahdollisia mj esiintymisiä.

Sitten on tietysti oleva se, että monilla on kiveen hakattu visio millainen torjuntatyyli on hyvällä veskarilla. Ymmärrettävää, mutta ei ihan totta kuitenkaan. Ruusu pelaa omalla tyylillään ja sitä tukee joukkue omalla taktiikallaan, sen takana on tulos, jos toinen puuttuu yhtälöstä, ei tulostakaan tule, olipa tyyli torjujalla mikä tahansa. Ruusu kehittyy koko ajan omalla tyylillään pelata ja joukkue ymmärtää kokemusten kautta kuinka tukea maalivahtia. Niin simppeliä kuin olla voi.

Mikäli niitä tilastoja haluaa tuijotella, taitaa Ruusu olla tällä hetkellä siellä keskikastissa niine prosentteineen ja eniten pelanneiden joukossa ja monta kovaa nimeä takana, jos edessäkin, mutta niihinhän vaikuttavat sitten joukkueen pelin toimivuus jnps. Herralla on siis toinen kausi isommalla vastuulla liigassa ja ensimmäinen oikeasti ykkösenä koko kaudelle, viime kausihan meni vielä Veinin vierailun kanssa. Muiden vaateista en tiedä, mutta ei hassummin minun mielestä. Tämän hetken otannan mukaan ollaan keskikastin joukkue, jolla on keskikastin veskari, eli ruhtinaallisesti enemmän kuin kauteen lähtiessä olin kuvitellut olevan tämän kauden asetelmissa. Kaiken lisäksi minä uskon vielä parempaakin olevan tulossa, kun esitykset näyttävät sen suuntaisesti kehittyvän.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Et ole ainoa. Paljon on täällä keskusteltu ja kritisoitukin. Tälläkin hetkellä torjuntaprosentit näyttää alle 90, mutta kyllä totuuden nimissä on sanottava, että Ruusu on huimasti parantanut ja väittäisin, että omalla työllään jopa voittanut meille pelejä.

Paljon kritiikkiä on tullut irtokiekoista ja kenelle hommat kuuluu ekan torjunnan jälkeen. Nyt meillä on sekä parempi pakisto, että paremmassa tikissä oleva kassari. Omaan silmään Ruusu on myös liimannut niitä ekoja kiekkoja selvästi aiempaa (alkukauttakin) paremmin. Onneksi pelaa meillä, vaikkei kuulemma missään muualla mahtuisi kunnolla edes luukkua avaamaan.

Tätä viestiä on mukava lainata, kuin omia ajatuksia.

Minulle JYPin maalivahtiosasto oli kysymysmerkki, kun kauteen lähdettiin. En halunnut suuremmin sanoa suuntaan enkä toiseen, koska joukkue muuttui niin paljon. Halusin antaa aikaa 10-15 peliä ja tuumailla sitten tarkemmin. No nyt on 12 peliä pelattu ja kysymysmerkki Ruusun osalta alkaa hävitä kuin pieru saharaan.

Parkkinen on saanut peliaikaa todella vähän, mikä on tavallaan harmi, mutta täysin linjassa sen kanssa, koska Ruusu on ollut niin hyvä. Pitkän kauden aikana tarvitaan kuitenkin kahta hyvää maalivahtia, varsinkin poffeissa, joten Nikokin tarvitsee jossain vaiheessa pelejä alle.

EDIT: Lisätään unohtunut, ja onhan siellä taustalla vielä kehittymässä Leiska Leinosen poika, Topias Leinonen. Joka on minun kirjoissa ainakin todella lahjakas maalivahti ja iso sellainen (195cm / 98 kg) Ikä huomioiden, sentti tai pari voi tulla pituutta vielä lisääkin, mutta on jo nyt melko peittävä kaveri.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös