Mainos

JYPin fanituotemyynti

  • 194 861
  • 931

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Olen ostanut fanituotteita tuhansilla euroilla. Suurimman osan Marilta ja Tiinalta kasvotusten.
Ei ole pahaa sanottavaa käytöksestä.

Ammattilaisseura toki laittaisi tämänkin puolen kuntoon, eikä jättäisi asiaa yhden henkilön varaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen itse tässä ketjussa joskus sanonut että fanituotepuoli tarvitsisi tiimin. Luettelemasi toimenkuvat sisältävät käytännössä 3-4 henkilön työt. Suunnittelu olisi se pari henkilöä, verkkokauppa melkeimpä jo yhden ihmisen homma, tähän voisi ympätä tuon pelien aikaisen myynnin ja fyysisen fanishopin päälle. Markkinointi ja kehitys olisi yhden ihmisen homma. Olisihan tuo melkoinen panostus tuollaisenaan, ja ihan niin paljoa ei tarvitsisi laittaa, mutta uskon silti vakaasti että fanituotteisiin panostaminen olisi tavallaan helpoin tapa tehdä ylimääräistä rahaa.

Ongelmaksi taitaa muodostua että nykyisellään fanituotebisnes tuottanee joitakin kymmeniä tuhansia jolla todennäköisesti juuri ja juuri yhdelle saa maksettua täysipäiväisesti jos sillekään. Eli vaatisi melkoista myynin kasvatusta myös jos usealle alettaisiin palkkaa maksaa. Tietenkään tuokaan ei kerro että nykyisillä resursseilla voisi parempaa tehdä. Tässä ehkä päästään myös kokoajan siihen kuinka tärkeä myynin kannalta esimerkiksi uusi halli olisi se mahdollistaisi paremmat tilat ja myynin isommalle ihmismassalle. Tosin voisi kai noita nykyisiäkin pisteitä paremmin mainostaa ja tuoda esille, kotisivuilla ei verkkokaupan lisäksi puhuta mitään muista pisteitä, tavallisen tallaajalla tietoa saako hallilta, hurrikaanista tai primasta ostettua.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ongelma Jypin fanituotteissa on laadukkuus. Pitäisi päättää myydäänkö laadukasta fanikamaa, vai yritysmallistoa. Nyt ollaan enemmän jälkimmäisessä. Ja jos pitää veikata on yksi "tukkuri" sukulaismies Joutsenen Janne, joka kyllä myy vaikka sitä kuuluisaa hiekkaa Saharaan, keinolla millä hyvänsä.

Henkilöstöresurssi on myös vähäinen ja kysymys on myös kuinka houkutteleva on Jyp isoille toimijoille.

Jotenkin toivoisi jypin tekevän avauksen esim Spinnovan suuntaan ja tuovan heidän tuotteilla rakennetun fanimalliston. Tosin eipä taida Jyp tätä toimijaa kiinnostavan? Pointtina olisi etsiä hieman erilaisia tapoja erottautua tässäkin markkinasta ja laatua lisää.

Joutsenen Tiinasta ei ole itsellä mitään pahaa sanaa.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jotenkin toivoisi jypin tekevän avauksen esim Spinnovan suuntaan ja tuovan heidän tuotteilla rakennetun fanimalliston. Tosin eipä taida Jyp tätä toimijaa kiinnostavan? Pointtina olisi etsiä hieman erilaisia tapoja erottautua tässäkin markkinasta ja laatua lisää.
Spinnova olisi muuten erinomainen kumppani JYPille, vaan saattaa tuotteiden hinnat karata turhan korkeiksi. Jos tuotteissa käytetään Spinnovan "ihmeteknologiaa", niin hintalaput pompsahtavat ihan järkyttävän korkeiksi. Spinnovan valmistaman Adidas-hupparinkin hinta taisi olla luokkaa 300 euroa. Varastolle tulee äkkiä järkyttävän iso hintalappu ja kovasta hinnasta huolimatta seuran kate jää pieneksi. Idealle plussa, mutta ei tule olemaan ajankohtainen varmaan seuraavaan viiteen vuoteen.

Olet oikeassa, ettei se Tiinan vika ole, että on suojatyöpaikassa sekä saa siinä jatkaa vaikka osaaminen ei riitä. Tämä on täysin seura vika, ei se silti Tiinan työpanoksesta parempaa tee.
Sori nyt vaan, mutta ei tuo ole suojatyöpaikkaa nähnytkään. Suojatyöpaikka on yleensä keinotekoinen työtehtävä, jolla pyritään tarjoamaan henkilölle X yleensä vielä hyväpalkkainen työ vailla minkäänlaisia tulostavoitteita. Fanituotteiden kohdalla työpaikka ei todellakaan ole keinotekoinen, enkä usko kyseistä työtä tekevän vetävän siitä ylisuurta palkkaa. Tulostavoitteet voivat toki olla heikot, mutta sehän ei ole työntekijän vika jos ylemmät tahot eivät pidä hommaa tavoitteellisena.

Minun mielestäni on harmillista, että täällä huudellaan nimimerkkien takaa suojatyöpaikasta, vaikka todellisuudessa tilanne taitaa olla kaikkea muuta. Yksi henkilö tekee 3-4 henkilön edestä hommia, ja todennäköisesti ottaa siitä palkkaa vain murto-osan yhden ammattilaisen palkasta.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Missä on tämän seasonin JYP Ugly Shirt?
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perrinin kirjajulkkari-pelin mainoksissa osui silmään tuo Myrskyn Puuhakirha. En kuitenkaan löytänyt sitä fanshopista, onko tuota ollut jossain myynnissä? Lapsille pukinkonttiin… Google löysi kuvan, mutta kuvan linkki(kin) vie johonkin toiseen tuotteeseen.

Keljon Prismassakin ilmeisesti pitäis olla JYP-tuotteita mutta ei ainakaan viimeksi silmään osunut. Vissiin pitää etsimällä etsiä kuten 10+ vuotta sittenkin, eli harmillisen vähän joukkue näkyy kaupoissa(kaan). Rantaväylän varteen joku valomainos olisi aika cool, kai. Jäänyt vaan mieleen esim. Hakametsään ajellessa, kun mainos näkynyt autotien varrella.

Itse itselleni vastaten; tuo puuhakirja onkin näemmä pienikokoinen puuha*vihkonen*, eli ei sellainen (reilun?) a4:n kokoinen kuten kaikki pienten lasten erinäiset värityskirjat yms puuhavihkot yleensä. Niin joo, itse ”kirja” vaikutti sellaiselta että soveltunee paremmin eskari tms ikäisille. Itse jätin ostamatta kun sisälsi vain lätkäaiheisia juttuja, tietäen ettei omaa muksua niin nappaisi. Sepän fanipisteessä tuntui pyörivän porukkaa ihan ok, mutta on nuo tuotteet suurimmaksi osaksi noh… sanotaan vaikka että keskinkertaisia. Mukit, kahvit ja sellaiset varmaan perusjees joukulahjaksi(kin).

Sitten ihmetys; miksei noita puuhavihkoja tai juuri mitään muutakaan fiksua löydy myös kaupoista? Ainakin Keljon Prisman valikoima on mitättömän pieni, piilossa, ja valikoima ei ollut muuttunut nyt joulun alla mitenkään. Surullista. Toki voi olla että kaupat sanelee ehdot, en tiedä tarkemmin.
 
Sitä olen ihmetellyt jo vuosia että miksi ne ikään kuin unohdetaan noihin prismoihin ja vastaaviin, parhaimmillaan kuitenkin nuo pisteet pystyisi olemaan hyvä lisä verkkokaupan lisäksi. Vai ovatko nuo sitten "jätteiden" kierrätyspaikka johon kipataan kaikki kama joka ei käy kaupaksi ja toivotaan ettei kukaan osta ja pysyy piilossa tolppien takana. Eikä noista pisteistä kerrota mitään.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Hyllytila ja esilläpito jossain prismassa on hinnoiteltu sen mukaan mitä on valmis maksamaan. Takanurkan unhola on halvin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Hyllytila ja esilläpito jossain prismassa on hinnoiteltu sen mukaan mitä on valmis maksamaan. Takanurkan unhola on halvin.
Jos ei usko tuotteeseen, ei tuotetta pitäisi edes tehdä. Kertoo hyvin fanituotteiden tasosta, satunnaisia valonpilkahduksia, mutta isossa kuvassa samaa paskaa mitä jo 20v sitten.

Tämäkin ollut jo pitkään JYPillä erittäin hävettävällä tasolla, mikäli tehtäisiin laadukkaampaa tuotetta varmasti myös ihmiset olisi kiinnostuneempia ostamaan ja täten JYP olisi kiinnostuneempi myös maksamaan enemmän paremmasta näkyvyydestä ja hyllypaikoista.

En ihmettele yhtään, että nuo nykyiset on tuolla jossain piilossa kulmassa, ei noita suurin osa edes halua ostaa sen verran surkeita tekeleitä. Isompi kysymys miten tässä tilanteessa voidaan edelleen olla, tilataan halvinta paskaa jostain Kiinasta/Indonesiasta ja suunnitelukin aivan surkealla tasolla.

Ajatelkaapa jos suunnittelu olisi hoidettu hyvin, tuotteet olisi tyylikkäitä ja sen jälkeen nämä olisi tuotettu Euroopassa, Suomessa tai mitä vielä parempaa paikallisilla toimijoilla. Hintaa olisi varmasti enemmän, mutta niin varmasti olisi myös halukkaita ostajia sekä olisi erittäin helppoa markkinoida vastuullisena toimijana.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tosiaan ainakaan omaan silmään ole pistänyt että näitä kauppojen (Prisma/CM) valikoimia edes mainittaisiin missään fanituotteita koskevassa Jypin somejulkaisussa tms. S-ketjun osalta ei yllätä jos hyllytila on kallista suhteessa tuottoon. Toisaalta näkyvyys ja "värin tunnistaminen" on aina plussaa ja sitä jos jotain ei Jyväskylässä ja JYP:llä ole yhtään liikaa. Citymarketeissa taas kauppiaat voi määritellä enemmän mitä laitetaan tarjolle. Mutta juuri kuten edellä, en sinänsä ihmettele että jo tuotteistuksen näkökulmastakin nuo on laitettu piiloon sinne viimeiseen nurkkaan.

Verkkokauppa luonnollisesti on merkittävä tekijä nykyaikana ja ollut jo pitkään, mutta melkein kympin postikuluilla ja olemattomilla tuotekuvauksilla jää tilaukset yleensä tekemättä ainakin allekirjoittaneella. Sitten jos sattuu olla vaikka jotain suht perus-ok t-paitaa tarjouksessa niin tarjolla on pelkkää S/XS kokoa. Lasten paidat jostain 120cm eteenpäin jne (joo joo, tuskin pienempien menekki isoa olisi mutta silti).

Toivottavaa olisi että seura heräisi fanituotteistuksen osalta 2000-luvulle, sen sijaan että sieltä lanseerataan joku Tractor Hockey nahkarotsi á 349e.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tosiaan ainakaan omaan silmään ole pistänyt että näitä kauppojen (Prisma/CM) valikoimia edes mainittaisiin missään fanituotteita koskevassa Jypin somejulkaisussa tms. S-ketjun osalta ei yllätä jos hyllytila on kallista suhteessa tuottoon. Toisaalta näkyvyys ja "värin tunnistaminen" on aina plussaa ja sitä jos jotain ei Jyväskylässä ja JYP:llä ole yhtään liikaa. Citymarketeissa taas kauppiaat voi määritellä enemmän mitä laitetaan tarjolle. Mutta juuri kuten edellä, en sinänsä ihmettele että jo tuotteistuksen näkökulmastakin nuo on laitettu piiloon sinne viimeiseen nurkkaan.

Sitä oon jo vuosia ihmetellyt miksi fanishopin sivuilla tai facebookista koskaan mainita näistä pisteistä, jos halutaan ettei ihmiset niistä osta niin miksi pitää noita pisteitä edes pystyssä. Jos kate on näissä huono niin miksi viedä pölyttymään.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sitä oon jo vuosia ihmetellyt miksi fanishopin sivuilla tai facebookista koskaan mainita näistä pisteistä, jos halutaan ettei ihmiset niistä osta niin miksi pitää noita pisteitä edes pystyssä. Jos kate on näissä huono niin miksi viedä pölyttymään.
Tämä,

Jos ei ole halua tehdä kunnolla, miksi pitää tehdä puolivillaisesti ja todennäköisesti tuottaa ainoastaan tappiota. Onko syynä se, ettei ole osaamista, mutta "pakko" olla jotain kun muillakin on.
 
Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Paskaahan se tarjonta pääsääntöisesti on. Joko JYP -logo on joku hiiren papanan kokoinen kikkare rintapielessä (lue virkamiesmalli) tai sitten tuotteet on niin dädää (rumia) ettei niitä vain yksinkertaisesti halua ostaa.

Ihan "perus silppu" on ehkä sinne päin. On kangasmerkkiä, pinssiä, heijastinta, kahvikuppia, kynää, minipelipaitaa auton ikkunaan jne...mutta näissäkin on parantamisen varaa. Eniten tätä monipuolisuutta merkkarikamassa kaipaan vaatepuolelle. Onko muuten tämä t-paita uusi? JYP SHOP klik.

Käsittämättömimpiä on kuitenkin JYP viinikaappi! MIKSI? 299 euroa neljän pullon viinikaapista. (itseasiassa kuvassa näyttää 8 tai 12 plo) mutta eniveis. Jos mä haluan laittaa viinikaappiin JYP tarran niin mä ostan sen tarran siihen ja käytän saman 299e parempaan kaappiin.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Luulin että tää oli vitsi, mutta siellähän se tosiaan on ja viinikaapin kaverina on vielä minijääkaappi hintaan 339€ :D. Eihän sitä tosiaan kannata esimerkiksi niitä nimellä ja numerolla varustettuja t-paitoja laittaa myyntiin, kun jääkaappien, kitaroiden ja nahkatakkien myyntivirta on katkeamaton.
 
Erehdyin tästä kauden alussa mainitsemaan, että miten esim. viinikaappi tai jääkaappi fanituotteena soveltuu ns. tuotevalikoimaan. Kuulemma näitä on hyvä pitää valikoimassa, kun joku voi tätä tarvita. Pyydän jo ennakolta anteeksi, jos jokin mielensä pahoitti. No nyt niitä on myynnissä ja jos arvioisin, että yhteensä 5 on myyty niin veikkauksen olevan yläkantissa. No tarjolla kuitenkin siis tämä on.

Tässä tullaan oikeastaan siihen ongelmaan, että jos kysytään mitkä tuotteet Jypillä myyvät ja kuinka nopea on heidän varastonkierto yms. ei vastauksia heillä näihin ole. Varastoon ostetaan sitä tavaraa, mitä Joutsenen Janne tuonne toimittaa ja mitä on nopea hankkia tarvittaessa ja pelipaidat yms. tulevat sitten LSW:n kautta. Syy ei ole tavaraliikennettä pyörittävän Tiinan, vaan se ettei tähän oikeasti uskota ja myyntiä ei osata ylätasolla tehdä ja johtaa.

Suurin ongelma tässä on Jypin rajallinen kyky ja ymmärrys nykypäivän myynnistä ja markkinoinnista. Tehkääpä ihan huviksenne muutama vierailu Jypin fanishoppiin, tehkää muutama googlehaku ja katsokaa, alkaako Jyp mainonta teidän suuntaan. Tai jos haette yrityksen pikkujouluihin tietoa, tuleeko vastaan Jyp-aiheisia sisältöjä / mainoksia. En tätä ole nyt viimeaikoina testannut, mutta aikanaan kun tuota huvikseni testasin, niin mitään ei tapahtunut. Harmi sinällään, koska sisältöjä Jypiltä löytyisi ja yhteisö pystyisi näitä tehokkaasti jakamaan eteenpäin, mikäli yhteisöä osattaisiin ohjata sekä hyödyntää.

Isossa kuvassa tässä tullaan Jypin julkaiseman strategian kohtaan 3 "myynnin ja markkinoinnin kehittäminen ja datan ymmärtäminen ja sen hyödyntäminen". Kohta 3 ei ikipäivänä tule kuntoon näillä tekijöillä, kaikki kunnioitus Jypin nykyjohtoa ja toimistoa kohtaan, mutta tämän alan osaajat sieltä puuttuvat.

Jypin operatiivinen johtaminen on ad-hoc toimintaa, välillä tulee fanituotteita suunnasta x ja y, sitten järjestetään fanireissuja joihin ei läheskään kaikki halukkaat mahdu, yrityksiä ei puhutella heidän strategian ja arvojen näkökulmasta, vaan myydään samaa vanhaa näkyvyyttää jne. Otteluun saapuvaa katsojaa ei ohjata tai ei osata ohjata ostokäyttäytymisen osalta mitenkään, kärjistäen katsoja tulee peliin 15 min ennen, ostaa nakkimukin ja oluen ja häviää pois ottelun jälkeen. Peliin hän tulee koska tietää että tänään pelataan. Se mitä katsojat haluaisivat ja miten uusia kohderyhmiä saataisiin halliin ei tunnisteta.

Jyp ei ole pystynyt uudistumaan toimiston osalta ja resurssit ovat myös sellaiset, ettei tätä oikein voi edes vaatiakaan. Peräänkuluttaisin vihdoinkin kovia (ja "kalliita") rekrytointeja myös toimiston suuntaan. Nämä investoinnit kyllä maksaisivat itsensä takaisin.
 
Olisi ihan älyttömän hienoa jos JYP-toimisto lukisi tällaisiakin postauksia. Todella paljon asiaa, ja tätä viestiä voisi vaikka siellä Puistokadun maanantai-palaverissa purkaa. Minusta on muutenkin absurdia että JYP panostaa rahallisesti suhteellisen paljon someen(kaikki kunnia siitä, hyvää duunia!), mutta sitten tämä myynti ja markkinointipuoli elää suurimmilta osin jotain vuotta 1998.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Tehkääpä ihan huviksenne muutama vierailu Jypin fanishoppiin, tehkää muutama googlehaku ja katsokaa, alkaako Jyp mainonta teidän suuntaan.

välillä tulee fanituotteita suunnasta x ja y,
Kotoisan liigan joukkueet oisi ollut ehkä parempi esimerkki, mutta kokeilin parin tsekki/ruotsalaisjoukkueen saiteille menoa ensin ja sitten JYPin. Kaikilla joukkueilla tuli ekana vastaan joukkueen kotisivut, ulkomaanseurojen kohdalla kotisivujen alla oli suora linkki fanishoppiin. JYPillä... noh, fanshopin suoran linkin löytämiseen piti mennä 1.5 sivua ennen kuin löytyi.

Fanituotteista ei viitsi sanoa muutakuin sen et eroa on ulkomaihin verrattuna kuin kesällä ja talvella. JYP-shopissa näkyy samat 95-juhlavuotismukit siellä pyörivän mitä viisi vuotta sitten. Voiko siis puhua myyntivaltista?

Muutenkin vähän hymyilyttää se et noiden suhteen mennään sieltä mistä aita on matalin. Ekana silmään osuu fanituotteena JYP-kahvi. Varmasti joo hauska idea ollut palaverissa, mutta kysynpä vaan, kuka ostaa? Ekana tulee mieleen et nyt on halvinta Saludoa teipattu kokomustaan pakettiin ja keskelle laitettu pieni hiirenpaskan kokoinen JYP-logo.

Mitä on kotoisan liigan hallit tullut aika tehokkaasti pelattua läpi, niin on tullut myös pistettyä eri joukkueiden markkinointia huomiolle. Siinä, missä muilla joukkueilla on isosti, näkyvästi ja joukkueen värien mukaisesti teipattu lasiovien taakse joukkueen fanshop (Mikkeli, Tampere, jopa Lappeenranta), niin JYPillä se on luokkaa "halpahallin vaaterekki jäähallin parissa nurkassa".
Tässä tullaan oikeastaan siihen ongelmaan, että jos kysytään mitkä tuotteet Jypillä myyvät ja kuinka nopea on heidän varastonkierto yms. ei vastauksia heillä näihin ole.

Tähän aiheeseen vähän joutui koulunpenkillä joskus perehtymään, ja kärjistetysti se menee niin et mitä kauemmin samat tuotteet siellä hyllynperukoilla seisoo, sitä enemmän se syö rahaa ja resursseja.
 
Viimeksi muokattu:

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tässä olisi uudelleen brändäämisen paikka totisesti. Saa suorittaa. Omat kokemukset fanikauppaan on vuosien takaa ja ostin silloin aidon pelipaidan. Sitä ei JYPistä saanut selville mistä niitä saa vaan täältä jatkoajasta sain spostiosoitteen mihin piti viestiä pistää. Sitten se paita piti noutaa seppälästä jostakin teollisuushallista. Ei oikein herättänyt vau elämyksiä silloin ja nyt kun lukee tätä keskustelua täällä niin en enää ihmettele miksi en ole laittanut kurjia ropojani JYP "fanikamaan"
 
Jostain syystä enemmän tai vähemmän kaikki ostotapahtumat JYPiin liittyen kuulostaa vähän tältä. On myös sinäänsä outoa että itselläkin on tässä lähipiirissä muutama kovempi JYP-fani, mutta kellään ei oikeastaan ole mitään fanituotteita. Eikä ole mulla itsellänikään muuta kun 90-luvun alun JYP HT pipo ja jostain bingosta voitettu JYP-huivi. Kuitenkin tässä kaikki ollaan enempi vähempi elinkautisvankeina mukana ja peleissä käydään paljon. Muutenkin JYP-kamaa näkee melko harvoin ihmisillä päällä katukuvassa.
 
Mulla välillä käytössä Virpiön Karilta saatu joukkueen ulkoilutakki. Siinä JYPin ja Bauerin logot ja tyylikkään musta väriltään. Tollasia kun olisi fanishopissa myynnissä niin saattaisi joku vaikka ostaa. On pätevä ulkoilutakki nimittäin. Kuinka saada ihmiset ostamaan ihan sama mitä? Siihen vaaditaan tarve joka meillä lähes kaikilla faneilla on, sitten tarjonta jotai ei tällä hetkellä oikein ole. Se että ostaminen myös tehdään hankalaksi ei lisää asiakkaiden määrää vaikka kysyntä olisi kuinka isoa. Eli ajanmukaisia, tyylikkäitä tuotteita jotka on helppo ostaa olisi mukava ostaa ja sitä kautta niitä myös ostettaisiin. Sitten ne saattaisivat alkaa näkyä katukuvassakin.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Otteluun saapuvaa katsojaa ei ohjata tai ei osata ohjata ostokäyttäytymisen osalta mitenkään, kärjistäen katsoja tulee peliin 15 min ennen, ostaa nakkimukin ja oluen ja häviää pois ottelun jälkeen. Peliin hän tulee koska tietää että tänään pelataan. Se mitä katsojat haluaisivat ja miten uusia kohderyhmiä saataisiin halliin ei tunnisteta.
Spämmitään nyt tuplasti tähän aiheeseen liittyen, kun aiheesta tuli mieleen omakohtaisia kokemuksia. Laji toki on eri, ja muutenkin ehkä on vähän väärin verrata yksilöurheilijan brändäystä urheilujoukkueen brändäykseen.

Tuossa kerran tuli pistettyä huomiolle erään suomalaisen rallicross-kuskin esiintyminen somekanavissa, youtubessa yms, siihen päälle omien fanituotteiden brändäys ja kisareportaasit, plus muu tälläinen positiivinen "pöhinä" asian ympärillä. Lopputuloksena oli se et päädyin vilkuilemaan paikanpäälle lajia, joka ei oo itseäni kertaakaan sen koommin kiinnostanut. Ja aion mennä toistekin. Toisinsanoen tämä työ tavoitti kohderyhmän.

Rupesin tässä vaan miettimään tuota sun kärjistystä, kuinkahan paljon on JYPinkin peleissä sellaisia henkilöitä, jotka käy peleissä vaan sen takia kun "kausari on ollut XX vuotta itsellä". Itselläkin on kyllä muutaman kerran tälläkin kaudella tullut mieleen et niin, onko tämä peli (ja ottelutapahtuma) sen arvoista, mitä kausarista on maksanut?

Vähän menee sivuraiteille, mutta kun fanituotemyynti liittyy ottelutapahtumaan ja näkyväisyyteen olennaisesti... Joku voi korjata jos muistan joukkueen väärin, mutta oliko se Porin Pesäkarhut superpesiksen puolella, joka panosti ottelutapahtumaan jo pelkästään sillä et ottelutapahtuman aikana myytävät eväät oli muutakin kuin atrillia grillissä ja kahvia pahvimukissa. Lopputulos: yleisö on löytänyt paikanpäälle ottelutapahtumaan, ja seuran näkyvyys on kasvanut.

Kyllä joka konstiin ongelma löytyy, ja sama toisinpäin. Luovuutta kehiin vaan.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Kurkkasin myös shopin, siellä oli noita tii "nauloja" vai mitä ovatkaan mitä golffissa käytetään onko seuran johto halunnut itelleen niitä ilmaiseksi niin on tilattu 50000 kpl ja nyt myydään osa sitten jyp kaupassa? Jos golffaisin ja noita tiippareita tarvitsisin niin ihan ekana ei tulisi kurkattua jypin fanikauppaa että oliskohan siellä myynnissä.

Maajoukkuetauoilla, ja muina lomaaikoina, joukkueen pelaajat esittelemään paitoja nimmareilla ja takkeja tms johonkin isoon kauppaan yhteistyökuviona, ostat pelipaidan, saat siihen nimmarin samantien kaupanpäälle tms, alkaisi näkyä varsinkin junnuilla paitaa hallilla enemmän, pelaajat sitoutuisivat joukkueen hommaan enemmän ku näkisivät faneja samalla ja toisinpäin. Aikoinaan jo Aurajoen rannoilla sain ekan fanipaitani niin että siinä oli Keskisen nimmari, se paita oli tärkeä monta monta vuotta vielä sen jälkeen kun ei päälle mahtunut.
 
-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Epäilen että fanituote myynti Suomessa on niin pientä ettei kunnollisiin tuotteisiin pystytä panostamaan riittävästi euroja siten että se jotakin tuottaisi seuralle. Kun katsoo valikoimaa niin huomaa että se on sitä samaa rihkamaa mitä yrityspuolella yleensäkin on tarjolla. Siihen sitten firman logo ja siinä se.

Jos haluaa laatua pitää olla suunnittelija ja valmistaja ja sellainen on pois suljettua yksittäisen seuran kohdalla kustannus syistä. Volyymit ovat niin pieniä. Harvaa valmistajaa kiinnostaa tuottaa esim. Jypille mitään kunnollista fanikamaa jos tilausmäärät ovat muutamia kymmeniä tai satoja. Silloin joudutaan tyytymään valmiiseen rihkamaan johon painetaan logo.

Toivoisinkin että Liiga ottaisi homman siipiensä suojaan jolloin sillä olisi aivan eri volyymi neuvotella kun kaikki seurat ovat asiakkaana omilla väreillään. Myös nettimyynti pitäisi olla Liigan järjestämä jolloin saataisiin seurojen kuluja jaettua. Seurat voisivat itse myydä käytävillä tai haluamissaan paikoissa.

Toivoisin myös että edellä mainittujen lisäksi fanipaidat, hupparit ja pipot yms.. toteutettaisiin NHL tyyliin eli ei mitään mainoksia yms… Olisi kiva nähdä miten hyvältä Liigajoukkueiden paidat voisivat näyttää kun joku ammattilainen olisi ne suunnitellut ilman mainoksia. Kaukalossa kun sitä ei ole mahdollista toistaiseksi toteuttaa niin edes fani puolella olisi seuran värit ja brändi paremmin esillä.

Eihän täällä mihinkään NHL tasoon päästä mutta ehkä askeleen parempaan suuntaan kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Epäilen että fanituote myynti Suomessa on niin pientä ettei kunnollisiin tuotteisiin pystytä panostamaan riittävästi euroja siten että se jotakin tuottaisi seuralle. Kun katsoo valikoimaa niin huomaa että se on sitä samaa rihkamaa mitä yrityspuolella yleensäkin on tarjolla. Siihen sitten firman logo ja siinä se.
Tämä nyt on väsynyt ja kaiken lisäksi väärä vastaus, jopa liigasta nimittäin löytyy seuroja jotka tuohon on panostaneet ja myös puhuneet kyseessä on merkittävää kassavirtaa lisäävä osa-alue. JYPin toimintatavalla toki olet oikeassa, jos asiat tehdään noin huonosti ja niihin ei edes panosteta niin ei se myöskään tuota mitään, päinvastoin ja lukuja näkemättä en ihmettelisi jos JYPin fanituotemyynti kaikkine kuluineen olisi jopa miinuksen puolella, sillä tavaraa seisoo vuosikausia varastoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös