Juuso Riksman Jokereihin

  • 157 171
  • 429

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tää taitaa edelleenkin mennä niin että meillä ykkösveskari päättää aika pitkälle haluuko pelata vai ei

Ettei peräti olisi sopimukseen kirjattu oikeus... Mikään muu ei oikein selitä sitä, että valmennus ei peluuta Hallikaista säästääkseen Riksmania.

Olisi muuten mielenkiintoista nähdä Riksmanin ja Housun sopparit. Äkkiseltään joku voisi arvata, että SM-liigaan saatavat laatuluokan maalivahdit kera kovan agentin saavat sopimukseen pykäliä, jotka takaavat paitsi pelioikeuden myös bonusta pelatuista peleistä.

Niin tai näin, mutta Jokerit ajaa itsensä erittäin ahtaalle mennessään pelkästään Riksmanin varassa hänen ollessa pelikunnossa. Aiemman pestin aikana Riksmanin selkä vihotteli ja jos nyt jotain voisi toivoa niin Juuson säästäminen ruuhkissa. Keväällä pelataan ne tärkeimmät pelit. Ne voidaan ainoastaan hävitä nyt.

Viime kaudella valmennus sanoi, että Markkasta peluutettiin hieman loukkaantuneenakin. Viimeinen loukkaantuminen oli sitten liikaa... Riksmanin ollessa edelliskerran Jokereissa oli sama juttu. Valmennus kertoi peluuttaneensa Riksmania loukkaantuneena. Sitten hajosi paikat pahemmin.

Ehkä sitä lepoa voisi oikeasti antaa tai pikemminkin määrätä vaikka kaveri olisi miten hyvässä kunnossa tahansa?
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niin tai näin, mutta Jokerit ajaa itsensä erittäin ahtaalle mennessään pelkästään Riksmanin varassa hänen ollessa pelikunnossa. Aiemman pestin aikana Riksmanin selkä vihotteli ja jos nyt jotain voisi toivoa niin Juuson säästäminen ruuhkissa. Keväällä pelataan ne tärkeimmät pelit. Ne voidaan ainoastaan hävitä nyt.

Toisaalta mä ymmärrän että Jokerit peluuttaa Riksmania, koska Jokerit edelleen taistelee tai ainakin haluaa taistella runkosarjan 1.paikasta. Jos Jokerit olisi voittanut JYPin viime viikolla veikkaisin että ainakin toinen Ässät tai Kärpät peli oltaisiin menty Hallikaisella, luultavasti Ässät, nyt kun Jyväskylässä tuli viime minuuttien tappio niin haluttiin ettei menetettäisi pisteitä Ässille ainakaan veskarin huonon tuntuman takia, no menetettiin silti ne pisteet ja jotta tappioputki saataisiin poikki jatkettiin edelleen Riksman maalilla Oulussakin, sieltä olisi luultavasti tullut 3 pistettä rajusti varamiehisenäkin ellei Louhi olisi 3.erän lopussa ehdottomasti halunnut peliä jatkoajalle.

Minusta meidän veskari peluutus on liian lyhytnäköistä ja Riksman pitäisi ottaa ainakin näissä otteluruuhkissa peräkkäisinä päivinä olevissa peleissä luukulle, vaikka se Juuso haluaisi nekin pelata. Hallikaiselle olisi hyvä saada runkosarjassa sellaiset 10 peliä vyölleen, enää siitä vaatimuksesta tuskin voidaan pitää kiinni, mutta jos nyt sellaiset 5-6 peliä Hallikainenkin saisi pelata. Ja mieluiten niin että saa pelata muutamia pelejä peräjälkeen että se tuntuma pelaamiseen saataisiin kuntoon. Toinen vaihtoehto on että hommataan jostain siirtorajalla pelituntuman jo omaava kakkonen Riksmanin selustaa turvaamaan ja Hallikainen voitaisiin lähettää vaikka Mestikseen jotta Hallikainen saisi pelejä alleen.

Näin sivuhuomatuksena niin onneksi meillä on maalilla Riksman ja naapurilla on tuo Housumäki. Jo ennen kauden alkua oli vahva fiilis että Riksman on tästä kaksikosta parempi, ihan näin selkeään eroon en sentään uskonut. Riksman on liigan TOP3 kassari ja Pitkämäki sarjan epävarmimpia torjujia.
 
Viimeksi muokattu:

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Kyllä vaan. Riksmanin sietäisi saada lepoa. Mielestäni hyvä paikka Hallikaisen "toiselle debyytille" olisi perjantaina, kun Jokerit kohtaa Kärpät kotonaan. Tämä varsinkin siinä tapauksessa, jos Jokerit häviää tiistaisen matsin Pelicansia vastaan. Maalivahdin vaihdos olisi hyvä herätys äijille.

Hallikaisen laittaminen maaliin jo Pelicans-matsissa olisi mielestäni taas sitä kuuluisaa vastutajan aliarvioimista, joka on usein poikinut täyslaidallisen sitä itseään. Kyllä kakkosveskaria täytyy uskaltaa peluuttaa myös astetta kovempia vastaan. Näinpä siis - tuli mitä tuli - Joonas perjantaina maaliin ja katsotaan mihin miehestä on.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onhan se Riksman maalivahti. Juuri tuli telkkarista katsottua Kaanien jna Jokerien ottelua ja pakko on myöntää, että kukaan muu liigamaalivahti ei olisi pisteitä Jokereille tuon kokoonpanon takana varastanut. Tämä kai se Riksmanin (yli)peluuttamisen syykin on.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan se Riksman maalivahti. Juuri tuli telkkarista katsottua Kaanien jna Jokerien ottelua ja pakko on myöntää, että kukaan muu liigamaalivahti ei olisi pisteitä Jokereille tuon kokoonpanon takana varastanut. Tämä kai se Riksmanin (yli)peluuttamisen syykin on.
Pakko jakaa tämä käsitys. Itse asiassa äsken matsia katsellessa pariin otteeseen hymyillytti makoisasti, kun Juuso torjui patjoillaan ihan käsittämättömiä tilanteita. Siinä sitä sitten vaan odoteltiin, koska Jokerit raapii sen räkämaalin ja alkaa tappelu kelloa vastaan. Noh, kuten totuttua tulihan se sieltä, Lind alivoimalla ja omasta ribarista ;) Sen jälkeen kerättiin sitten vaan pisteet pussiin.

Jortsulta jälleen hyvää kommentointia Riksmanista.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja mikä parasta, sopimus kattaa myös ensi kauden.

Paljon on puhuttu että Juusolle pitäisi antaa myös huilia, mutta luotan siihen että tuon tason maalivahti osaa ilmoittaa jos alkaa käydä liian raskaaksi, tai jos pientäkään vaivaa ilmenee -> penkille. Hallikaisen kannalta taas tuo pelaamattomuus on iso ongelma, case MarkkanenPuurula on liian hyvin vielä muistissa.
 

Tuoppi

Jäsen
Paljon on puhuttu että Juusolle pitäisi antaa myös huilia, mutta luotan siihen että tuon tason maalivahti osaa ilmoittaa jos alkaa käydä liian raskaaksi, tai jos pientäkään vaivaa ilmenee -> penkille.

Minä taas en tuohon lähtisi luottaamaan. Painotan että en Juusoa tunne mutta ensinnäkin läheskään kaikilla pelaajilla ei aina ole joukkueen etu mielessä. Ja pidemmän tähtäimen ajattelu on vähän hakusessa. Toki mestaruuden voittaminen on kaikkien etu mutta "kaukaiselta" tuntuvat asiat (kevään pleijerit) ei välttämättä ole mielessä kun vaan yksinkertaisesti haluttaa pelata pienistä kivuista huolimatta.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Minä taas en tuohon lähtisi luottaamaan. Painotan että en Juusoa tunne mutta ensinnäkin läheskään kaikilla pelaajilla ei aina ole joukkueen etu mielessä.

Aivan. Ja pelkona saattaa olla myös se, että jos antaa kakkosveskarille tilaisuuden, tämä torjuukin ilmiömäisesti. Yhtäkkiä voi syntyä tilanne, jossa peliajasta joutuukin kilpailemaan tosissaan. No, tämä ei akselilla Riksman-Hallikainen tunnu kovin todennäköiseltä skenaariolta.

Hyvä olisi tietysti peluuttaa välillä Hallikaistakin, mutta kylmä fakta on, että nykyisellä kenttäpelillä ja kokoonpanolla se tietäisi lähes varmaa tappiota Jokereille vastustajasta riippumatta. Tätä ei valmennusjohto tietenkään halua.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokerit pelaa tästä päivästä lukien viisi ottelua seuraavaan kahdeksaan päivään ja neljä ottelua kuuteen päivään. NHL:ssä yksikään joukkue ei enää ajaisi tällaista ruuhkaa edes niin, että kakkonen pelaisi vain yhden pelin ryppäästä. Hallikaisen ongelma on se, että miesten pelejä ei vaan saa alle. Ei viime kaudella eikä näköjään tällä kaudella. Tämä taas ei ole pitkässä juoksussa järkevää eikä Hallikaisesta ole pian jos on nytkään miestä paikkaamaan Riksmania. Niinpä päädytään taas siihen, että Riksman pelaa koska eihän Hallikaista voi peluuttaa ja Riksman toki sanoo itse, jos on jotain vialla... Loukkaantumisriski kasvaa, sen verran on pelejä SM-liigassakin ja sen lisäksi saattaa kasvaa myös otteluväsymys joka estää 100 prosenttisen suorituksen juuri silloin kun sitä eniten tarvittaisiin.

Lepoa ei Riksmanille tippunut ja tänään nähtiin Kärppiä vastaan maalivahti, joka oli todella heikko. Kiekon putoilivat, kaikki muut paitsi patjatorjunnat jäästä olivat epävarmoja. Kaiken kruunasi Kärppien ensimmäinen maali, jonka Riksman yritti ensin laittaa itse tyhjiin osuen vain tolppaan. Onneksi kärppähyökkääjä pisti sitten kiekon tyhjään reppuun. Kärppien kakkonen oli otettavissa, samoin kolmoinen. Siinä välissä sinänsä hyvä veto keskelle maalia kimposi torjunnasta yläputkeen... Toivotaan että Riksman palaa sille tasolle joka aiemmin nähtiin, mutta otteet olivat tänään niin huonoja, että toinen kotitappio putkeen oli täysin ansaittu.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lepoa ei Riksmanille tippunut ja tänään nähtiin Kärppiä vastaan maalivahti, joka oli todella heikko.

Tiedä sitten oliko pelkkää väsymystä. Pelicans-pelissä Juusolta tapahtui samankaltainen kämmi, mutta Birner jollain ihmeen tavalla suti kiekon tyhjistä yli, nyt Kärpät iski. Mielestäni Juuso vaan yksinkertaisesti mureni tuon maalin jälkeen, eikä saanut enää nollattua tilannetta koko ottelun aikana. Mutta huomiseen peliin Hallikainen maaliin vaan. Runkosarjan voitto on jo mennyt, joten muutama tappio ei haittaa.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Jokerit lähtee kaudesta toiseen liikkeelle samalla taktiikalla. Ykkösmaalivahtiin panostetaan, mutta kakkosmaalivahti on niin heikko ettei sitä uskalla laittaa maaliin ollenkaan. Seuraus: ykkösmaalivahti peluutetaan puhki ja loukkaantumisriski kasvaa. Pienenä vinkkinä, että nyt Tanskaan puhelua:)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jokerit lähtee kaudesta toiseen liikkeelle samalla taktiikalla. Ykkösmaalivahtiin panostetaan, mutta kakkosmaalivahti on niin heikko ettei sitä uskalla laittaa maaliin ollenkaan. Seuraus: ykkösmaalivahti peluutetaan puhki ja loukkaantumisriski kasvaa.

Näinhän se menee. Lisäksi ihan en jaksa käsittää, miten edes kiekkobisneksessä kukaan voi olla noin tyhmä, että olisi tekemässä saman virheen Riksmanin kanssa kahdesti. Edelliskerran Riksman joutui pelaamaan loukkaantuneena, koska ei ollut luotettavaa kakkosta. Seuraus: Riksman loukkaantui lisää. Markkasen kanssa pelleiltiin samalla tavalla. Ei kannata liikaa tuijotella Riksmanin yhteen peliin mutta pakko on sanoa, että se oli ylivoimaisesti huonoin näkemäni Riksmanin ottelu tällä kaudella. Väsymys on todennäköisesti paljon enemmän henkistä kuin fyysistä. Onneksi tulee tauko pakolla Riksmanillekin. Mutta tuo ykkösen varassa koomailu ja kakkosen seisottaminen portilla alkaa olemaan jo legendaarista typeryyttä.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit lähtee kaudesta toiseen liikkeelle samalla taktiikalla. Ykkösmaalivahtiin panostetaan, mutta kakkosmaalivahti on niin heikko ettei sitä uskalla laittaa maaliin ollenkaan. Seuraus: ykkösmaalivahti peluutetaan puhki ja loukkaantumisriski kasvaa. Pienenä vinkkinä, että nyt Tanskaan puhelua:)

Tätä olen itsekin miettinyt monesti, että miksi Jokereissa ei ole vuosiin ollut hyvää kakkosta, jota voitaisiin peluuttaa säännöllisesti. No mestaruuskaudella Lehtonen ja Ram pelasivat aika tasaisesti ja vasta playoffseissa Lehtonen sitten valtasi tuon ykkösen paikan.

Silloin Lentonen oli vielä niin nuori, ettei enempää olisi kannattanut peluuttaakaan mutta tuo systeemi toimi hyvin. Hallikaisen tasosta on paha sanoa, kun ei ole pelaamaan aikoihin päässyt. Jos ei luoteta niin kannattaisi varmasti hankkia sitten kakkonen, jota uskalletaan peluuttaa. Jokereiden kannalta olisi hyvä, jos löytyisi Mestiksestä nuori maalivahti, joka lähtisi haastamaan Riksmania. Esimerkkinä Kärpät, jossa Koivisto saa pelata Tarkin takana kuitenkin suhteellisen säännöllisesti ilman Tarkin poissaoloakin.
 

Meister

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta tuo ykkösen varassa koomailu ja kakkosen seisottaminen portilla alkaa olemaan jo legendaarista typeryyttä.

Joo, jonkin asteista koomailua teilläkin ollut nyt jo useamman kauden putkeen. Lähellekkään meitä ette silti pääse, teillä sentään on ollut se ykkösveska! Meillä on tälläkin hetkellä kaksi kakkosveskaa ja yhet Byysat.
 

Fridayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokerit lähtee kaudesta toiseen liikkeelle samalla taktiikalla. Ykkösmaalivahtiin panostetaan, mutta kakkosmaalivahti on niin heikko ettei sitä uskalla laittaa maaliin ollenkaan. Seuraus: ykkösmaalivahti peluutetaan puhki ja loukkaantumisriski kasvaa. Pienenä vinkkinä, että nyt Tanskaan puhelua:)

No meillä tuo sama systeemi on jollain tavalla toiminutkin. Bäckström pelasi aikoinaan käytännössä joka pelin, samoin Tarkki, kunhan on terveenä ja vastassa ei ole Jokerit (Koivisto ilmeisesti johtaa tällä kaudella jokeriveskareita otteluvoitoin 3-1, kun ja-voitto lasketaan voitoksi). Vuodesta 2000 lähtien yhden kortin taktiikalla on tainnut tulla neljä mestaruutta ja pronssi (hopeakaudella ,03 Korhonen pelasi lähes puolet matseista).

Juuso muistuttaa muuten aika paljon historian legendaarisinta kärppäveskaria, eli Bäckströmin Nikkeä. Molemmat koettiin köykäisiksi IFK:ssa, minkä jälkeen itseluottamus täytyi kasata pala palalta kokoon landella ja ulkomailla. tämän lisäksi miehiä yhdistää rauhallinen, varma pelityyli ja kauniisti sanottuna melko heikohko mailapeli.

Myös Bäckström päästeli silloin tällöin helppoja maaleja, mutta tiukoissa playoff-väännöissä ja finaaleissa mies oli aina täysin ylivoimainen vastustajan veskariin verrattuna, vaikka jälkimmäisen pelissäkään ei olisi mitään suurempaa vikaa ollut (esim. Lundell '04 ja TT '05).

Riksman on nyt hävinnyt parit finaalit; HPK:ta vastaan kenttäpelaajilla ei ehkä ollut mitään jakoja, mutta jälkimmäisessä Tarkkia vastaan myös veskaripeli meni vastustajille. En ole veskarivalmentaja, mutta käsittääkseni Juuso on Tarkkia lahjakkaampi maalivahti, eli kyse on jälleen kerran maalivahdille elintärkeästä henkisestä vahvuudesta. Toiset ovat voittajia, toiset häviäjiä. Nikkekään ei ollut voittaja Kärppiin tullessaan. Jokerit on Lahden ja muiden nimimiesten kuntouduttua aivan varmasti neljän joukossa tänä vuonna, ja jos päätyyn asti pääsette niin uskon, että Riksmanin peli vain paranee seuraavalle kaudelle ja meillä on jälleen uusi kansainvälisen tason suomalainen huippuveskari. Jos taas tulosta ei tule, ja varsinkin jos häviätte viimeisen playoff-sarjanne vähänkään Riksmanin vuoksi niin jatkouran kannalta voidaan vertailukohdaksi ottaa toinen ruotsalaisella nimellä tunnettu IFK-kasvatti Janne Lundell.

-FM-
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Jos taas tulosta ei tule, ja varsinkin jos häviätte viimeisen playoff-sarjanne vähänkään Riksmanin vuoksi niin jatkouran kannalta voidaan vertailukohdaksi ottaa toinen ruotsalaisella nimellä tunnettu IFK-kasvatti Janne Lundell.

-FM-

Not agree. Lundell ei ole ikinä ollut tasainen edes runkkarissa. Näennäisesti ominaisuuksiltaan mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta paljon epätasaisempi kuin Riksman.

Juuso on myös pelannut tähän mennessä aina etukäteen siinä finaalien heikommassa jengissä, joten sinänsä vertailukohta ei ole reilu, jos sitä nyt ikipäätään on.

Lundell kuitenkin on luku sikseen ja sai yrittää IFK:ssa, niin kauan, että mies on niin puhki nähty.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No meillä tuo sama systeemi on jollain tavalla toiminutkin.

Enpä usko että toimisi enää. Peli on ennen kaikkea nopeutunut ja ottelumäärät ovat hiukan kasvaneet kun huomioidaan EHT ja playoffien pelimäärän nosto runkosarjan parin ottelumäärän nostamisen lisäksi.

Hyvän vertailuesimerkin saa NHL:stä. Siellä oli aikanaan monissa joukkueissa selkeä ykkönen joka pelasi aina jos ei ollut loukkaantunut (tai pidätetty :). Tänä päivänä NHL:n maalivahtien TOP-5 on torjuntaprosentin mukaan

1. Anderson (pelannut n. 50 % peleistä), 94.6 %
2. Thomas (pelannut n. 60 % peleistä), 94 %
3. Hiller (pelannut n. 40 % peleistä), 93,2 %
4. Luongo (pelannut n. 60 % peleistä) 92.8 % sekä
5. Clemmensen (pelannut n. 40 % peleistä) 92.6 %.

Vaikka osa noista on selkeitä kakkosia (ennen kaikkea nyt Clemmensen, joka pelaa enemmän Brodeurin loukkaannuttua), silti NHL:ssä on huomattu, että useampikin Stanley Cup on ryssitty peluuttamalla ykkösmaalivahtia liikaa ennen playoffeja. Niistä maalivahdeista jotka pelaavat paljon (kuten Lunkka, Niklas ja Kipper), eniten pelaava Kipper on pudonnut totaalisesti. Niklas ja Lunkka pystyvät sentään hyvää peliin, mutta eivät he pelaakaan kuin max 70-80 prosenttia otteluista.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
"Juuso Riksman on pelannut paljon ja on ollut jonkin verran loukkaantuneena. Siksi emme halunneet ottaa hänen suhteensa minkäänlaista riskiä. Lisäksi Hallikainen pelasi hyvin", Hanlon totesi.

Riksmania on siis jälleen peluutettu loukkaantuneena. Aivan kuten edellisvisiitilläänkin Jokereissa ja sen jälkeenhän Riksman ei enää päässyt vastaavaan iskuun kuin ennen loukkaantumistaan.

Typeryydellä ei näköjään ole mitään rajaa Jokereissa. Milloin nämä aikuiset miehet oppivat edes resurssijohtamisen alkeet?
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Typeryydellä ei näköjään ole mitään rajaa Jokereissa. Milloin nämä aikuiset miehet oppivat edes resurssijohtamisen alkeet?

Vaikea paikka Jokereilla, jotta pärjättäisiin liigassa niin Riksmania on pakko peluuttaa vaikka loukkaantuneena. Tällä kuitenkin pilataan hyvin todennaköisesti mahdollisuus menestyä playoffeissa. Ei Hallikainen TPSsää vastaan huonosti pelannut, mutta päästää ne pari kolme joita nykyjoukkueella ei pystytä tekemään.
 

tutzba

Jäsen
"Juuso Riksman on pelannut paljon ja on ollut jonkin verran loukkaantuneena. Siksi emme halunneet ottaa hänen suhteensa minkäänlaista riskiä. Lisäksi Hallikainen pelasi hyvin", Hanlon totesi.

Johtuuko se vain minusta, vai onko tuossa lauseessa ristiriita? Ei oteta riskiä, mutta silti Riksmania on peluutettu loukkaantuneena. Asiallista touhua, ei voi muuta sanoa.

Nyt täytyisi rohkeasti vain antaa Hallikaiselle niitä pelejä alle. Kyllä Riksman ammattilaisena selviää parista pelistä luukkuvahtina, sen sijaan Hallikaiselle ne pari pelattua ottelua tekisivät ainoastaan hyvää - varsinkin jos joukkue kyseiset pelit sattuisi voittamaan.

Juusoa tarvitaan keväällä, joten nyt ei kannata lähteä pilaamaan tätä kautta loukkaantumisten takia.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juusoa tarvitaan keväällä, joten nyt ei kannata lähteä pilaamaan tätä kautta loukkaantumisten takia.
Juuson harteilla lepää todellakin Jokereiden menestysmahdollisuudet, varsinkin pelien jatkuessa nähdynkaltaisina. Viime keväänä vaikka Puurulalla mentiinkin, niin siihen pystyi melko hyvin luottamaan että päästetyn maalin jälkeen Leino ja kumppanit iskevät kohta toiseen päähän. Tämänhetken hyökkäyspelin tehottumuus vain korostaa maalivahtipelin tärkeyttä, kun itse tehdään maksimissaan ne kaksi maalia.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Johtuuko se vain minusta, vai onko tuossa lauseessa ristiriita? Ei oteta riskiä, mutta silti Riksmania on peluutettu loukkaantuneena. Asiallista touhua, ei voi muuta sanoa.

Tuskin siellä mitään isompaa ongelmaa on, kyllä Juusoa olisi lepuutettu jo aiemmin jos siellä jotain akuuttia olisi. Aivan samalla tavalla Jokela pelaa pikku vammojen kanssa. Jääkiekko on kova ja fyysinen kontaktipeli, pieniä vammoja tulee lajissa varsin helposti. Enkä usko että Juuson kanssa hölmöillään niin että kevään pelit vaarannettaisiin. Onneksi vain Rita on maajoukkueen mukana niin joukkue saa tauolla nuolla haavojaan ja harjoitella rauhassa.

Hallikaisella toki olisi hyvä saada pelejä alle jotta Joonasta voitaisiin heittää helpommin kehiin jos Juusolla ei koppi tartu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Enkä usko että Juuson kanssa hölmöillään niin että kevään pelit vaarannettaisiin.

Usko on varsinkin näin lähellä joulua hyvä asia, mutta faktat ovat sitten erilaiset. Riksmanin kanssä hölmöiltiin valmennuksen mukaan edellisellä kerralla peluuttamalla häntä pakon edessä loukkaantuneena. Seuraus: Riksman loukkaantui pahemmin. Markkasen kanssa tapahtui valmennuksen mukaan aivan samalla tavalla eli Jussi peluutettiin loukkaantumisesta huolimatta pakon edessä ja taas jäi Musta Pekka kouraan. Vaatii kovaa uskoa luottaa siihen, että Jokerit ei hölmöile kolmatta kertaa samalla tavalla - varsinkin kun Hanlon jo myöntää Riksmanin pelanneen loukkaatuneena.

Koko ajattelu siitä, että hankitaan dominoiva ykkönen jota tuuraa liigan huonoimmaksi (joukkueen sisällä rankattu) kakkoseksi hankittu porttivahti jolle ei pelejä anneta kuin absoluuttisen pakon edessä, on jostain aivan perseestä. En ole oikeastaan koskaan törmännyt näin huonoon johtamiskulttuuriin näin tärkeällä osa-alueella. Tällainen perse edellä johtaminen on omiaan syömään koko joukkueen taistelumoraalia.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Usko on varsinkin näin lähellä joulua hyvä asia, mutta faktat ovat sitten erilaiset. Riksmanin kanssä hölmöiltiin valmennuksen mukaan edellisellä kerralla peluuttamalla häntä pakon edessä loukkaantuneena. Seuraus: Riksman loukkaantui pahemmin. Markkasen kanssa tapahtui valmennuksen mukaan aivan samalla tavalla eli Jussi peluutettiin loukkaantumisesta huolimatta pakon edessä ja taas jäi Musta Pekka kouraan. Vaatii kovaa uskoa luottaa siihen, että Jokerit ei hölmöile kolmatta kertaa samalla tavalla - varsinkin kun Hanlon jo myöntää Riksmanin pelanneen loukkaatuneena.

Riksmanin ja Markkasen kanssa hölmöili Shedden ja Immonen kaksikko, nyt meillä on puikoissa Hanlon ja Lehkonen. Hanlon on itse entinen maalivahti joten uskoisin Glenin tuntevan maalivahtien sielunelämää, pienet vammat kuuluu lajiin ja mikään Riksmanin pelaamisessa ja tekemisissä ei ole kielinyt mistään isommista vammoista. Juha Lindiä mm lepuutettiin varmuuden vuoksi ja annettiin lepoa, miksei veskarin kanssa muka osattaisi tehdä niin - vai osaako Lind pyytää lepoa tarvitessaan ja Juuso vain puree hammasta ja menee paikat kolottaen maalille vaikka ei haluaisi?
 

Jopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Riksmanin ja Markkasen kanssa hölmöili Shedden ja Immonen kaksikko, nyt meillä on puikoissa Hanlon ja Lehkonen. Hanlon on itse entinen maalivahti joten uskoisin Glenin tuntevan maalivahtien sielunelämää, pienet vammat kuuluu lajiin ja mikään Riksmanin pelaamisessa ja tekemisissä ei ole kielinyt mistään isommista vammoista. Juha Lindiä mm lepuutettiin varmuuden vuoksi ja annettiin lepoa, miksei veskarin kanssa muka osattaisi tehdä niin - vai osaako Lind pyytää lepoa tarvitessaan ja Juuso vain puree hammasta ja menee paikat kolottaen maalille vaikka ei haluaisi?

Lindin panosta yhtään vähättelemättä Juuso on kuitenkin huomattavasti tärkeämpi voiton kannalta, jo pelkästään pelipaikkansa vuoksi. Kynnys antaa kakkos/kolmoskentän laiturille huilivuoro on pienempi, kuin kynnys lepuuttaa ykkösmaalivahtia. Varsinkin, kun huomioidaan Riksmanin ja Hallikaisen välinen tasoero. Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla Hanlonin mielipiteitä tästä maalivahtikuviosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös