Minusta uskontokeskustelun absurdein piirre on aina ollut se, että omaa porukkaa käsitellään aivan eri kriteereillä kuin muita uskontokuntia ja -suuntauksia. Hyvänä esimerkkinä tuo Halliksen haastattelu.
Siinähän on jonkinlaisena johtoajatuksena, että kristillis-juutalainen "arvoyhteisö" on ylivertainen suhteessa muihin. Mitä tällä arvoyhteisöllä sitten tarkoitetaan, jää avoimeksi tai vähintäänkin epäselväksi.
Sinällään on ihan totta, että länsimaisen ajattelun parhaat puolet, kuten humanismi, ihmisoikeudet ja valistuksen ajan henki ovat muotoutuneet vanhalla mantereella ja mitä ilmeisimmin juutalais-kristillisen perinteen kätilöimänä.
Jotta oltaisiin tasapuolisia, pitäisi kuitenkin määritellä, mistä alkaa ns. arvoyhteisön kaanon. Onko lähtöpiste Jeesuksen murhaaminen, pogromit, 30-vuotinen sota vai vuosi 1945?
Sikäli kun viitataan edes jollain tavalla lähihistoriaan, track record on aika heikko: keskinäistä nahistelua ja uskonnollista vallankäyttöä (uskonsodat), miekkakäännytystä (ristiretket) ja valtionuskonnon kulta-aikaa (vuodesta 1648 eteenpäin). Harmi, että siihenkin osui ne maailmansodat, mutta liekö ollut ihan eri juttu.
Tähän päivään tultaessa agendalla on ollut protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Se on luonut meille vaurautta ja ylimielisyyttä, jonka kautta muuta maailmaa herkästi arvioidaan. Toisaalta matkaan on osunut myös eugeniikkaa, kolonialismia ja hyökkäyssotia. Valta on tuonut vastuita, joita ei olla kyetty lunastamaan.
Kuten Raamatun tulkinnassa yleensäkin, tulkitsija päättää itse, mitä kohtia tarkastelee ja mitä jättää ulkopuolelle. Niinpä voidaan ajatella, että vaaka kääntyisi posin puolelle, kun mukana ovat kuitenkin tieteen kehitys, markkinatalouden luoma vauraus ja oikeusvaltion keksiminen. Ehkä tällä voidaan antaa anteeksi ne ikävämmät jutut.
Halla-aho puolueineen valitsee tästä hedelmäsalaatista ne rypäleet, joista löytyy jotain tukea nationalismille. Toisin sanoen häntä kiinnostaa ominaisuudet, jolla meidän valtauskonnon voi korottaa kaikkien muiden yläpuolelle. Mukaan eivät mahdu 1700-luvun valistusaatteen universaalit julistukset, rajat ylittävän yhteistyön hedelmät (kapitalismi) tai maallistumisen ja tieteen yhteispelinä syntynyt maailmankuva. Sen sijaan esillä ovat ominaisuudet, jotka erottavat meidät esimerkiksi islamista, hindulaisuudesta tai kommunismista.
Tämä logiikka tuo mieleen uskonnollisen vallankäytön vuosisataisen historian. En tarkoita tällä, että Halla-aho olisi jotenkin uskonnollinen hahmo. Vielä mitä: hänhän kampanjoi rationaalisen argumentaation ja nihilistisen kyynisyyden rajapinnalla. Poliittisena hahmona Halla-aho on kuitenkin uskonnon tulkitsija, joka pyrkii hyödyntämään konservatismin ja uskonnollisuuden käyttövoimaa.
Minulle tämä kertoo myös siitä, että Halla-aho on omaksumassa yhä vahvemmin puolueensa "ideologista ydintä". Tämä vaikutti toki jo aiemmin todennäköiseltä, sillä vastaavanlainen harkittu uskonnollisuus on arkipäivää muissa oikeistopopulistisissa liikkeissä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Paine konservatiivien liehittelyyn on ollut olemassa.
Ainiin, ja toki tällä samalla kaavalla vetää myös ne Halla-ahon "viholliset", eli erilaiset islamistiset liikkeet. Palatakseni alun mietteisiin: uskonto toimii kaikkialla samoin tavoin; siitä yritetään kuohia poliittinen kuorikerros, mutta kriittinen silmä löytää pinnan alta saman tyhjän sisällön kuin aina ennenkin. Valtaa saa sillä, mikä uppoaa kansalaisiin. Olkoot se sitten urheilun varjolla tehtävää propagandatyötä, eläkeläisten ruokkimista soppatykillä tai kirkkoväen kosiskelua kunniakkaalla historialla.
