Juniorivalmentajat

[kilpakiekko]

Yksilövalmennukseen on Suomessa panostettu siitä Westerlundin pitämästä vierumäkipalaverista asti noin 10 vuotta ja se on tuottanut tuloksia viime vuosina, niin maajoukkueiden menestymisenä kuin Suomalaisten änäri pelaajien menestymisenä. On ollut folleja, seurakäyntejä, vaikka sun mitä ja hyvä niin. Sen lisäksi seurat ovat tehneet erittäin hyvää työtä yksilövalmennuksen kehittämisessä. Toki sitä pitää edelleen kehittää jotta jatkossa saadaan yhä parempia pelaajia. Jos u20 maajoukkueen menestystä ajatellaan niin hyvä että pyritään pääsemään pois siitä että valmentaja vaihtuisi joka vuosi.

 

[läpy]

Alavaarille, kilpakiekolle, Glovelle ja obi-wanille. Nuorten kisoissa on havaittavissa, miten hyviä parhaimmat pelaajat ovat: jälleen on nopeus, nopeustaitavuus, taitavuus jne. mennyt eteen päin. Laitan sen aika paljon yksilövalmennuksen piikkiin, jota myös Suomessa ostetaan enenevässä määrin seurojen ulkopuolelta. Tässä tullaan siihen yksilölliseen valmennukseen sekä keskusteluun valmennusfilosofiasta. Motivoituneet pelaajat missä tahansa ikäluokassa kehittyvät taatusti myös mekaanisemman harjoittelun ansiosta, koska he kykenevät tekemään laadukkaita toistoja paineettomassa tilanteessa siirtäen taidon asteittain eri harjoitteiden kautta pelitilanteisiin. En näe, että mitään uutta on nyt 2000-luvulla keksitty yleisesti oppimiseen, vaikka kouluissa on uutta opetussuunnitelmaa ja harjoitteluun on tuotu kaikenlaista härpäkettä ja filosofiaa. Joukkuelajeissa ja varsinkin jääkiekossa on enemmänkin se lähtökohtainen ongelma, että joukkuevalmennus ei parhaimmillaankaan ole optimaalinen kuin aivan kouralliselle pelaajista niin taidon kuin fysiikan suhteen ja pahimmillaan myös pelaamisen osalta, mihin obi-wan viittasi. Tässä on vielä paljon ammennettavaa, kun puhutaan pelaajien kehittymisestä.

 

[kilpakiekko]

Hyviä yksilöitä tosiaan löytyy ja yksilövalmennus on siinä suuressa roolissa. En itse ole enää valmentajana, mutta tiedän että tuossakin joukkueessa on pelaajia jotka ovat käyttäneet seuran ulkopuolista valmennusta esimerkiksi oman agentin järjestämänä ja osa taas turvautunut seuran sisäiseen yksilövalmennukseen eikä sillä ole mitään merkitystä kumpaa tapaa käyttää kunhan vain kokonaisuus toimii.
Niin kauan kuin jääkiekko on joukkuelaji niin yksilövalmennuksen lisäksi tarvitaan tietysti laadukasta joukkuevalmennusta ja siinäkin on Suomessa menty paljon eteenpäin. Tästäkin on hyviä esimerkkejä nähty viime vuosina kun joukkueet ovat saaneet treenata pelitavat kuntoon niin menestystä on tullut, vaikka yksilötaito ei aina ole ollutkaan vastustajien tasolla.
Tälle u20 joukkueelle voi kyllä nostaa hattua siitä kuinka hyvin pystyvät noudattamaan joukkueen pelitapaa vaikka varsinaisia harjoitusleirejä ei juuri ole voitu pitää vaan asiat on hoidettu palavereissa.
Ehken tämä jäällä tapahtuva joukkuevalmennuksen puuttuminen näkyi eniten tällä joukkueella esimerkiksi pelissä Kanadaa vastaan, jossa Suomi pyrki välillä hidastamaan peliä pysäyttämällä peli oman maalin taakse ja Kanada vastasi siihen etutolppa träpillä + 2 ja 3 hyökkääjän valtavalla paineistuksella heti kun syöttö lähti maalin taakse pysäyttäneen pelaajan lavasta. Näistä tilanteista ei Suomi juuri hyökkäämään päässyt ja sen takia avauspelaaminen näytti välillä heikolta. Tämä taas vain yksi esimerkki siitä miten Suomi pyrki hidastamaan peliä, mutta ne on niitä asioita joita joukkue olisi tarvinnut jäällä yhdessä harjoitella enemmän kun se yksilötaito ei ollut ihan samalla tasolla kuin Kanadalla.
Suomalainen valmennus on mennyt aivan hurjasti eteenpäin 2000 luvun aikana kun vertaa sitä vaikka siihen kun fol järjestettiin alkuvuosina ja kun viimeisen kerran olin itse mukana. Viimeisen vuotena kun olin itse mukana niin pystyttiin puhumaan jo ihan eri asioista niin yksilön kuin joukkuevalmennuksen osalta ja tämä johtuu nimenomaan siitä että valmennuksen laatu on parantunut ja se on mahdollistanut pelaajien paremman kehityksen ja taas kun pelaajat sekä valmennus on mennyt eteenpäin niin pystytään ottamaan seuraavia steppejä niin pelaajien kuin valmentajien osalta. Niin se tämä homma menee ja koko ajan pitää toimintaa kehittää, muuten ei jatkossa pärjää.

 

[HogiBoi]

Meneillään olevassa U20-turnauksessa USA on näyttänyt hyvää ja Kanada helvetin hyvää esimerkkiä siitä, että maalinteko opitaan alta 10-vuotiaana, kun taas joukkuepelin ehtii oppimaan myös myöhemmin ihan tarpeeksi hyvin. Suomessa puolestaan, kun joku yrittää yksin pienenä junnuna, yritetään väkisin saada syöttelemään. Se on sitten eri asia, että miten ne heikommatkin saisi kiekon kanssa pelaamaan ennen tasojoukkueita. Itse olen sitä mieltä, että jokaiseen peliin lähdettäessä vastustajan valmentajan kanssa sovittaisiin, että ensin on paremmat vs paremmat ja sitten huonommat vs huonommat. Ei tarvitsisi kuitenkaan mitään AAA- ja AA-joukkueita tehdä vielä 9-vuotiaana kuitenkaan.

Vähän ainakin omia kokemuksia tällaisesta viimeiseltä 4-5 vuodelta, mitä olen suomalaista juniorikiekkoilua seuraillut katsomossa. Puhun siis ihan pienistä, alta 10-vuotiaista. Joku 15-vuotias, jos vielä yksin yrittää väkisin pyöritellä vaihdosta toiseen, niin olisi mielestäni jo ihan paikallaan vähän asiasta huomauttaa.

 

[Alavaari]

Suomalainen valmennus on mennyt aivan hurjasti eteenpäin 2000 luvun aikana

Uskon tämän, mutta en ole ollut ennen tuota itse lajin parissa (paitsi lyhyen aikaa pelaajana pikkupaikkakunnalla). Kerropa pari edustavaa esimerkkiä, missä edistystä on tapahtunut.

 

[kilpakiekko]

Uskon tämän, mutta en ole ollut ennen tuota itse lajin parissa (paitsi lyhyen aikaa pelaajana pikkupaikkakunnalla). Kerropa pari edustavaa esimerkkiä, missä edistystä on tapahtunut.

No tämä on niin laaja aihe että varmaan helpointa olisi sanoa että lähes kaikessa. Jos ensin sanotaan että tämän hyvän kehityksen on mahdollistanut se että niin liittoon kuin seuroihin on saatu päätoimisia valmentajia ja he ovat kouluttautuneet ja järjestäneet taas oto valmentajille koulutusta ja yritän nyt tässä vähän muistella mitä on tapahtunut, mutta sanottakoon että minulla ei juuri ole kokemusta ihan nuorimmista ikäluokista, mutta tiedän että sielläkin on panostettu aika paljon siihen mitä milloinkin opetetaan ja mitä harjotteita pitää tehdä että niihin tavoitteisiin päästään mitä eri ikäluokille asetetaan.
Mutta sitten mikä oma kokemus on niin kuten kaikki tietää että Suomalaiset kiekkoilijat ei joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olleet kovin hyvässä kunnossa. No ruvettiin panostamaan aerobiseen ja anaerobiseen harjoitteluun. Testeistä saatiin tietoa mitä kukin pelaaja tarvitsee. No tämä meni mielestäni liitolta vähän överiksi kun niitä 30 minuutin testejä sun muita juoksutettiin nuorisomaajoukkueilla joskus lähes joka leirillä, mutta onneksi niistä yltiöpäisistä testaamisista on päästy eroon ja maajoukkueet luottavat että seuroissakin tehdään hyvää työtä. No sitten kun oli henkilöstöä niin ruvettiin analysoimaan kansainvälisiä pelejä ja tätä liitto tekee tietysti nytkin. Katsottiin missä ollaan jäljessä ja niistä tieto levitettiin seuroihin sekä liiton porukka kävi katsomassa treenejä ja sitten palaveerattiin siitä palveliko seurojen treenit näitä puutteita ja jos ei niin sitten korjattiin asia. Sen lisäksi tietenkin mietittiin millä erottua muista ja taas liiton henkilöstö jalkautui seuroihin ja tietoa vietiin eteenpäin. Tietenkin myös änäristä otettiin mallia. Se mitä konkreettisesti tehdään on niin laaja aihe että siihen ei aika riitä, mutta nykyisin erona on se että treenit mietitään paljon paremmin mitä ominaisuuksia kiekossa tarvitaan ja fysiikkavalmentajia on käytössä nykyisin erittäin hyvin ja yhteistyö esimerkiksi meillä oli viimeisinä vuosina erittäin hyvää seuran fyssarin ja fysiikkavalmentajien kanssa. Jos jollain pelaajilla oli fysiikassa puutteita jotka näkyi jäällä niin heille fysiikkapuoli teki sitten ohjelmat jolla asiat korjattiin.
Jäällä taas pelita-ajattelu on mennyt erittäin paljon eteenpäin ja siinäkin on treenit pilkottu mielestäni todella hyvin ja sitä kautta saadaan pelaajille opetettua keinoja miten pelata eri tilanteissa tekipä vastustaja mitä tahansa, mutta kuten aina olen sanonut niin koko ajan pitää kehittää toimintaa tai jatkossa ei pärjää ja tämä koskee niin liittoa kuin seuroja.

 

[Alavaari]

No tämä on niin laaja aihe että varmaan helpointa olisi sanoa että lähes kaikessa.

Rajataan vähän näkökulmaa, mites taitovalmennuksen puolella? Mikä oli viime vuosituhannella huonoa, ja miten sitä on nyttemmin kehitetty? Nimenomaan yksilötaidon puolella, jätetään tästä pelikirjat pois.

 

[kilpakiekko]

Rajataan vähän näkökulmaa, mites taitovalmennuksen puolella? Mikä oli viime vuosituhannella huonoa, ja miten sitä on nyttemmin kehitetty? Nimenomaan yksilötaidon puolella, jätetään tästä pelikirjat pois.

Niin en tiedä voiko sinällään sanoa että ennen oli huonoa, sillä silloin toimittiin niiden resurssien ja mahdollisuuksien mukaan, eli silloin oli aika vähän palkattuja valmentajia. Aamuharjoittelu alkoi monessa seurassa 1980 luvun puolen välin kieppeillä ja siihen aikaan se oli lähinnä 2 - 3 kertaa viikossa tapahtunut jäätreeni ilman oheisia. Siihen aikaan ei juuri koulut olleet mukana mahdollistamassa muuta kuin lyhyen jäätreenin ja sitten nopeasti kouluun.
Se mikä ero on siihen 1980 - 1990 luvun toimintaan taitovalmennuksessa niin silloin tosiaan tehtiin sinällään sen aikaisen tietämyksen mukaan ihan hyviä jäätreenejä, mutta se oli sama kaikille eikä yksilöllisyyttä esimerkiksi ollut ollenkaan.
Silloin kun itse olin viimeistä vuotta mukana niin taitoharjoittelu oli keskitetty pitkälti aamuihin sekä kerran viikossa iltapäivään.
Toki myös alkuviikosta illalla tehtiin paljon lajitaitoja. Mitä se taitoharjoittelu sitten vaikkapa meillä oli? No jokaiselle pelaajalle tehtiin omat kehityskohteet niin jäälle kuin oheisharjoitteluun. Jokaisella pelaajalla oli oma harjoitusohjelma oheisissa joka oli suunniteltu pelaajan kanssa yhdessä. Jäällä myös jokaisella pelaajalla oli omat kehityskohteet ja jokainen sai yksilöllistä valmennusta ja näitä katsottiin sitten pelaajan kanssa videopalavereissa ihan kuten pelisuorituksiakin.

 

[Väärävaihto]

Kilpakiekolla on todella hyviä nostoja. Kun nyt miettii taakse päin, niin varmasti Westerlundinkin markkinoimalla ajatuksella yksilövalmennuksesta on iso osuus tässä Suomi-kiekon kehityksessä. Kuten olen aikaisemminkin sanonut muistaakseni tässä ketjussa, että esim. Juniori Jokipoikien valmennuspäällikkö sanoi joku aika sitten paikallisessa lehdessä tehdyssä jutussa, että yksilöiden kehitys on keskiössä. Ja niin olen kuullut monelta muultakin valmentajalta tai muilta seuratoimijalta ympäri Suomea. Tämä puhe ja tekeminen on vain lisääntynyt viime vuosikymmenen aikana.

Vaikka harjoitellaan joukkueena, niin silti voidaan keskittyä myös yksilövalmennukseen, kuten tänä päivänä useimmissa seuroissa varmasti tehdään. Silti Suomen maajoukkueilla vahvuus on edelleen joukkuepelaaminen. Harjoittelu on myös nykyisin paljon monipuolisempaa kuin ennen ja myös valmentajat ovat ammattitaitoisempia. Toistan tässä nyt itseäni, mutta monipuolisuuteen liittyen seurat käyttävät myös ulkopuolisia tekijöitä, joilla on jotain erikoisosaamista, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin tapahtuvassa harjoittelussa. Sitten on tietysti vielä pelaajat tai pelaajien vanhemmat, jotka satsaavat ja palkkaavat ulkopuolista valmennusta. Se on toki sitten paljon kiinni kukkarosta, joten usein tämä on pieni joukko, jotka tästä hyötyvät. Lisäksi joillekin kärkipelaajille näitä tulee varmasti jo agenttienkin puolesta varsinkin kesälle omatoimijaksolle.

 

[Zer0u]

Miten muuten näette tuon termin, yksilövalmennus? Mitä se teidän mielestä pitää sisällään? Tai "yksilö keskiössä"-ajattelu?

Voisi myös joku noheva avata konkreettisesti yksilövalmennusta joukkue-urheilussa, tapoja toimia siis. Voi olla esim, omia kokemuksia tai, että miten ajattelette sen toimivan joukkue-urheilussa, kuten jääkiekko?

Edit; tuossa ylempänä jäsen kilpakiekko jo hieman avasikin omaa näkemystään. Mutta tuosta kaipaisin vielä konkreettisempaa, eli esim mitä taitoja jäällä harjoiteltiin yms yms.

 

[läpy]

ZerOu. Ei toimi yksilövalmennus minun kokeman mukaan yleensä jääkiekossa. Ei ne sanat vaan ne teot. Yksilövalmennus on yksinkertaisesti sitä, että urheilijan tarpeet ovat etusijalla. Jos urheilijan roppa ei esim. ota vastaan voimatreeniä, niin silloin ei kannata treenata voimaa. Pelaajalle annetaan vapaus tehdä esim. oheisissa jotakin muuta ilman, että peliaika vähenee. En epäile Kilpakiekon kokemuksia, kuulostaa suorastaan loistavalta. En ole kuitenkaan nähnyt kovinkaan usein edes yritystä moiseen urheilijalähtöiseen valmennukseen. Sen sijasta on paahdettu joukolla kaikille samoja juttuja niin jäällä kuin oheisissa aivan samaan tapaan kuin kymmeniä vuosia sitten. Joskus on tullut mieleen, pitäisikö seurat junioreissa typistää eräänlaisiksi pelaamisen mahdollistamiksi organisaatioiksi. Taitovalmennus ja fysiikka sitten tarjottaisiin muuta kautta. Ainakin fysiikka olisi mahdollista ulkoistaa junioreiden ja heidän vanhempien vastuulle ihan jo siksi, että fysiikkaharjoittelu ei vaadi jäitä. Nyt tulee jatkuvasti huolestuttavia viestejä terveydelle suorastaan vaarallisesta oheisharjoittelusta juniorijääkiekossa.

 

[Glove]

Omien kokemusten mukaan se voima kyllä tarttuu kun sitä reenataan oikein.

 

[Askaisten Visa]

Jonkin aikaa tätä ketjua seuranneena, olisi erittäin mielenkiintoista nähdä jonkin sortin listaus, missä joukkueissa, koska viimeksi ja millä tasolla/tasoilla esim. nimim. läpy on tehnyt raakileista pelaajia ja kypsynyt koko hommaan niin, että (joku taisi tuolla aiemmin käyttää samaa sanontaa?) kaikki on paskaa paitsi kusi.

Otetaan nyt vaikka viimeisin innovaatio:

Fysiikkatreenien ulkoistaminen. Selvä.
Naapurin Stinde vetää meidän Simolle vähän treeniä ja toisessa vaakakupissa on joku ihan oikea ammattilainen. Ja lisäksi hajauttamalla fysiikkatreenit, koutsithan pysyvät hyvin kartalla missä ja koska mennään, eikö niin?

Palan halusta nähdä sen jääkiekko- (tai ihan minkä tahansa joukkueen) fysiikkatreenien kehityskäyrät 12-15 vuotiaina, kun ne ovat ulkoistettu urheilijalle ja heidän vanhemmilleen.

Tottakai (Suomessakin) on isä-poika ja äiti-tytär valmennuskomboja, mutta niissä mennäänkin sitten oikeasti äärirajoille. Ja yleensä puhutaan yksilöurheilusta (esim. uinti) jota jääkiekko ei ole.

 

[läpy]

Glove. Enemmän oli mielessä tapauksia, joissa kannattaisi mieluummin tehdä esim. liikkuvuutta ja motoriikkaa kuin voimaa ihan urheilijan sen hetkisen tilanteen takia. Mutta kun kerran tuli puheeksi, niin kyllä, juuri voimaharjoittelu usein on liian kaavamaista kaiken kaikkiaan.

 

[kilpakiekko]

Miten muuten näette tuon termin, yksilövalmennus? Mitä se teidän mielestä pitää sisällään? Tai "yksilö keskiössä"-ajattelu?

Voisi myös joku noheva avata konkreettisesti yksilövalmennusta joukkue-urheilussa, tapoja toimia siis. Voi olla esim, omia kokemuksia tai, että miten ajattelette sen toimivan joukkue-urheilussa, kuten jääkiekko?

Edit; tuossa ylempänä jäsen kilpakiekko jo hieman avasikin omaa näkemystään. Mutta tuosta kaipaisin vielä konkreettisempaa, eli esim mitä taitoja jäällä harjoiteltiin yms yms.

Se mitä jäällä harjoitellaan riippuu tietenkin siitä mikä pelaajan kehityskohde on. Voi kuulostaa oudolta, mutta ei ole mitenkään tavatonta että A junnulla kehityskohde on suoraluistelu. Mitä sitten tehtiin jos pelaajan kehityskohde oli suoraluistelu? Videoitiin pelaajan suoraluistelu ja sitten katsoimme pelaajan kanssa mitä korjattavaa siinä on (potku suuntautuu oikein, luistelukulma on oikein, liuku menee oikein eli alkaa eli vartalon keskilinjan alta, potku palautuu vartalon alle ja lantiolinjan etupuolelle, jne) Ja sitten vaan toistoja, toistoja ja toistoja sekä videoita ja palautetta.

Ja lisätään vielä sen verran että yksilövalmennusta on mielestäni myös se kun joukkueen viisikkoharjoituksissa valmentaja keskeyttää treenin ja menee neuvomaan pelaajaa kuinka pelaajan olisi kannattanut pelata tilanne jotta lopputulos olisi joukkueelle parempi ja tätä näkee nykyisin onneksi erittäin paljon ainakin vanhemmissa ikäluokissa.

 

[Ykkössentteri]

Pronssipelin alkua odotellessa ajattelin kirjoitella näkemyksiäni vanhempien junnujen (U18-14) harjoittelusta ikäluokkien kärkitasolla.

Mun ajatusmaailmassa fysiikkaharjoittelun pitäisi olla yksilöllistä siten, että jokaiselle on räätälöity oma ohjelma tärkeimmistä kehitysalueista alan ammattilaisen johdolla, mutta sitä on junnuissa vaikea toteuttaa jo ihan kustannussyistäkin, jos miettii, että esim 16-vuotias ei pysty yksinään viemään harjoitusohjelmaa läpi, vaan tarvitsee aina koutsin viereen valvomaan harjoittelun tehokkuutta.

Kiekonkäsittelyn kehittämiseen ja laukauksen laadun parantamiseen ei ole enää joukkueharjoituksissa läheskään riittävästi aikaa eli se on tehtävä omalla ajalla. Youtubesta, seuran puolesta ja liiton sivuilta löytyy mielestäni tähän tarvittaessa riittävästi ohjeistusmateriaalia siten, ettei tarvita maksullisista laukaisutreeniä.

Luistelutekniikan parantaminen pitäisi tehdä myös "vapaa-ajalla", vaikka seuroilla usein on jo vanhempien junnujen osalta palkattu luisteluvalmentaja. Yksi kerta viikossa ei mielestäni kuitenkaan ole riittävästi vaan tarvitaan 2-3 laadukasta puolituntista viikossa joukkueharjoituksen yhteyteen.

Jääharjoituksessa on aina keskiössä se, että jokainen harjoite on pelinomainen. Esim pelkässä veskareille suunnatussa alkulämmössä ei tule syöttäminen ja laukominen aina samassa kohtaa kiertoa vaan siten, että pelaajalla on mahdollisuus tehdä valintoja kuten pelissäkin, ja käytännössä aina takapaineella.. kuten pelissäkin.

Jokaisen harjoituksen lähtötilanne, suoritus ja lopputulema on myös peliomainen eli karsastan 1-0, 2-0 ja 2-1 lopputulemia, koska niitä harvoin tulee pelissäkään. Joskus näitäkin tietenkin tulee harjoitukseen mukaan, mutta silloinkin sitten otetaan joku takapaine edes siihen.

Peli on täynnä jatkuvia sattumista johtuvia muuttujia ja siksi pelaamaan oppii vain pelaamalla, ja siksi erilaiset pienpelit eri kokoisilla alueilla, säännöillä ja ärsykkeillä ovat tärkeitä. Esim keskialueen 2 vs 2 pelissä (maalit siniviivojen ja ringeten välissä) maalin takana on myös 2 pelaajaa, jotka saavat lähteä kiekon saadessaan tukemaan hyökkäystä muodostaen näin hetkellisen 4 vs 2 tilanteen. 2vs2 - 5vs5 peleissä puolestaan on tärkeintä välillä pelkkä kiekossa pysyminen. Etenkin, kun peleissäkin useasti joutuu hyökkäämään alivoimaisena ja odottamaan apuja toisesta aallosta.

Tuli harvinaisen pitkä viesti, joka on kuitenkin vain mitätön pintaraapaisu tähän hommaan. Ja niin monta asiaa, ja niiden tarkempaa käsittelyä, jäi tästäkin vielä pois!

 

[Askaisten Visa]

Glove. Enemmän oli mielessä tapauksia, joissa kannattaisi mieluummin tehdä esim. liikkuvuutta ja motoriikkaa kuin voimaa ihan urheilijan sen hetkisen tilanteen takia. Mutta kun kerran tuli puheeksi, niin kyllä, juuri voimaharjoittelu usein on liian kaavamaista kaiken kaikkiaan.

Onpa harvinaisen epäkunnioittava tapa muita lukijoita ja kirjoittajia kohtaan vastailla ikäänkuin yksilöille ja lainaamatta viestiä johon ”vastaa”. Mutta viis siitä.

Yhä kiinnostaisi (laita vaikka yv:nä), missä olet oman valmennusurasi tehnyt,
jotta voit esimerkiksi sanoa/väittää/kirjoittaa:
”..., juuri voimaharjoittelu usein on liian kaavamaista kaiken kaikkiaan.”

Missä joukkueessa? Missä ikäluokassa? Kauden aikana vai off seasonilla?

Kuka määrittää ”urheilijan sen hetkisen tilanteen”? Vanhemmat? Koutsit? Fysiikkakoutsi? Pelaaja itse? Joku muu?

Ja näillä kysymyksillä haen edes jonkinmoista näkökulmaa siihen, miten vähän valmennuksesta voi tietää tai esittää tietävänsä, on sitten jonkin lajin valmentaja tai ei. Pleksin takaa saa maksua vastaan huudella mitä tahansa.

 

[läpy]

Ykkössentteri. Viisaita sanoja, noinhan sen pitäisi mennä. Kyse on kuitenkin siitä, miten saadaan asiat organisoitua, jotta riittävä määrä toistoja ja laatua saadaan aikaan. Sen takia olen miettynyt, että olisiko joissakin tilanteissa parempi typistää seuratoimintaa. Säästyneillä rahoilla tai ainakin ajalla olisi sitten mahdollista treenata omia juttuja.

 

[Askaisten Visa]

Ykkössentteri. Viisaita sanoja, noinhan sen pitäisi mennä. Kyse on kuitenkin siitä, miten saadaan asiat organisoitua, jotta riittävä määrä toistoja ja laatua saadaan aikaan. Sen takia olen miettynyt, että olisiko joissakin tilanteissa parempi typistää seuratoimintaa. Säästyneillä rahoilla tai ainakin ajalla olisi sitten mahdollista treenata omia juttuja.

läpy.
Perusjargonia laiskuudella ryyditettynä.

Mitkä/millaisia ovat ne tilanteet, joissa mielestäsi kannattaa supistaa(?) seuratoimintaa?
Ja mitä ne omat ”jutut” olisivat? Kuka ne määrittelisi? Olisiko se ”sen hetkisen tilanteen mukaan”? En ymmärrä. Auta, pliis.

Paperilla (tai fläppitaululla) ja kynällä saa koko kentän alueelle vaikka 50 pienelle pelaajanalulle mielekkäät, tunnin pelinomaiset pistetreenit aikaiseksi. Ja jos mukana on niitä ikäviä isäkoutseja, niin ne valvomaan pisteitä. Toki heille pitää kertoa ennen treenejä millä tavoitteella mennään.

Oma aika on matematiikkaa, lähinnä sitä, mistä pelaaja/yksilö on valmis luopumaan kehittyäkseen paremmaksi jollain osa-alueella.
Sitä jää yllättävän monta tuntia vaikkapa nyt viikossa omaehtoiseen, jos halua on, rahansäästö on myös valintakysymys. Kotona, oman kropan painolla voi tehdä paljon omaehtoista.
Yksinkertainen (kuvitteellinen, mutta varioitava) rajoille viety ajatus ajankäytöstä, koska lihasten ja mielen pitää myös palautua.

Viikon tunnit: 168
Josta unta: 56
Ruokailut: 14
Treenit/pelit: 14
Kulkemiset: 7
Koulu: 30
Jonne kulkemiset: 5
Läksyt: 5

Jää jäljelle n. 37 tuntia, josta siis per päivä yli 5 tuntia.
Eli kyse omasta halusta ja suunnittelusta. Mitään ihmeellistä tai uutta tässä(kään) ei ole.

 

[Zer0u]

Se mitä jäällä harjoitellaan riippuu tietenkin siitä mikä pelaajan kehityskohde on. Voi kuulostaa oudolta, mutta ei ole mitenkään tavatonta että A junnulla kehityskohde on suoraluistelu. Mitä sitten tehtiin jos pelaajan kehityskohde oli suoraluistelu? Videoitiin pelaajan suoraluistelu ja sitten katsoimme pelaajan kanssa mitä korjattavaa siinä on (potku suuntautuu oikein, luistelukulma on oikein, liuku menee oikein eli alkaa eli vartalon keskilinjan alta, potku palautuu vartalon alle ja lantiolinjan etupuolelle, jne) Ja sitten vaan toistoja, toistoja ja toistoja sekä videoita ja palautetta.

Ja lisätään vielä sen verran että yksilövalmennusta on mielestäni myös se kun joukkueen viisikkoharjoituksissa valmentaja keskeyttää treenin ja menee neuvomaan pelaajaa kuinka pelaajan olisi kannattanut pelata tilanne jotta lopputulos olisi joukkueelle parempi ja tätä näkee nykyisin onneksi erittäin paljon ainakin vanhemmissa ikäluokissa.

Kiitos, tässä oikeastaan olikin hyvä vastaus. Ja ei, ei kuulosta yhtään oudolta. Samat asiat saattaa päteä ihan liigatason pelaajallakin.

En tarkoita nyt tämän ketjun kirjoittajia, vaan ehkä yleistän muualle, mutta oman kokemuksen mukaan suurimmalle osalle vanhemmista ja miksei myös valmentajille yksilövalmennus näkyy lajitaidot ja fysiikan ympärille nivottuna kokonaisuutena. Sitä se tietenkin myös on ja se on myös se helpoin tapa toteuttaa. Uskon kuitenkin, että kun näitä ulkopuolisia taitovalmentajia ja valmennuskeskuksia on perustettu ja näissä paikoissa / näiden ihmisten kanssa harjoittelu pitkälti on fysiikan ja lajitaitojen parantamista yksilönä, monelle ihmisille jää kuva, että yksilö keskeinen valmennus on pelkästään tätä. En vähättele yhtään fysiikkaa ja lajitaitoja. Fysiikan ja lajitaitojen pitää olla tietyllä tasolla, jotta pelaaja pystyy suorittamaan tietyt asiat pelitilanteissa. Se on selvä asia.

Mutta haluan tosiaan nostaa myös tärkeänä asiana pelitaitojen opettamiseen kulloiseenkin tilanteeseen. Ihan pienissä näillä nyt ei niinkään ole väliä, mutta heti kun ruvetaan puhumaan U9-U10 junnuista, pitäisi pystyä opettamaan myös näitä asioita. Varmasti lähtötaso on pelitilanneroolien ymmärtäminen ja sitä kautta päästään pelitilanteiden ratkaisuihin. Lukemattomia tapoja toteuttaa ja video on varmasti yksi parhain tapa ja pelitilanneharjoittelu. Se mitä ajan tässä takaa, on nimenomaan ihmiset, jotka luulevat, että yksilövalmennus on pelkästään fysiikkaa ja lajitaitojen harjoittelua näkevät pelitaitojen harjoittelun joukkueharjoitteluna / pelitapaharjoitteluna yms. Toki, näinkin voi helposti käydä, että asetetaan tietyt, liian voimakkaat raamit pelitilanteisiin, jolloin pelaaja ei joudu itse tekemään ratkaisua.

Tässä on kuitenkin mielestäni sellainen asia, jossa Suomessa on menty valtavasti eteenpäin viimeisen 5v aikana. Pelaajat ovat saaneet enemmän vapautta tilanteiden tunnistamiseen ja tätä myötä pelaajat pystyvät pelaamaan pitkälti vaistojen avulla.

Korostan edelleen, että lajitaidot ja fysiikka kuuluvat ilman muuta täysin yksilövalmennukseen. Fysiikassa on myös menty paljon eteenpäin seuroissa ja se on mielestäni myös näistä helpoin palapeli. Lajitaitojen harjoitteluun jääresurssit ovat hieman huonot, joten mielestäni on ihan hyvä, että niillä kellä kukkaro kestää, niitä lisätunteja haetaan ulkopuolelta. Ulkojäät myös näyttäisi tänä vuonna olevan hyvässä kunnossa, mikä auttaa tähän asiaan.

 

[läpy]

ZerOu: Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia pelureita tulisi, jos joukkueharjoituksissa ainoastaan pelattaisiin esim. f-d-vaiheet ilman muuta rajoitteita, kuin normaalit jääkiekon säännöt. Aikuisilla ei olisi muuta virkaa kuin tuomaroida ja kannustaa. Jakojen tekeminenkin olisi pääasiassa pelaajien tai arvan varassa. Tämän päälle tulisi sitten fysiikka ja taitoharjoitteet, jotka ohjattaisiin hakemaan muualta (ostopalvelut, omatoiminen, muut lajit jne.).

 

[Väärävaihto]

ZerOu: Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia pelureita tulisi, jos joukkueharjoituksissa ainoastaan pelattaisiin esim. f-d-vaiheet ilman muuta rajoitteita, kuin normaalit jääkiekon säännöt. Aikuisilla ei olisi muuta virkaa kuin tuomaroida ja kannustaa. Jakojen tekeminenkin olisi pääasiassa pelaajien tai arvan varassa. Tämän päälle tulisi sitten fysiikka ja taitoharjoitteet, jotka ohjattaisiin hakemaan muualta (ostopalvelut, omatoiminen, muut lajit jne.).

Voi herranen aika! :) Näitä juttuja ei voi lukea nauramatta, mutta se ehkä onkin tarkoitus? Taitaa olla tarkoitus vain "keventää" muuten asiallista keskustelua. Tuo oli hyvä, kun aikaisemmassa kirjoituksessa mietit miten saadaan organisoitua riittävä määrä toistoja ja laatua samaan aikaan. Sun lääke on siihen jossain tilanteissa typistää seuratoimintaa? Aika ihmeellinen yhtälö. :)

 

[Askaisten Visa]

ZerOu: Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia pelureita tulisi, jos joukkueharjoituksissa ainoastaan pelattaisiin esim. f-d-vaiheet ilman muuta rajoitteita, kuin normaalit jääkiekon säännöt. Aikuisilla ei olisi muuta virkaa kuin tuomaroida ja kannustaa. Jakojen tekeminenkin olisi pääasiassa pelaajien tai arvan varassa. Tämän päälle tulisi sitten fysiikka ja taitoharjoitteet, jotka ohjattaisiin hakemaan muualta (ostopalvelut, omatoiminen, muut lajit jne.).

läpy:

Ei muuta kuin haalarit niskaan, suunnitelma mukaan, lähimpään seuraan ja suunnitelma pöytään.
Mother Nature Hockey for Children.

Oletko muuten joskus seurannut, kun pelaajat/lapset tekevät jakoa? Joukkueessa tai vaikkapa koulun liikuntatunnilla, koska pitäähän tällainen innovaatio jalkauttaa kaikkialle. Siinä tuppaa yllättäen jäämään heikoimmat viimeksi. Asiansa osaava koutsi ei ainakaan minun maailmassani ole niin tehnyt.

Montako kertaa (sekuntia) se porukan sillä hetkellä vaikkapa hitain tai heikoin koskee em. pelissä kiekkoon?

Ja mitä jos yksikään aikuinen ei halua tuomaroida tai vaikkapa luistella?

Ja kuka ohjaa ostopalveluiden, omatoimisten ym, suunnan? Määrät? Jne, jne...
Naapurin Stinde? Se on kuulemma myös hyvä teroittamaan luikkareita.

 

[Alavaari]

Ai että, nyt ollaan monella tavalla herkullisen äärellä.

@Ykkössentteri avasi hienosti käytännön esimerkkejä siitä, miten harjoitteiden olisi hyvä vastata ainakin osittain pelitilanteita.

@läpy n seuratoiminnan supistamiseen liittyvä viesti myös, olen miettinyt ihan samaa. Varsinkin pienemmissä junnuissa joskus vähemmän olisi enemmän. Vähemmän autossa istumista, kiirettä ja ohjattua harjoittelua. Enemmän omatoimista tekemistä ja vaikka liikunnallista leikkiä. Toki asia ei ole niin yksioikoinen, että skipatut treenit välttämättä korvautuvat järkevällä tekemisellä, mutta lapsia ja vanhempia voi myös ohjeistaa. Esim. kausisuunnitelmassa voisi olla joukkueharjoitusten lisäksi maininta omatoimisen liikunnan kokonaismäärästä, ja myös spesifimpiä asioita: esim. minimissään x tuntia omatoimista ulkojäätä talvessa, y tuntia pallopelejä kavereiden kanssa / koulun kerhossa / muussa harrastuksessa... Samoin ikäluokasta riippuen viikko-ohjelmassa voisi olla ihan tietylle päivälle ajoitettuja omatoimisia harjoituksia.

Ja siis joku raja - kyllä joukkueenkin on hyvä tietty minimimäärä kokoontua yhteen, mutta jos treenejä alkaa olla neljät viikossa kovin nuorilla junnuilla, voi miettiä, tultaisiinko vähemmilläkin toimeen.

Samoin @läpy tuo pelaamisjuttu... mietin itse vasta, että olisi hyvä, jos ainakin isommissa kaupungeissa olisi monella eri tavalla toimivia seuroja. Tämmöinen pelipainotteinen (tai jopa 100% peli) voisi olla erinomainen tapa yhdelle seuralle. Tällainen toimintamalli vaatisi seuralta kyllä rohkeutta, mutta toisaalta voisi ajatella, että seuraan hakeutuville pelaajille ja vanhemmille olisi jo lähtöjään OK, että joidenkin taitojen / ominaisuuksien osalta tultaisiin perinteisempiin seuroihin verrattuna vähän takamatkalta tai tilanne olisi ainakin ns. korkiammassa kädessä.

Edit: Samalla tuli @Askaisten Visa n vastaus, erittäin relevantteja huolia. En tiedä kuinka tosissaan läpy oli (muotoiluhan olikin vain, että olisi mielenkiintoista nähdä), mutta itse olin: ei kaikkien seurojen tarvi tähdätä huippu-urheilupolun takaamiseen perinteisellä toimintamallilla. Itse ainakin veisin lapseni ihan mielelläni "pelikerhoon", toki sillä edellytyksellä että aikuiset huolehtisivat noista huolista. Poislukien ostopalvelut ja omatoimiset: niiden laadusta ja määrästä olisin huolissani vasta sitten jos syntyisi ajatuksia, että pitää aidosti pysyä kilpailussa mukana). En tiedä, kuinka tiukasti muut ovat sitä mieltä, että jokaisen seuran pitää pyrkiä pelaajien maksimipotentiaalin tavoitteluun, mutta itse siis en ole. Se aikaisemmin peräänkuulutettu avoimuus tässä tietystä tärkeää.

 

[Pande30]

Ai että, nyt ollaan monella tavalla herkullisen äärellä.

@Ykkössentteri avasi hienosti käytännön esimerkkejä siitä, miten harjoitteiden olisi hyvä vastata ainakin osittain pelitilanteita.

@läpy n seuratoiminnan supistamiseen liittyvä viesti myös, olen miettinyt ihan samaa. Varsinkin pienemmissä junnuissa joskus vähemmän olisi enemmän. Vähemmän autossa istumista, kiirettä ja ohjattua harjoittelua. Enemmän omatoimista tekemistä ja vaikka liikunnallista leikkiä. Toki asia ei ole niin yksioikoinen, että skipatut treenit välttämättä korvautuvat järkevällä tekemisellä, mutta lapsia ja vanhempia voi myös ohjeistaa. Esim. kausisuunnitelmassa voisi olla joukkueharjoitusten lisäksi maininta omatoimisen liikunnan kokonaismäärästä, ja myös spesifimpiä asioita: esim. minimissään x tuntia omatoimista ulkojäätä talvessa, y tuntia pallopelejä kavereiden kanssa / koulun kerhossa / muussa harrastuksessa... Samoin ikäluokasta riippuen viikko-ohjelmassa voisi olla ihan tietylle päivälle ajoitettuja omatoimisia harjoituksia.

Ja siis joku raja - kyllä joukkueenkin on hyvä tietty minimimäärä kokoontua yhteen, mutta jos treenejä alkaa olla neljät viikossa kovin nuorilla junnuilla, voi miettiä, tultaisiinko vähemmilläkin toimeen.

Samoin @läpy tuo pelaamisjuttu... mietin itse vasta, että olisi hyvä, jos ainakin isommissa kaupungeissa olisi monella eri tavalla toimivia seuroja. Tämmöinen pelipainotteinen (tai jopa 100% peli) voisi olla erinomainen tapa yhdelle seuralle. Tällainen toimintamalli vaatisi seuralta kyllä rohkeutta, mutta toisaalta voisi ajatella, että seuraan hakeutuville pelaajille ja vanhemmille olisi jo lähtöjään OK, että joidenkin taitojen / ominaisuuksien osalta tultaisiin perinteisempiin seuroihin verrattuna vähän takamatkalta tai tilanne olisi ainakin ns. korkiammassa kädessä.

Edit: Samalla tuli @Askaisten Visa n vastaus, erittäin relevantteja huolia. En tiedä kuinka tosissaan läpy oli (muotoiluhan olikin vain, että olisi mielenkiintoista nähdä), mutta itse olin: ei kaikkien seurojen tarvi tähdätä huippu-urheilupolun takaamiseen perinteisellä toimintamallilla. Itse ainakin veisin lapseni ihan mielelläni "pelikerhoon", toki sillä edellytyksellä että aikuiset huolehtisivat noista huolista. Poislukien ostopalvelut ja omatoimiset: niiden laadusta ja määrästä olisin huolissani vasta sitten jos syntyisi ajatuksia, että pitää aidosti pysyä kilpailussa mukana). En tiedä, kuinka tiukasti muut ovat sitä mieltä, että jokaisen seuran pitää pyrkiä pelaajien maksimipotentiaalin tavoitteluun, mutta itse siis en ole. Se aikaisemmin peräänkuulutettu avoimuus tässä tietystä tärkeää.

Ainakin Kuopiossa on joukkue jonka nimeä en nyt valitettavasti muista, mutta kuuluu juniori-KalPaan ja tällä joukkueella harjoittelu on käsittääkseni lähes kokonaan pelaamista. Treenejä ei ilmeisesti myöskään ole kovin monia viikossa joten jää varmasti aikaa muuhun toimintaan. Ihme jos muuallakin ei olisi vastaavia.