Mainos

Jukurit mediassa

  • 627 883
  • 2 627
Hei,

Muistuttaisimme että palstan säännöt kieltävät yksiselitteisesti kaikenlaiset rapalat, täkyt, sekä muut pyyntivälineet. Myös suora vittuilu on kiellettyä ja toivoisimme kirjoittajien pyrkivän sitäkin välttämään.

Terveisin,
Moderaattorit
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Vituttaako poikia naminami? Järkkäreiltä kuultuna toisessa päädyssä oli eilen haistateltu vittua yksittäiselle KooKoon kannattajalle. Pahemman kerran on menny tämä henkilö näemmä viikinkisiskosten ihon alle. Pitaa pahaa Han on teille tehnyt?
Vituttaa saatana! Kausi jo aikalailla menetetty tässä vaiheessa. Onneksi empee nousee Ykköseen, josko siellä sitten nähtäisiin miehekkäämpiä otteita vaikkapa mypaa vastaan.

Palataanpas hiekkalaatikolle, kunnes tästä tunnekuohusta on selvitty.
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
No, hyvä, että siellä sentään jotain huudettiin, vaikkei mitään toiseen päätyyn kuulunutkaan. Sarvikset piti aikoinaan kovempaa mekkalaa.
Sen verran vielä myönnettäköön, että täällä Mikkelin päässä ei ehkä aivotoiminta pelaa täysillä joka tilanteessa näissä kekkereissä, mutta sen voin sanoa, että eipä sielläkään taida välillä järki päätä pakottaa. Vähän jopa kiusallisia ne tod.näk. tämän "MBB" kerhon liimaamat tarrat vieraspäädyn kaiteessa, jossa mm. jonkinlaista yhdyssanavirheistä vittuilua/provoa tyyliin jotain "Viikinki_runkkarit kusee tänään muuntajaan", "pekun pojat" ja muuta väsynyttä. :D. Kiusallista on tässä se, että nämä ukot ovat tietojeni mukaan jotain yli kolmekymppisiä oikeissa töissä käyviä miehiä.

En tietysti toisaalta ole yllättynyt näistä hassutteluista. Ilmeisesti samat naamat vuodesta toiseen näitä väsyneitä viljelevät netissä jne. ja sitten matseissa erätauolla vetäytyvät omaan pieneen nurkkaansa vetämään kaljaa edellisellä viikolla tienatuilla pikkuprovikoilla. Kai se on mukavaa harrastaa pientä puuhastelua omia tarroja tekemällä, kunhan töiltä joutaa =D. Ehkä koomisinta tästä tekee sen, että saa seuraava vieraskannattajaryhmä miettiä, että mitä vittuja nämä "mikkelin vammaiset syysretkellä" tms. tarrat ovat, ellei nämä n. 5 puuhapoikaa sitten käy liimaamassa näiden tarrojen päälle jotain uusia letkautuksia seuraavalle ryhmälle. Hohhoijakkaa!
 
John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Rikepiste annettu tämän ja edellisen viestin vuoksi.
Nimimerkki Anyukovin viesti todistaa pointin. Tunteisiin ja ihon alle on menty nyt pahemman kerran. Ainakaan itse en koe tarvetta spekuloida yksityishenkilöistä, heidän työpaikoistaan, palkoistaan, iästä yms nettipalstalla, kun puhutaan yksittäisistä kannattajista. Naurettavaa touhua. Jossain Ylilaudalla, Yodelissa ja muissa jonnepalveluissa nämä kiitos. Tarroihin en ota kantaa, kun en niiden liimailua itse harrasta.

Heh. Vähän on ääni muuttunut kellossa. Vielä viime kaudella viikinkisiskoksille olisi kelvannut tuo ”pieni nurkka” ja siellä notkuva kaljoitteluseura varsin hyvin, kun puskivat sinne puoliväkisin veljeilemään kunnes sitten kohteliaasti siellä ollut väki kehotti mikkeliläisiä painumaan vittuun. :)

edit. ohi aiheen menee. Antakaa kakkua ja sakkoa saatana.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Kiusallista on tässä se, että nämä ukot ovat tietojeni mukaan jotain yli kolmekymppisiä oikeissa töissä käyviä miehiä.

No ei varmasti ole :D Kouvolassa "fanitoiminnasta" vastaavat suurelta osin alaikäiset ja silloin tämmöisiä neronleimauksia välillä syntyy. Olen itse perehtynyt erittäin hyvin kouvolalaiseen jääkiekkoelämään, ja tämä on asia, missä Kymenlaakson kasvatit antavat turhaa etumatkaa kaikille muille vuodesta toiseen. Siellä pitäisi jonkun ottaa fanihomma näppeihin ja kunnolla, mutta kaikki vanhemmat kouvolalaiset tuntuvat kannattava HIFK:ta, Pelicansia ja SaiPaa. Jos nyt verrataan vaikka mikkeliläisfaneihin, niin olisi kyllä aika vaikea kuvitella Sarvis Clubin johtohahmojen, esim. Pulkkisen Pekun tai Innosen Harskan liimailevan jotain ala-astetasoisia tarroja jäähalliin ennen ottelua. Kyllä mieluummin "sarvarit" tekevät hyvää ja monipuolista fanityötä kuin jotain tarrojen liimailua. Mikkelissähän oli tämä oma viritys "Viikinveljet", joka olisi varmasti tuonut tuulahduksen tämmöistä mopokundien sielunmaisemaa Kalevankankaalle, mutta se taisi - luojan kiitos - kuolla yhtä nopeasti kuin syntyikin. Paljon on näköjään vielä työtä tehtävänä Kouvolassa vaikka tosi hauskana pidin sitä Toivakka-aiheista kaksikeppistä. No, se Kouvolan työ ei tähän Jukurien mediaketjuun sen enempää kuulu, joten jatketaan siitä toisaalla ja palataan tänne kun asiaa ilmenee. Hyvää talviajan sunnuntaita niin Mikkeliin kuin Kouvolaankin. Vaikka ovat taantuvia paikkakuntia molemmat, on siellä hienoja ihmisiä paljon, tämä kannattaa muistaa puolin ja toisin. T. Mauri
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Tässä jutussa on muutama mielenkiintoinen pointti:

"Lundén pitää Toivakalle vaadittavaa rangaistusta suurena verrattuna niistä tilanteista koituneisiin sanktioihin, jossa hän on itse ollut osapuolena. "
Eli vantaalainen pysäkköinninvalvoja pitää vaadittavaa rangaistusta suurena. Jutussa ei kuitenkaan avata, että minkä verran korvauksia sitten on koitunut verrattuna olevissa tilanteissa.

"Pysäköinnintarkastajiin kohdistuvaa väkivaltaa on pyritty esimerkiksi Turussa ja Kuopiossa ehkäisemään työliiveihin kiinnitettävillä kameroilla, jotka käynnistyvät, jos pysäköinninvalvojan täytyy sakottaa. "
Tämähän olisi loistava keino. Aivan samalla tavalla kuin autoissakin on kameroita, voisi ja myös pitäisi pysäköinnintarkastajilla olla kamerat. Toki kameran olisi oltava laadukas, niin kuvan- kuin äänenlaadultaankin, että voitaisiin varmistaa, että pitävätkö etäisyydet tai lausunnot 350 hevosvoimaisen tuplaturbomoottorin normaaliautoa kovemmista äänistä paikkansa.

" on kiinnitetty huomiota, että kaikkialle mentäisiin työparin kanssa – tilanteessa, josta Toivakka oli oikeudessa, pysäköinninvalvoja oli liikkunut yksin. "
Tämä kyllä kieltämättä söisi työtehoa. Yhdessä liikkuva kaksikko ei löydä yhtä nopeasti sakotettavia kuin erikseen liikkuvat kaksi henkilöä. Toki Mikkelissä tapahtunut tilanne ei olisi ehkä kokonaan tapahtunut, mikäli liikuttaisiin työparin kanssa, sillä ehkäpä Toivakka olisi ehtinyt käymään pesulassa ennen kuin pysäköinninvalvojatyöpari olisi ehtinyt muilta sakotuksiltaan äkkäämään laittomasti parkkeeraanneen multimiljönäärin öky-Audin.

Jukka Toivakka mainittu jutussa, eli kuuluu tähän ketjuun
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Tämä kyllä kieltämättä söisi työtehoa. Yhdessä liikkuva kaksikko ei löydä yhtä nopeasti sakotettavia kuin erikseen liikkuvat kaksi henkilöä. Toki Mikkelissä tapahtunut tilanne ei olisi ehkä kokonaan tapahtunut, mikäli liikuttaisiin työparin kanssa, sillä ehkäpä Toivakka olisi ehtinyt käymään pesulassa ennen kuin pysäköinninvalvojatyöpari olisi ehtinyt muilta sakotuksiltaan äkkäämään laittomasti parkkeeraanneen multimiljönäärin öky-Audin.
Liikkuvat normaalisti pareittain siten, että toinen menee toisella puolella katua ja tarkastaa sen puolen autot.
 
hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Eli vantaalainen pysäkköinninvalvoja pitää vaadittavaa rangaistusta suurena. Jutussa ei kuitenkaan avata, että minkä verran korvauksia sitten on koitunut verrattuna olevissa tilanteissa.

En tiedä onko alla olevan linkin tapaus nimimerkin mielestä verrattuna oleva tilanne, mutta jos isä, äiti ja ystävällisyydestään palkittu poika lyövät ja potkivat niin 600 euroa on Helsingin käräjäoikeuden mielestä sopiva korvaus pysäköinninvalvojalle. Syyttäjä ja isä tyytyivät tuomioon, poika oli tyytymätön tuomioon. Asiasta enemmän kiinnostuneet varmaan googlaavat lopputuloksen.
Video: ”Parkkisakosta” puhkesi raju riita Helsingissä – isä ja poika hakkasivat pysäköinninvalvojan

Tähän pysäköintiasiaan kovin harrastuneilta lienee jäänyt huomaamatta - tai mitä tätä ketjua selailin, en ainakaan huomannut sitä kaiken jaskan pauhannan seasta - että Mikkelissä on aiemminkin sattunut ja tapahtunut pysäköinninvalvojalle. Tässä linkki ehkäpä erikoisimpaan sattumukseen.
Lappuliisa sai kyydit konepellillä

Lehtijuttu ei faktoiltaan ole aivan täsmällinen, esimerkiksi matkan pituus oli 200 metriä eikä puoli kilometriä (vajaa kierros silloisessa toriparkissa ja Raatihuoneenkatua siilon kulmalle), mutta sateenvarjo ja laukku pitävät paikkansa. Tapauksella kun on muutakin yhteistä tähän nyt ansiokkaasti esillä pidettyyn tapaukseen, niin vähän ihmettelen kun jotkut ihmettelevät miten Mikkelissä tiedetään pysäköinninvalvojat.

Vastattu viestiin jossa Jukka Toivakka mainittu, eli kuuluu tähän ketjuun.
 
MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Annettu rikepiste. Nämä piiloprovot alkavat jo riittää

Ei ole mielestäni verrattavissa oleva tilanne. Toivakan tapauksessahan pysäköinninvalvojalle on tullut pitkäaikainen traumaperäinen stressireaktio, jota tuossa linkitetyssä tapauksessa ei ole tullut. Joten korvausten määrä ei ole mielestäni missään nimessä verrannollinen.

Ja liekkö tosiaan syynä mikkeliläisten äkkipikaisuus, mutta tuonkin jutun perusteella Mikkeli on pysäköinninvalvojille näemmä erittäin vaarallinen paikkakunta suorittaa virkavelvollisuuksiaan. Tämänkin takia suosittelisin Mikkelissä hankkimaan pysäköinninvalvojille videokamerat virka-asuihin. Olisiko tässä hyvä kampanja esimerkiksi Jukureille, eli esimerkiksi jäähalliin otteluiden yhteyteen keräys, jonka tuotot ohjattaisiin lyhentämättöminä paikallisten pysäköinninvalvojien videokameroihin?

Mikäli Jukurien toimisto lukee palstaa, niin ehdotustani saa toteuttaa vapaasti, en ota siitä rojalteja. Mikäli Jukurien toimisto ei lue palstaa, niin varmaan se tätäkin kautta jonkun aktiivisen henkilön puolesta menisi perille?
 
MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Se on erittäin iso harmi, että tälläkin palstalla ovat lisääntyneet nämä henkilöihin kohdistuvat vihapuheet. Aiempina vuosina keskustelu on ollut laadukasta, ja keskustelujen sävy on ollut muita arvostava ja muiden mielipiteitä kunnioittava. Nyt nämä herrasmiesmäiset ominaisuudet ovat jostain kumman syystä hävinneet.

Olin tulossa ketjuun linkittämään erästä juttua, joka liittyy aiheseen, ja kieltämättä tyrmistys oli suuri, kun luin täysin ketjuun kuulumattoman ja erittäin asiattoman kirjoituksen.

En kuitenkaan anna vihapuheen pilata hyvin alkanutta viikonloppuani, vaan toivotan kaikille palstaa lukeville hyvää alkanutta talvea.

Mutta se juttu, jota olin alunperin tulossa linkittämään:

Iltasanomien Tuomas Manninen nostaa kolumnissaan esiin hyviä pointteja:

"SUUNNITTELIN tätä kolumnia hyvissä tunnelmissa, olihan Jukurit kerrankin playoff -viivan yläpuolella. No, ei ikinä pitäisi leijua. Nyt on joutunut lukemaan uutisia jukuripäällikkö Jukka Toivakan ja mikkeliläisen parkkipirkon kohtaamisesta pesulan edessä Mikonkadulla, josta Toivakka oli kertomansa mukaan poistunut, kuten nyt poistutaan silloin, kun autossa on yli 300:n hevosvoiman moottori tuplaturbolla.
Jukurifanina sitä toivoisi, että Toivakka olisi pessyt likapyykkinsä kotona tai käyttänyt kuuluisaa Toriparkkia. Ja tyytynyt reilun 200 hevosvoimaan ja yhteen turboon. Ylenmääräisistä hevosista on vain haittaa, onhan hevonen laumaeläin ja saalis. Siksi se vauhkoontuu helposti. "

Olisikohan mahdollista (jos Toivakka saa tuomion), antaa tuomitulle rajoituksia hänen kulkupelinsä suhteen. Eli aivan kuten rattijuopomuksesta voidaan takavarikoida auto, niin olisiko muille liikenteessä vaaraa aiheuttaville mahdollista määrätä rajoituksia, että minkälaisilla kulkupeleillä he liikenteessä ajavat? Eli mikäli tuomio tulee, niin mahdollisesti määrättäisiin, että tuomitun pitää ajaa esimerkiksi seuraavat puolivuotta vähemmän tehokkaalla ja vähemmän turboja omaavalla kulkuvälineellä. Näin toimiessa mahdolliset vaaratilanteet voisivat vähentyä.

Jukka Toivakka mainittu linkitetyssä kolumnissa, eli kuuluu tähän ketjuun.

PS. Tämä oli hieno: "Lähti kuin kuppa Töölöstä, on stadilainen sanonta. Mikkeli: Lähti kuin Toivakka Mikonkadulta. "
 
MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Tämä ja käyttäjän muut ketjuun kirjoitetut viestit ovat johtaneet pelikieltoon
Tänäänhän se on meillä kaikilla Jukuri-faneilla erittäin jännittävä päivä. Voittaako viattomuus ja rehellisyys, vaiko vääristellyt todistelut lähimmäisestä? Onko oikeus tasapuolista?

Ilolla näin etäkannattajana huomasin sosiaalisessa mediassa liikkuvan kuvan, jossa mikkeliläisiä ihmisiä on ilmeisesti kerääntynyt Raatihuoneenkadulle Etelä-Savon käräjäoikeuden eteen antamaan tukeaan Jukurit-johtajalle. Mikkeli jaksaa uskoa! Taistellaan!

PS. milloin tuomio tulee?
 
Liitteet

  • mikkeli – kopio.jpg
    mikkeli – kopio.jpg
    52,3 KB · kertaa luettu: 466

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Harmittavan kauan on piinaa kestänyt, eikä tuomiota näytä Raatihuoneenkadulta Etelä-Savon käräjäoikeudesta tulevan. Lie siellä kova puntarointi valamiesten keskuudessa käynnissä, muutenhan tuomio olisi varmaan heti aamusta tullut. Tämä jos mikä kertoo siitä, että nyt on vaikea ja iso päätös kyseessä.

Mutta mikäli sieltä on nyt tulossa täysin kohtuuttomat ja pöyristyttävät sakot, niin tekisinkin jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle seuraavanlaisen ehdotuksen:

Tämä tapaus on hyvinkin samansisältöinen kuin Johanna Vehkoon ja Junes Lokan välinen oikeudenkäynti. Tapahtumat ovat saaneet aivan liian suuret mittasuhteet. Molemmissa tuomiot olivat erittäin kyseenalaisia, ja ehdotankin jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle, että aivan kuten journalistiliitto piti omiensa puolta ja puolusti Vehkoota erittäin intensiivisesti ja osti pilapiirtäjä ja sarjakuvataitelija Ville Rannan Junes Lokka -aiheisen alkuperäisteoksen, jolla sitten kuitattiin Vehkoon saamat sakot, niin minä voisin tehdä tästä tapauksesta tapauksesta piirroksen, ja myydä sen sitten jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle, ja sen jälkeen voisin teoksesta saamani voiton lahjoittaa Toivakalle oikeudenkäyntikulujen maksamista varten. Haluaisin tällä tavalla auttaa täysin aiheettoman ajojahdin kohteeksi joutunutta henkilöä.

Mikäli Jukurien toimisto/joku jääkiekkoliitosta lukee palstaa, niin ehdotukseni on käytettävissä, en ota siitä rojalteja (toki mahdollisiin lahjaveroihin en osallistu, ja mietinkin, että olisiko mahdollista kierrättää maksu vaikka jonkun holding-yhtiön kautta verojen ja muiden ylimääräisten tarpeettomien maksujen välttämiseksi). Mikäli Jukurien toimisto/jääkiekkoliitossa ei lueta palstaa, niin varmaan se tätäkin kautta jonkun aktiivisen henkilön puolesta menisi perille?

Toki tässä on mahdollisuus vielä valittaa hovioikeuteen (mikäli päätös on siis väärä), mutta ehkäpä tämä tilanteeseen nähden liian paljon julkisuutta nähneen tapahtuman voisi piakkoin painaa unholaan ja antaa Toivakan olla. Han ei ole mitään pahaa teille tehnyt!
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

"Syytteet pahoinpitelyn yrityksestä hylättiin, mutta Toivakka sai tuomionsa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta." - Maikkari
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Harmittavan kauan on piinaa kestänyt, eikä tuomiota näytä Raatihuoneenkadulta Etelä-Savon käräjäoikeudesta tulevan. Lie siellä kova puntarointi valamiesten keskuudessa käynnissä, muutenhan tuomio olisi varmaan heti aamusta tullut. Tämä jos mikä kertoo siitä, että nyt on vaikea ja iso päätös kyseessä.

Mutta mikäli sieltä on nyt tulossa täysin kohtuuttomat ja pöyristyttävät sakot, niin tekisinkin jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle seuraavanlaisen ehdotuksen:

Tämä tapaus on hyvinkin samansisältöinen kuin Johanna Vehkoon ja Junes Lokan välinen oikeudenkäynti. Tapahtumat ovat saaneet aivan liian suuret mittasuhteet. Molemmissa tuomiot olivat erittäin kyseenalaisia, ja ehdotankin jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle, että aivan kuten journalistiliitto piti omiensa puolta ja puolusti Vehkoota erittäin intensiivisesti ja osti pilapiirtäjä ja sarjakuvataitelija Ville Rannan Junes Lokka -aiheisen alkuperäisteoksen, jolla sitten kuitattiin Vehkoon saamat sakot, niin minä voisin tehdä tästä tapauksesta tapauksesta piirroksen, ja myydä sen sitten jääkiekkoliitolle/Jukurit HC Oy:lle, ja sen jälkeen voisin teoksesta saamani voiton lahjoittaa Toivakalle oikeudenkäyntikulujen maksamista varten. Haluaisin tällä tavalla auttaa täysin aiheettoman ajojahdin kohteeksi joutunutta henkilöä.

Mikäli Jukurien toimisto/joku jääkiekkoliitosta lukee palstaa, niin ehdotukseni on käytettävissä, en ota siitä rojalteja (toki mahdollisiin lahjaveroihin en osallistu, ja mietinkin, että olisiko mahdollista kierrättää maksu vaikka jonkun holding-yhtiön kautta verojen ja muiden ylimääräisten tarpeettomien maksujen välttämiseksi). Mikäli Jukurien toimisto/jääkiekkoliitossa ei lueta palstaa, niin varmaan se tätäkin kautta jonkun aktiivisen henkilön puolesta menisi perille?

Toki tässä on mahdollisuus vielä valittaa hovioikeuteen (mikäli päätös on siis väärä), mutta ehkäpä tämä tilanteeseen nähden liian paljon julkisuutta nähneen tapahtuman voisi piakkoin painaa unholaan ja antaa Toivakan olla. Han ei ole mitään pahaa teille tehnyt!
Ei tuolla mitään valamiehiä ole, ja tuomio rapsahti se siitä syyttömyydestä
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
8 kuukautta ehtoollista ja näin. Siinäpä ei jäänyt paljoa seliteltävää.

Seuraavaksi varmasti muutama täällä pysäköinninvalvojaa syyllistänyt pösilö tulee kertomaan kuinka asia on.

Sitä odotellessa kuitenkin voitaneen todeta, että näillä tiedoilla Toivakan ura Jääkiekkoliitossa pitäisi olla taputeltu. Tämä on suomalaiselle jääkiekolle valtava ilouutinen!

Jukurit tekee omat ratkaisunsa. Niitä odotellessa.
 
MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
On kyllä harmittavan kova tuomio. Monet täällä olivat sitä mieltä, että jos kyseessä olisi ollut Matti Möttönen Toyota Corollalla, niin oikeudessa ei edes oltaisi, ja jos oltaisiin, niin tuomio olisi pieni. Näin varmasti olisi käynytkin. Nyt nähtiin, että mitä se perisuomalainen kateus viisaampia ja parempiosaisempia ja kovalla työllä omaisuutensa ansainneita ihmisiä kohtaan on. Se kateus purkaantuu vihana esimerkiksi juuri tällaisissa täysin tarpeettomissa ajojahdeissa, joissa tuomitaan pöyristyttävän kovia vankeustuomioita. Uskoni suomalaiseen oikeusjärjestelmään on tämän tuomion myötä täysin kadonnut.
 
Viesti on johtanut pelikieltoon.
On kyllä harmittavan kova tuomio. Monet täällä olivat sitä mieltä, että jos kyseessä olisi ollut Matti Möttönen Toyota Corollalla, niin oikeudessa ei edes oltaisi, ja oltaisiin, niin tuomio olisi pieni. Näin varmasti olisi käynytkin. Nyt nähtiin, että mitä se perisuomalainen kateus viisaampia ja parempiosaisempia ja kovalla työllä omaisuutensa ansainneita ihmisiä kohtaan on. Se kateus purkaantuu vihana esimerkiksi juuri tällaisissa täysin tarpeettomissa ajojahdeissa, joissa tuomitaan pöyristyttävän kovia vankeustuomioita. Uskoni suomalaiseen oikeusjärjestelmään on tämän tuomion myötä täysin kadonnut.

Jukalla aukesi korkki välittömästi?
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jälleen yksi kokkare lisää, kenelle vankeustuomio. Hyvin menee muiden jatkoksi.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jännä muuten että ollut syytteissä pahoinpitelyn yritys tuon väkivaltaisen vastustamisen lisäksi, jos siis samasta tilanteesta lähtöisin molemmat. Ei ole toki niin tietoa oikeuskäytännöistä ja pyrin pitämään myös itseni pois tilanteista joissa pääsisi näihin tutustumaan, mutta luulisi ettei samasta rikkeestä voi syyttää useammalla nimikkeellä.
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Ihan oikea tuomio kurinpitäjältä Toivakalle. Nöyrästi vaan pysäköintivirhe myönnetyksi ja homma jatkuu. Nyt piti laittaa homma pelleilyksi, vaaralliseksi sellaiseksi.
 
muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Jännä muuten että ollut syytteissä pahoinpitelyn yritys tuon väkivaltaisen vastustamisen lisäksi, jos siis samasta tilanteesta lähtöisin molemmat. Ei ole toki niin tietoa oikeuskäytännöistä ja pyrin pitämään myös itseni pois tilanteista joissa pääsisi näihin tutustumaan, mutta luulisi ettei samasta rikkeestä voi syyttää useammalla nimikkeellä.

Ei siinä ole mitään tavotanta tai jännää. Pahoinpitelyt ja virkamiehiin kohdistuneet vastustelut ovat eri asioita. Todennäköisesti oikeus on kuitenkin tulkinnut, ettei Toivakka yrittänyt kuitenkaan pahoinpitelyä, mutta vastusti virkamiestä väkivaltaisesti. Ja oikeus piti vastustamista keskimääräistä vakavampana kuin yleisesti, tämä näkyy sitten itse tuomiossa. Pahimmillaanhan tässä olisi voinut olla myös em. lisäksi tappo tai kuolemantuottamus.

Se muuten tuossakin audissa taitaa olla niin, ettei neliveto tule tasaisesti kaikille pyörille vaan on takapainotteinen, joka lisää luisuriskiä näissä tilanteissa.

8kk kakkua (ehdollisena) ja 3k€ korvauksia uhrille ja pienet käsittelykulut valtiolle. Äkkiseltään tuntuisi, että tämän tarinan viimeistä pistettä ei ole vielä laitettu. Tuomio ei ole lainvoimainen ja kumpainen vaan voi valittaa asiasta korkeampaan oikeusasteeseen. Mutta aika hiipimällä joutuu nyt parkista 8kk ajan lähtemään audillaan, ettei tule uusia sattumuksia.. tai sitten maksaa sakon suoraan. Toivottavasti ei myöskään tuijottele jatkossa paheksuvasti ravintolassa.

Erittäin mielenkiintoiset pointit nähdään vielä Jukureiden ja Jääkiekkoliiton kannalta koko hommaan, mitkä ovat ratkaisut? Yle kirjoitti jo, että Jukurit olisivat kokoontuneet pähkäilemään asiaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Monet täällä olivat sitä mieltä, että jos kyseessä olisi ollut Matti Möttönen Toyota Corollalla, niin oikeudessa ei edes oltaisi, ja jos oltaisiin, niin tuomio olisi pieni. Näin varmasti olisi käynytkin. Nyt nähtiin, että mitä se perisuomalainen kateus viisaampia ja parempiosaisempia ja kovalla työllä omaisuutensa ansainneita ihmisiä kohtaan on. Se kateus purkaantuu vihana esimerkiksi juuri tällaisissa täysin tarpeettomissa ajojahdeissa, joissa tuomitaan pöyristyttävän kovia vankeustuomioita. Uskoni suomalaiseen oikeusjärjestelmään on tämän tuomion myötä täysin kadonnut.
Onko tää viesti vitsi? Vai oletko siis oikeasti tosissasi sitä mieltä, että oikeuslaitos olisi antanut pienemmän tuomion jos kyseessä olisi ollut Matti Möttönen? Nyt on kyllä foliohattu-kamaa.

Tuomiot ovat muuten pääasiassa julkisia. Voit etsiä vastaavia keissejä, joissa tekijänä on ollut tavis, niin voidaan vertailla tuomioita eikä tyytyä foliohattumutuiluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös