Mainos

Jukka Seppäselle kenkää!

  • 84 283
  • 638

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja parhaat ajat ja sijoitukset sijoittuvat sinne taipaleen alkupuolelle kun ei ollut 1600 peliä taustalla, voisikin kuvitella että silloin ei ottanut niin isoa roolia joukkueen suuntaan ja menestystä tuli koska joukkueen kaikki palaset tekivät omat hommansa mr sepäsen puuttumatta asioihin. Nyt kun sepäne puuttuu asioihin niin rämmitään syvällä ja syvemmällä.

Eli voisiko olla niin kuin viestissä jota lainasit että se 1600 pelin katsominen ei kuitenkaan ole auttanut varsinkaan kun sillä varjolla puututaan valmentajien tekemisiin etc. Sepäsen pitäisi katsoa peiliin ja miettiä omaa toimintaansa miten eri tavalla on itse toiminut silloin. Ei voinut tehdä tälläisiä typeryyksiä kun ei tehnyt asioita joukkueen pelilliseen puoleen.

Pelkkä pitkään mukanaolo ei todellakaan tuo sitä ammattitaitoa neuvoa valmentajia, ja toivottavasti sepäne siihen herää tai sitten poistuu. Tällä ensi kaudella muuttuvaksi 1700 pelin kokemusasiantuntijan titteliksi siirtyminen ei ainakaan Jyppiä tule auttamaan yhtään sen enempää, ja se tarkoittaa vain ja ainoastaan uusia valmentajapotkuja kesken kauden.
Puhut ihan totta, enkä ole mitään muuta väittänytkään. Seppäsellä on osaamista, mutta ongelmat ovat lähteneet liikkeelle siitä, että on alkanut puuttumaan niihin osa-alueisiin, mihin hänellä ei ole osaamista - eikä muutenkaan mitään asiaa puuttua.

Tässä kuitenkin kritisoitiin Seppäsen kommentteja siitä, että antoi valmentajille kenkää täysin väärään aikaan, eikä hänen mielestään olisi sellaista virhettä pitänyt enää hänen kokemuksellaan tehdä. Mielestäni tuossa osuu ihan oikeaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulle ei juurikaan ole auennut. Nämä väitteet, että Seppänen on puuttunut valmentajan tekemisiin kauden aikana ja muka juossut kopissa. Mitä ja mistä ihan oikeasti kyseisillä kerroilla on keskusteltu.
Ehkä keskusteluille on ollut syynsä tai sitten ei. mutta pirun vaikea lähteä ruotimaan mitä oikeasti on puhuttu. en kumminkaan usko että yksikään jatkoaikalainen on ollut paikalla toteamassa palopuheita.

Tähän olisi tietysti hyvä saada jotain varmistusta jollain tavalla. Vaikka tuskin täysin aukotonta todistusta saadaan.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei minulla Seppästä vastaan mitään ole, mutta ei voi olla niin, että sieltä tullaan puuttumaan valmennuksen tekemiseen kesken kauden. Juurikin roolit selville, niin sitten menee hyvin ja vedetään kaikki samaan suuntaan.
Tulee mieleen eräs entinen pomoni. Hän kuvitteli olevansa viisas, koska oli päällikkö ja käynyt kouluja. Ei ollut. Otettiin yhteen kymmeniä kertoja ja ei koskaan uskonut, että miten asiat kannatti oikeasti tehdä. Mulla oli kuitenkin yli kymmenen viiden kokemus tuosta tekemisestä - hänen kokemuksensa pyöreä nolla. Noh, siinä viiden vuoden aikana hän toisti samat virheet ainakin kymmeniä kertoja ja aiheutti firmalle lisäkuluja sekä minulle henkilökohtaisesti että muille työntekijöille turhaa työtä sekä suoranaista vitutusta, kun tiedettiin jo etukäteen ettei homma toimi. Jotenkin tuntuu, tuttu virsi tämän kauden JYPistä.

Tietyllälailla hyvä, että nyt Seppäsen kipparoima laiva meni ihan kunnolla. Jospa nyt osaisi olla puuttumatta ruorin kääntelyyn ja keskittyisi omaan rooliinsa eli nimenomaan antaisi suuntaviivat tekemiselle ja antaisi perämiesten ohjata laivaa kuten valtamerilläkin toimitaan.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulle ei juurikaan ole auennut. Nämä väitteet, että Seppänen on puuttunut valmentajan tekemisiin kauden aikana ja muka juossut kopissa. Mitä ja mistä ihan oikeasti kyseisillä kerroilla on keskusteltu.
Ehkä keskusteluille on ollut syynsä tai sitten ei. mutta pirun vaikea lähteä ruotimaan mitä oikeasti on puhuttu. en kumminkaan usko että yksikään jatkoaikalainen on ollut paikalla toteamassa palopuheita.

Sillä puhutulla asialla ei ole mitään väliä. Kesken pelin koppiin ei mennä, se on pyhä. Sinne on pääsy pelaajilla, valmennuksella ja huollolla. Muut pysyy poissa. Piste.

Hallituksen puheenjohtaja tai toimari saa tulla koppiin voitetun viimeisen finaalimatsin jälkeen tuomaan mestaruuslippikset ja shampanjat.

Muut palaveri joukkueen ja valmennuksen kanssa käydään muulloin kuin kesken pelin ja kopissa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tietyllälailla hyvä, että nyt Seppäsen kipparoima laiva meni ihan kunnolla. Jospa nyt osaisi olla puuttumatta ruorin kääntelyyn ja keskittyisi omaan rooliinsa eli nimenomaan antaisi suuntaviivat tekemiselle ja antaisi perämiesten ohjata laivaa kuten valtamerilläkin toimitaan.

Olen samaa ja erimieltä, jakomielitautinen kun olen. Kyllähän kipparin on puututtava, jos kurssi on jotakin muuta, kun on määrännyt, näin ihan valtamerilläkin. Kun tilanne on sees ja optimi, ei kipparin tarvitse asioihin puuttua, kun homma toimii muutenkin ja jos ja kun tulee sormi suussa hetkiä matkalla se yhtä köyttä vetäminen ja yhteinen päämäärä ratkoo asioita positiiviseksi.

Minusta tämän vuoksi taas ei ole hyvä, että paatti meni kunnolla, kuten kuvasit. Tämä ei ole päätepiste ja tämä taas vaikuttaa tulevaan, eikä oikein missään visiossa positiivisesti, ainakaan kovin lyhyellä aikavälillä, riippuen millaiset lopulliset johtopäätökset tulee olemaan ja niiden vaikutukset kerrannaisineen.

Jos näitä vesielementin vertauksia jatkaisin, niin JYP tuntuu toimivan, kuin lapsi mutapohjaisella rantavedellä, mitä enemmän riuhtoo, sitä syvempään vajoaa ja kuinka kauan vie, että hoksataan sen yhteiseen hiileen puhaltamisen merkitys, kippari pitää olla, mutta kipparin ei pidä olla yksin tavoitteineen.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Itselläkin muutama kohta tuossa kirjeessä vähän nostatti kulmakarvoja, mutta ajattelin, että parempi ehkä olla lukematta kuin piru raamattua ja etsimällä etsiä huonoja merkkejä. Varsinkin, kun Jukan viestintätaidot ovat osoittautuneet, noh, vähintäänkin rajalliseksi, niin joukkoon on saattanut lipsua huonoja yksinkertaistuksia yms.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän kipparin on puututtava, jos kurssi on jotakin muuta, kun on määrännyt, näin ihan valtamerilläkin.
Hätätilassa kyllä, mutta se tilanne ei ole siinä vaiheessa kun on munittu yksi erä ja tullaan koppiin räyhäämään pelaajille. Toisekseen kun suunta on väärä, tarvitaan navigoijaa oikeaan suuntaan. Kapteeni oli ehkä multa nyt väärä kuvaamaan tuota koko asiaa, ehkä ennemminkin laivan omistaja. Kipparina toimikoon utj ja perämiehinään valmennus, miehistö eli pelaajat hoitaa sitten toteutuksen, että paatti kulkee kulkee sujuvasti ja huolto varmistaa ettei koneet leviä matkalla.

En tosiaan ole erimieltä siitä sun enkä Seppäsen kanssa, että Rautakorpi oli vääränlainen valmentaja Seppäsen toivomaan identiteettiin, mutta sillälailla oikeanlainen, että urheilullisuus saatiin ainakin kohtuulliselle tasolle sillä vaatimustaso on ollut aika kaukana kilpaurheilun vaatteesta ja tästä on helpompi jatkaa. Pelitapa asioihin en ota kantaa, siihen ei mun ymmärrys riitä.

Haluan uskoa Seppäsen nyt hieman nöyrtyvän ja ellei sellaista valmentajaa löydy kuka Jukan visiota kykenee toteuttamaan mennään mahdollisimman fiksusti eteenpäin ja pelataan myös voitoista. Häviämistä en jaksaisi enää katsoa. Tässä samalla lupaan hommata kausarin, jos voitetaan yli puolet harkkapeleistä ja eiköhän sinne hallille sitten joskus ehdi.

Uskoisin nyt tämän mahalaskun myötä koko omistajapoppoon puhaltavan yhteen hiileen, enkä usko moiseen erimielisyyteen tulevalla kaudella. Pelkona vain on, että hankala saada huippuosaamista penkintaakse sillä pelkona on Seppäsen heikot hermot ja potkut. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, aika pohjilta lähdetään. Kovia pelaajiakaan tuskin mahdottoman helppo löytää edullisesti viime kauden sekoilujen myötä, vaan joutunee maksamaa ylihintaa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kapteeni oli ehkä multa nyt väärä kuvaamaan tuota koko asiaa, ehkä ennemminkin laivan omistaja. Kipparina toimikoon utj ja perämiehinään valmennus, miehistö eli pelaajat hoitaa sitten toteutuksen, että paatti kulkee kulkee sujuvasti ja huolto varmistaa ettei koneet leviä matkalla.

No, jos noin ajattelee, niin vissiin omistajat on se varustamo, jolle on hiukka nihkeää, jos paatti viedään väärälle mantereelle lastia purkamaan, rahaa palaa, mutta tulosta ei tule. Tämä hiukka hassutellen.

Tuo viimeinen kappaleesihan se on tässä hetkessä se arvaamattomin, en usko, että Seppänen lämpimikseen mietti kuinka vastuunsa kantaisi ja sillä kuinka, tulee taas muuttuja kaikkeen mahdollisesti. Olettaen, että valinnat on jo tehty Seppäsen strategian pohjalta, voidaankin olla yks kaks tilanteessa, jossa se strategia nuljahtaa ihan toiseen asentoon ja taas on väärät toteuttajat posteilla eriävine näkemyksineen joka väkisin vaikuttaa motivaatioon toteuttaa asioita.

Jos paletti on ojennuksessa, en usko olevan ongelmaa osaamisen hankinnassa, raha ja näkymät mahdollisuuksista näissä vaikuttaa, kunhan siellä organisaatiossa riittää ammattitaito rekrytä sopivat osaavista.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hätätilassa kyllä, mutta se tilanne ei ole siinä vaiheessa kun on munittu yksi erä ja tullaan koppiin räyhäämään pelaajille. Toisekseen kun suunta on väärä, tarvitaan navigoijaa oikeaan suuntaan. Kapteeni oli ehkä multa nyt väärä kuvaamaan tuota koko asiaa, ehkä ennemminkin laivan omistaja. Kipparina toimikoon utj ja perämiehinään valmennus, miehistö eli pelaajat hoitaa sitten toteutuksen, että paatti kulkee kulkee sujuvasti ja huolto varmistaa ettei koneet leviä matkalla.

En tosiaan ole erimieltä siitä sun enkä Seppäsen kanssa, että Rautakorpi oli vääränlainen valmentaja Seppäsen toivomaan identiteettiin, mutta sillälailla oikeanlainen, että urheilullisuus saatiin ainakin kohtuulliselle tasolle sillä vaatimustaso on ollut aika kaukana kilpaurheilun vaatteesta ja tästä on helpompi jatkaa. Pelitapa asioihin en ota kantaa, siihen ei mun ymmärrys riitä.

Haluan uskoa Seppäsen nyt hieman nöyrtyvän ja ellei sellaista valmentajaa löydy kuka Jukan visiota kykenee toteuttamaan mennään mahdollisimman fiksusti eteenpäin ja pelataan myös voitoista. Häviämistä en jaksaisi enää katsoa. Tässä samalla lupaan hommata kausarin, jos voitetaan yli puolet harkkapeleistä ja eiköhän sinne hallille sitten joskus ehdi.

Uskoisin nyt tämän mahalaskun myötä koko omistajapoppoon puhaltavan yhteen hiileen, enkä usko moiseen erimielisyyteen tulevalla kaudella. Pelkona vain on, että hankala saada huippuosaamista penkintaakse sillä pelkona on Seppäsen heikot hermot ja potkut. Nyt tarvitaan kärsivällisyyttä, aika pohjilta lähdetään. Kovia pelaajiakaan tuskin mahdottoman helppo löytää edullisesti viime kauden sekoilujen myötä, vaan joutunee maksamaa ylihintaa.
Tämä oli kyllä aika hyvä kiteytys omasta ajatusmaailmasta. Kyllä minäkin ehkä näkisin jonkinlaisen mielleyhtymän: Bruce Ismay patistamassa vuonna 1912 kapteeni Edward J. Smithille, että kaasua vaan!

Nyt kun jysähti jäävuoreen, niin toivon todella, että Seppänen ymmärtää omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä oppii toimimaan tässä päivässä niiden mukaisesti. Toivon myös, ettei hallituksessa keskustelu ole mallia "jos en saa määrätä yksin, en tee mitään ja häivyn".

Pakko vetää vielä joulunpyhien Collins-keskustelu tähän mukaan. Collinsin mukaan tyypillinen kaava organisaation romahtamisesta huipulta pohjalle sisältää ylimielisyyden. Tässähän ei mitään ylimielisyyteen viittaavaa ole havaittavissa:

Näillä kokemusvuosilla minun on vaikea niellä tekemääni arviointivirhettä; ei vaan pitäisi tulla tuon luokan virhettä – ei mitenkään. Ja silti tuli.

Hyvä kuitenkin, että ilmeisesti iski nyt näpeille, että noin suurella osaamisella ei aina voi olla oikeassa.

Edit: typot
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä kuitenkin, että ilmeisesti iski nyt näpeille, että noin suurella osaamisella ei aina voi olla oikeassa
Tän mä näen oikeasti hyvänä ja ehkä tärkeimpänä asiana. Ymmärtänee nyt viimeinkin tarkastella omaa tekemistään kriittisesti. Toivotan, että muisti ei petä ja unohda jo ensi kaudella anteeksipyyntöään sekä oikeasti ymmärtää ettei tiedä kaikesta kaikkea. Varmasti ymmärtää paljon myös pelistä, mutta jos tietäisi kaiken olisi penkin takana. Siihen tuskin rahkeet riittäisi, oikeiden työntekijöiden valinta on nyt se kriittisin ja konkreettisin asia uudelle nousulle. Toivotavasti on halukkaita tulijoita.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos paletti on ojennuksessa, en usko olevan ongelmaa osaamisen hankinnassa, raha ja näkymät mahdollisuuksista näissä vaikuttaa, kunhan siellä organisaatiossa riittää ammattitaito rekrytä sopivat osaavista
Sitten se pitäisi vielä myydä tulijoille hyvänä paikkana, jossa viihtyy. Kyllä se koko ilmapiiri on isossa osassa myös, juhlakautena ei ollut. Kaikkia vitutti, mutta onneksi selvisivät kuivin jaloin eikä paatti uponnut vaan jäi kiven päälle kellumaan. Korjaukset on menossa, jää nähtäväksi paikataanko purkalla runkoa vai onko uusittu pinta vanhaa parempi.
 
pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos suoraan sanon, niin yli 20 vuotta sitten tuo temppu oli huomattavasti helpompi kuin tänä päivänä. Siihen aikaan liigajoukkueista moni toimi vielä seuramuodossa ja amatööripohjalta. Ammattimaisuuden tuominen laajalla rintamalla toimintaan auttoi saamaan kilpailuetua silloin. Rahakin jo pelkästään auttoi ja esim. farmijoukkue. Nykyään liigassa toimii todella monta seuraa (=yhtiötä), joiden toiminta on kautta linjan ammattimaista ja hyvin rahoitettua. Jyp on pudonnut kelkasta, eikä tunnu pääsevän edes entiselle toiminnalliselle tasolleen. Ja se entinen taso ei enää riitä, vaan pitäisi yltää siitä vielä paremmaksi. Ja puhun koko toiminnasta, en vain urheilupuolesta. Ok, hallikin rajoittaa ja Jyväskylä on paininut 7 vuotta hallin odottamisen kanssa. Se on varmasti imenyt energiaa ja fokusta ottelutapahtumien kehittämisestä ja väliaikatarjonnasta. Mutta onko hyväksyttävä että näin on, vai olisiko toiminnan kyettävä kehittymään kulloisissakin puitteissa?

Viestintä on yksi asia, josta Jyp ja Seppänen saavat koko ajan kynsilleen. Niitä erehdyksiä on aika paljon muitakin kuin mainittu 1600. Joku täällä viisaasti sanoi, että viestintä on johtamisen tärkeä osa-alue. Jos se tökkii koko ajan ja lisäksi vahvasti nousee esiin esim. varpaille tallominen, herää kysymys että onko se johtaminen ollenkaan tätä päivää? Ja voiko tuolla johtamisella enää tänä päivänä toistaa 20 vuoden takaista temppua?
Olisi jo aikoinaan pitänyt rakentaa paviljongin paikalle halli. Nykyään paviljongissa käy 20 ihmistä kuukaudessa kuuntelemassa nokkahuilun soittoa. Mutta kun päättäjillä ei ole mitään käsitystä todellisuudesta, niin täällä on tilanne edelleen tämä. No ehkä sittn joskus.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
viestintä on johtamisen tärkeä osa-alue. Jos se tökkii koko ajan ja lisäksi vahvasti nousee esiin esim. varpaille tallominen, herää kysymys että onko se johtaminen ollenkaan tätä päivää? Ja voiko tuolla johtamisella enää tänä päivänä toistaa 20 vuoden takaista temppua?
Jyp pelaa edelleen jääkiekkoa eikä työntekijöidenkään määrä ole hirvittävästi kasvanut sitten osakeyhtiöittämisen. Liigan ja talouden toimintaympäristö on muuttunut hieman mutta ei merkittävästi siitä kun Jyp voitti mestaruudet. Mutta päätöksentekoryhmä ja se miten päätöksen tehdään on muuttunut; ainoastaan Seppänen on jäljellä, mutta hänkin on muuttunut (≠ kehittynyt / parantunut) päättäjänä vuosien myötä.

Johtamisella on eri tasoja ja ne voivat tapahtua eri ympäristöissä. Organisaatiosta riippuen johtajat voivat olla leadereita, managereja, johtajia, päälliköitä, komentajia, koordinattoreita, yms. Harva, jos kukaan, on paras kaikilla tasoilla ja ympäristöissä. Tämän vuoksi kehittyvään yritysorganisaatioon tulee kehittää tai rekrytoida niitä lahjakkuuksia, mitä uusi toiminta ja toimintaympäristö vaativat. Mistä Jyp on rekrytoinut johtajia ja millä kriteereillä?

Valmentajissa viimeisen mestaruuden jälkeen 2012 valittiin seuran sisältä Marko Virtanen ja seurasi 6 kuivaa kautta (pl. CHL-mestaruus) sekä päälle 6 vuoden valmentajasekoilu. Sitten 2016 vedettiin Jyp-hatusta tuntemattomin perustein ja tunnetuin seurauksin Aku Vallenius toimitusjohtajaksi ja 2019 Mikko Viitanen urheilujohtajaksi. Siihen loppui Jypin lento.

Mestaruuden voittamiseksi pitää seurayhtälön kaikkien keskeisten palikoiden kertoimien (force multiplier) olla tapissa ja kukaan näistä herroista ei ollut mestaruuden tekijä paikallaan. Jälkimmäiset kaksi eivät edes olleet liigatasolle päteviä vaan virhevalintoja silloisine taitoineen. Kun tätä ryhmää johti heikoin teoriataidoin strategisena päättäjänä HPJ Seppänen ja hän vielä puuttui häiritsevästi kolmen muun johtajan toimintaan, niin on selvää miksi seuran tulostaso tippui kausi kaudelta huipulta nykyisin toistuvalle 13. sijalle vaikka rosterissa on ollut kuinka hyviä pelaajia.

Ensi kaudella Jypillä saattaa pitkästä aikaa olla voittava TJ+UTJ+valmentaja setti kasassa. Mutta vajaaksi jää edelleen, jos nykyinen HPJ-force multiplier jää edelleen paikoilleen. Siksi Jypiin pitäisi saada ammattilainen hallituksen puheenjohtajaksi. Niitäkin rekrytoidaan menestyviin yrityksiin, kuulemma.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisi jo aikoinaan pitänyt rakentaa paviljongin paikalle halli. Nykyään paviljongissa käy 20 ihmistä kuukaudessa kuuntelemassa nokkahuilun soittoa. Mutta kun päättäjillä ei ole mitään käsitystä todellisuudesta, niin täällä on tilanne edelleen tämä. No ehkä sittn joskus.
Hmm. Taitaa olla vähän väärässä ketjussa, mikä sopii hyvin kirjoittajan puutteelliseen käsitykseen todellisuudesta. Esim yksin rakennusmessuilla oli 9000 kävijää, mikä on vähän toista kuin jäähallissa 30 tapahtumaa vuodessa jossa käy yhteensä 90 000 kävijää vuodessa (joista lähes 2/3 on saman kävijän toistoja).
Nokkahuilun soitosta en ole kuullut, mutta ehkä Lauri Tähkän konsertti tulee tarjoilemaan tällaista.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
1. Pelitapa asioihin en ota kantaa, siihen ei mun ymmärrys riitä.... Haluan uskoa Seppäsen nyt hieman nöyrtyvän ja ellei sellaista valmentajaa löydy kuka Jukan visiota kykenee toteuttamaan mennään mahdollisimman fiksusti eteenpäin ja pelataan myös voitoista. Häviämistä en jaksaisi enää katsoa.

2. Kovia pelaajiakaan tuskin mahdottoman helppo löytää edullisesti viime kauden sekoilujen myötä, vaan joutunee maksamaa ylihintaa.
1. Aiemmin viittasin Virran kolumniin, missä hän kiitti Lukkoa siitä, että hänelle annettiin sen tason rosteri, millä hänen pelitavallaan voi voittaa. Kuten Grönborgille on annettu Tapparassa. Mutta ihmettelen edelleen, että voittaako joukkue silloin pelitavan ansiosta vai siitä huolimatta? Aikamoinen nero pitää seuraavan UTJ:n olla, jos meinaa Jypin budjetilla haalia kasaan ja pitää kasassa sellaisen nipun, joka voi voittaa mestaruuden pelitavasta huolimatta. Junnuissa Jyp varmaan kilpailee tasapäisemmin lahjakkuuksista muiden seurojen kanssa, mutta pitäisikö valmentajien istua uudestaan alas Jypissä ja käydä läpi, mikä pelitapa sopisi parhaiten edustusjoukkueelle? En ole asiantuntija, mutta vaikuttaa siltä, että tuo Seppäsen nykyinen visio ei ole ihan loppuunasti hiottu timantti, mikä sopii Jypille tässä vaiheessa. Ehkä sitten kun on se Keski-Suomen Kiekon Tuki ry. pääomittamassa saman pelaajabudjetin kuin IFK, Kärpät, Tappara ja Ilves, niin voidaan antaa tasoitusta käyttämällä viihdyttävää pelitapaa.

2. Suomesta ehkä, mutta kun menee ECHL:n ja AHL:n etsimään yli-ikäiseksi jääviä kavereita ja ottaa riittävän ison nipun koeajalle KESÄLLÄ, niin kyllä sieltä muutamat uudet Gardinerit, Morandit ja kumppanit löytyy. He ovat jo nähneet muitakin seurasekoiluja eivätkä odota mitään halinalle-valmentajaa suomalaisten milleniaalien tapaan. Ja jos taas menee kuten viimeiset kolme vuotta, niin helmikuussa ulkkarit voi laittaa helposti kiertoon kuten Saipa ja pelastaa talouden. Tai tehdä voittoa. Siinä mielessä pienempi riski kuin kotimaiset pelaajat, jotka tulevat perheineen ja siirto esim. Ouluun ei sovi pelaajille. Jännä ammattilaisliiga, kun seurat eivät voi myydä pelaajia vapaasti edes Liigan sisällä.

Tämä oli kyllä aika hyvä kiteytys omasta ajatusmaailmasta. Kyllä minäkin ehkä näkisin jonkinlaisen mielleyhtymän: Bruce Ismay patistamassa vuonna 1912 kapteeni Edward J. Smithille, että kaasua vaan!
Tällä verukkeella lisään vielä kerran tämän meemin Kökistä ja Seppäsestä.

Hmm. Taitaa olla vähän väärässä ketjussa, mikä sopii hyvin kirjoittajan puutteelliseen käsitykseen todellisuudesta. Esim yksin rakennusmessuilla oli 9000 kävijää, mikä on vähän toista kuin jäähallissa 30 tapahtumaa vuodessa jossa käy yhteensä 90 000 kävijää vuodessa (joista lähes 2/3 on saman kävijän toistoja).
Nokkahuilun soitosta en ole kuullut, mutta ehkä Lauri Tähkän konsertti tulee tarjoilemaan tällaista.
Asuntomessuilla oli Jyväskylässä 114 000 kävijää kerran vuonna 2014, Jypin otteluita on käynyt katsomassa sen jälkeen joka vuosi saman verran, yhteensä noin miljoona katsojaa (tällä kaudella 97 565). Näiden mukana on vieraspaikkakuntalaisia, jotka eivät muuten tulisi Jyväskylään. Tämän lisäksi tulevat katsojat, jotka seuraavat koti- ja varsinkin vierasotteluita esim. urheiluravintoloissa ja netissä. Näistä olisi kiva saada lukuja Telialta. Tämä nettinäkyvyys on Jyväskylälle myös plussaa.

Ainut suurempi kulttuuritapahtuma lienee suurajot, siis MM-ralli, joka toi viime vuonna 267 000 katsojaa ja 19 miljoonaa euroa Jyväskylän seudulle.

Mutta imho olisi parempi jos nämä kaikki tapahtumat ja konsertit olisivat samalla paikalla eli kiukaan muotoisella Harvia Areenalla Schaumannin aukiolla (ent. Lutakko). Ei Madison Square Gardenkaan pelkällä lätkällä elä, vaan sielläkin soitellaan jotain huilua filharmonisesti, pelataan koripalloa, nyrkkeillään, ja on satunnaisia konsertteja. Asuin MSG:n vieressä toistakymmentä vuotta ja hyvin tuntui olevan pöhinää: se uusin MSG muuten rakennettiin tarkoituksella juna-aseman (Amtrak, LIRR ja subway) päälle ja korttelin päähän linja-autoterminaalista. Tampereellakin näkyy Nokia Areenan konsepti toimivan hyvin, tosin kaksi liigajoukkuetta on siinä hyvä pohja. Sattumalta senkin paikka on juna-aseman vieressä. Onko Jyväskylällä järkeä rakentaa ja ylläpitää jokaista tapahtumalajia varten omaa rakennusta, mistä kävijämäärältään suurin sijaitsee usean kilometrin päässä syrjäisen Valmetin tehtaan vieressä eikä 9-tien, juna-aseman ja linja-autoaseman kanssa samassa paikassa?

Seppäsen suurin virhe ei mielestäni ollut Rautakorven erottaminen tai huono pelitapastrategian laadinta/toteutus, vaan perustoiltaan elinkelvottomaan Hippos-hankkeeseen sitoutuminen; yhteinen hubris Lehto-Groupin kanssa kävi kalliiksi Jypille ja Jyväskylälle. Jypiltä siinä meni monta mahdollisuuden vuotta hukkaan, paljon fokusta ja johdon energiaa. Rahaakin. Nyt olisi korkea aika irrota tuosta hankkeesta edustusjoukkueen osalta ja alkaa ajamaan kokonaistaloudellisesti tuottavinta ratkaisua Asemakadulle, mikä elävöittäisi keskustaa uudelleen markettien lähdettyä ja antaisi Jypille mahdollisuuden pysyä Suomen 6. suurimman talousalueen mukaisella tasolla Liigassa. Professori Kimmo Suomi tätä ehdottaakin ja olen hänen kanssaan poikkeuksellisesti samaa mieltä tästä asiasta. Seppänen voisi aloittaa virheiden korjauksen tästä suurimmasta ja antaa Jypille kunnon vision paremmasta tulevaisuudesta eikä mitään "näillä mennään, vähän fiksataan ja tuunataan niin kyllä sillä hallilla vielä pärjää" selittelyä.

Junnu-, harrastus- ja divisioonakiekko voivat pysyä Hippoksella, koska Lutakkoon ei harjoitushallia kannata kaivaa: a) siellä on pohjalla ongelmajätettä vanhalta kaatopaikalta ja Schaumannilta, sekä b) lutakko = mutavelliä. Vesamaa joutuu tietysti roudaamaan kamat Hippokselta Harvia Areenalle pelipäivinä, mutta eiköhän se vielä onnistu.
 
Liitteet

  • kök merillä.jpg
    kök merillä.jpg
    78,3 KB · kertaa luettu: 79
Viimeksi muokattu:

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asuntomessuilla oli Jyväskylässä 114 000 kävijää kerran vuonna 2014, Jypin otteluita on käynyt katsomassa sen jälkeen joka vuosi saman verran, yhteensä noin miljoona katsojaa (tällä kaudella 97 565). Näiden mukana on vieraspaikkakuntalaisia, jotka eivät muuten tulisi Jyväskylään. Tämän lisäksi tulevat katsojat, jotka seuraavat koti- ja varsinkin vierasotteluita esim. urheiluravintoloissa ja netissä. Näistä olisi kiva saada lukuja Telialta. Tämä nettinäkyvyys on Jyväskylälle myös plussaa.

Ainut suurempi kulttuuritapahtuma lienee suurajot, siis MM-ralli, joka toi viime vuonna 267 000 katsojaa ja 19 miljoonaa euroa Jyväskylän seudulle.
Aika hyvin väärinymmärretty, vai meneekö tämä tietämättömyyden piikkiin. Nuo rakennusmessut ovat Paviljongissa joka maaliskuussa. Sen lisäksi siellä on muita messuja (ja mainitsemasi ralli-tapahtuma) & konsertteja yms. Joidenkin mukaan noin 700 tapahtuma vuosittain. Kuinka 30 vuosittaisen tapahtuman kiekko-areena ohittaisi tämän?

Toki hybridi olisi saattanut olla mahdollinen ja tehokkaampi, mutta siihen ei kiekkoväellä ollut halua eikä rahkeita silloin kun Palviljonki rakennettiin.
 
Ahaa, pahoittelen, en ole seurannut Paviljongin messutarjontaa lainkaan. Viimeksi kun kävin Jyväskylässä messuilla, ne olivat jossain isossa teltassa Hippoksen monitoimiareenan parkkipaikalla.

Oletin vain, että jotain messuja siellä Paviljongissa pidetään ja jääkiekkoareena samassa paikassa toisi lisää kriittistä massaa + synergia etuja. Kyllä sinne vieläkin yksi Harvia Areena mahtuu, voisi kattaa sen ratapihan ja tehdä useampia ylikulkuja samalla kertaa. Kaupunkien väliset bussitkin pääsisivät helpommin suoraan rantaraitille (malli: Port Authority) eikä tarvitsisi kiemurrella liikenneympyröissä ja liikennevaloissa matkalla valtatielle.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Professori Kimmo Suomi tätä ehdottaakin ja olen hänen kanssaan poikkeuksellisesti samaa mieltä tästä asiasta. Seppänen voisi aloittaa virheiden korjauksen tästä suurimmasta ja antaa Jypille kunnon vision paremmasta tulevaisuudesta eikä mitään "näillä mennään, vähän fiksataan ja tuunataan niin kyllä sillä hallilla vielä pärjää" selittelyä.
Seppästä on muotia syyttää monesta asiasta, mutta nykyhallin modernisoinnin peruminen olisi JYPille naula arkkuun.

Tämä ketju on varmaan väärä paikka pohtia asiaa sen syvemmin(*), mutta hallikysymyksen auki repiminen jättäisi jYPin nykyisiin olosuhteisiin 10-15 vuoden ajaksi. Näin toimii kyseisen kokoluokan poliittinen päätöksenteko suunnitteluineen, kaavoituksineen ja valituskierroksineen, kilpailutukset ja muu hankehippastelu siihen päälle. Jos homma etenee normitahtiin. Siinä kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.

Tämän Kimmo Suomi tietää varsin hyvin ja hänen ajatuksensa on pelkkää kissanminttua Tampereen hallia haikaileville lätkäkolleille. Haavekuvaa, jolla pelata taas lisää aikaa.

Seuraavien kymmenen vuoden aikana Liigassa käydään ne todelliset pudotuspelit. Suomen (ei professori) elintaso ei näytä elpymisen merkkejä (nyt ollaan vuoden 2008 tasolla) ja sidosryhmien eurot siksi entistä tiukemmassa. Jos JYPin halli on tuona aikana se nykyinen, ilman parannuksia ja suunniteltua kapasiteetin nostoa, voidaan suosiolla tiputtautua B-sarjaan tai mikä se tuleva puoliammattilaissarja olisikaan.

Ottaisin mieluusti vastaan sen uuden hallin paraatipaikalle rakkaassa Jyväskylässä, mutta epäilen, mahdanko sitä elinaikanani nähdä. Kyllä, hallirempassa on kitkerä pettuleivän maku, mutta se sentään pitää hengissä talven yli.

*) ...no, kaikki ketjut käsittelevät nykyisin kaikkea, joten menkööt
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Uusi halliprojekti on kai aika lailla Seppäsen johtajuuden kulmakivi, mikä jää elämään mestaruuksien lisäksi hänen kautensa jälkeen tai jää hänen epäonnistumisekseen. Tai siltä väliltä. Siksi ehkä sopii tähän ketjuun.

Noh, toisaalta nykyisen kohennus ei sulje pois uuden suunnittelua, varsinkin 10-15 vuoden säteellä kun silloin nykyinen saneeraus alkaa taas vanhentua. Siinäkin tapauksessa Seppänen voisi tämän matkakeskus-areenan idean tiputtaa freimille ennen kuin lähtee. Asematori kuitenkin kiinteistösijoittajille hieman varmempi kohde sijaintinsa puolesta kuin Hippos: alueelle rakentuu koko ajan lisää ja uutta, ja kysymys on vain siitä, otetaanko tähän keskustan suunnitteluun mukaan jääkiekko kaiken muun kulttuurin kanssa? Ja siinä asiassa Seppäsen ääni on kyllä aika kuuluva tällä hetkellä ja määrittää osaltaan hänen legacy meriittinsä. Ja on myös osa kokonaisuutta, kun harkitaan pitäisikö Seppäsen erota nyt, heti vai myöhemmin - tuolla Harvia Areenalla sai 10 vuotta lisäaikaa *smirk*
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Asematori kuitenkin kiinteistösijoittajille hieman varmempi kohde sijaintinsa puolesta kuin Hippos: alueelle rakentuu koko ajan lisää ja uutta, ja kysymys on vain siitä, otetaanko tähän keskustan suunnitteluun mukaan jääkiekko kaiken muun kulttuurin kanssa?

Tuota, hieno ajatus, mutta heti tulee mieleen kuinka tuo alue on kaavoitettu? Ihan helposti kun rakennuspinta - aloja ei kaavoituksesta muutella ja ne sitoo aika täysin siihen, mitä johonkin rakennellaan, tai ei rakennella.

Yleisenä arviona olisin kyllä sitä mieltä, että Hippoksen "syrjäisyys" on pikkuisen ns. optinen harha, jopa liikenne sukkula sieltä asemalta on pelkkä järjestely kysymys ja toki myös tahto kysymys, jos sitä vertaa kaupunkisuunnitteluun, kaavoituksiin rakennuspinta - aloihin jne. siinä olisi usean vuoden poliittispainoitteinen suo edessä, ennen kun kehtaisi edes mihinkään aviisiin laittaa, että tämmöistä on suunnitteilla.

Ehkä tuohon syrjäytyvyyteen osin vaikuttaa mielikuvatkin, kun aiemmin suurta elämää siellä ei juuri ole ollut, eikä yhteyksiinkään mitenkään panostettu, moni vissiin miettii, että tuollainen se on ajasta ikuisuuteen, kun siitä voi tulla oikein panostamalla monen sorttisten elämysten keskus, liikunta, urheilu, konserttiareena , vapaa - ajan keskittymä, klubeja, elävää musiikkia pienemmästi jne. ja hups vaan, siinä on yksi osakeskus Jyväskylään lisää. Suunnittelustahan kaikki on kiinni, hippoksenkin osalta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uusi halliprojekti on kai aika lailla Seppäsen johtajuuden kulmakivi, mikä jää elämään mestaruuksien lisäksi hänen kautensa jälkeen tai jää hänen epäonnistumisekseen. Tai siltä väliltä. Siksi ehkä sopii tähän ketjuun.

Noh, toisaalta nykyisen kohennus ei sulje pois uuden suunnittelua, varsinkin 10-15 vuoden säteellä kun silloin nykyinen saneeraus alkaa taas vanhentua. Siinäkin tapauksessa Seppänen voisi tämän matkakeskus-areenan idean tiputtaa freimille ennen kuin lähtee. Asematori kuitenkin kiinteistösijoittajille hieman varmempi kohde sijaintinsa puolesta kuin Hippos: alueelle rakentuu koko ajan lisää ja uutta, ja kysymys on vain siitä, otetaanko tähän keskustan suunnitteluun mukaan jääkiekko kaiken muun kulttuurin kanssa? Ja siinä asiassa Seppäsen ääni on kyllä aika kuuluva tällä hetkellä ja määrittää osaltaan hänen legacy meriittinsä. Ja on myös osa kokonaisuutta, kun harkitaan pitäisikö Seppäsen erota nyt, heti vai myöhemmin - tuolla Harvia Areenalla sai 10 vuotta lisäaikaa *smirk*
Musta tuntuu, että olet ymmärtänyt Seppäsen roolin hallihankkeessa jokseenkin väärin. On toki jossain kohtaa ollut kohtalaisen isossa roolissa, mutta varsinaista pääroolia ei ole ollut koskaan ja nykyisellään Seppänen on hankkeessa mukana lähinnä sivuroolissa.

Lisäksi tämä saneerauksesta tai "fiksailusta ja tuunailusta" puhuminen on vähintäänkin harhaanjohtavaa. Edelleen nykyisen suunnitelman mukaan kun mennään, niin kyseessä on käytännössä uusi halli, vaikka se vanhan perustoille tuleekin. Pelkästään halliprojektin hinta on niin suuri, että on hämäävää puhua siitä pienenä saneerauksena tai remonttina. Käytännössä puhutaan uudesta hallista ja siten se myös vanhenee kuten uusi halli, eikä kuten pieni pintaremontti. Hankkeen vetäjien ja kaupungin päättäjien ajatuksissa on, että tällä pärjätään yli 30 vuotta eteenpäin.

Itse tykkään siitä, että koko Hippos laitetaan uuteen uskoon ja tietyllä tapaa keskusta-aluetta jatketaan Hippoksen suuntaan. Hippos ei todellakaan ole sijaintina niin huono, kuin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Tuota, hieno ajatus, mutta heti tulee mieleen kuinka tuo alue on kaavoitettu? Ihan helposti kun rakennuspinta - aloja ei kaavoituksesta muutella ja ne sitoo aika täysin siihen, mitä johonkin rakennellaan, tai ei rakennella.

Yleisenä arviona olisin kyllä sitä mieltä, että Hippoksen "syrjäisyys" on pikkuisen ns. optinen harha, jopa liikenne sukkula sieltä asemalta on pelkkä järjestely kysymys ja toki myös tahto kysymys, jos sitä vertaa kaupunkisuunnitteluun, kaavoituksiin rakennuspinta - aloihin jne. siinä olisi usean vuoden poliittispainoitteinen suo edessä, ennen kun kehtaisi edes mihinkään aviisiin laittaa, että tämmöistä on suunnitteilla.

Ehkä tuohon syrjäytyvyyteen osin vaikuttaa mielikuvatkin, kun aiemmin suurta elämää siellä ei juuri ole ollut, eikä yhteyksiinkään mitenkään panostettu, moni vissiin miettii, että tuollainen se on ajasta ikuisuuteen, kun siitä voi tulla oikein panostamalla monen sorttisten elämysten keskus, liikunta, urheilu, konserttiareena , vapaa - ajan keskittymä, klubeja, elävää musiikkia pienemmästi jne. ja hups vaan, siinä on yksi osakeskus Jyväskylään lisää. Suunnittelustahan kaikki on kiinni, hippoksenkin osalta.
Mistähän löytyisi yrittäjät perustamaan elämyksien keskuksia vapaa ajan keskittymiä ja klubeja hallin ympäristöön, kun ennen niinkin elovoimainen alue tehtaan takia on nyt aivan pystyyn kuollutta kun tehdas on vähentänyt robotiikan takia henkilöstöä, se ainoa pubi joka siellä oli veteli viimeisiään 15 vuotta ja lopulta verottaja sen sulki. Yksikään täysijärkinen yrittäjä ei lähe tuonne perustelemaan mitään keskustan sijaan.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Musta tuntuu, että olet ymmärtänyt Seppäsen roolin hallihankkeessa jokseenkin väärin. On toki jossain kohtaa ollut kohtalaisen isossa roolissa, mutta varsinaista pääroolia ei ole ollut koskaan ja nykyisellään Seppänen on hankkeessa mukana lähinnä sivuroolissa.

Lisäksi tämä saneerauksesta tai "fiksailusta ja tuunailusta" puhuminen on vähintäänkin harhaanjohtavaa. Edelleen nykyisen suunnitelman mukaan kun mennään, niin kyseessä on käytännössä uusi halli, vaikka se vanhan perustoille tuleekin. Pelkästään halliprojektin hinta on niin suuri, että on hämäävää puhua siitä pienenä saneerauksena tai remonttina. Käytännössä puhutaan uudesta hallista ja siten se myös vanhenee kuten uusi halli, eikä kuten pieni pintaremontti. Hankkeen vetäjien ja kaupungin päättäjien ajatuksissa on, että tällä pärjätään yli 30 vuotta eteenpäin.

Itse tykkään siitä, että koko Hippos laitetaan uuteen uskoon ja tietyllä tapaa keskusta-aluetta jatketaan Hippoksen suuntaan. Hippos ei todellakaan ole sijaintina niin huono, kuin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan.
Hippokselle vaan ei ole infraa olemassa, 1 pikkuinen katu tulee sinne, ja leveämpää ei saa ellei pureta rautpohjan taloja pois. Se ei auta vaikka sinne rakennettaisiin miten iso halli tai parkkitalo jos ei liikenne suju sieltä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mistähän löytyisi yrittäjät perustamaan elämyksien keskuksia vapaa ajan keskittymiä ja klubeja hallin ympäristöön, kun ennen niinkin elovoimainen alue tehtaan takia on nyt aivan pystyyn kuollutta kun tehdas on vähentänyt robotiikan takia henkilöstöä, se ainoa pubi joka siellä oli veteli viimeisiään 15 vuotta ja lopulta verottaja sen sulki. Yksikään täysijärkinen yrittäjä ei lähe tuonne perustelemaan mitään keskustan sijaan.

No ei vissiin tarvii oraakkelin lahjoja, mutta jo valmistuva keskus sisältää niitä tiloja erilaisten tapahtumien luontiin, eikä vissiin tarvii olla ihan visionäärikään, että siinä on se synergia, jolle esim. JYP kykenisi luomaan päätuotettaan tukevaa yritystoimintaa, mallia RTK - Lukko.

Aina sinne, mihin syntyy pöhinää, siirtyy myös uutta pöhinää, niin ne syntyy uudet keskukset toiminnoille ympäri Eurooppaa. Kyse ei siis ole mistään tyhjästä asioiden luomisesta, vaan kehitystyön tulos, johon se hippos valmiina luo tukirangan.

Näin minä vähän pelkäsin joidenkin asiat kokevan, kun siellä on vaan köyhälampi ja entinen ravirata ja 50 - 60 lukujen taitteessa syrjässä keskustasta, niin niinhän se aina on oleva.

Tuossa mielessä kommentti ei lainkaan yllätä, päin vastoin.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Hippos ole ihan metsässä Turun tapaan, mutta nykystandardeilla ehkä liian kaukana kaikesta. Eihän siellä ole mitään muuta kuin liikuntapaikat.. Ei sinne kukaan muuten juuri eksy.

Tampereella olen käynyt tasan yhden pelin katsomassa ja olihan se helppoa ja mukavaa liikkua jalan. Ei se ole salaisuus, että kaikki janoavat areenoita keskustaan ja siihen on syynsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös