Mainos

Jukka Rautakorven aikakausi – perämiehinä ”Nemo” & ”Pönö”

  • 122 149
  • 765

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Varmasti hommat on Jypissä olleet viime keväänä levällään, mutta kyllä Rautakorven puheissa on myös selittelyn makua. Joukkueen tulos oli hänen johdollaan erittäin vaatimaton, joten syyllisiä haetaan tässä peilin sijasta edellisten kausien valmentajista ja seurajohdosta.

Ihan ymmärrettää, mutta ei ehkä hirveän rehellistä. Rautakorven kannattaa myös miettiä, miten tämä kausi meni noin niin kuin omasta mielestä.

Tää kommentti ei sinänsä ansaitsisi edes huomiota, mutta siinä on kuitenkin pala tätä lähtökohtia ymmärtämätöntä jargonia, jota myös media mieluusti levittää totuutena.

Minusta oli täysin selvää jo ennen kuin kausi edes alkoi, että suo mistä on noustava, on sellainen, että työmaata piisaa. Helppoheikit sitten rykäsee pelitavallisessa kaaoksessa ja lajikulttuuriosaamisen puutteessa toimivan paketin suit sait kuntoon mukamas. Minusta on kummallista, ettei tosiasioita oikeasti kyetä tunnustamaan ja tosiasia Valmennuksen alkuun oli, että näperrä kasaan pala palalta kilpailijoille riittävä paketti, kun yhdenkään muun ei tarvinnut moisesta montusta nousta ja hommaa tulille näpertää.

Minusta valmennus teki tasan sen, mitä tuolla on inhimillistä olettaa aikaan saavan. Muistaa myös pitää, että heille lähtökohta ei ollut pelkästään tuleva kausi, vaan prosessi, jossa asiat pala palalta kohdilleen saatetaan. Syyllistää voi tietty aina ihan mitä mieleen tulee, vaikka hippoksen perinnettä raviratana, mutta toden kanssa sillä ei ole mitään tekoa.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Suotakoon kaikille mielipiteensä niitä sen enempää väheksymättä. Sinusta Rautakorpi tiimeineen saavutti sen mitä piti (?). Minun mielestä ei. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muuallakin ollut vajausta suorituksessa. Minusta vaan on turhaa näin kärjistetetysti toitottaa, että "helvetti miten paskaan firmaan tulin". En ihmettele, että aiheutti myös pienen vastareaktion huonon tuloksen jälkeen.

Perusteet tulikin tuolle mielestäni huonolle valmennustiimin suoritukselle kerrottua aiemmin tänään verrattuna Kiven aikaansaannoksiin.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä ihmeestä kumpuaa se ajatus, että pelaajat olisivat jotain tabula rasoja kauden jälkeen, ja niille pitää opettaa paitsiosta ja pitkästä kiekosta pitäen jääkiekon alkeet aina joka kauden aluksi uusiksi? Ne ovat kuitenkin pelanneet jostain 3-4 vuotiaasta tms. asti jääkiekkoa ja kyllä ne ne pelin perusteet ja perustaktiikat jo osaa. Tää on vaan jääkiekkoa, ja tämä ei todellakaan ole niin taktisesti vaativa peli. Esim. amerikkalaisessa jalkapallossa (NFL) pelaajat sisäistävät ja toteuttavat huomattavan paljon vaativimpia taktisia kuvioita sadoittain yhden pre-seasonin ja kauden aikana. Ja se jos mikä on vielä kontaktilaji.

Eli on, mielestäni, ihan huuhaata puhella että on vuosien projekti opetella pelisysteemeitä jääkiekossa. JR ja Marjamäki ovat jämähtäneet oppinensa jonnekin menneisyyteen, missä loputtomasti toistellaan asioita ja harjoitellaan träppiä. Reagointikykyä ja muutoksiin sopeutumista koutseilta nykyään tarvitaan ja näillä kavereilla sitä on nolla.
 
En sanoisi, että saavutti sen mitä piti, vaan sen mikä oli järjellisesti mahdollisen rajoissa, vaikka ei konetta saanut ajoissa riittävän jiiriin. Sillekin on syynsä ja selityksensä. Ehkä minä katson asiaa siltä kantilta, että oli ymmärrys miten vuotava paatti JYP oli, mihin valmennus astui. Sen sijaan että kissojen ja koirien kanssa etsittäisiin syyllisiä ja päätä vadille haetaan milloin valmennuksesta, milloin utj:sta, milloin organisaatiosta, soisi ymmärrettävän, että vikaa oli niin monessa, ettei todellisuus tue yhden syyllisen tahon nimeämistä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se kaikki vaikuttaa tulokseen, mihin on mahdollista yltää.

En siis valkopese valmennusta, mutta ymmärrän teot, joilla yrittivät laivan pohjasta nostaa ja reiät tilkitä, olisi se kivempi ollut juu, jos paatti ei pohjassa jo valmiiksi olisi ollut, mutta minkäs teet, sillä kädellä pelaat, minkä pakka antaa. Luulenpa jopa, että tuo haaste oli yksi iso syy sille, että Rautakorpi siitä kopin halusi ottaa, mitä isompi työmaa, sitä isompi sulka hattuun. Valmiimpaa organisaatiota olisi varmasti ollut tarjolla, jos pikamenestys olisi mielessä ollut päällimmäisenä. Tätä ensimmäistä kautta kun on tutkailtava ei pelkästään valmennus/joukkue kautta, vaan ihan on oppikausi ollut myös suhteessa organisaatio/valmennus, eli sitä opeteltavaa, totuteltavaa ja käytänteiden luomista on ollut vähän joka suuntaan. Siksi perusteita tuijotellen on mahdotonta ryöpyttää valmennusta uskottavasti ja tosielämään pohjaten, mutta vituttaa pitääkin, kun yksi välitavoite jäi piippuun matkalla, taivas ei kuitenkaan pudonnut niskaan, joten etiäpäin syyllisiä kaivamatta käytänteitä viilaten joka osastolla.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä ihmeestä kumpuaa se ajatus, että pelaajat olisivat jotain tabula rasoja kauden jälkeen, ja niille pitää opettaa paitsiosta ja pitkästä kiekosta pitäen jääkiekon alkeet aina joka kauden aluksi uusiksi?
Tätä on kyllä tullut välillä itsekin ihmeteltyä :).

@JypFabu :n kanssa ei varmaan isosti olla eri mieltä. Omalla kohdalla se, että sanon jonkun osa-alueen alisuorittaneen, ei tarkoita sitä, että vika tuloksesta on yksinomaan puhutun osa-alueen. Tekemistä on JYP-merkkisellä organisaatiolla paljon ja vaikka tahti on tuskaisen hidas, voinee todeta suunnan olevan hyvä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mistä ihmeestä kumpuaa se ajatus, että pelaajat olisivat jotain tabula rasoja kauden jälkeen, ja niille pitää opettaa paitsiosta ja pitkästä kiekosta pitäen jääkiekon alkeet aina joka kauden aluksi uusiksi? Ne ovat kuitenkin pelanneet jostain 3-4 vuotiaasta tms. asti jääkiekkoa ja kyllä ne ne pelin perusteet ja perustaktiikat jo osaa. Tää on vaan jääkiekkoa, ja tämä ei todellakaan ole niin taktisesti vaativa peli. Esim. amerikkalaisen jalkapallossa (NFL) pelaajat sisäistävät ja toteuttavat huomattavan paljon vaativimpia taktisia kuvioita sadoittain yhden pre-seasonin ja kauden aikana. Ja se jos mikä on vielä kontaktilaji.

Eli on, mielestäni, ihan huuhaata puhella että on vuosien projekti opetella pelisysteemeitä jääkiekossa. JR ja Marjamäki ovat jämähtäneet oppinensa jonnekin menneisyyteen, missä loputtomasti toistellaan asioita ja harjoitellaan träppiä. Reagointikykyä ja muutoksiin sopeutumista koutseilta nykyään tarvitaan ja näillä kavereilla sitä on nolla.

Näkemys tämäkin. Kyse ei kuitenkaan siitä, että osaako ja onko yksittäinen pelaaja ammattinsa vaatimalla tasolla, vaan siitä, että neljä viisikkoa kykenee tuottamaan toisteisesti tulosta tuovaa pelitapaa. Ajatelmassasi olisi joku pointti, jos rahaa olisi tasoltaan ylivertaiseen yksilöjoukkueeseen, joskaan silläkään ei rasvattua konetta vastaan kannua nosteltaisi. Eli pelaajat ei ole tabula rasoja, haluttu peli on, kunnes se luodaan.

Mitä kovemmalle tasolle mennään se on taatusti yhtä vaativaa kuin mikä tahansa huippu urheilu korkeimmalla tasolla. Saa tietenkin ajatella, että lätkä on keep it simple stupid laji, minä en moiseen sorru kuitenkaan, koska lyhyenlännällä näkemyksellä ei koskaan menestytä.

Voi toki kuvitella, että siellä on olemassa joitain erityis kykyisiä valmentajia, jotka napsauttaa sormia ja kannuja sataa, mutta minusta se on lähinnä lapsellista kuvittelua. Marjamäki ei saanut joukkuettaan viisikkotasolla toimimaan, siitä voit syyttää yksin Marjamäkeä, mutta siellä on kuitenkin myös joukkue, jonka muutosvastarinta voi vesittää hienotkin suunnitelmat joita valkulla on, eikä tartte olla edes koko joukkue vastaan, riittää kun syntyy kuppikuntia, jotka syö toisiaan vastustajan sijaan. Rautakorpi tuli prosessiin, kun tiesi, ettei tästä paskasta kaudessa karkkia tehdä, eikä olisi tullut, jos olisi saanut.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi toki kuvitella, että siellä on olemassa joitain erityis kykyisiä valmentajia, jotka napsauttaa sormia ja kannuja sataa, mutta minusta se on lähinnä lapsellista kuvittelua.
Tästä olemme 100% samaa mieltä. Jääkiekko on pelaajien peli, eli lopulta ne pelaajat itse siellä kaukalossa päätökset tekevät ja kamppailut käyvät. Taidot ja kyvyt ratkaisee. Valmentajien merkitys on lopulta pieni mutta materiaalien ollessa tasapäiset se voi olla merkittävä. Mielestäni koutsien tehtävä on nimenomaan tulkita omia ja vastustajaa, etsiä tarpeelliset keinot voittaa kamppailut keinolla millä hyvänsä ja soveltaa tätä analyysiä omaan materiaaliinsa vastustajan mukaan. Muutoksia pitäisi tehdä pelien, jopa erien sisällä. Tämä on sitä reagointia ja muutoskykyä.

Marjamäki päätti etukäteen että träpillä voitetaan. JR on samanlainen jääräpää, eikä aktiivisesti etsi erilaisia ratkaisuita ja kokeile asioita. Tämä on mielestäni hänen suurin puute. Eli jos materiaali ei täydellisesti istu sapluunaan (lue= ole kovin porukka taidollisesti) niin kyky etsiä vaihtoehtoja ja soveltaa on todella huono. Hänen kanssaan riski on todella iso, eli jos pelaajavalinnat ei olekaan sopivia (vaikka ikä alkaa painamaan jollain puustisella) niin syntax erroria pukkaa. Ketjussa mainittu K.Kivi on osoittanut pariinkin kertaan olevansa kyvykäs tulokseen ennalta heikomman materiaalin kera. Muistuttakaas minua, milloin JR on tämmöiseen urotekoon (ylittänyt odotukset) viimeksi pystynyt?

Loppukaneettina: olen itsekin kirjoittanut ettei JR kannata vaihtaa, mutta kritisoida sitä saa ja pitää. Se veti vihkoon muiden joukossa. Olisikin kiva edes joskus kuulla, että valmennus/joukkue avoimesti kertoisi omista analyyseistään ulos mikä meni pieleen ja mikä ei.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tätä on kyllä tullut välillä itsekin ihmeteltyä :).

@JypFabu :n kanssa ei varmaan isosti olla eri mieltä. Omalla kohdalla se, että sanon jonkun osa-alueen alisuorittaneen, ei tarkoita sitä, että vika tuloksesta on yksinomaan puhutun osa-alueen. Tekemistä on JYP-merkkisellä organisaatiolla paljon ja vaikka tahti on tuskaisen hidas, voinee todeta suunnan olevan hyvä.

Joo, ja on todella tärkeää, että meillä on erilaisia vinkkeleitä asioita katsella, sillä ne keskustelut syntyy ja ymmärryskin kasvaa, kun pureksittavaa tulee niin itselle kuin muille.
 
-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä ihmeestä kumpuaa se ajatus, että pelaajat olisivat jotain tabula rasoja kauden jälkeen, ja niille pitää opettaa paitsiosta ja pitkästä kiekosta pitäen jääkiekon alkeet aina joka kauden aluksi uusiksi?
En minäkään tähän usko. Ajattelen mielummin niin että kun kyse on huippu-urheilusta niin pienikin ero tekemisen laadussa näkyy rajusti tuloksessa.

Meidän nuorille pelaajille kausi saattoi olla ensimmäinen jossa vaatimustaso ja asenne on pitänyt hilata tappiin.

Kokenut kaarti tuli KHLstä jossa pelit loppui hyvissä ajoin sodan takia niin mikä on ollut heidän harjoittelun taso noiden kuukausien aikana ennen kuin hommat uudessa seurassa alkoi? Tämähän on pelaajasta itsestään kiinni. Kyllä minusta ainakin näytti siltä ettei ihan parhaassa terässä kaikki olleet.

Lisäksi kun ajatellaan JYPin pelaajia niin aika vähän siellä on niitä jotka ovat pystyneet viemään joukkueensa pitkälle keväällä. Vaikka meillä on erittäin hyviä pelaajia niin siitä on vielä pitkä matka sinne huipulle jossa myös voitetaan jotakin.

Tässä kohtaa astuu kuvaan valmennus joka vaatii ja myös puhuu siitä julkisesti niin kuin Rautakorpi tekee. En usko että hän selittelee epäonnistumista näillä puheillaan vaan aidosti yrittää saada porukan organisaatiossa tajuamaan mitä se menestys vaatii. Se ei välttämättä ole aina mukavaa vaan hampaat irvessä taistelua jossa ei voi löysätä hetkeksikään jos aikoo menestyä.

Tästä syystä uskon että tämä kausi oli tärkeä oppi pelaajille ja se tulee kantamaan hedelmää tulevina vuosina jos vain JR saa tehdä työnsä loppuun. Viitteitä tästä mielestäni nähtiin jo kauden loppua kohti. Ja olihan tämän kauden JYP valovuoden edellä viime kaudesta vaikkei se sarjataulukossa vielä näkynyt.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tästä olemme 100% samaa mieltä. Jääkiekko on pelaajien peli, eli lopulta ne pelaajat itse siellä kaukalossa päätökset tekevät ja kamppailut käyvät. Taidot ja kyvyt ratkaisee. Valmentajien merkitys on lopulta pieni mutta materiaalien ollessa tasapäiset se voi olla merkittävä. Mielestäni koutsien tehtävä on nimenomaan tulkita omia ja vastustajaa, etsiä tarpeelliset keinot voittaa kamppailut keinolla millä hyvänsä ja soveltaa tätä analyysiä omaan materiaaliinsa vastustajan mukaan. Muutoksia pitäisi tehdä pelien, jopa erien sisällä. Tämä on sitä reagointia ja muutoskykyä.

Marjamäki päätti etukäteen että träpillä voitetaan. JR on samanlainen jääräpää, eikä aktiivisesti etsi erilaisia ratkaisuita ja kokeile asioita. Tämä on mielestäni hänen suurin puute. Eli jos materiaali ei täydellisesti istu sapluunaan (lue= ole kovin porukka taidollisesti) niin kyky etsiä vaihtoehtoja ja soveltaa on todella huono. Hänen kanssaan riski on todella iso, eli jos pelaajavalinnat ei olekaan sopivia (vaikka ikä alkaa painamaan jollain puustisella) niin syntax erroria pukkaa. Ketjussa mainittu K.Kivi on osoittanut pariinkin kertaan olevansa kyvykäs tulokseen ennalta heikomman materiaalin kera. Muistuttakaas minua, milloin JR on tämmöiseen urotekoon (ylittänyt odotukset) viimeksi pystynyt?

Loppukaneettina: olen itsekin kirjoittanut ettei JR kannata vaihtaa, mutta kritisoida sitä saa ja pitää. Se veti vihkoon muiden joukossa. Olisikin kiva edes joskus kuulla, että valmennus/joukkue avoimesti kertoisi omista analyyseistään ulos mikä meni pieleen ja mikä ei.

Ollaan kyllä monesta täysin samaa mieltä, tuohon ensimmäiseen kappaleeseen lisäisin, että kaiken kirjoittamasi takana on vielä taso, johon kuuluu analyysi siitä, millaisella pelitavalla ja materiaalilla voi pärjätä, onko olemassa jotakin valmista sapluunaa, jota seuraamalla valmentaja voi edetä haluamaansa kokonaisuuteen. JYPin kohdalla varmasti oli Rautakorven visio, kun homman vastaan otti, mutta mitään minkä päälle kestävästi rakentaa ei oikein ollut, siinä oli iso gäppi, jonka kurominen ei kaudessa onnistunut, jonka ehkä kokeneena tiesikin haastavaksi rastiksi, joka minun ymmärryksellä oli yksi syy, miksi JYPiin tuli ja juuri nyt.

Vaihtoehtoja voi onnistuneesti kaivaa, jos on kivijalka jonka pohjalle muutoksia säätää, tyhjän päällä ne vaan sotkee enemmän kuin tuottaa. Jos minä nyt Rautakorven kädenjälkeä seuraan, se kun on tullut eniten seuratuksi kauden mittaan, niin pelaaja tasolla hänen unelmaansa eniten murskasi kokonaistason vajavuus, ei ollut stuntteja, sentteripakka ei ollut riittävä, pakistolle ennalta arvaamattomat poisjäännit toi pari hutikutia, joita kuitenkin rahaa vievinä organisaatio varmasti halusi peluutettavan, koska kustannus olisi sama ollut poppareillakin ja eihän se Tevesilläkään ehkä niin kaukana ollut, miltä vaikutti, kun katsoo missä menee sveitsin maalla, jossain vaiheessa jopa itsekin ajattelin, että on vähän kuin BC ja RG, joille kausi meni opetellessa Euroopan tavoille ja syttyisi vielä kauden mittaan parempaan, no, väärässä olin tässäkin, sen sijaan Suhonen ei enää ollut tasoltaan riittävä liigaan, liike ja kiekonhallinta tempossa tuotti aivan liikaa ongelmia. Uskon kuitenkin, että jos kokonaistaso olisi antanut myöten ja valmennuksella olisi ollut laittaa riviin riittäviä palikoita omasta takaa, toimittu olisi toisin, ei vaan ollut tällä kertaa.

Marjamäestä analyysini on vähän ohkainen, mutta ihan lähihetkessä pari peliä katsottuna toi kyllä mieleen enemmän, että peluutti kohelokiekkoa liigassa, eikä niinkään trappia ja sen mitä sitä kiekkoa olen katsellut tässä männä vuosina koen olevan kovin vanhan aikaista kiekkoa jotta liigassa sillä pärjäisi, ehkä se oli hänen virhearvionsa, kun rosterin tasot kokonaisuutena yksilöillä mitattuna on olleet toiset, mene ja tiedä, perinteistä trappia ei Kärppäkiekko minun silmään kyllä ollut.

Kivi on varmaan hyvä valmentaja, mutta tuli kuitenkin tuttuun ympäristöön tuttujen pelaajien (osan) keskeen, joten ihan ei voi verrannollisesti Vertailla olematta toiselle epäoikeudenmukainen. Lopulta kivi on sarjavalmentajana niittänyt vissiin ainoastaan Ässissä, vaikka Ilveksen polkua on taatusti ollutkin tasoittamassa eteenpäin, silti kenkää tuli sieltä ja tuskin turhaan. Turnausvalmentaminen on sitten ihan oma kategoriansa, eikä sitä minusta ihan suorilla voi sarjavalmennukseen verrata.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä ihmeestä kumpuaa se ajatus, että pelaajat olisivat jotain tabula rasoja kauden jälkeen, ja niille pitää opettaa paitsiosta ja pitkästä kiekosta pitäen jääkiekon alkeet aina joka kauden aluksi uusiksi? Ne ovat kuitenkin pelanneet jostain 3-4 vuotiaasta tms. asti jääkiekkoa ja kyllä ne ne pelin perusteet ja perustaktiikat jo osaa. Tää on vaan jääkiekkoa, ja tämä ei todellakaan ole niin taktisesti vaativa peli. Esim. amerikkalaisessa jalkapallossa (NFL) pelaajat sisäistävät ja toteuttavat huomattavan paljon vaativimpia taktisia kuvioita sadoittain yhden pre-seasonin ja kauden aikana. Ja se jos mikä on vielä kontaktilaji.

Eli on, mielestäni, ihan huuhaata puhella että on vuosien projekti opetella pelisysteemeitä jääkiekossa. JR ja Marjamäki ovat jämähtäneet oppinensa jonnekin menneisyyteen, missä loputtomasti toistellaan asioita ja harjoitellaan träppiä. Reagointikykyä ja muutoksiin sopeutumista koutseilta nykyään tarvitaan ja näillä kavereilla sitä on nolla.
Tämä kuulostaa sellaiselta tekstiltä, mitä joku Liigassa käväissyt ja riittämättömäksi todettu päävalmentaja saattaisi kirjoittaa. Kuvitellaan, että kunhan on pitkään harrastettu lajia ja pidetään hauskaa, niin kyllä se sitä suttaantuu.

Mestikseen asti voi pärjätä tällaisella mentaliteetilla. Liigassa ollaan täysin ammattilaisia ja se näkyy pelin tasossa. Pienet asiat alkavat ratkaisemaan pelejä ja näkymään joukkueen suoritustasossa. Ei riitä, että kaikki ovat hyviä pelaajia, vaan joukkueen täytyy myös pelata hyvin yhteen, kuntopohjan pitää olla kunnossa ja joukkueen pelitapa täytyy olla kunnossa.

NFL-vertaus on siitä huono, että lajit ovat hyvin erilaisia. Jääkiekon taktiikat eivät voi olla samalla tapaa monimutkaisia kuin amerikkalaisessa jalkapallossa, mutta toisaalta jääkiekko on lajina todella nopea, joten ne pienetkin taktiikkamuutokset vaativat paljon harjoittelua ja osaamista, että homma oikeasti toimii. Jääkiekko ei ole ehkä maailman taktisin peli, mutta pelinopeuden vuoksi vaatimustaso on todella korkealla - tekipä vertailua sitten mihin tahansa toiseen lajiin.

Rautakorpi nimenomaan katsoo asiaa niillä silmin, mitä tässä sarjassa vaaditaan menestymiseen. Se riittämätön minimitaso on sitä, että pelaajat kykenevät ammattilaistason kiekkoon, mutta kuntopohja ei riitä ja pelaaminen on sekavaa. Jos lähtötaso on tämä, niin siitä todellakin on aika pitkä matka voittavaksi joukkueeksi. Ei se matka välttämättä vuosia kestä, mutta pitkään kuitenkin.

Toki silti olen itsekin sitä mieltä, että Rautakorven puheissa haisee myös selittelyn maku ja liioittelu.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Kiitoksi hyvistä kommenteista kaikille. Ehkä voin sen verran täsmentää, että olen samaa mieltä siitä, että Jypin laiva oli todella sekaisin viime vuosien sekoilun jälkeen ja että valmentaja Rautakorven joukkue menestyy ensi kaudella paremmin kuin tällä kaudella.

Pointti oli tosin optimin hakeminen: Viitanen itse myönsi haastattelussa epäonnistuneensa ja tuskin kovin moni sitä kiistääkään. Jos koko organisaation on/oli täysin sekaisin, niin onko Rautakorven helpompi korjata sitä olemalla itse UTJ ja tekemällä asiat paremmin, vai olemalla valmentaja ja yrittämällä saada Viitanen tekemään asiat paremmin? En Mikkoa tunne henkilökohtaisesti kun mitä olen aitiossa tavannut, mutta jotenkin on tunne, että hän ei ole kovin otollinen kohde tuollaiselle mentoroinnille (vaikka kannattaisi olla). Rautakorven energiaa palaa turhaan siihen, että saa Viitasen (mahdollisesti) tekemään asiat niin kuin hän haluaa/tarvitsee, ja se kaikki on pois valmentamisesta.

On myös totta, että meillä (useimmilla) on vain joukkueen ulkopuolinen näkemys siihen, mitä kauden aikana tapahtui ja kuinka Rautakorpi missäkin vaiheessa suoritti milläkin osa-alueella. Kopissa on kuitenkin pelaajia, jotka ovat nähneet eri joukkueita, mikä toimii ja mikä ei, joten toivon kovasti että Jypissä tehtäisiin todella syväluotaava 360 arvio kaudesta niin valmennuksen, UTJ:n kuin pelaajienkin osalta. Siinä voisi käyttää hyödyksi Kihun osaamista ja konsultteja (ei välttämättä näitä), että analyysi olisi ammattimainen. Eli ei tehdä arviota mutulla.

Oma, vajavainen näkemykseni on, että Jypillä ei ole yhtä hyvä tilanne kuin C Moren Pelicans-dokumentissa aukenee (nähtävissä esim. 17.3. Pelicans-Kalpa pelin tallenteen toisella erätauolla, en löytänyt muualta). Yksi asia, mitä Hölö toi esiin, oli että "yksilöissä on uskomattomia voimavaroja ja ne jäävät käyttämättä, jos pelaaja ajattelee, ettei hän voi sanoa mielipidettään, koska tuo on valmentaja. Olen määrätietoisesti purkanut tätä vanhakantaista auktoriteettiasemaa johtajana." Käsitykseni mukaan Rautakorpi ja Marjamäki eivät ole sisäistäneet tätä käsitystä päivittäiseen joukkueen tekemiseen. Sen päälle herrojen operatiivisesta ja taktisista valinnoista voidaan olla montaa mieltä, vaikka moni tuskin kauden jälkeen siitä täysiä pisteitä heille antaisi.

Anyway, yllä mainitun analyysin pohjalta pitäisi muodostua perusteltu näkemys siitä, onko Rautakorpi valittujen osa-alueiden arvioinnin kautta Jypille kuinka optimaalinen valmentaja ensi kaudelle. Sitten katsotaan vaihtoehdot valmentajaksi ja tehdään riski-tuotto analyysi, kannattaako tässä vaiheessa ottaa uusi valmentaja jälleen vai antaa Rautakorven jatkaa valmentajana.

IMHO, mikäli analyysi näyttää, että ollaan kaukana optimista, niin en näe järkeä siinä, että lähdetään tietoisesti vetämään umpihankeen ensi kaudelle kun ei haluta vaihtaa nokkamiestä liian usein. Varsinkin, mikäli tämä kyseinen henkilö on yksi maan pätevimmistä UTJ:sta ja voi tietämyksellään paikata toisen aukon organisaatiossa.

Prosenteissa arvaukseni on, että UTJ Rautakorpi on 30-50% parempi kuin UTJ Viitanen, ja valmentaja Kivi/Tapola ovat 20-40% parempia kuin valmentaja Rautakorpi. Kääntäen, jos jatkamme ensi kaudella nykyisellä paletilla, niin otamme tuon verran handicappiä. Onko Jypillä siihen varaa kun Kärpilläkään ei tällä kaudella ollut? Onko järkeä tehdä asioita epäoptimaalisesti jatkuvuuden takia?

Ehkä on, riippuu tuosta sisäisen analyysin tuloksista. Toivottavasti edes se tehdään ammattimaisesti eikä pienessä piirissä viskilasin ääressä.
 
Fit tucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse vähän kaipaisin Ahvenjärveä tämän kauden esityksen jälkeen. Viime kaudella kuitenkin heikommalla materiaalilla oli 80% hyvää tekemistä 40 minuuttia, samaa ei voi sanoa tästä kaudesta. Mutta se on varma, että Rautakorpi on jatkossakin jypin valmentaja, joten toivottavasi ymmärtää katsella itseään isossa kuvassa, koska nyt olisi sen aika.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Itse vähän kaipaisin Ahvenjärveä tämän kauden esityksen jälkeen. Viime kaudella kuitenkin heikommalla materiaalilla oli 80% hyvää tekemistä 40 minuuttia, samaa ei voi sanoa tästä kaudesta. Mutta se on varma, että Rautakorpi on jatkossakin jypin valmentaja, joten toivottavasi ymmärtää katsella itseään isossa kuvassa, koska nyt olisi sen aika.
No joo Ahvenjärvi oli myös huomattavasti halvempi kaveri. Ja oliko peräti enemmän vierasvoittoja ja heikommalla materiaalilla. Tehokkaampi valmentaja siis.
 
JTM

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse vähän kaipaisin Ahvenjärveä tämän kauden esityksen jälkeen. Viime kaudella kuitenkin heikommalla materiaalilla oli 80% hyvää tekemistä 40 minuuttia, samaa ei voi sanoa tästä kaudesta. Mutta se on varma, että Rautakorpi on jatkossakin jypin valmentaja, joten toivottavasi ymmärtää katsella itseään isossa kuvassa, koska nyt olisi sen aika.
Sen mitä olen kuullut suoraan pelaajilta, niin on se, että Rautakorven tulon jälkeen on vaatimustaso tullut takaisin Jyväskylään.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse vähän kaipaisin Ahvenjärveä tämän kauden esityksen jälkeen. Viime kaudella kuitenkin heikommalla materiaalilla oli 80% hyvää tekemistä 40 minuuttia, samaa ei voi sanoa tästä kaudesta. Mutta se on varma, että Rautakorpi on jatkossakin jypin valmentaja, joten toivottavasi ymmärtää katsella itseään isossa kuvassa, koska nyt olisi sen aika.
ööö....Viime kausi oli ensimmäinen kausi vuosiin, kun joukkuea sai lopulta aikaan jääkiekkoa muistuttavaa toimintaa. Jos Seuraava kausi menee samaan tapaan, niin sitten voidaan kysellä homman perään.

Tulos ei ollut odotettu, mutta jopa omalla silmällä näki muutoksen joukkueessa ja yksilöiden otteissa.
Tuo luo uskoa tulevaan, koska homma on saatu oikealle tielle.

Ahvenjärveä ei ole yhtään ikävä.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kivi on varmaan hyvä valmentaja, mutta tuli kuitenkin tuttuun ympäristöön tuttujen pelaajien (osan) keskeen, joten ihan ei voi verrannollisesti Vertailla olematta toiselle epäoikeudenmukainen.
Sen verran pitää tähän tarttua, että eihän Ässissä ole ketään vuoden 2013 jengistä? Jos on muulla tavoin tuttuja, niin löytyihän JYPistäkin Rautakorvelle tuttuja pelaajia (Salonen, Platzer, Suhonen).

Toki mikään tällainen vertailu ei ole yksi yhteen ja eri mielipiteet sallittakoon.
 
Joo, point taken, olishan mun pitänyt älytä laittaa siihen, että tuttu organisaatio ja ihmiset. Ajatusharha mikä ajatusharha, tai ehkä vieläkin osuvammin toiminta ympäristö. Josko se ajatukseni tuolla virkois.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisi kirjoittaa johonkin toiseenkin ketjuun tuosta Seppäsen avautumisesta, mikä täällä on tosin jo läpensä puitu. Juttua en ole lukenut, mutta sellaisen käsityksen sain, että Seppäsen mielestä Rautakorpi peluutuksineen sössi koko kauden. Lähdettiin supermiehillä matkaan, mutta silti tulosta ei tullut. Viitaseen ja hänen kasaamaan rosteriin ei laitettu sanallakaan kriittikkiä, jos ymmärsin oikein. Nyt oltiin saatu parasta A-luokkaa oleva kokoonpano ja sillä olisi pitänyt mennä kuuhun. Keitä nämä maagiset pelaajahankinnat sitten olivat? Kärjessä "Hongan stuntti" Niku tietenkin, joka kankean alun jäljeen nousi Liigan kärkipakkien joukkoon. Ei voi haukkua, vaikka mielestäni puolustuspeli oli jotenkin tasapainoisempaa silloin kun Niku ei ollut mukana vetämässä puolen tunnin peliaikoja. Sitten ne supersnaipperit Puustinen (edellisellä kaudella tehot 3+1) ja Rooba (edellisellä kaudella tehot 5+2). Mielestäni tämä kausi jo heti alusta näytti sen, että Seppäsen käsitys näistä kahdesta supermiehestä oli ylioptimistinen, vähän jopa tyhjän päälle rakennettu. Platzer täytti odotukset, ehkä oli jopa niitä parempikin, mutta sitten oli vahvistukset, jotka tulivat kysymysmerkkien kera, eli Platt, Suhonen ja Teves. Kaikki floppasivat. Eetu oli myös kova vahvistus ja osoittaui sellaiseksi vasta sitten kun hänet vaihdettiin Veiniin. Sanoin jo ennen kauden alkua, että JYPin rosteri ei parantunut radikaalisti edelliseen kauteen verrattuna, mutta Seppänen on edelleen eri mieltä ja kippasi sitten paskat Tukka-Jukan niskaan.

Sitten vielä Viitasesta ja joukkueen rakentamisesta. Nopeasti huomattiin, että Platt oli virheostos (ehkä muitakin kuin pelilliset syyt, en tiedä) ja kaiken järjen mukaan myös Tevesin tekemisiin piti olla pettynyt jo aiemminkin. Ongelma oli, että markkinat oli kuivat. En niin tarkkaan ole seurannut, mutta eikös muut joukkueet saaneet pelaajahankintoja kuitenkin tehtyä myös kauden sisällä? itse en ole sitä mieltä, että olisi pitänyt panikoida ja alkaa törsäämään, sillä pelistä toiseen oltiin kuitenkin taistelemassa voitosta - umpipaskoja ei oltu missään vaiheessa. Jos oltaisiin panikoitu ja tilattu pari NHL-sentteriä Plattin paikalle ja silti oltaisiin oltu 13., sitten mä syyttäisin valmennusta samaan tapaan kuin Seppänen, mutta tässä tapauksessa se on perusteetonta.

Yhteenvetona tästä jaarittelusta: valmennuksen vastuu on puristaa maksimi irti pelaajien taidoista ja sen avulla kääntää pelit voitoksi. Nyt jäätiin "maalin päähän", monestakin syystä johtuen, mutta sellainen ajatus, että JYPillä olisi ollut joku superkokoonpano ja valmennus olisi sitten sössinyt kaiken, on ihan höpöhöpöä.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Itse vähän kaipaisin Ahvenjärveä tämän kauden esityksen jälkeen. Viime kaudella kuitenkin heikommalla materiaalilla oli 80% hyvää tekemistä 40 minuuttia, samaa ei voi sanoa tästä kaudesta. Mutta se on varma, että Rautakorpi on jatkossakin jypin valmentaja, joten toivottavasi ymmärtää katsella itseään isossa kuvassa, koska nyt olisi sen aika.

Ööö....okei.... Sano vielä, että Tupamäkikin olisi ihan kiva.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitten ne supersnaipperit Puustinen (edellisellä kaudella tehot 3+1) ja Rooba (edellisellä kaudella tehot 5+2). Mielestäni tämä kausi jo heti alusta näytti sen, että Seppäsen käsitys näistä kahdesta supermiehestä oli ylioptimistinen, vähän jopa tyhjän päälle rakennettu.
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä mieltä olisit tuosta huhutusta Joonas Nättisestä? Pitäisikö hankkia?

Tällä kaudella siis 3+3 23 pelissä SHL:ssä (vs. Pudin 3+1 25 pelissä edellisellä kaudella).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös