Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2017–2018

  • 316 305
  • 1 066

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tavi ei ole hullumpi hankinta KalPalta. Liigassa jo tasonsa näyttänyt kaveri, joka painaa sen 30 pistettä kauteen. Pakko myöntää, että mielessä käväisi ajatus jostain Tshekin pappaliigasta raijatusta "ison potentiaalin koirasta", mutta tämähän osoittautuikin positiiviseksi yllätykseksi.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Taisi olla kovin hankinta Jyväskylästä Kuopioon sitten "Lätty" Hirsimäen hankinnan vuonna 1984. Se lista ei tosin muutoinkaan taida kovin pitkä, saati laadukas, olla. ("Lede" Leppänen, Jori Halonen, "Inko" Inkinen ja "Seke" Poikolainen tulevat ensimmäisinä mieleen.)

Itselleni Janne Tavi on ehkä parhaiten jäänyt mieleen SaiPan tykkikaudesta 2013-14 ja ketjusta Tavi-Koho-Mankinen, jossa suursuosikkini Jesse Mankinen oli tuolloin porukan selvästi kolmanneksi paras pelaaja. Tavin JYP-vuodet eivät ehkä aivan täysin täyttäneet odotuksiani, mutta luotan hänen ottavan oletettavasti Jyväskylää suuremman tulosvastuun myötä urallaan askeleen eteenpäin Kuopiossa. Muutoinkin tuo KalPan tulevan kauden rosteri kaipasi ehdottomasti tällaista takuuvarmaa liigapelaajaa jo aiemmin hankittujen Amerikan arpojen lisäksi.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt mielestäni pitäisi vetää viiva yli yhden nimen, joskus aikanaan kotiutettavien omien poikien listalla. Juuso Puustinen siirtyi JYPiin kahden vuoden sopimuksella. Toki pelaaja menee sinne missä parhaiten maksetaan, mutta toivon todella ettei yhtäkään Liigapeliä KalPa-paidassa pelaamatonta Puustista oteta aikanaan eläköitymään KalPa-paidassa. Juniori-KalPasta ponnistanut, mutta aika tehokkaasti KalPaa vältellyt ihan junnuiästä lähtien. Ja sitten vielä JYPin riveihin.

Ja toki samalla voidaan vetää nimi oli ensi kauden huhuista. Toki se tapahtuikin jo Tavin sopimuksen myötä.
 
Dängleri

Jäsen
Tavi - X - Lavoie
Jokinen - Sebok - Kantola

Sen laajemmin kokoonpanoa läpikäymättä on todettava, että kyllähän tuo jää tämän hetken tietojen valossa alle odotusten... ainakin paperilla. Mutta tähän kai sitä on tultu, että Kantolan, Lavoien ja Maionen kaltaiset nimet ovat KalPalle "kärkihankintoja". Toivotaan sormet ristissä, että sellaisiksi myös osoittautuvat. Tavi on toki poikkeus joukossa - häneltä voinee odottaa 15-20 maalin kautta.

Kuka onkaan sitten tuo viimeinen puuttuva palanen "kärkiketjujen" osalta? Vaikea kuvitella että sieltä mitään Hodgmanin -tasoista veijaria ilmestyy. Jos veikata pitäisi, niin joku lassikokkala, tommipaakkolanvaara -henkinen ratkaisu sieltä ilmestynee.

Syvyyssentteriksi sitten Tanskasta paluupostissa Joonas Riekkinen - alla huima 17+20=37 tehopisteen kausi. Samassa lähetyksessä vielä seurakaveri Jesse Jyrkkiö (10+27=37) syvyyspakiksi.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles

Tero Koskiranta saattas ollakin hyvin mahdollinen puuttuva palanen tuohon kuten aiemmin on pohdittukin. Kokemusta löytyy tuohon porukkaan sopivasti, mutta alaspäin mennään jos Koskiranta ykkössenaksi tänne tulee. Kokemus varmaan se tärkein ominaisuus, mutta jotenkin en miellä Koskirantaa KalPan pelityyliin ominaiseksi sentteriksi kärkiketjuihin.

Syvyyssentteriksi sitten Tanskasta paluupostissa Joonas Riekkinen - alla huima 17+20=37 tehopisteen kausi. Samassa lähetyksessä vielä seurakaveri Jesse Jyrkkiö (10+27=37) syvyyspakiksi.

Syvyyssentteri taitaa olla ihan Ville-Vesa Vainiola kuten aiemmin on jo todettukin. Luostarinen ottanee toivottavasti roolia ensi kaudella lisää.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tavi - X - Lavoie
Jokinen - Sebok - Kantola

Sen laajemmin kokoonpanoa läpikäymättä on todettava, että kyllähän tuo jää tämän hetken tietojen valossa alle odotusten... ainakin paperilla. Mutta tähän kai sitä on tultu, että Kantolan, Lavoien ja Maionen kaltaiset nimet ovat KalPalle "kärkihankintoja". Toivotaan sormet ristissä, että sellaisiksi myös osoittautuvat. Tavi on toki poikkeus joukossa - häneltä voinee odottaa 15-20 maalin kautta.

Kuka onkaan sitten tuo viimeinen puuttuva palanen "kärkiketjujen" osalta? Vaikea kuvitella että sieltä mitään Hodgmanin -tasoista veijaria ilmestyy. Jos veikata pitäisi, niin joku lassikokkala, tommipaakkolanvaara -henkinen ratkaisu sieltä ilmestynee.

Syvyyssentteriksi sitten Tanskasta paluupostissa Joonas Riekkinen - alla huima 17+20=37 tehopisteen kausi. Samassa lähetyksessä vielä seurakaveri Jesse Jyrkkiö (10+27=37) syvyyspakiksi.
Riekkinen voisi jopa tähän paikkaan olla oiva kotiutus. Sentterin tontti onnistuu ja pystyy pelaamaan myös pakkina. Täyttäisi hieman tuota pakkivajettakin siinä samalla. Kauden aikaan kun ei varmasti loukkaantumisilta vältytä. Toki sentterin tontillakaan. Sebokin ja mahdollisen Vainiolan tuntien..
 
Kurmuuttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalikka
Tero Koskiranta saattas ollakin hyvin mahdollinen puuttuva palanen tuohon kuten aiemmin on pohdittukin. Kokemusta löytyy tuohon porukkaan sopivasti, mutta alaspäin mennään jos Koskiranta ykkössenaksi tänne tulee. Kokemus varmaan se tärkein ominaisuus, mutta jotenkin en miellä Koskirantaa KalPan pelityyliin ominaiseksi sentteriksi kärkiketjuihin.
Jos tämä itse alkuun saattamani skenaario todellakin toteutuisi, niin ainakin Lappeenrannan suunnalla huvituttaisiin. Koskirantaa oltiin heikäläisten leirissä sovittamassa 3-sentterin rooliin sen jälkeen, kun Löfmanin sopimus julkaistiin.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Koskiranta varmaan kovin mahdollinen sentteri liigasta mikä mahdollista saada. Toivottavasti olen väärässä. Jaakkoa ei kyllä korvata varmasti näillä resuilla, mutta kolmanteen ulkkariin en jotenkin usko.
 
Uncle Ben

Jäsen
Nyt mielestäni pitäisi vetää viiva yli yhden nimen, joskus aikanaan kotiutettavien omien poikien listalla. Juuso Puustinen siirtyi JYPiin kahden vuoden sopimuksella. Toki pelaaja menee sinne missä parhaiten maksetaan, mutta toivon todella ettei yhtäkään Liigapeliä KalPa-paidassa pelaamatonta Puustista oteta aikanaan eläköitymään KalPa-paidassa. Juniori-KalPasta ponnistanut, mutta aika tehokkaasti KalPaa vältellyt ihan junnuiästä lähtien. Ja sitten vielä JYPin riveihin.

Aika yllättävä suunta Puustiselle, itse olisin veikkaillut miehen suuntaavan ulkomaille. JYP kasaa kyllä aika kalliilta kuulostavaa joukkuetta, mutta mikäs siinä, jos rahaa jostakin tulee. En tiedä millaista kiinnostusta Puustisen ja KalPan välillä on matkan varrella puolin ja toisin ollut, vai onko ollut minkäänlaista. Nyt olisi ehkä ollut jollain tapaa loogisin paikka Puustisen paluulle, mutta olisiko se silti ollut hyvä tai oikea ratkaisu, enpä niin tiedä. Mutta tosiaan hyvin mahdollista, että Puustisen pelit KalPa-paidassa jäävät pelkästään junnupeleihin.

Ja toki samalla voidaan vetää nimi oli ensi kauden huhuista. Toki se tapahtuikin jo Tavin sopimuksen myötä.

Jos ei jo Lavoien sopimuksen myötä, jos kätisyyksiä ajattelisi..

Kuka onkaan sitten tuo viimeinen puuttuva palanen "kärkiketjujen" osalta? Vaikea kuvitella että sieltä mitään Hodgmanin -tasoista veijaria ilmestyy. Jos veikata pitäisi, niin joku lassikokkala, tommipaakkolanvaara -henkinen ratkaisu sieltä ilmestynee.

Niin, tässähän se vaikein rasti oikeastaan on jäljellä. Nytkin taitaa olla useampi liigajoukkue etsimässä keskushyökkääjää ja ainakin kotimaiset vaihtoehdot on aika vähissä. Senttereiden koulutusta pitäisi varmaan lisätä, kun heistä tuntuu puutetta olevan... KalPahan on suosinut paljon suomalaista, mutta mahtaisko nyt käydä niin, että on turvauduttava ulkomaiseen apuun.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Antti Kerälä (aikaisemminkin pelannut KalPassa) vielä ilman julkistettua sopparia. Lisätään listaan siinä missä Paakkolanvaarakin
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Antti Kerälä (aikaisemminkin pelannut KalPassa) vielä ilman julkistettua sopparia. Lisätään listaan siinä missä Paakkolanvaarakin
Taitaa olla kuolleena syntynyt ajatus nähdä Kerälää vielä KalPan paidassa. Ukko oli kuitenkin jälkimmäisellä kaudellaan joukkueen pelillisen apaattisuuden airut ja monoa tuli koko porukasta muistaakseni ensimmäisenä. Vaikka eräiden palstaveljien mukaan syy olikin varmaan pelkästään Papu Laukkasessa, jota ilman Kerälä olisi paukuttanut sillä kaudella vähintään 32+46 (ehkä jopa vähemmänkin), epäilen kuitenkin suuresti, että Kerälää itseäänkään enää suuresti kiinnostaa palata (fyysiseen) ympäristöön, jossa hän lähes muni koko liigauransa. Joten ei lisätä listaan.
 
muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Jos Kerälää tai Koskirantaa parempaa tulososaston sentteriä ei ole tarjolla niin minusta saa jäädä vaikka hankkimatta.
 
ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Antti Kerälä (aikaisemminkin pelannut KalPassa) vielä ilman julkistettua sopparia. Lisätään listaan siinä missä Paakkolanvaarakin
Kerälän joskus mättämiä pisteitä piti käydä kaivelemassa useamman vuoden takaa ja mikäli oikein tulkitsin niin piste-ennätys kaudella 10-11 ketjukavereina on ollut niinkin mitättömiä kavereita (esim maalinteossa) kuin Janne Lahti ja Teemu Pulkkinen.
Ei kiitos Antille. Epäilen että muuan Sebok(in) takoisi hirmupinnat tommosilla laitureilla.

Karmaiseva savotta edes yrittää korvata Rissanen Keränen kaksikkoa, siinä ei rahatukotkaan välttämättä auta (helpottavat ehkä kuitenkin).
 
hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Tero Koskiranta on yrittänyt läpimurtoa jo muutaman vuoden ilman onnistumista. Toivon ettei hän ole se Kalpan sentteri kärkiketjuun. Olkoon sitten ulkomaan eläjä, jos kotimaista ei löydy.
Kymmenkunta on lähtenyt pois poikkeen, mut veikkaan vähintään yhden kotiutuvan ens kauden aikana.
 
Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aamun SS:n paperiversiossa Saksman kertoilee, että sopivaa sentteriä ei kotimaassa ole tarjolla ja ukkoa kartoitetaan ensisijaisesti ulkomailta. Toimittajan mukaan Saksmanin puheista "käy melko selväksi", että toiveissa on lähinnä P-Amerikkalainen vaihtoehto. Jutun mukaan sentterihankinta voi viedä aikaa, sillä ainakin AHL-pelaajat odottavat pelipaikkaa NHL:stä. Kuulema myös puolustajaa kartoitetaan huolella ja hankinta voi viedä aikaa. Joukkueen lopullinen kokoonpano saattaa valmistua vasta syksyllä.

Syvyyttä rosteriin hankitaan lisäksi tekemällä muutamia yhteisiä pelaajasopimuksia IPK:n kanssa. Tosin nämä pelaajat pelailevat ensisijaisesti IPK:ssa.
 
Uncle Ben

Jäsen
Aamun SS:n paperiversiossa Saksman kertoilee, että sopivaa sentteriä ei kotimaassa ole tarjolla ja ukkoa kartoitetaan ensisijaisesti ulkomailta. Toimittajan mukaan Saksmanin puheista "käy melko selväksi", että toiveissa on lähinnä P-Amerikkalainen vaihtoehto. Jutun mukaan sentterihankinta voi viedä aikaa, sillä ainakin AHL-pelaajat odottavat pelipaikkaa NHL:stä. Kuulema myös puolustajaa kartoitetaan huolella ja hankinta voi viedä aikaa. Joukkueen lopullinen kokoonpano saattaa valmistua vasta syksyllä.

OK – aika odotettua oikeastaan. Tässä tilanteessa pitää sitten varmaan odottaa Pohjois-Amerikan markkinoiden liikkeitä ensin ja niinpä ratkaisut voi tosiaan mennä aika myöhään. Mutta parempi tietysti odottaa, kuin tehdä vähemmän järkeviä ratkaisuja kiireellä.

Jos Balazs Sebokia ei ”pitkän linjan suomalaisena” lasketa mukaan, niin Luke Pither taitaa olla viimeisin varsinainen ulkkarisentteri KalPassa kaudella 2013-2014. Tai no Rastislav Pavlikovsky taisi itse asiassa tulla myöhemmin samalla kaudella, kun Pither loukkaantui. Tuo kausihan ei joukkueelta tietysti ollut mikään varsinainen menestystarina.. :)
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Saadaanko Kekäläistä syyttää tulevasta sentteristä? Nyt tarvitaan Jaakkoa kovempi kaveri...Mistäs sellainen voidaan löytää`?
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Saadaanko Kekäläistä syyttää tulevasta sentteristä? Nyt tarvitaan Jaakkoa kovempi kaveri...Mistäs sellainen voidaan löytää`?
Koko Liiigaan en usko kovin montaa Jaakkoa kovempaa sentteriä tulevan. No Immos Jakke nyt mutta muuten voi kiven alla +40p sentterit olla

Edit. Jaskan edellä oli vain JYP Antti Suomela 45pisteellä ja Pelicansin Antti Tyrväinen samoissa pisteissä 4maalia enemmän tehneenä 43pisteellä. Eli voi olla Liigasta aika vaikea löytää miehen korvaajaa.. seuraavat jonossa olivatkin JYP Hytönen ja KalPan Myttynen 39pisteellä.
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mitenkäs tuo Jokereista pihalle lentänyt Joey Hishon?
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
OK – aika odotettua oikeastaan. Tässä tilanteessa pitää sitten varmaan odottaa Pohjois-Amerikan markkinoiden liikkeitä ensin ja niinpä ratkaisut voi tosiaan mennä aika myöhään. Mutta parempi tietysti odottaa, kuin tehdä vähemmän järkeviä ratkaisuja kiireellä.
Ensi kausi on varmasti muutenkin eräänlainen "välikausi", jossa Kapasen projektin tulevaisuus ja runko rakennetaan, Mielestäni turha tällöin on edes yrittää hakea mitään kalliita hakuammuntoja vain sen takia, jotta saataisiin "nimekäs" kaveri keskelle. Tietysti kettumainen tilanne kun pitäisi jatkaa hyvän menestyksen flowta, mutta samalla varoa että ei pistetä kaikkia tuloja heti palamaan ja lisäksi ei saisi vetää ihan päin puuta, jotta yleisö ei katoa .
 
Viimeksi muokattu:

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitenkäs tuo Jokereista pihalle lentänyt Joey Hishon?
Ois mielenkiintoinen haku, mutta riittäneekö budjetti? Kaverista näki viime kaudella, että osaa kiekkoa pelata, mutta jotenkin ei vaan homma klikannut oikeille urilleen missään vaiheessa. Ehkä high risk/high reward -tyylinen hankinta toteutuessaan.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Joey Hishonin agentti kertoo, että miehelle haetaan pelipaikkaa SHL:stä tai NLA:sta, selviää viikon-kahden sisällä. Luleå vahvin ehdokas.

Hishons agent: Luleå Hockey med i diskussionerna - Sidor - NSD.se

Unohdetaan Hishon, menee isommille vesille.

Pitkästä aikaa näyttää siltä, että ulkkaireita nähdään useampiakin rosterissa. Sentteri varmaan pakko onkia lisää sieltä ulkomailta ainakin, kuten Saksman totesi jo aiemmin. Jonkin sortin pakki kans kai tulossa.

Ei olla tottuttu Peksin aikana, että useampi ulkkari olisi rosterissa. Noh uus projekti alkaa nyt ja toivoisi jatkuvuutta soppareiden muodossa myös jopa ulkkareille. Lavoie vois olla jopa hyvä arpa näin nopsaan ajateltuna, soppari tais olla option kanssa myös.

Gymerista isot odotukset itsellä ainakin jos terveenä pysyy ja Sopanen on toinen joka vois preikata ensi kaudella kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös