Mainos

Jordan Peterson

  • 39 796
  • 160

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika monta myrkyllistä olkiukkoilijaa ja yleishöpölöpön heittäjää ilmaantui ketjuun. Tulee mieleen koira jolle yrittää sormellaan näytää etäisyyden päässä olevaa oravaa (jota se voisi lähteä jahtaamaan) ja koira tuijottaa sormea ja nuolaisee sitä. Mistä tuo hirveä kiire ja tunteen hehku lähteä luokittelemaan kaveria ihan yleiskiinnostavien näkemysten osalta? Ihan ajattelemisen aihetta niistä kirjoistakin saa vaikka kuinka olisi eri mieltä; arvoista käsin kun ne pitkälti on kirjoitettu (mikä tulee ilmi viimeistään Petersonin rinnastaessa arvomuutoksen ilmastomuutokseen).
Johtunee siitä, että käsittelet Petersonia ikään kuin hänen kanssaan eri mieltä olevat olisivat jotain "tiedostavia" fanaatikkoja tai hyödyllisiä idiootteja.

Itse olen vuosien varrella kritisoinut sitä, että suuri osa Petersonin jutuista on joko pseudotiedettä, harkittua markkinapuhetta tai poliittista julistusta, joka on verhoiltu tieteen kaapuun. En ole nähnyt tarvetta muuttaa käsitystä, jonka sain aikoinaan lukemalla Petersonin kirjan ja katsomalla useita YouTube-videoita.

Moni varmaan puolustaa myös esim. Thomas Eriksonin kirjoja, vaikka niissäkin on vaikka minkälaista mutuilua ja keksittyjä juttuja. Yleensä kirja tai ajatus myy, jos siinä on helposti omaksuttava, "maalaisjärkeen" käyvä logiikka. Se tuntuukin olevan yhteinen tekijä monilla näillä kauppamiehillä ja konservatiivisilla mediakasvoilla: tieteellinen auktoriteetti, rauhallinen sekä vakuuttava argumentaatio, kannustava ydinviesti ("ota oma elämäsi haltuun") ja selkeä vihollinen ("postmoderni feminismi").

Petersonin jutuissa tiede ja poliittiset mielipiteet menevät iloisesti sekaisin. Ensin hän saattaa puhua tieteen kielellä tunteiden säätelystä, ja sitten yhtäkkiä tulee joku kömpelö viittaus Nietzscheen tai Dostojevskin kirjoihin. Tai jos hän puhuu sukupuolten välisistä eroista, hän saattaa ensin referoida ihan relevantteja tutkimuksia, mutta sen jälkeen tulee joku jin & jang -vertaus tuhansien vuosien takaa ja siitä vedetty oma johtopäätös, jolla ei ole enää mitään yhteyttä tieteellisiin tutkimuksiin.

Suomessakin on paljon vaikuttajia, jotka ovat tietyllä tapaa "petersonlaisia". Näihin voisi lukea ainakin Jari Ehrnroothin ja Joonas Konstigin. Heille yhteistä on tietynlainen tieteellinen valikoivuus yhdistettynä konservatiiviseen maailmankuvaan. Tietenkään se ei oikein maistu etenkään vasemmistoliberaaleille. Se taas vahvistaa em. herrojen "omaperäisyyttä", kun pääsee ikään kuin paljastamaan, miten hirveään suuntaan maailma on menossa.

En siis vastusta sitä, etteivätkö Peterson tai Ehrnrooth saisi myydä omia filosofia ajatuksiaan. En vain ymmärrä, miksi niitä pitäisi käsitellä jonkinlaisina objektiivisina faktoina, jotka ovat kritiikin ulottumattomissa. Kyky "rationalisoida" ei tee kenestäkään immuunia höpöhöpö-jutuille.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Johtunee siitä, että käsittelet Petersonia ikään kuin hänen kanssaan eri mieltä olevat olisivat jotain "tiedostavia" fanaatikkoja tai hyödyllisiä idiootteja.

Kiitos selventävästä vastauksesta. Minusta taas Peterson on "huonoimmillaan" vaan lähinnä jo tunnettujen arvojen ennalta-arvattava lausuja mutta terävimmillään hyvä ravistelija joka pakottaa vastapuolen argumentoimaan paremmin (näitä tylytyksiähän nuo suosituimmat videot ovat). Pidän myös siitä kuivasta huumorista jolla hän värittää tekstinsä. Mm. tapa jolla hän on valinnut nuo 12 ohjettaan - osahan tuntuu ottavan ne lauseina ihan tosissaan ja käyvät sitten tällaista "tyhmää" ohjetta naureskelemaan. Enkä myöskään kovasti takerru tuohon tieteellisyyskaapuun joka hänen ylleen asetetaan. Pohdinta on korkeastikoulutetun yleismaailmallista filosofista/sosiologista/poliittista hahmottelua, joka aivan ilmeisesti puhuttelee suuriakin massoja eli jotain olennaista hän kyllä tavoittaa heidän kokemusmaailmastaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomessakin on paljon vaikuttajia, jotka ovat tietyllä tapaa "petersonlaisia". Näihin voisi lukea ainakin Jari Ehrnroothin ja Joonas Konstigin. Heille yhteistä on tietynlainen tieteellinen valikoivuus yhdistettynä konservatiiviseen maailmankuvaan. Tietenkään se ei oikein maistu etenkään vasemmistoliberaaleille. Se taas vahvistaa em. herrojen "omaperäisyyttä", kun pääsee ikään kuin paljastamaan, miten hirveään suuntaan maailma on menossa.

Hieman samaan suuntaan ajattelen, mutta pidän Ehrnroothia myös ehdottoman mielenkiintoisena ja osuvana yhteiskunnallisena havannoitsijana. Ja todettakoon, että Suomestakin löytyy sitten konservatiivivasemmiston ja liberaalivasemmiston vaiheilta erilaisia taistolaistyyppisiä poliitikkoja, jotka sotkevat poliitisen ajattelunsa tieteeseen. Kuten Oula Silvennoinen.

Mitä Jordan Peteresoniin tulee, ehdottomasti mielenkiintoinen ja poleemisesti aiheitaan lähestyvä. Mitään sen suurempaa ei kannata odottaa, ja moni minä mukaan lukien ei häntä millään tavalla guruna näe.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Petersonilla on monia ihan ajattelemisen arvoisia juttuja ja on hän minusta terveellisempää kuultavaa, kuin nämä kaikkein kiihkeimmät feministit ja tasa-arvo fasistit.

Somessa nähdäkseni ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että yksi paikka jossa hän on tullut todella tunnetuksi on nuo Joe Roganin podcastit. Eli siis hänen keskustelukumppaninaan on henkilö, jolla ei riitä yhtään minkään vertaa kompetenssi haastaa häntä oikein missään kysymyksissä. Hänen roolikseen jää vaan kompata kaikkea. Siitä seurauksena on varsin kevyttä jopa rumasti sanottuna keittiöpsykolointia, joka kuitenkin isoon yleisöön menee täysin läpi sellaisenaan.

Sama ilmiö on tuttu vaikka jonkun Jari Sarasvuon kohdalla. Myös Jarilla on ollut noissa monologeissaan monia ihan hyviä pointteja, mutta myös hänen ongelmakseen on oikeastaan lähes aina muodostunut se, että hän erittäin harvoin suostuu tilanteisiin, jossa häntä haastettaisiin ja joku riittävällä älykkyydellä ja asioihin perehtymisellä varustettu ihminen pääsisi ampumaan hänen argumenttejaan puhki. Sarasvuo vaikuttaa olevan erittäin rakastunut omaan ääneensä ja omaan viisasteluunsa. Huomion saamiseen.

Heitä molempia vaikuttaisi yhdistävän se, että eivät he haluakaan suostua tuollaisiin tilanteisiin, koska ei se palvelisi heitä itseään. Selfhelp tuotokset ja valmennukset ovat heille bisnes, joka tuottaa heille paljon rahaa. Mitä sitä hyvää bisnestä häiritsemään.

Eli yhteen vedettynä ajattelen niin, että heistä molemmilla, kuten lukuisilla muilla heidän kaltaisillaan on monia hyviä pointteja, mutta ei heitä täysin sellaisenaan pidä uskoa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitäisiköhän sitä katsoa Peterson vs Zizek väittely? Zizek on ihan hauska tyyppi, vaikka hänen mielipiteensä esimerkiksi Marxismista ovat sellaisia joita en voi allekirjoittaa.
 
Ehdottomasti! Tosin Zizekin kuunteleminen käy työstä - ei sisältönsä vaan puheensa vuoksi. Myöskään yleisö ei tunnu oivaltaneen, että ajattelusta ei lähde ääntä.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Itse olen vuosien varrella kritisoinut sitä, että suuri osa Petersonin jutuista on joko pseudotiedettä, harkittua markkinapuhetta tai poliittista julistusta, joka on verhoiltu tieteen kaapuun. En ole nähnyt tarvetta muuttaa käsitystä, jonka sain aikoinaan lukemalla Petersonin kirjan ja katsomalla useita YouTube-videoita.

Moni varmaan puolustaa myös esim. Thomas Eriksonin kirjoja, vaikka niissäkin on vaikka minkälaista mutuilua ja keksittyjä juttuja. Yleensä kirja tai ajatus myy, jos siinä on helposti omaksuttava, "maalaisjärkeen" käyvä logiikka. Se tuntuukin olevan yhteinen tekijä monilla näillä kauppamiehillä ja konservatiivisilla mediakasvoilla: tieteellinen auktoriteetti, rauhallinen sekä vakuuttava argumentaatio, kannustava ydinviesti ("ota oma elämäsi haltuun") ja selkeä vihollinen ("postmoderni feminismi").

Petersonin jutuissa tiede ja poliittiset mielipiteet menevät iloisesti sekaisin. Ensin hän saattaa puhua tieteen kielellä tunteiden säätelystä, ja sitten yhtäkkiä tulee joku kömpelö viittaus Nietzscheen tai Dostojevskin kirjoihin. Tai jos hän puhuu sukupuolten välisistä eroista, hän saattaa ensin referoida ihan relevantteja tutkimuksia, mutta sen jälkeen tulee joku jin & jang -vertaus tuhansien vuosien takaa ja siitä vedetty oma johtopäätös, jolla ei ole enää mitään yhteyttä tieteellisiin tutkimuksiin.
Tästä saa sellaisen kuvan, että kaikkea, mitä Peterson on koskaan sanonut tai kirjoittanut tulee arvioida ankarin tieteellisen kirjoittamisen standardein.

Totesit jossain aiemmassa feminismikeskustelussa suunnilleen niin, että (ja pahoittelen mikäli muistan tämän väärin) feminismi nyt on vain sellainen näkökulma, josta asioita katsotaan, eikä sen tarvitse esittää tai väittää tarkkoja totuuksia. Tästä jää nyt siis sellainen kuva, että tietyn kokonaisen ideologian heikkouksia voit katsoa läpi sormien vedoten tarvittaessa tähän näkökulma-ajatukseen, mutta jumaliste tämä yksittäinen kaveri; parempi olla lainaukset suorassa ja kaiken mitä suusta tulee tieteellisesti 100% vedenpitävää.

Hauska ilmiö sinällään, että Jordan Petersonin tullessa puheenaiheeksi tietystä poliittisen nelikentän kulmasta singahtaa joka ikinen kerta joku paikalle tarkkaan harjoitellulta vaikuttavan Peterson-kritiikin kanssa, vaikka usein ensimmäistäkään esimerkkiä Petersonin ajatusten pseudotieteydestä ei ole esittää. Jordan Peterson ei ole tieteellisesti pätevä, Jordan Peterson ei voi vahingoittaa sinua!

Minusta Peterson on erittäin tervetullut ja asiallinen ajattelija ja keskustelija tämän iänikuisen woke-puuron seassa, enkä koe, että kaikkea juuri hänen sanomaansa pitäisi jostain ihmeen syystä arvostella akateemisin standardein.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tästä saa sellaisen kuvan, että kaikkea, mitä Peterson on koskaan sanonut tai kirjoittanut tulee arvioida ankarin tieteellisen kirjoittamisen standardein.
Ei tarvitse. Kannatan ainoastaan sitä, että poliittista puhetta käsitellään poliittisena puheena. Petersonin maine pohjautuu voimakkaasti siihen, että hän on tieteellinen auktoriteetti psykologian saralla. Yhteiskunnasta puhuessaan hän on kuitenkin lähinnä maallikko.

Totesit jossain aiemmassa feminismikeskustelussa suunnilleen niin, että (ja pahoittelen mikäli muistan tämän väärin) feminismi nyt on vain sellainen näkökulma, josta asioita katsotaan, eikä sen tarvitse esittää tai väittää tarkkoja totuuksia. Tästä jää nyt siis sellainen kuva, että tietyn kokonaisen ideologian heikkouksia voit katsoa läpi sormien vedoten tarvittaessa tähän näkökulma-ajatukseen, mutta jumaliste tämä yksittäinen kaveri; parempi olla lainaukset suorassa ja kaiken mitä suusta tulee tieteellisesti 100% vedenpitävää.
Feminismi on yhteiskunnallinen aatesuuntaus sinä missä konservatismikin. Peterson on selkeästi identifioitavissa konservatiiviksi, mutta hänen konservatiivisia ja pseudo-tieteellisiä juttujaan esiintyy samoissa kansissa tieteellisen puheen kanssa. Tällöin lukijalta vaaditaan aika vahvaa osaamista tunnistaakseen, mikä on tieteellisesti validia ja mikä Petersonin omaa tulkintaa.

Hauska ilmiö sinällään, että Jordan Petersonin tullessa puheenaiheeksi tietystä poliittisen nelikentän kulmasta singahtaa joka ikinen kerta joku paikalle tarkkaan harjoitellulta vaikuttavan Peterson-kritiikin kanssa, vaikka usein ensimmäistäkään esimerkkiä Petersonin ajatusten pseudotieteydestä ei ole esittää. Jordan Peterson ei ole tieteellisesti pätevä, Jordan Peterson ei voi vahingoittaa sinua!
Itse asiassa olen niitä esittänyt, ja sivusin muutamaa siteeraamassasi viestissäkin. Enempi syventyminen vaatisi, että esim. lukisin kirjan uudelleen ja tekisin jonkinlaisia muistiinpanoja. Sitä en kuitenkaan jaksa tehdä, koska kirja ei ollut niin mielenkiintoinen.

Minusta Peterson on erittäin tervetullut ja asiallinen ajattelija ja keskustelija tämän iänikuisen woke-puuron seassa, enkä koe, että kaikkea juuri hänen sanomaansa pitäisi jostain ihmeen syystä arvostella akateemisin standardein.
Epäilemättä Petersonin suosio johtuu pitkälti "woke-puurosta", joka ahdistaa länsimaisen ihmisen maailmankuvaa ja identiteettiä. Konkreettiset uhat ovat pääosin abstrakteja (ehkä kuviteltujakin?), mutta niistä on helppo vetää suuntaviivoja tulevaisuuteen: mitä jos woke saa vallan?

Näitä muutoksia käsitellessään Peterson (ja monet muut vastaavat "some-papit") voivat kuulostaa turvasatamilta. Kun tavoite on lukijan mielestä oikea, perustelut löytyvät vaikka Nietzschen teksteistä tai ritariromantiikasta.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Ei tarvitse. Kannatan ainoastaan sitä, että poliittista puhetta käsitellään poliittisena puheena. Petersonin maine pohjautuu voimakkaasti siihen, että hän on tieteellinen auktoriteetti psykologian saralla. Yhteiskunnasta puhuessaan hän on kuitenkin lähinnä maallikko.

Feminismi on yhteiskunnallinen aatesuuntaus sinä missä konservatismikin. Peterson on selkeästi identifioitavissa konservatiiviksi, mutta hänen konservatiivisia ja pseudo-tieteellisiä juttujaan esiintyy samoissa kansissa tieteellisen puheen kanssa. Tällöin lukijalta vaaditaan aika vahvaa osaamista tunnistaakseen, mikä on tieteellisesti validia ja mikä Petersonin omaa tulkintaa.
Minusta taas on kapeakatseista leimata ketään noilla meriiteillä operoivaa maallikoksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Psykologialla on monenlaisia yhteyksiä yhteiskunnallisiin ilmiöihin, ja tältä pohjalta Peterson tarjoaa minusta varsin kiintoisia näkökulmia keskusteluun, varsinkin kun tämä on juuri erityisesti perehtynyt uskontojen ja ideologioiden psykologiaan. Kuitenkin kun kyse on humanistisista aiheista, on vaikea tai joskus jopa mahdoton esittää kovia faktoja ja varmoja yhteyksiä ilmiöiden välillä. Tämänhän sinä humanistisiin aiheisiin perehtyneenä varmasti tiesitkin.

Jos Peterson on yhteiskunnasta puhuessaan maallikko, niin kuka sitten mielestäsi ei ole?

Petersonin voi varmaan oikein rajaamalla leimata konservatiiviksi, mutta mitä sitten? Jää sellainen kuva, että Peterson yritetään assosioida tällä leimaamisella samaan porukkaan joidenkin riemuidioottien kanssa, jotta tämän tarjoamat argumentit ja näkökulmat voitaisiin ohittaa helpommin. Kai tämä nyt on taas sitä wokeilua, että pitää saada kaikille äkkiä joku ryhmäidentiteetti leimattua otsaan.

Konservatismin edustajaksi en kyllä Petersonia saa yhtään millään, ja tämä pitää itseäänkin kuitenkin jonkin sortin liberaalina.

Itse asiassa olen niitä esittänyt, ja sivusin muutamaa siteeraamassasi viestissäkin. Enempi syventyminen vaatisi, että esim. lukisin kirjan uudelleen ja tekisin jonkinlaisia muistiinpanoja. Sitä en kuitenkaan jaksa tehdä, koska kirja ei ollut niin mielenkiintoinen.
Niin. Kuitenkin se, että tällä yksittäisellä ihmisellä on joku heikommin perusteltu juttu siellä täällä ei minusta tarkoita, että kaikki tämän jutut ovat pseudotiedettä ja ohitettavissa yhdellä leimakirveen heilautuksella.

Epäilemättä Petersonin suosio johtuu pitkälti "woke-puurosta", joka ahdistaa länsimaisen ihmisen maailmankuvaa ja identiteettiä. Konkreettiset uhat ovat pääosin abstrakteja (ehkä kuviteltujakin?), mutta niistä on helppo vetää suuntaviivoja tulevaisuuteen: mitä jos woke saa vallan?

Näitä muutoksia käsitellessään Peterson (ja monet muut vastaavat "some-papit") voivat kuulostaa turvasatamilta. Kun tavoite on lukijan mielestä oikea, perustelut löytyvät vaikka Nietzschen teksteistä tai ritariromantiikasta.
Sieltä saatiin uusi leima, some-pappi. Ihan kekseliäs.

Wokeilun vastustaminen on epäilemättä Petersonin suosion lähde. Niitä suuntaviivoja ei kuitenkaan tarvitse vetää tulevaisuuteen, sillä wokeilulla on jo nyt huomattavan paljon valtaa.

Laajempana pointtinani oli kuitenkin se, että tästä woke-väen harrastamasta Petersonin pakonomaisesta leimaamisesta paistaa jotenkin läpi se, ettei oikein haluttaisi keskustella tämän tarjoamista näkökulmista ja ajatuksista ollenkaan, mitä pidän melko halpana toimintamallina.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Petersonin pakonomaisesta leimaamisesta paistaa jotenkin läpi se, ettei oikein haluttaisi keskustella tämän tarjoamista näkökulmista ja ajatuksista ollenkaan,

Eikös tämä leimakirveellä riehminen ole melko kirjaimellinen esimerkki olkiukkoilusta?
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Konservatismin edustajaksi en kyllä Petersonia saa yhtään millään, ja tämä pitää itseäänkin kuitenkin jonkin sortin liberaalina.
Itse olen pohtinut tätä samaa asiaa. Liberaalilta Peterson minustakin vaikuttaa. Mutta jos miettii konservatismia poliittisena aatesuuntauksena, niin se ei ole itsessään kovin määrittelevä, ja riippuu aina siitä mikä on vallallaan oleva poliittinen aatesuuntaus - sitähän siinä halutaan varjella muutokselta.

Parhaillaan elämme pääosin liberaalissa yksilönvapauksia arvostavassa yhteiskunnassa, joten konservatismi on juuri näiden vallalla olevien liberaaliarvojen vaalimista. Jos siis olet esimerkiksi totalitaristi (marxisti, feministi, woke-uskovainen tms. vasemmistoaatteen kannattaja, joka pyrkii rajaamaan yksilön vapauksia ja lisäämään valtion kontrollia) liberaali on parhaillaan se poliittinen vihollisesi - ihminen, joka seisoo mielipiteineen haluamasi muutoksen tiellä. Ja koska hän haluaa estää muutosta ja vaalia nykyisyyttä, hän on myös konservatiivi, ja se on leimana tehokkaampi.

Toisaalta jos miettii mikä on konservatismia täällä "Sääntö-Suomessa", niin se saattaa hyvinkin olla myös sitä vasemmistolaisuutta, joka taistelee yksityistämistä vastaan, valtion holhouksen puolesta. Yksityistäminen on muutosta tällä saralla.

Ja vaikka on olemassa ääriradikaaleja ihmisiä aatespektrin molemmin puolin, niin useimmat meistä ovat monien erilaisten aatesuuntausten summa. Joku saattaa leimata Petersonin vanholliseksi, koska hän tuntuu arvostavan perinteisten teologioiden merkitystä ihmiselle, mutta tämäkin on vain yksi mielipide monien ajatusten joukossa. Ja mitä teologiaan tulee, ihmisellä tuntuu olevan harras tarve uskoa johonkin itseään suurempaan. Kun hengelliset uskonnot hiipuu, idealistiset uskonnot korottaa päätään. Enkä menisi vannomaan sen olevan välttämättä parempaa ihmiskunnan tulevaisuutta silmällä pitäen, vaikka harras ateisti olenkin.

Edellä viljellään myös paljon sanaa pseudotiede, joka sinänsä on huvittavaa tullessaan ideologiselta suunnalta, joka perustaa omat oppinsa pitkälti erilaisiin filosofioihin ja teorioihin. Pseudotiede, eli näennäistiede, on tieteellisenä esiintyvä oppi, joka ei täytä tieteellisyyden merkkejä. Miksi Peterson haaskaisi aikaansa ja muodostaisi omia näkemyksiään epäpätevien tieteellisten tutkimusten pohjalta? Hän ei ole kuitenkaan aktivisti, joka yrittää muuttaa maailmaa, vaan professori ja psykiatri, joka varmasti haluaa olla pätevä työssään.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Ainakin Peterson osoitti noilla puheillaan, ettei ymmärrä matemaattisesta mallintamisesta tai tilastomatematiikasta yhtään mitään, jos tosiaan on tuota mieltä eikä vain kumartele seuraajilleen näillä höpinöillä. Mikä taas olisi vähintäänkin erikoista, koska psykologian puolella tilastoanalyysi on käsittääkseni aika isossa osassa tänä päivänä.

Mistähän muusta sen mallin pitäisi koostua, ellei joukosta muuttujia?

Tuossa klipissä ei näy, mutta myöhemmistä puheista sai sen kuvan, että kaverilla menevät myös ilmastomalli ja sääennuste toistensa kanssa onnellisesti sekaisin. Kerrassaan kummallista. Eikös tämän kaverin pitänyt olla älynlahjoiltaan korkeallakin tasolla?
 
Kuuntelin tuota jaksoa 10 minuuttia ja tuntui siltä että Peterson ei muistanut kunnolla tuota rahaan liittyvää koetta. Hän sanoi useamman kerran että jos kysyy ihmiseltä haluaako hän 5 dollaria nyt vai kuukauden kuluttua niin ihminen ottaa sen 5 dollaria. Tuohan perustuu oikeaan tutkimukseen mutta Peterson tuntui muistavan niitä oikeita lukuja vasta myöhemmin ja tuntui käyttävän sitä vasta-argumenttina ilmastonmuutosta vastaan taistelua vastaan.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Luonnontieteitä kommentoidessaan ainakin lipsahti Petersonilla tiukasti pseudotieteiden puolelle. "Ilmastoa ei ole olemassa"
Itseasiassa Peterson on ihan oikeassa sanoessaan että ilmasto on kaikki, koska muuttujia jotka vaikuttavat ilmastoon todella on ääretön määrä. Kaikki kasvit, eläimet, ilmakehän koostumus, ikiroutaan sitoutunut hiilidioksidi, meret, jatkoajan keskustelupalstalle kirjoittavat ihmisapinat jne. Johtopäätös että tästä seuraa virhettä, joka kertautuu ajan mukana on myös oikea. Sen sijaan on väärin sanoa ettei malleilla voisi silti olla merkittävä ennustusarvo, kun niihin otetaan vain tilastollisesti merkittävät asiat, eikä tuosta kommentista siten voi vetää johtopäätöstä että ilmastonmuutos on dadaa.

Mielenkiintoista oli myös että Peterson kertoi lukeneensa 200 kirjaa aiheesta ilmastonmuutos viimeisen 2 vuoden aikana valmistautuakseen johonkin projektiin. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: väitteen esittäjä joko valehtelee tai sitten hän on ihan helvetin kova lukemaan ja idiootti. Jälkimmäinen seuraa siitä että yleensä työpanos kannattaa mitoittaa sen asian merkittävyyden mukaan mitä on tekemässä. Jättimäinen perehtyminen sivuasiaa varten ei ole järkevää.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Mielenkiintoista oli myös että Peterson kertoi lukeneensa 200 kirjaa aiheesta ilmastonmuutos viimeisen 2 vuoden aikana valmistautuakseen johonkin projektiin. Siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa: väitteen esittäjä joko valehtelee tai sitten hän on ihan helvetin kova lukemaan ja idiootti.
Mielestäni on myös kolmas vaihtoehto: Hän puhuu totta. Peterson muistaakseni työskenteli YK:n (Kanadan) jossain ilmastokomiteassa jonkinlaisena konsulttina pari vuotta, joten en epäile etteikö hän olisi lukenut noita kirjoja. Myöskin hän todistetusti (esim. vaikkapa JRE-epsiodissa) myöntää CO2-päästöjen vaikuttavan maapallon lämpenemiseen ja pohtii erilaisten toimenpiteiden vaikutusta.

Tuosta mallien luotettavuudesta olen kyllä varauksella samaa mieltä. Nythän parhaat/tarkimmat ennusteet saadaan keskiarvoistamalla nuo mallit. Tuo "varauksella" sen takia, että riippuen lähteestä (siis kuka arvioi) nuo mallit ovat tarkkoja tai sitten eivät.

Petersonin isoin ongelma on se, että kaverin puhe käy aivoja nopeammin, ja aivotkin käyvät ihan helvetinmoisilla kierroksilla. Tämän takia häntä on joskus vaikea seurata, ja toisaalta tämän takia hän on myös helppo kohde niille, jotka haluavat dissata kaverin ajattelukykyä tyyliin " se sanoi ettei ilmastonmuuutosta ole".
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Mielestäni on myös kolmas vaihtoehto: Hän puhuu totta. Peterson muistaakseni työskenteli YK:n (Kanadan) jossain ilmastokomiteassa jonkinlaisena konsulttina pari vuotta, joten en epäile etteikö hän olisi lukenut noita kirjoja. Myöskin hän todistetusti (esim. vaikkapa JRE-epsiodissa) myöntää CO2-päästöjen vaikuttavan maapallon lämpenemiseen ja pohtii erilaisten toimenpiteiden vaikutusta.
Jos rooli oli tuo niin kunnollinen valmistautuminen on varsin perusteltua. Sinällään tässä täytyy muistaa myös se että poikkeusyksilöiden kyvyt kaikilla elämän osa-alueilla ovat aivan hämmästyttäviä meihin normaaliyksilöihin nähden. Mikäli esimerkiksi Petersonin henkiset kyvyt ovat sata kertaa isommat mitä minulla, niin minun tarvitsisi suhteessa lukea vain kaksi kirjaa kahdessa vuodessa tehdäkseni suhteessa sama. Helposti menisi.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikki mallithan on väärin, mutta jotkut niistä ovat silti hyödyllisiä.

Pienien virheiden kertautuminen selittää sen, että vaikka Valtteri-myrskyn lumisateet voitiin melko hyvin ennustaa 3-4 päivää etukäteen, niin 100 päivän sääennustetta on hyödytöntä katsoa. Eli säämallien suhteen pienten virheiden kertautuminen rajoittaa hyödyllisyyden muutamiin päiviin.

Mutta ilmastomallissa tällä ei ole mitään väliä, koska siitä ei katsota yksittäisiä säätilanteita, vaan pitkän ajan keskiarvoja. Ilmastomalli ei ole lainkaan herkkä alkutilanteen pienille virheille, kyse on energiatasapainosta. Lämpöä kerääntyy systeemiin, koska kasvihuoneilmiö on voimistunut. Pitkän ajan kuluessa lämpöä kerääntyy systeemiin paljon. Jos mallissa on kaikki isot tekijät suurin piirtein oikein, niin se antaa suurin piirtein oikean vastauksen siitä, kuinka paljon lämpenemistä tapahtuu vuosikymmenissä. Pienten tekijöiden puuttumisella mallista ei ole väliä.

Petersonin puheet virheiden kertautumisesta vaikuttavat siis siltä kuin hän ei ymmärtäisi sääennustusmallin ja ilmastomallin eroa (alkeellinen aloittelijan virhe).

Argumentti kuulostaa vähän siltä kuin emme voisi mallintaa, koska kuumalle liedelle nostettu vesipannu alkaa kiehua, koska emme pysty mallittamaan yksittäisten kuplien paikkaa tarkasti.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

En ole jaksanut katsoa mitä Peterson on tarkalleen sanonut. Mutta ei se kuvailujen perusteella välttämättä tuota tarkoita. Ilmastomallissa on erilaisia "virhetekijöitä" kuin säämallissa. Maapallo on täynnä erinäisiä kiihdyttäviä ja kompensoivia tekijöitä. Nämä kompensoivat tekijät ovat siis niitä, jotka muutoksista huolimatta pitävät ilmastoa samanlaisena. Niin sanotut luonnon omat termostaatit. Nämä ovat päässeet monilta osin yllättämään positiivisesti(kin). Mutta ne on ovat niin monimutkaisia ja -tahoisia asioita, että ei voida tietää varmaksi minne asti ne kantavat ja miten nopeasti asiat mahdollisesti muuttuvat, kun ylitetään piste jossa ei ole enää kompensoivia termostaatteja. Kenties ne voivat muuttua kiihdyttäviksi tekijöiksi. Itse ymmärtäisin sen "ilmasto on kaikki" asian näin. Mutta senhän voi ymmärtää just siitä näkökulmasta ja niin miten itse asian näkee ja mitä itse siitä tietää.
 
Stigu

Jäsen
Mutta ilmastomallissa tällä ei ole mitään väliä, koska siitä ei katsota yksittäisiä säätilanteita, vaan pitkän ajan keskiarvoja. Ilmastomalli ei ole lainkaan herkkä alkutilanteen pienille virheille, kyse on energiatasapainosta. Lämpöä kerääntyy systeemiin, koska kasvihuoneilmiö on voimistunut. Pitkän ajan kuluessa lämpöä kerääntyy systeemiin paljon. Jos mallissa on kaikki isot tekijät suurin piirtein oikein, niin se antaa suurin piirtein oikean vastauksen siitä, kuinka paljon lämpenemistä tapahtuu vuosikymmenissä. Pienten tekijöiden puuttumisella mallista ei ole väliä.

Petersonin puheet virheiden kertautumisesta vaikuttavat siis siltä kuin hän ei ymmärtäisi sääennustusmallin ja ilmastomallin eroa (alkeellinen aloittelijan virhe).
Pieni korjaus:

Oletetaan että ilmaston lämpeneminen on lineaarista ja malli olettaa että ilmasto lämpenee vuodessa vaikkapa 0,1 astetta kun se todellisuudessa lämpenee 0,08 astetta. Tällöin ennusteen ja todellisen lämpenemisen ero on 0,02 astetta. Onko ennusteen ja todellisen lämpenemisen ero 10 vuoden kuluttua a) 0,02 astetta vai b) 0,2 astetta? Eli onko ennusteen virhe (absoluuttisena lämpötila-arvona) kertautunut vai ei?
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
[...] Itse ymmärtäisin sen "ilmasto on kaikki" asian näin. Mutta senhän voi ymmärtää just siitä näkökulmasta ja niin miten itse asian näkee ja mitä itse siitä tietää.

Tämä on minulle vähän Petersonissa se kaiken mielenkiinnon sammuttava piirre. Kaveri puhuu yleisesti niin ympäripyöreitä, ikään kuin puhuen yleisönsä yläpuolella, että sen voi ymmärtää käytännössä ihan miten tahansa. Sitten kun tulee näin ilmeisen älytön kommentti, sitä yritetään selittää kaiken sen sanasalaatin valossa ja ylläripylläri: sekin voi tarkoittaa jotain ihan muuta kuin sanat yleisessä kielenkäytössä. Can't lose.

Ei Jordan nähdäkseni ihan niin helppoheikki ole kuin Deepak Chopra ja toisin kuin tällä, jotain sanomisen arvoistakin löytyy, muttei silti kaukana tästä. Kun kaikesta tekee tarkoituksella vaikeaselkoista hermeneutiikkaa, jää sellainen kuva, että kaveri vain haluaa kuulla itseään äänessä ja navigoida pari tuntia "ilmasto on kaikki" -tyyppisistä aivopieruistaan selkeämmille vesille.

Mutta kun ottaa kantaa tieteen kentällä mistä on ilmeisesti täysin kujalla, silloin voisi olla paikka käyttää sanoja kuten normaalit ihmiset.

‘Word salad of nonsense’: scientists denounce Jordan Peterson’s comments on climate models
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo Roganin keskustelu meni minun mielestäni Petersonilta monelta osaa vihkoon, joutui muutamia kertoja pitkäksi aikaa ulos omasta roolistaan psykologina ja kirjailijana, tai miten Petersonin näkee ikäänkuin ”guruna”. Esimerkkinä vaikka ssri-lääkkeet, ruokavalio ja tämä ilmastonmuutos.

Kuitenkin sellainen puolustuksen sana, että Peterson käytti mielestäni sanaa ”climate” kuvaamaan koko ekosysteemiä, eli laajensi sitä mitä sana tarkoittaa.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Peterson on valitettavasti sairastumisen ja siitä toipumisen jälkeen vajonnut nähdäkseni hieman enemmän kohti äärilaitaa. Aiemmin häntä ei juuri kiinnostanut kuka häntä haastaa tai haastattelee, ja hänen parhaat hetkensä on nähty juurikin silloin kun joku arvaamaton nuija häntä on lähtenyt haastamaan hänen vahvuusalueillansa.

Nyt olen ollut aistivinani muutosta sen suhteen, kenen kanssa Peterson suostuu alas istumaan. Voi johtua ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin ylimääräisen stressin välttelystä vielä herkässä terveystilanteessa, mutta silti hieman sääli. Oli niitä harvoja konservatiiveja, jotka suostuivat ja kykenivät sivistyneeseen keskusteluun liberaalien tai kenen tahansa kanssa.
 
Joo, sairastumisen ja perheen raskaiden vaiheiden jälkeen on selvästi mennyt jonkinlaisen myllyn läpi mikä on vienyt veronsa emotionaalisesti johtaen myös ajattelun muuttumiseen (ilman etuvarausta). Eikös hän joku viikko sitten puhunut ihan kirjaimellisesti uskoontulostaan?

Oli mitä oli, se ei edelleenkään tee tyhjäksi niitä ajatuksia, luentoja ja pitkiä perusteellisia monologeja jotka ovat toimineet ilmeisesti tuhansille ihmisille inspiraation ja omakohtaisen elämänmuutoksen instigaattoreina.
 
Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
"Mitä vara professori ajattelisi?"- kysymys on varmasti piinannut monia. Vastaus siihen on kuitenkin ollut olemassa jo monta vuotta nimittäin Tampereen yliopiston varaprofessori on atk:ssa kirjoittanut hyvin seikkaperäisen arvionsa Petersonin filosofisesta pohjasta. Petersonin vihaajien on syytä laittaa haavi auki ja antaa lohien uida sinne, mikäli kalastusharrastus on läheinen. Taisin nähdä jossain välissä uudemmankin version, mutta se oli lähinnä copy-paste vanhasta. Kumma ettei Nietsche viittauksia kommentoida ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös